Asiajohtamisesta vuorovaikutteiseen johtamiseen
Meneillään olevat terveydenhuollon ja kliinisen hoidon toimintaympäristön muutokset sekä pula osaavasta hoitohenkilöstöstä haastavat uudistamaan johtamista koko organisaation tasolla, myös hoitotyön johtamista. Lisäksi Covid-19 pandemia on asettanut suuria haasteita niin hoitohenkilökunnalle kuin hoitotyön johtajille. Keskusteluun ovat nousseet kriisijohtaminen, ja poikkeusoloihin varautuminen, sekä henkilöstön työssä jaksamisen tukeminen ja huomioiminen työpaineiden alla. Rakenneuudistusten lisäksi myös johtamiskulttuuri on muutoksen edessä. […]
Unohtumattomia kokemuksia ja mahdollisuuksia
Vuonna 2014 lähdin opiskelemaan hoitotiedettä Itä-Suomen yliopistoon avoimin mielin ilman erityistä tavoitetta tai päämäärää. Neuvolan terveydenhoitajana toimiessani minun oli loogista valita preventiivinen suuntautumisvaihtoehto opinnoissani. Aloittaessani opinnot toivoin tutkinnon suoritettuani ymmärtäväni omaa alaani paremmin ja oppivani kirjoittamaan sekä ajattelemaan tieteellisestä näkökulmasta. Nämä toiveeni toteutuivat moninkertaisesti, ja lisäksi sain itselleni aivan hurjasti kaikkea muutakin noista neljästä opintovuodesta. […]
Head of Department of Nursing Science, Professor Tarja Kvist and Vice Head, Professor Terhi Saaranen introduce:
Tarja Kvist: Hello everybody, I made my Registered Nurse degree in Helsinki City Nursing School. I remember walking Lääkärinkatu to Laakso Hospital (school located there) and thinking, that one day I will study nursing science. I started my nursing career in Helsinki University Hospital, specialized in surgical care and working in coronary surgical ward and […]
Näyttöön perustuva opetus – yliopisto-opetuksen ytimessä
Millainen käsitys sinulla on näyttöön perustuvasta opetuksesta yliopistokoulutuksessa? Miten se näkyy opetuksessasi ja opetussuunnitelmissa? Miten se ilmenee opiskelijoiden oppimisessa? Näyttöön perustuvan opetuksen oletetaan olevan ydinasioita opetustoiminnassa ja opetussuunnitelmassa yliopistossa. Sillä tarkoitetaan parhaan tutkimusnäytön yhdistämistä oppimiseen, opetukseen, opetusmenetelmiin, arviointiin ja muihin koulutukseen liittyviin teorioihin ja käsitteisiin huomioiden opettajan oma asiantuntemus ja harkintakyky sekä oppijan mieltymykset (esim. […]
Positive issues caused by Covid
Dear all, I am Päivi Kankkunen, university lecturer in preventive nursing science and docent in Clinical nursing science at University of Oulu. This time I will focus on all positive issues caused by Covid, remote work and a different work life. It was March 2020 when we got the message that doors of our university will be locked because of Covid. At first […]
Digitaalista osaamista terveystieteiden koulutuksessa
Tässä lyhyesti joitain näkökulmia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, erityisesti sosiaali- ja terveysalan opettajien digitaalisesta osaamisesta. Sosiaali- ja terveysalan opettajien digitaalisen osaamisen nähdään olevan ajankohtainen aihe. Koronapandemia ajatellaan yhtenä tekijänä, joka edesauttoi ja aiheutti ”digiloikan” terveysalan(kin) koulutuksessa. Käytännössä yhden päivän aikana terveysalan oppilaitosten ovien sulkeutuessa opetus siirrettiin verkkoon etänä toteutettavaksi, näin myös hoitotieteen laitoksella. Opettajien digitaalinen […]
Uteliaisuus uuden oppimiseen – tervetuloa akateemisiin opintoihin Tutkitun tiedon teemavuonna!
Näin uuden lukuvuoden käynnistyessä on ollut ilo toivottaa uudet ja myös aiemmin opintonsa aloittaneet hoitotieteen opiskelijat tervetulleiksi akateemisiin opintoihin. Uteliaisuus ja avara mieli uusien asioiden ja menetelmien oppimiseen, kriittisen ajattelun ja keskustelemisen sekä näyttöön perustuvan taitojen kehittyminen opintojen aikana saavat aikaan osaamista ja sivistystä, jota tarvitaan vastuullisessa yhteiskunnan kehittämisessä nyt ja tulevaisuudessa. Hoitotieteen laitoksemme Itä-Suomen […]