Hamasin ja Palestiinan islamilaisen jihadin Israelia vastaan aloittama hyökkäyssota on tuonut Israelin ja Palestiinan välisen, vuosisadan pituisen konfliktin jälleen etusivulle. Sekä sosiaalinen että perinteinen media ovat pullollaan molempien osapuolten propagandaa. Yksi visuaalisen propagandan muodoista ovat kartat. Kartta ei koskaan voi kuvata todellisuutta täydellisesti, vaan kartantekijän on pakko tehdä valintoja siitä, mitä esittää ja mitä ei. Se, mitä pidetään esittämisen arvoisena ja millä tarkkuudella, vaikuttaa kartan välittämään viestiin. Propagandakartan ja ”oikean” kartan välinen ero ei ole ilmiselvä. Kartta voi siten olla ikään kuin freudilainen lipsahdus, joka edustaa tekijänsä aatemaailmaa, ilman että kartanpiirtäjä on varta vasten aikonut levittää propagandaa (Wallach 2011).
Nykypäivänä kiista Palestiinasta näkyy koulukirjoissa, kartoissa, postimerkeissä ja matkailumainoksissa. Kotimaan muoto kartalla on tärkeä kansallinen symboli monissa maissa, kuten Suomi-neito Suomessa. Sekä israelilaiset että palestiinalaiset käyttävät lähes samoja, kuviteltuja rajoja oman maansa tunnuksina. Palestiinalaisten koulukirjojen kartoissa Israelia ei ole olemassa, kun taas israelilaiset sääkartat esittävät Israelin kokonaan ilman palestiinalaisalueita (Wallach 2011).
Karttojen poliittisella käytöllä on alueella pitkä historia. Ennen Israelin itsenäistymistä sen alue oli osa Brittien hallitsemaa Palestiinan mandaattia, ja ennen ensimmäistä maailmansotaa, Ottomaanien valtakuntaa. Juutalaisvaltion puolesta kampanjoineet sionistit käyttivät karttoja propagandassaan. The Jewish National Fund (JNF) keräsi rahaa maan ostamiseen Palestiinasta. Järjestön symboliksi muodostui sininen rahankeruulipas, jonka kannessa oli joko Palestiinan mandaatin tai juutalaisten omistamien maiden kartta (Bar-Gal 2003).
Ensimmäisen maailmansodan aikana syntyi myös arabinationalismiksi kutsuttu liike. Arabinationalistit vastustivat siirtomaavaltoja ja sionisteja, ja he vaativat koko Palestiinaa itselleen (Culcasi 2011). Arabit eivät kuitenkaan yleensä yhdistäneet identiteettiä Palestiinan mandaatin rajoihin, sillä ne olivat siirtomaavaltojen luomus. Moderni palestiinalainen identiteetti syntyi Israelin itsenäisyyssodan ja nakban (israelilaisten toteuttama etninen puhdistus) jälkeen. Palestiinan mandaatin rajoista tuli symboli menetetylle, idealisoidulle Palestiinalle, ja se on edelleen yksi keskeisistä palestiinalaisten symboleista (Wallach 2011).
Yksi suosituimmista Israel-Palestiina-konfliktia kuvaavista propagandakartoista on neljän kartan sarja, joka kuvaa Palestiinan kutistumista 1940-luvulta tähän päivään (ks. kartta). Tästä kartasta esitetään usein mukaelma, jossa on Palestiinan tilalla joku muu maa, kuten Suomi. Se on vaikuttava visuaalinen tarina palestiinalaisten tilanteesta.
Tämä kartta on kuitenkin tarkoituksella harhaanjohtava. Kuten hyvä propaganda yleensä, se perustuu tosiasioihin, jotka esitetään valikoiden. Tässä tapauksessa yksittäiset kartat ovat melko asianmukaisia, mutta tapa, jolla ne on yhdistetty ja nimetty, on harhaanjohtava: kaikki neljä karttaa kuvaavat eri asioita. Vuoden 1946 kartassa vihreä kuvaa kaikkien ei-juutalaisten yksityistä maata sekä Mandaatin omistamaa julkista maata. Vuoden 1947 kartta on YK:n jakoehdotus, joka ei koskaan vastannut todellisuutta. Vuoden 1967 kartassa vihreä taas kuvaa Egyptin ja Jordanian alaisia alueita ennen kuuden päivän sotaa. Viimeinen kartta vuodelta 2010 on ainoa, joka kuvaa Palestiinalaishallinnon tai Hamasin alaisia alueita, joskin niihin ei olla muistettu lisätä Israelin vuonna 2005 tyhjentämiä Gazan siirtokuntia.
Israelin ja Palestiinan konfliktiin ei ole näkyvillä ratkaisua lähiaikoina. Kahden valtion ratkaisun esteenä on edelleen se, että Jordan-virran ja Välimeren välinen maa kuuluu molempien osapuolten kansalliseen identiteettiin. Pysyvä rauha vaatisi epätäydellisyyden hyväksymistä, ja se ei tapahdu nopeasti.
Antti Härkönen
Kirjoittaja on geoinformatiikkaan ja geospatiaaliseen analyysiin erikoistunut historian väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella.
Kirjallisuutta
Bar-Gal, Yoram. 2003. Propaganda and Zionist Education: The Jewish National Fund, 1924-1947. Rochester, N.Y: University of Rochester Press.
Culcasi, Karen. 2011. “Cartographies of Supranationalism: Creating and Silencing Territories in the ‘Arab Homeland.’” Political Geography 30 (8): 417–28. https://doi.org/10.1016/j.polgeo.2011.08.003.
Wallach, Yair. 2011. “Trapped in Mirror-Images: The Rhetoric of Maps in Israel/Palestine.” Political Geography 30 (7): 358–69. https://doi.org/10.1016/j.polgeo.2011.07.004.
