Versus-verkkolehti apuna tiedeviestinnässä
Tutkimustiedon popularisointia kaivataan yhä enemmän esimerkiksi kuormittavan tietotulvan, verkkoyhteisöissä helposti leviävien valeuutisten sekä tietoa tahallaan väärentävien sosiaalisen median työmyyrien takia. Tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja yliopistojen vuorovaikutusta muun yhteiskunnan kanssa on joskus vaikea todentaa saati mitata erityisesti yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden aloilla. Osalle tutkijoista yhteiskunnallinen vuorovaikutus voi olla luonteva osa tutkimustyötä, mutta varsinkin nuorille tutkijoille voisi […]
Eräs nuoria ahdistava asia
Historia- ja maantieteiden laitos on mukana strategisen tutkimusneuvoston rahoittamassa ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa. Hanke kehittää klinikkaoppimisen opetusmenetelmää, jossa yliopisto-opiskelijat integroidaan toimimaan yhdessä erilaisten toimijaverkostojen kanssa ja tuottamaan tietoa aiheista liittyen ihmisen ja ympäristön suhteeseen. Ihminen ja ympäristö -kurssilla opiskelijat saivat mahdollisuuden kirjoittaa blogikirjoituksen ajankohtaisista ympäristöaiheista ja vapaaehtoiset heistä saivat mahdollisuuden julkaista tekstinsä laitoksen blogissa. Biologian opiskelija Miia Koivusaaren […]