Haaste ystävällisyyteen

Tämä blogikirjoitus syntyi Australian Melbourneen suuntautuneen ”tutkimusmatkan” positiivissa jälkitunnelmissa. Tutkimusmatkailija pääsi katselemaan uusia näköaloja, oppimaan uutta ja ihmettelemään.

Maapallon toisella puolella ”down under” oleva mantere oli juuri sitä mitä kaikki etukäteen kuullut tarinat todistivat: ”.. sinne jäi osa sydäntä..” , ”.. ja entä ne ihmiset..”. Silti ensimmäistä kertaa julkisessa liikennevälineessä matkustaessa normaalikuulutuksen lopuksi sanotut sanat hämmensivät ”.. be kind to each other”. What??? Mikä on tämä maa, jossa julkisessa liikennevälineessäkin kehotetaan olemaan ystävällisiä toisilleen? Ja miten se näkyi arjessa? Missä tahansa avasit suusi ja kysyit paikalliselta jotain asiaa, huomasitkin olevasi osa pitkää keskustelua. Tai sillä todennäköisesti kiireisellä työmatkalaisella oli kuitenkin aikaa neuvoa pysäkin sijaintia silläkin uhalla, että hänen oma matkansa samalla viivästyi. ”No worries” kaunis hymy ja toisiin tarttuva ilo ja lämpö. Sai kyllä miettimään omaa käytöstä normaaliarjessa täällä kylmässä pohjolassa, ei ihan täysiä pisteitä tullut itselle annettua. Hävettääkin.

Vieraanvaraisuutta ja lämpöä koimme monissa tapaamissa sekä Monash Universityn että Deakin Universityn tutkijoiden, pääasiassa professoreiden kanssa. He ystävällisesti järjestivät aikaa omaan kiireiseen aikatauluun ja pääsimme keskustelemaan tekemästämme tutkimuksesta, milloin yliopiston tai yhteistyösairaalan tiloissa, jopa afterwork drinkkien ääressä. Kaikki viralliset tapahtumat, seminaarit ja luennot alkoivat aina kunnioituksella (Acknowledgement of Country) maata ja niiden alkuperäisiä asukkaita, aboriginaaleja, sekä menneitä ja nykyisiä vanhempia kohtaan. Tämäkin kunnioitus oli aluksi jopa hämmentävää, mutta hyvin silmiä avaavaa ja ajatuksia herättävää. Huomiota herätti myös Monashin simulaatiolabran seinällä oleva taulu, jossa oli kirjattu ylös toimintaa ohjaava perusoletus: ”uskomme, että jokainen osallistuja on älykäs, kykenevä ja haluaa tehdä parhaansa sekä kehittyä.”

Osallistuimme myös Institute for Healthcare Improvementin (IHI) ja BMJ Quality & Safety-lehden yhteistyössä järjestämään potilasturvallisuuden ja hoidon laadun kansainväliseen tieteelliseen konferenssiin Melbournessa. Kaiken perinteisen tieteellisen keskustelun ja turvallisuuden tutkimusmenetelmien ohella kaksi suurta teemaa jäi hyvin vahvasti resonoimaan tuon kaiken jo aiemmin koetun ja jopa hämmentävän ystävällisyyden jälkeen. Ensinnäkin teema ”Gathering of kindness in healthcare” ja toiseksi IHI:n kehittämisohjelma ”Joy in work”. Taas iso ääneen lausuttu What? Miten nämä liittyvät potilasturvallisuuden kehittämiseen? Tähän hyvin vakavaan aihepiiriin, jossa perinteisesti keskiössä on ongelmakeskeisyys, virheet, haittatapahtumat ja pyrkimys niiden poistamiseen? .. miten tähän kuvaan mahtuu ystävällisyys tai ilo?

Terveydenhuollon ammattilaisten kuormitus on huipussaan ja liian moni on loppuun palamisen uhan alla. Samat tekijät, jotka edistävät loppuun palamisen uhkaa, heikentävät myös työssä koettua iloa. Hyvinvoiva ja iloa työssään kokeva henkilöstä on sen sijaan tuottava ja sitoutunut sekä kokee olonsa fyysisesti ja psyykkisesti turvalliseksi, arvostaa työnsä tarkoitusta ja näkee työelämän oikeudenmukaisena ja tasa-arvoisena. Tästä seuraa parempi organisaation suorituskyky, paremmat hoidon tulokset ja potilastyytyväisyys. Tällaisessa työyhteisössä tapahtuneista virheistä ja vaaratapahtumista halutaan oppia ja työtä kehittää. Ystävällinen ilmapiiri kannustaa kommunikoimaan avoimesti ja pelkäämättä myös virheistä, jolloin niistä on mahdollisuus oppia.

IHI:n emerituspresidentti Don Berwick, henkilö joka on ollut kirjoittamassa jo vuosituhannen vaihteessa potilasturvallisuustyön ja IHI:n klassikkoteoksia ”To err is human” ja ” Crossing the quality chasm”, esitteli konferenssissa tätä ”Joy in work” -mallia ja sen yhteyttä potilasturvallisuuteen ja hoidon laatuun. Malli ei ole aivan uusi, mutta itselle se tulee vastaan vasta nyt pitkän koronavuosien konferenssitauon jälkeen. Don Berwickin mukaan työssään iloa kokevat ovat tietoisempia ja uteliaampia, he haluavat oppia eivätkä pelkää kysyä ja ihmetellä tai kysyä myöskään toisiltaan, miten voin auttaa sinua työssäsi. Terveydenhuoltoon, tai no ainakaan hoitoalalle, ei hakeuduta hyvän palkan vuoksi, vaan nämä ihmiset haluavat aidosti auttaa ja tehdä työtä korkealla moraalilla. ”Joy is a resource for excellence” – muistetaankohan tätä tarpeeksi usein? Kun työn ilo laskee, myös hoidon laatu laskee, Berwick toteaa. Emme voi vain kehottaa ihmisiä työskentelemään kovemmin, yrittämään kovemmin ja siten olemaan tehokkaampia. Kyseisen mallin ensimmäisenä askeleena on kysyä henkilöstöltä: ”what matters to you” – mikä on sinulle tärkeää? Asia tuntuu loogiselta, omankin työuran vaiheista raskaimmiksi en ole kokenut niitä hetkiä, jolloin työtä on ollut paljon, vaan niitä hetkiä, jolloin työtä on tehty huonossa ilmapiirissä tai työn merkityksellisyys ja vaikuttamisen mahdollisuudet ovat olleet epäselviä.

No entäs sitten ”gathering of kindness” -malli.. hölynpölyä vai mistä on kyse? Professori Catherine “Dr Cathy” Crockin mukaan ystävällisyyden kulttuurin edistäminen tehostaa tiimin jäsenten välistä yhteistyötä. Tämä vähentää virheitä, parantaa henkilöstön turvallisuutta, hyvinvointia ja pysyvyyttä ja viime kädessä parantaa potilaiden ja heidän perheidensä hoidon laatua ja turvallisuutta. Kun olemme ystävällisiä toisillemme, autamme ihmisiä parhaaseen suoriutumiseen. Loogista tämäkin! Todisteet ovat selvät jo lukuisten vanhojenkin tutkimustulosten perusteella; henkilöstön hyvinvoinnin ja potilaan hyvinvoinnin välillä on suora yhteys.

Australian tutkimusretken rohkaisemana haastan jokaisen (myös itseni) miettimään miten ystävällisyyttä ja iloa voisi lisätä juuri sinun työyhteisössäsi? Se ei näinä maailmanaikoina luulisi menevän hukkaan. Ja jos nyt ei voisikaan koko maailmaa kerralla muuttaa, niin ainakin voi aloittaa itsestään ja pyrkiä tuomaan hyvää esimerkkiä toiminnallaan. Sen voi aloittaa, vaikka kysymällä siltä lähellä olevalta kollegalta, että hei, mitä sinulle kuuluu? Miten voin auttaa sinua?

Apulaisprofessori / Akatemiatutkija Marja Härkänen

Lähteet:

Gathering of kindness. https://www.gatheringofkindness.org/

IHI: Joy in Work and Workforce Well-Being. https://www.ihi.org/Topics/Joy-In-Work/Pages/default.aspx

Greetings from the researcher exchange to Centre for Quality and Patient Safety Research in Melbourne, AU

 

Deakin Uni Sign

I am delighted and grateful to #Saastamoisen_Säätiö sr – Saastamoinen Foundation for the funding which facilitated my researcher exchange to #Deakin_University in Victoria, #Melbourne, #Australia for five weeks in October-November 2022.

 

My visiting destination was the Institute of Health Transformation and the Centre for Quality and Patient Safety research (QPS). The visit preparations started before Covid-19 pandemic. I came across with Deakin Professor Julie Considine and Professor Judy Currey while they were lecturing in Finland. We had a chat on a coffee break and I found out that they were colleagues of Professor Elizabeth Manias who I was already previously keen to meet one day;  We have a common study focus of “medication related communication”. Julie and Judy kindly advised me how to apply for an exchange period into Deakin Uni and they conveyed my message to Professor Manias. This distant dream finally came true after two years’ delay due to the pandemic. Thus, it was worth writing down this “unlikely dream” to my original study plan in the first place!

My principal hosts during the visit were experienced patient safety researchers Professor Elizabeth Manias and Professor Tracey Bucknall. The exchange collaboration included co-authorship of one scientific article with the professors and Professor Vehviläinen-Julkunen and Associate Professor Härkänen from UEF.

Elizabeth and Tracey kindly organized an interesting program for the exchange period. I had an amazing opportunity to network with several highly skilled patient safety and communication researchers. QPS has over 80 researchers plus doctoral students, who deliver around 250 scientific articles per year (QPS annual report, 2021). I managed to arrange personal meetings with many researchers, but also enjoyed several collective researchers’ events with a variety of researchers. For example, Associate Professor Debra Kerr has been studying if communication training for nurses should be standardized (Kerr, Martin, Furber, Winterburn, Milnes, Nielsen and Strachan, 2022).  

I was offered to attend LUMA institute’s “Shared decision-making methods” training, which continues now via Zoom. 

 

 

I participated in a 4-days researcher conference of SoNM (School of Nursing and Midwifery) where there were over 40 scientific presentations by PhD- and Master’s students, Doctors, and Professors. I had the privilege to present my own doctoral study also at the conference, which was a great learning experience in a friendly atmosphere.

 

The SoNM conference included training about systematic literature review by Professor Brigid Gillespie from Griffith University and NVivo workshop by Professor Linda Sweet from Deakin University. The discussions about research with several academic colleagues helped me to map post doc research ideas and possibilities for future collaboration between the Departments of Nursing Science in Deakin and UEF. I was able to initiate patient-safety-researcher networks to universities in AU, but also to Danmark, Iran, Ethiopia, and Mexico. In addition, the Deakin networking helped me to find potential collaboration links to Netherlands and Canada.

Professor Julie Concidine, Chair In Nursing Eastern Health and Director of research unit, kindly arranged an interesting visit to Box Hill Hospital for a Danish doctoral exchange student Helen and me. We met members of Julie’s research group and visited a couple of units and discussed with their directors and staff regarding medication management practices, digital solutions, staff retention challenges and solutions during pandemic times. The challenges have been similar type to Finland and Denmark.

However, the differences in solutions seemed to be the higher compensations to nurses taking care of Covid patients, free meals during the working shift plus offers of free continuing professional development courses in higher education. This is meaningful, as AU nurses need to gain a certain number of training credits per certain period of time to keep their nursing license effective.

 

In Melbourne, according to my understanding, many of the professors are mainly working as directors of the research units within hospitals or hospital districts and having a smaller percentage of contract in UNI than in hospital – contrary to Finland, where we have the opposite proportions of working hours for professors, or professors work full time in UNI. In Melbourne the research units are interprofessional and they are often responding straight to the local clinical evidence needs. Thus, remarkable part of the scientific research is aiming to give answers straight to clinicians.

The research results improve front line clinical work by giving evidence base for decision making for local managers and directors – They are studying for example “How effective it is to use ultrasound cannulation method compared to traditional cannulation?”(Schoch, Bennett, Currey, Smith, Orellana and Hutchinson, 2022) or “How effective is nurses’ training intervention for recognizing and reporting patients’ deterioration in their organization?” (Bucknall, Considine, Harvey, Graham, Rycroft-Malone,Mitchell, Saultry, Watts, Mohebbi, Bohingamu Mudiyanselage, Lotfaliany and Hutchinson, 2022) or “How interprofessional and intraprofessional communication occures  when managing older patients’ medications during care transitions” (Manias, Bucknall, Woodward-Kron, Hughes, Jorm, Ozavci and Joseph, 2021) or “How do the family members perceived ICU care and communication during the pandemic” (Digby, Manias, Haines, Orosz, Ihle and Bucknall, 2022). 

And which were the key take home messages from my exchange? 

Nursing research is highly respected, well-funded, effectively led and collaborated in Melbourne, Australia, and it concentrates strongly on intervention and effectiveness research. One of the main aims is to translate research results into practice. The research areas are discussed openly, results shared, awarded, and celebrated actively and projects developed in wide researcher and clinician collaboration. Diverse level students, Post Docs and professors have common local conferences, where they can network and learn from each other as a researcher community. 

People in Australia are truly kind and helpful. Infrastructure is very modern but green aspects are taken into consideration even around skyscrapers. Air B & B accommodation within a family was a pragmatic and cost-efficient solution but also a great way to get to know local culture, warm-hearted people, lovely garden, wild and pet animals and beautiful houses in family housing areas! 

The Deakin visit was full of amazing new experiences and contacts. I can warmly recommend exchange periods to Melbourne, and to encourage different level researchers and students to build exchange dreams – the dreams might come true! 

Best Regards,
Tiina

Tiina Syyrilä, Doctoral researcher, University Teacher, MSc, RN
Department of Nursing Science, UEF