Serbia on her way to digitalize education

European Union is supporting Serbia on her way to digitalize education. Funds and experts are available to help trough the transition. This is a part of a strategy to integrate Serbia to EU membership.

https://ec.europa.eu/neighbourhood-enlargement/countries/detailed-country-information/serbia_en

Serbian Ministry of Education, Science and Technological Development is promoting “digital classroom” as a first option for pupils to meet with digital education.

https://digitalnaucionica.edu.rs/

 

http://edtech.center/en/about_us/

EdTech Center Western Balkans is a non-profit, independent organization that was established by teachers, university professors, education experts and business leaders with an aim to bring world of education and technology together. Projects of EdTech Center:

  • CODE WEEK IN 2019 IN PRESCHOOL INSTITUTIONS

Introducing concepts of coding to preschoolers and supporting parent-teacher partnerships.

  • OPEN EDUCATION IN SERBIA

Supporting teachers and students to learn about Open Data as part of formal ICT curriculum.

  • TRADITIONALLY ORACLE ACADEMY DAY

Is one of the most important education and technology events in Serbia and in year 2019 we had a chance to contribute to it success.

Fragments from the report of the first conference about digital education April 2020:

Why digital education 2020?

With this event, we wanted to support employees in preschool institutions, schools, universities and other organizations dealing with education, to encourage creativity and innovation, to raise the quality of educational work and modernize the learning process and to make the best use of new technologies in education.

The world of technology is advancing very fast. The world of education is progressing somewhat more slowly. We are witnessing great technological, educational, and social changes spurred by the fourth industrial revolution. The conference ”Digital Education 2020” aimed to bring together a large community of educators who have shown that they can successfully overcome the challenges of education in the digital age.

  • Providing a platform for the exchange of knowledge of employees in education
  • Introduction to innovative practice, teaching methods and application of ICT tools in education
  • Identify possible key policy and practice recommendations in this area.
  • Ensuring the participation of all actors in education in the digital age

The Center for Educational Technologies in the Western Balkans was established by experts in the field of education and practitioners who gathered around the idea of improving the quality of education of students in the Western Balkans in the 21st century. This team has extensive experience in creating and leading innovative projects in the field of educational technologies including the New Technologies in Education conference. The list of organized professional events includes the first online conference during the pandemic and the introduction of compulsory distance education, Digital Education 2020.

At EdTech Center, we see a future in which all young people have access to the highest quality education and develop competencies that will help them improve the quality of their lives and communities in the 21st century. Learn more about us and our team.

EdTech center at the Education and Teaching Aids Fair, October 2019
EdTech center at the Education and Teaching Aids Fair, October 2019

The Center for Education Technologies Western Balkans, in collaboration with the partners Kliker – IT center for children and Fluks Trade RV, presented itself during the Education and Teaching Aids Fair, held during October 2019

Biljana Stankovic

Pieniä kysymyksiä SoMesta

Kuvitettu kuva, jossa on eri sosiaalisen median kanavien logoja.

Aika ajoin uutisissa kiinnitetään huomiota sosiaaliseen mediaan. Välillä uutisointi on hilpeää, esimerkiksi kun kerrotaan aikuisten tavoista kommunikoida ja käyttää nuorille tuttuja asioita – sellaisia kuin #-merkki ja sen ”oikeat” käyttötavat. Joskus taas, ja erityisesti näin korona-aikana, pohditaan sosiaalisen median merkitystä tilanteessa, jossa on ollut tärkeää pitää yhteyttä ystäviin, kun koulut ovat olleet kiinni. Joskus taas sosiaalinen media nostattaa yleistä huolta siitä, milloin nuoret käyttävät sitä liikaa ja milloin se aiheuttaa ongelmia.

Nykyään sosiaalinen media kulkee melkein kaikkialle mukanamme. Puhelimia ei jätetä kotiin, niihin voi ohjata kaikki viestit sähköpostia myöten, ja usein näkee, kuinka toisten seurassakin oltaessa puhelimet ovat näkyvillä ja katsottavissa. Kun puhelin kilahtaa, ollaan heti tavoitettavissa. Nykyään näkee paljon myös aktiivisuusrannekkeita, jotka toimivat yleisen toimeliaisuuden mittareina, kelloina ja puhelimina. Jos puhelin unohtuikin kotiin, jostain viestit ja uutiset näkee heti.

Tätä jatkuvan viestinnän maailmaa haluan lähteä tutkimaan gradututkielmassani. Kysyn, kuinka nuoret itse kokevat sosiaalisen median ja merkityksellistävät sitä itselleen. Kysyn myös, kommentoidaanko heidän sosiaalisen median käyttöään tai ollaanko siitä huolissaan. Vaikka huolestuneet puheet esimerkiksi liiallisesta käytöstä tulevat aikuisilta, on syytä kysyä nuorilta itseltään, miksi he käyttävät sosiaalista mediaa ja mikä sen asema on heidän elämässään. Mitä merkityksellistä he saavat sosiaalisesta mediasta? Onko se elämää rikastuttava asia, aiheuttaako se ahdistusta ja pahaa mieltä, mistä syystä siellä on pakko olla? Senkö takia, että kaikki muutkin ovat?

Twitterissä käytiin äskettäin keskustelua siitä, kuinka eräs suomalainen somevaikuttaja ’varastaa’ kuvia instagram-tililleen muun muassa hienoista lomakohteista, ja siitä, kuinka vääristynyttä kuvaa tällainen toiminta lähettää hänen tilinsä seuraajille. Saattavathan monet helposti kadehtia tällaisia kohteita ja miettiä, kuinka omassa elämässä asiat ovat pielessä, kun ei pääse kokemaan ja näkemään sellaista loistoa. Myös instagram-kuvien muokkaukset ja niiden vaikutus nuorten kehokuvaan ovat herättäneet keskustelua uutisissa ja joissakin pro gradu -tutkielmissa. Omassa työssäni kysyn, jakavatko nuoret näitä kriittisiä huomioita ja jos jakavat, niin missä mittakaavassa.

Myös sosiaalisen median luomista yhteyksistä ja yhteisöllisyydestä on käyty keskustelua. On kysytty, tutustutaanko sen avulla uusiin ihmisiin vai ollaanko sen avulla yhteyksissä jo valmiiksi tuttuihin ystäviin. Haetaanko sosiaalisesta mediasta tietoisesti vertaistukea omassa elämissä avoinna oleviin asioihin, tuleeko sosiaalinen tuki ikään kuin ”vahingossa” – vai onko sitä ollenkaan olemassa? On myös mielenkiintoista tietää, asetutaanko sosiaalisessa mediassa erilaisiin rooleihin kuin muussa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Uskalletaanko sosiaalisessa mediassa olla rohkeampia kuin ”oikeassa maailmassa”? Voiko tällainen roolien välillä tasapainoilu aiheuttaa konflikteja nuoren elämässä? Alkavatko he kenties pohtia, minkälaisia he ”oikeasti” ovat ihmisinä, jos kahdessa eri maailmassa onkin kaksi – tai kolme – eri roolia?

Juulianna Savikurki

Artikkelikuva: Gerd Altmann / pixabay.com

Digitaalisen kuilun paluu?

Kuvitettu kuva, jossa on kannettava tietokone, jonka ruudulla on opettaja.

Keväällä 2020 otsikot hätkähdyttivät- digitaalinen eriarvoisuus oli jälleen puheenaiheena. Koronakevät toi esiin, ettei etäkoululaisilla ollutkaan sopivaa digitaalista varustusta, opettajilla ei ollut riittäviä digitaalisia taitoja, koulujen digiloikka tapahtui eritahtisesti, opetus eriarvoistui digitaalisuuden myötä. Lapset ja nuoret istutettiin päiviksi sekä koulun että harrastusten osalta digitaalisten laitteiden äärelle. Huoli ruutuajasta kääntyi yhtäkkisesti huoleksi siitä, ettei nuorilla ollut riittäviä laitteistoja tai mahdollisuuksia toimia digitaalisessa ympäristössä. Keskustelussa palattiin digitaalisen kuilun perusasioiden äärelle, jossa nimenomaan laitteiston ja pääsyn kysymykset nousivat keskiöön.

Digitaalisesta kuilusta (digital divide) ja epätasa-arvosta keskusteltiin niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimuksessakin runsaasti 2000-luvun vaihteessa. Sen jälkeen kuilun on lähinnä katsottu olevan jossakin kehittyneiden ja kehittymättömien maiden välillä ja kuilun olevan tältä osin – ainakin länsimaisissa ”tietoyhteiskunnissa” siloiteltu.

Jan Van Dijkin mukaan digitaalinen kuilu kuitenkin syvenee. Samalla kun sen laajeneminen on vähentynyt, kuilu on syventynyt varsinkin sellaisissa maissa, missä fyysinen pääsy (access) teknologisiin laitteistoihin on muuttunut itsestäänselvyydeksi. Erot käytössä ja osaamisessa ovat samanaikaisesti syventyneet. Kun tieto- ja kommunikaatioteknologiat ovat sulautuneet saumattomaksi osaksi yhteiskuntaa, ne ovat kiinnittyneet yhä vahvemmin olemassa oleviin sosiaalisiin jakoihin. Laura Robinson kollegoineen on eritellyt digitaalista jakautumista. Ensimmäisen tason jaolla tarkoitetaan tieto- ja kommunikaatioteknologioiden levinneisyyttä ja pääsyä, eli teknologisen infrastruktuurin olemassaoloa. Toisen asteen jaolla tarkoitetaan taitoja ja osallistumista, eli käyttäjien kesken olevia jakoja. Kolmantena tasona digitaalisen kuilun tarkasteluun astuvat sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset kontekstit. Jaot eivät siis ole irrallisia sosio-kulttuurisista konteksteistaan, ja tästä syystä digitaalinen eriarvoisuus voi jopa voimistaa olemassa olevia eriarvoistumisen muotoja.

Viime vuosina digitaalinen kuilu on sijoitettu siis enemmänkin osaamisen kuilun (knowledge gap), medialukutaidon ja osallistumisen kentille.  Henry Jenkins on tutkinut laajasti nuorten teknologian ja median käyttöä ja erittelee tätä erityisesti osallistumisen kulttuurin (participatory cultures) käsitteen kautta. Kulttuurinen osallistuminen leikkaa koulutuksen, luovuuden, yhteisöjen ja kansalaisuuden piirit. Jenkinsin mukaan nuoria tulisi kannustaa kehittämään osaamista, eettisiä taitoja sekä itseluottamusta, jotka ovat edellytyksiä nuorten täysivaltaiseen nykykulttuuriseen osallistumiseen. Jenkinsin tulkinnan mukaan on yhtäältä nuoria, jotka ovat uuden digitaalisen mediamaailman eliittiä ja puoliammattilaisia, jotka pystyvät hyödyntämään sen uudet osallistumisen mahdollisuudet niin luovuuden kuin oppimisenkin kentillä. Toisaalta on nuoria, jotka putoavat tämän kulttuurisen ja osallisuuden jaon väärälle puolelle muodostaen uudenlaisen ”kulttuurisen alaluokan”. He ovat nuoria, joiden resurssit ovat niukemmat, joilla ei ole aikaa, ei rahaa, eikä tietoa tai taitoa siitä, kuinka navigoida uudenlaisessa kulttuurisessa ja digitaalisessa maailmassa.

Sari Tuuva-Hongisto

Viitteet:

Jenkins, Henry et. al 2009. Confronting the challenges of participatory culture. Media education for the 21st century. The John D. and Catherine T. MacArthur Foundation reports on Digital Media Learning.

Robinson, Laura et. al. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, communication and society 18:5, 569-582.

Van Dijk, Jan, G. M. 2005. The deepening divide: Inequality in the information society. Sage Publications.

Artikkelikuva: HaticeEROL / www.pixabay.com

Nuoret diginatiivit: Tuore kosketus ja osaamisvalta viisaan koneen aikakaudella?

Nuori henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella

Atk-osaamisen sukupolvi ja vallanvaihtokuvitelma

1990-luvulla, kun tietävät koneet alkoivat asettua osaksi yliopistojen tavallisten opettajien ja tutkijoiden työpöytäkalustoa, opetusvastuullani oli ottaa vastaan ”Viisaan koneen aikakausi” -nimiseen tenttikirjaan (Zuboff 1990) perustuneet suoritukset. Tentissä kysyin usein opiskelijoilta informaatioteknologisen invaasion merkitystä sosiokulttuuristen valtasuhteiden muuttajana – esimerkiksi siinä, miten vanhemman sukupolven uudenlaisen teknologian taitamattomuus oli alkanut alistaa heitä nuoremman sukupolven atk-osaamisvallan alle.

Nuorisotutkijan näkökulmasta Zuboffin väittämässä vallanvaihdossa (oli se sitten totta tai ei) oli kyse myös Thomas Ziehen 1980-luvulla (suom. 1991) – ja Karl Mannheimin jo lähes sata vuotta sitten (1928) – lanseeraamasta ”tuoreen kosketuksen” ajatuksesta: siitä, miten nuori sukupolvi on aina vanhempiaan valmiimpi kohtaamaan yhteiskunnalliset rakennemuutokset ja ”vallankumoukset”. Zieheläinen uusi nuoriso otti atk-maailman vastaan ilman traditiokiinnitysten taakkaa ja ajatuksia siitä, kuinka ”kaikki tehtiin ennen aina jotenkin paremmin”. Viisaan koneen aikakauteen syntynyt ja kasvanut nuoriso ei juuttunut itkemään entistä ja omaksui myllerryksissä tarvittavat taidot ja asenteet avomielisemmin kuin vanhempi väki. Näin ajateltiin.

Digikäänne ja -kosketus

Sittemmin, ja varsin pian, alettiin puhua atk:ta laajemmin monenlaisten asioiden digitalisaatiosta ja tuoreen kosketuksen sukupolvesta ”diginatiiveina”. Diginatiivien on tiedetty hallitsevan digitaalisten laitteiden käyttämiseen liittyvät kiemurat ja asennoituvan digitaalisessa infrassa liikkumiseen uteliaasti ja kaikkeen sen vaatimaan surffailuun tuskastumatta. DEQUAL-tutkimushankkeemme viestintäareenoita ja -kanavia luotaessa saatiinkin konkreettinen kosketus viisaan koneen aikakauden osaamisvaltaan liittyvään sukupolvikuiluun: kun kypsään ikään ehtinyt hankeväkemme ei hallinnut esimerkiksi erilaisten digiviestintäkanavien perustamista, osaaminen ja siihen ohjaus piti ostaa digiyhteiskuntataitojen ytimessä kotonaan olevalta nuorelta yrittäjältä, todelliselta yrittäjyysyhteiskunnan diginatiivilta.

Kuka ei kuulu joukkoon?

No, kyllähän me ymmärrämme, että digitalisaatiokehityksen myötä yhteiskunnallisen vallan sukupolvikuilu ei ole keikahtanut kokonaan ylösalaisin ja että monet ikään kiinnitetyt sosiokulttuuriset ja taloudelliset valtarakenteet jatkavat olemassaoloaan ja voimistuvatkin, varttuneen väen eduksi. Sama tapahtuu myös diginatiivisukupolven sisällä luoden nuorten keskuuteen erilaisia jakoja ja epäreiluuksia. Vaikka ensimmäinen konkreettinen kosketuksemme DEQUAL-hankkeen arkityössä tuntuikin antavan vakuutta Mannheimin, Ziehen ja Zuboffin teeseille, lähdemme tutkimaan, millä tavoin ja keiden kohdalla digiyhteiskunnan ja nuoruuden välille ajatellut osallisuutta ja osaamista takaavat saumat repeilevät – ja miksi.

Päivi Armila

 

Viitteet:

Mannheim, Karl (1927/19288) Das Problem der Generationen. Essee, käännetty myöhemmin englanniksi ja julkaistu.

http://marcuse.faculty.history.ucsb.edu/classes/201/articles/27MannheimGenerations.pdf

Ziehe, Thomas (1991) Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino.

Zuboff, Shoshana (1990) Viisaan koneen aikakausi. Uusi tietotekniikka ja yritystoiminta. In the age of the smart machine. Suomeksi: Helsinki: Otava.

 

Artikkelikuva: janeb13 / www.pixabay.com

Kickoff the blog DEQUAL

Tervetuloa seuraamaan Luokkaistuva digiyhteiskunta -tutkimushankkeen (DEQUAL) etenemistä hankkeen blogiin. Tämä blogi on tärkeä hankkeemme reaaliaikaisuuteen ja vuorovaikutteisuuteen pyrkivä viestintäkanava.

Welcome to follow the progress of the research project DEQUAL (Capturing Digital Social Inequality). This blog is a focal agenda for communicating and informing.

***********************

The project DEQUAL explores how digital information and communication technologies implicate in social inequalities among youth. Finland represents a digital society developed on digi-technological imperatives, and with a young generation that is considered as ”digital natives” with competences and opportunities to benefit digitalization in their life-courses. Statistics still show ”digital divide” and unequal socio-material stratification among them. This project aims at: 1) analyzing mechanisms that produce digital social inequality among youth, and the ways young people living in three different localities benefit digital opportunity structures, 2 ) analyzing the practices of youth’s digital cultures and how they shape and also challenge unequal divides at regional life-spheres and digital environments, 3) analyzing both societal and life-course consequences of these asymmetries.

DEQUAL operates via sub-projects that give light to the issue from different perspectives: 1) ”digital upstairs, downstairs” captures understanding of processes that link Internet and the web to social inequality, and 2) ”lived digital practices” defines young people not only as victims of unequal structures but also active agents in their social and youth-cultural environments. The project combines qualitative and quantitative data in analyses of digi-cultural structures, practices, and meanings. The state of art is figured from numbers: by tracing structures of youth marginalization from statistics of education, participation, employment, and leisure. After this, structured web-questionnaire data are collected among youth born in 2005 from three localities, from where systematic forms of digital divide among digital opportunity structures are examined. Among these locally covering samples, young people with different backgrounds are invited for focus group interviews. Within these, selection is further made for individual life-course interviews, to reach also the experience level of meaning making for digital opportunities. The methodologies are supplemented by a multi-sited media ethnography to study digital cultures of youth’s everyday life. Ethnographic in-depth interviews with a scroll-back method and observations of digital practices are collected as well. Regional comparison is an important dimension of DEQUAL: the three research localities represent both materially and socio-culturally different environments to grow up in a digital society.