Määrällisiä havaintoja DEQUAL-verkkokyselyaineistosta: nuoret digitaalisten laitteiden ja ympäristöjen käyttäjinä eri asuinpaikkakunnilla

Määrällisiä havaintoja

Kirjoitin aiemmin kesäkuussa havainnoista, joita olen tehnyt Luokkaistuva digiyhteiskunta – Nuorten eriarvoistuvat elämät sosioteknologisissa imperatiiveissa ja kuvitelmissa (DEQUAL) -tutkimushankkeessa keväällä 2021 kerätystä verkkokyselyaineistosta. Pyrimme kyselyn avulla kartoittamaan vuonna 2005 syntyneiden nuorten näkemyksiä ja kokemuksia erilaisten digitaalisten laitteiden ja ympäristöjen käytöstä. Kysely sisälsi lisäksi joitain taustatietokysymyksiä, joihin saamiamme vastauksia tarkastelin aiemmassa katsauksessani, joka rakentui asetelmalle, jossa vertailin kolmen elinvoimaluokitukseltaan (MDI 2021) erilaisen tutkimuspaikkakunnan tuloksia suhteessa toisiinsa. Tässä tekstissä jatkan eri tutkimuspaikkakuntia, ja jossain määrin myös sukupuolia, koskevaa kyselyaineiston tarkastelua tuomalla esiin joitain määrällisiä havaintoja nuorten kokemuksista erilaisten digitaalisten laitteiden ja ympäristöjen käyttäjinä.

Tutkimukseen valikoidut paikat ovat Kouvola, Tampere sekä eräs alle 5 000 asukkaan kunta, jota nimitän tutkimuseettisistä syistä pseudonyymillä Kolkka. Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa on syytä huomioida, että verkkokyselyn vastaajat eivät rajoittuneet ainoastaan niihin nuoriin, jotka asuivat edellisillä kolmella tutkimuspaikkakunnalla, koska pyrimme löytämään vastaajia myös sosiaalisessa mediassa toteutetun mainoskampanjan avulla. Kampanja kohdistettiin valikoidusti sellaisille paikkakunnille, jotka olivat MDI:n (2021) indeksissä elinvoimaluokitukseltaan samankaltaisia kuin Kolkka, jossa asuu huomattavasti vähemmän väestöä, ja siten myös nuoria, kuin kahdella muulla tutkimuspaikkakunnalla. Voit lukea lisää eri tutkimuspaikkakunnista, verkkokyselyaineiston keräämisestä ja analysoinnin reunaehdoista sekä havainnoista, joita olen tehnyt kyselyn avulla kartoitetuista nuorten taustatiedoista, aiemmasta katsauksestani.

KOOTTUJA HAVAINTOJA NUORISTA DIGITAALISTEN LAITTEIDEN JA YMPÄRISTÖJEN KÄYTTÄJINÄ ASUINPAIKKAKUNNITTAIN

Verkkokyselyyn vastasi yhteensä 240 nuorta, joista 23,9 % (n=55) asui ilmoittamansa postinumeron perusteella Kouvolassa, 53,8 % (n=129) Tampereella ja 15 % (n=36) Kolkassa. Vastaajista 8,3 % (n=20) asui jollain muulla paikkakunnalla tai ei joko osannut tai halunnut kertoa asuinalueensa postinumeroa. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 53,8 % (n=129) oli tyttöjä ja 42,1 % (n=101) poikia. Vastaajista 4,2 % (n=10) identifioi itsensä muunsukupuolisiksi tai ei vaihtoehtoisesti halunnut kertoa omaa sukupuoltaan. Oheinen taulukko esittää kyselyyn vastanneiden nuorten sukupuolijakauman asuinpaikkakunnittain (Taulukko 1).

Taulukko 1. Nuoren asuinpaikka ja sukupuoli (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Tyttö 47,3 56,6 44,4
Poika 40 41,9 52,8
Muunsukupuolinen 5,4 0 2,8
Ei halua kertoa 7,3 1,5 0

Kyselyssä tiedustelimme nuorilta, mitä digitaalisia laitteita he joko omistivat tai mitä heillä oli käytössään esimerkiksi koulussa. Kysymys sisälsi listan erilaisista laitteista, joihin kuuluivat matkapuhelin (ei-älypuhelin), älypuhelin, älykello, tablet-tietokone, Chromebook, muu tietokone (Windows, macOS, tms.) ja pelikonsoli (PlayStation, Xbox, Switch, tms.). Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista jopa 96,7 % (n=232) kertoi, että heillä oli käytössään älypuhelin. Tytöiltä (99,2 %; n=128) kyseinen laite löytyi hiukan useammin kuin pojilta (93,1 %; n=94). Sen sijaan perinteisen matkapuhelimen käyttäjiä oli poikien (7,9 %; n=8) joukossa jonkin verran enemmän kuin tyttöjen (1,6 %; n=2).

Toiseksi yleisin nuorten käytössä ollut digitaalinen laite oli kyselyn perusteella ”muu tietokone”: nuorista 67,5 % (n=162) ilmoitti, että heillä oli käytössään kyseinen laite. Tyttöjen (66,7 %; n=86) ja poikien (n=68,3 %; n=69) välillä ei ollut laitteen käytössä suurta eroa. Kolmanneksi yleisin nuorten käyttämä digitaalinen laite oli pelikonsoli. Sellainen oli käytössä 46,3 %:lla (n=111) nuorista, vaikkakin ero tyttöjen (32,6 %; n=42) ja poikien (61,4 %; n=62) käytön välillä oli huomattava. Kaikista kyselyssä luetelluista laitteista Chromebookit ja älykellot olivat älypuhelinten lisäksi useammin käytössä tytöillä kuin pojilla. Esimerkiksi älykello oli kyselyyn vastanneista tytöistä 28,7 %:lla (n=37), mutta pojista vain 20,8 %:lla (n=21).

Digitaalisten laitteiden käytössä oli eri tutkimuspaikkakuntien välillä joitain eroja. Älypuhelin oli kaikilla kolmella paikkakunnalla selkeästi yleisin nuorten käyttämä laite. Kouvolassa asuvilla nuorilla kyseinen laite oli kaikilla (100 %; n= 55), Tampereella 94,6 %:lla (n=122) ja Kolkassa 97,2 %:lla (n=35). Myös toiseksi yleisin laite oli kaikilla tutkimuspaikkakunnilla sama eli ”muu tietokone”. Kouvolalaisilla nuorilla sellainen oli käytössä 69,1 %:lla (n=38), tamperelaisilla 67,4 %:lla (n=87) ja kolkkalaisilla 66,7 %:lla (n=24). Kolmanneksi yleisin digitaalinen laite oli Kouvolassa (45,5 %; n=25) ja Tampereella (49,6 %; n=64) pelikonsoli. Myös monilla Kolkassa asuvilla nuorilla (44,4 %; n=16) oli käytössään pelikonsoli, mutta täsmälleen yhtä monelta löytyi myös jonkinlainen tablet-tietokone. Kyseinen laite oli suhteellisen yleinen myös Tampereella (40,3 %; n=52), mutta Kouvolassa sellainen löytyi ainoastaan 25,5 %:lla (n=14) nuorista. Kolkassa asuvista nuorista jopa 27,8 % (n=10) kertoi, että heillä oli käytössään Chromebook. Vastaava osuus oli kahdella muulla tutkimuspaikkakunnalla huomattavasti pienempi: Kouvolassa 7,3 % (n=4) ja Tampereella vain 6,2 % (n=8). (Ks. Taulukko 2.)

Taulukko 2. Nuoren asuinpaikka ja omistetut tai muuten käytössä olevat digitaaliset laitteet (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Matkapuhelin (ei-älypuhelin) 3,6 6,2 5,6
Älypuhelin 100 94,6 97,2
Älykello 21,8 28,7 25
Tablet-tietokone 25,5 40,3 44,4
Chromebook 7,3 6,2 27,8
Muu tietokone (Windows, macOS, tms.) 69,1 67,4 66,7
Pelikonsoli (PlayStation, Xbox, Switch, tms.) 45,4 49,6 44,4

Verkkokyselyssä tiedustelimme nuorilta myös, mitä digitaalisia palveluita he ovat käyttäneet. Kysely sisälsi pitkähkön listan erilaisia palveluita, joista vastaaja sai valita kaikki käyttämänsä. Listassa oli mukana suosittuja pikaviesti-, yhteisö-, musiikki-, podcast-, (ääni)kirja-, peli- ja videopalveluita sekä perinteisempiä sosiaalisia verkkosivustoja, kuten Wikipedia ja Suomi24. Olemme kiinnostuneita DEQUAL-tutkimushankkeessa myös nuorten kulutustottumuksista ja ‑mahdollisuuksista, joten sisällytimme listaan lisäksi erilaisia maksu- ja pankkipalveluita.

Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista jopa 98,8 % (n=237) oli käyttänyt videopalvelu YouTubea. Myös pikaviestipalvelu WhatsApp (95,8 %; n=230) sekä yhteisö-, kuva- ja videopalveluiden yhdistelmät Instagram (94,6 %; n=227), Snapchat (93,3 %; n=224) ja TikTok (85 %; n=204) olivat hyvin monen nuoren käytössä kaikilla tutkimuspaikkakunnilla. Vastanneista 87,5 % (n=210) kertoi käyttäneensä ilmaista vapaan sisällön tietosanakirja Wikipediaa, ja 60 % (n=144) Pinterestiä, joka on puolestaan eräänlainen ilmoitustaulutyyppinen linkkien ja kuvien jakopalvelu. Nuorista jopa 91,3 % (n=219) oli käyttänyt kyselyaineiston perusteella jotain tilausvideopalvelua, kuten Netflixiä tai Disney+:aa, ja 89,2 % (n=214) jotain musiikkipalvelua, kuten Spotifya tai Apple Musicia.

On mielenkiintoista havaita, että kaikki nuorten eniten käyttämät digitaaliset palvelut, kuten YouTube, WhatsApp, Instagram, Snapchat, TikTok, Wikipedia ja Pinterest, ovat suhteellisesti suositumpia tyttöjen kuin poikien keskuudessa. Sen sijaan useat palveluista, jotka eivät ole koko aineiston tasolla kaikkein käytetyimpien joukossa, ovat erityisesti monien poikien suosiossa. Esimerkiksi pikaviestipalvelu Discordia käytti kaikista nuorista 47,1 % (n=113), mutta pojista jopa 67,3 % (n=68). Tytöissä vastaava osuus oli vain 27,9 % (n=36). Myös videopalvelu Twitch, sosiaalinen linkkien jakopalvelu Reddit sekä anonyymiuteen perustuva kuvien jakopalvelu Ylilauta olivat selkeästi enemmän poikien kuin tyttöjen käytössä. Poikkeuksen tähän ilmiöön muodostaa viestipalvelu Jodel. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista kyseistä palvelua kertoi käyttäneensä vain 22,1 % (n=53), mutta tytöistä jopa 31,8 % (n=41). Pojissa vastaava osuus oli vain 9,9 % (n=10). Myös erilaiset tilausvideo- ja musiikkipalvelut olivat useammin tyttöjen kuin poikien käytössä. Sen sijaan pelaamiseen ja pelien ostamiseen tarkoitetut palvelut, kuten Steam, PlayStation Network ja Xbox Live, olivat kyselyaineiston perusteella huomattavasti useammin poikien (75,2 %; n=76) kuin tyttöjen (41,9 % n=54) käyttämiä.

YouTube oli kaikilla kolmella tutkimuspaikkakunnalla käytetyin digitaalinen palvelu. Esimerkiksi Kolkassa asuvista nuorista kyseistä palvelua oli käyttänyt jokainen (100 %; n=36). Myös WhatsApp, Instagram, Snapchat, TikTok ja Wikipedia olivat erittäin suosittuja kaikilla paikkakunnilla. Palveluiden käytössä oli kuitenkin joitain alueellisia eroja. Esimerkiksi kolkkalaisista nuorista jopa 69,4 % (n=25) ilmoitti käyttäneensä Facebookia, kun Kouvolassa vastaava osuus oli vain 54,4 % (n=30) ja Tampereella 57,4 % (n=75). Kouvolalaisista nuorista puolestaan suhteellisen moni (63,6 %; n=35) kertoi käyttäneensä Twitteriä. Tampereella asuvista nuorista kyseistä palvelua oli käyttänyt vain 38 % (n=49) ja Kolkassa 38,9 % (n=14). Myös esimerkiksi Ylilauta oli jonkin verran suositumpi Kouvolassa (32,7 %; n=18) kuin Tampereella (18,6 %; n=24) ja Kolkassa (19,4 %; n=7). Kyselyaineiston perusteella näyttää lisäksi siltä, että Pinterest, Reddit sekä erilaiset tilausvideo- ja musiikkipalvelut ovat nuorten käytössä enemmän Kouvolassa ja Tampereella kuin Kolkassa. Sen sijaan esimerkiksi Twitchin käyttäjiä löytyi kolmesta tutkimuspaikkakunnasta suhteellisesti eniten Kolkasta. Kolkkalaisista nuorista puolet (50 %; n=18) kertoi käyttäneensä kyseistä palvelua, kun Kouvolassa vastaava osuus oli 43,6 % (n=24) ja Tampereella vain 35,7 % (n=46).

Verkkokyselyssä tiedustelimme nuorilta myös asioista, jotka heidän mielestään jollain tapaa rajoittivat erilaisten digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöä. Kyselyssä nuoret saivat vapaasti valita erilaisten valmiiden vaihtoehtojen väliltä ja/tai kirjoittaa itse jonkin rajoittavan asian. Nuorista jopa 41,3 % (n=99) vastasi, että digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöä rajoitti heidän oma kiinnostuksensa, joka kohdistui muihin asioihin. Pojista näin ajatteli lähes joka toinen (49,5 %; n=50). Tytöissä vastaava osuus oli jonkin verran pienempi eli 35,7 % (n=46).

Toiseksi eniten digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöä rajoitti kyselyaineiston perusteella aika, joka nuorilla oli käytettävissään (32,1 %; n=77). Tytöt (35,7 %; n=46) kokivat ajanpuutteen jonkin verran poikia (29,7 %; n=30) useammin rajoittavaksi tekijäksi. Myös taloudelliset resurssit saattoivat monesti rajoittaa laitteiden ja palveluiden käyttöä: kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 21,7 % (n=52) kertoi, ettei heillä ollut varaa tarvitsemaansa digitaaliseen laitteeseen tai palveluun. Lähes yhtä moni (21,3 %; n=51) ilmoitti, että heidän vanhempansa (tai muu huoltaja) rajoitti jollain tapaa laitteiden ja palveluiden käyttöä.

Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 9,2 % (n=22) kertoi, ettei heillä ollut pääsyä haluamaansa palveluun esimerkiksi käyttöehdoissa määritetyn ikärajan tai asuinalueen heikon verkkoyhteyden vuoksi. On huomionarvoista, että tytöt (13,2 %; n=17) nimesivät kyseisen syyn käyttöä rajoittavaksi tekijäksi huomattavasti useammin kuin pojat (5 %; n=5). Nuorista 4,2 % (n=10) puolestaan ilmoitti, ettei heidän osaamisensa riittänyt jonkin laitteen tai palvelun käyttöön. Myös tässä tapauksessa tyttöjen (7 %; n=9) osuus oli suurempi kuin poikien (1 %; n=1). Kaikkein vähiten (2,5 %; n=6) erilaisten digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöä rajoittivat kyselyaineiston perusteella muut palveluiden käyttäjät esimerkiksi kiusaamalla tai häiriköimällä muuten.

Nuorten oma kiinnostus muita kuin digitaalisia laitteita ja palveluita kohtaan oli kaikilla kolmella tutkimuspaikkakunnalla merkittävin käyttöä rajoittava asia. Kolkassa asuvista nuorista näin ajatteli jopa puolet (50 %; n=18). Tampereella vastaava osuus oli 42,6 % (n=55), mutta Kouvolassa vain 34,5 % (n=19). Seuraavaksi yleisimmät rajoittavat tekijät olivat Kolkassa käytettävissä oleva aika (22,2 %; n=8) sekä vanhemmat (tai muu huoltaja) (16,7 %; n=6). Kouvolassa monet nuoret kokivat, että digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöä rajoittivat käytettävissä olevan ajan (34,5 %; n=19) ja vanhempien (tai muun huoltajan) (20 %; n=11) lisäksi taloudelliset resurssit (27,3 %; n=15) sekä tarvittavan laitteen puuttuminen (21,8 %; n=12). Myös Tampereella käyttöä rajoittivat erityisesti käytettävissä oleva aika (33,3 %; n=43), vanhemmat (tai muu huoltaja) (24,8 %; n=32) sekä taloudelliset resurssit (22,5 %; n=29). On kiinnostavaa havaita, että Kolkassa asuvista nuorista vain 11,1 % (n=4) kertoi, ettei heillä ole varaa tarvitsemaansa laitteeseen tai palveluun. (Ks. Taulukko 3.)

Taulukko 3. Nuoren asuinpaikka ja digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöä rajoittavat asiat (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Ei omista laitetta tai se ei ole käytettävissä 21,8 10,9 8,3
Ei varaa laitteeseen tai palveluun 27,3 22,5 11,1
Ei pääsyä palveluun 9,1 8,5 8,3
Ei riittävää osaamista 0 5,4 5,6
Muut palvelun käyttäjät 1,8 1,6 8,3
Vanhempi (tai muu huoltaja) 20 24,8 16,7
Käytettävissä oleva aika 32,7 33,3 22,2
Oma kiinnostus 34,5 42,6 50
Jokin muu 18,2 10,9 22,2

Kyselyssä pyysimme nuoria myös ottamaan kantaa yhteensä 13 erilaiseen väitteeseen, jotka koskivat muun muassa vastaajan digitaitoja sekä kokemuksia digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvasta vaikuttamisesta, itseilmaisusta, ryhmäytymisestä ja kiusaamisesta. Käytimme kyselyssä viisiportaista Likert-asteikkoa. Vastausvaihtoehdot olivat 1) täysin eri mieltä, 2) jokseenkin eri mieltä, 3) ei samaa tai eri mieltä, 4) jokseenkin samaa mieltä ja 5) täysin samaa mieltä. Olen valinnut tähän katsaukseen mukaan joitain verkkokyselyssä esitetyistä väitteistä.

Verkkokyselyssä esitetty ensimmäinen väite oli seuraava: ”Minulla on riittävän hyvät taidot käyttää erilaisia digitaalisia laitteita ja palveluita.” Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista jopa 90,4 % (n=217) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä, ja 2,9 % (n=7) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Tytöistä jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa oli 89,1 % (n=115) ja pojista 91,1 % (n=92). Kouvolassa asuvista nuorista kaikki (100 %; n=55) olivat väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Tampereella vastaava osuus oli 89,1 % (n=115), mutta Kolkassa vain 80,6 % (n=29). On huomionarvoista, että Kolkassa asuvista nuorista jopa 8,3 % (n=3) ilmoitti olevansa väitteen kanssa täysin eri mieltä. Tampereella vastaava osuus oli vain 2,3 % (n=3). (Ks. Taulukko 4.)

Taulukko 4. Nuoren asuinpaikka ja vastaus väitteeseen: ”Minulla on riittävän hyvät taidot käyttää erilaisia digitaalisia laitteita ja palveluita” (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Täysin samaa mieltä 60 53,5 61,1
Jokseenkin samaa mieltä 40 35,7 19,4
Ei samaa tai eri mieltä 0 7,8 11,1
Jokseenkin eri mieltä 0 0,8 0
Täysin eri mieltä 0 2,3 8,3

Kysely sisälsi myös seuraavan väitteen: ”Pystyn vaikuttamaan digitaalisissa ympäristöissä itseäni kiinnostavissa asioissa.” Kaikista nuorista 70,8 % (n=170) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä, ja 7,5 % (n=18) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kyselyyn vastanneista tytöistä jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa oli 66,7 % (n=86) ja pojista 76,2 % (n=77). Tytöistä jokseenkin tai täysin eri mieltä olevia oli 9,3 % (n=12) ja pojista 5,9 % (n=6). Kouvolassa asuvista nuorista 76,4 % (n=42) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Tampereella vastaava osuus oli vain 68,2 % (n=88) ja Kolkassa 69,4 % (n=25). Kolkassa asui suhteellisesti eniten sellaisia nuoria (11,1 %; n=4), jotka olivat väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kouvolassa vastaava osuus oli vain 3,6 % (n=2) ja Tampereella 7,8 % (n=10). (Ks. Taulukko 5.)

Taulukko 5. Nuoren asuinpaikka ja vastaus väitteeseen: ”Pystyn vaikuttamaan digitaalisissa ympäristöissä itseäni kiinnostavissa asioissa” (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Täysin samaa mieltä 30,9 34,9 25
Jokseenkin samaa mieltä 45,5 33,3 44,4
Ei samaa tai eri mieltä 20 24 19,4
Jokseenkin eri mieltä 1,8 5,4 5,6
Täysin eri mieltä 1,8 2,3 5,6

Yksi verkkokyselyssä esitetyistä väitteistä oli seuraava: ”Digitaalisissa ympäristöissä pystyn tuntemaan itseni osaksi jotain ryhmää.” Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 75,4 % (n=181) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä, ja 9,2 % (n=22) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Tytöistä jokseenkin tai täysin samaa mieltä oli 72,9 % (n=94), ja 12,4 % (n=16) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Pojissa vastaavat osuudet olivat 78,2 % (n=79) ja 5,9 % (n=6). Kyselyaineiston perusteella pojat siis kokivat yleisemmin olevansa digitaalisissa ympäristöissä osa jotain ryhmää kuin tytöt. Kouvolalaisista nuorista 78,2 % (n=43) oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä kyseisen väitteen kanssa. Tampereella asuvista nuorista näin ajatteli 76 % (n=98) ja Kolkassa puolestaan 69,4 % (n=25). On tärkeää huomioida, että kolkkalaisissa nuorista jopa 19,4 % (n=7) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. Vastaava osuus oli Kouvolassa vain 3,6 % (n=2) ja Tampereella 7,8 % (n=10). (Ks. Taulukko 6.)

Taulukko 6. Nuoren asuinpaikka ja vastaus väitteeseen: ”Digitaalisissa ympäristöissä pystyn tuntemaan itseni osaksi jotain ryhmää” (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Täysin samaa mieltä 52,7 42,6 36,1
Jokseenkin samaa mieltä 25,5 33,3 33,3
Ei samaa tai eri mieltä 18,2 16,3 11,1
Jokseenkin eri mieltä 1,8 3,9 8,3
Täysin eri mieltä 1,8 3,9 11,1

Kyselyssä nuorille esitettiin myös seuraava väite: ”Digitaalisten laitteiden ja palveluiden avulla voin olla yhteydessä sellaisiin itselleni tärkeisiin ihmisiin, joita en muuten voi kohdata kasvokkain.” Kaikista nuorista 85 % (n=204) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä, ja vain 4,6 % (n=11) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kyselyyn vastanneista tytöistä jokseenkin tai täysin samaa mieltä oli jopa 90,7 % (n=117) ja 3,1 % (n=4) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Pojista väitteen kanssa oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä huomattavasti pienempi osuus eli 77,2 % (n=78). Heistä jopa 6,9 % (n=7) oli jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kouvolalaisista nuorista 83,6 % (n=46) ilmoitti olevansa kyseisen väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Vastaava osuus oli Tampereella 86,8 % (n=112), mutta Kolkassa vain 77,8 % (n=28). Kolkassa asuvista nuorista jopa 11,1 % (n=4) kertoi olevansa väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kouvolalaisista nuorista jokseenkin tai täysin eri mieltä oli vain 1,8 % (n=1) ja tamperelaisista 4,7 % (n=6). (Ks. Taulukko 7.)

Taulukko 7. Nuoren asuinpaikka ja vastaus väitteeseen: ”Digitaalisten laitteiden ja palveluiden avulla voin olla yhteydessä sellaisiin itselleni tärkeisiin ihmisiin, joita en muuten voi kohdata kasvokkain” (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Täysin samaa mieltä 63,6 65,1 52,8
Jokseenkin samaa mieltä 20 21,7 25
Ei samaa tai eri mieltä 14,5 8,5 11,1
Jokseenkin eri mieltä 1,8 2,3 2,8
Täysin eri mieltä 0 2,3 8,3

Verkkokysely sisälsi myös seuraavan väitteen: ”Koen jääväni jostain paitsi tai jonkin ulkopuolelle, jos en ole digitaalisissa ympäristöissä.” Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 40,4 % (n=97) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Jokseenkin tai täysin eri mieltä olevien osuus oli vastaajista 34,6 % (n=83). Jopa 25 % (n=60) nuorista ei ollut väittämän kanssa samaa tai eri mieltä. Tytöistä 45,7 % (n=59) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä, mutta pojista vain 35,6 % (n=36). Jokseenkin tai täysin eri mieltä olevia oli tytöissä 28,7 % (n=37) ja pojissa jopa 39,6 % (n=40). Kouvolassa asuvista nuorista kyseisen väitteen kanssa oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä 38,2 % (n=21), ja jokseenkin tai täysin eri mieltä peräti 40 % (n=22). Tampereella vastaavat osuudet olivat 45,7 % (n=59) ja 26,4 % (n=34). Kolkkalaisista nuorista oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä 30,6 % (n=11) ja jokseenkin tai täysin eri mieltä jopa 58,3 % (n=21). On kiinnostavaa havaita, että Tampere oli kolmesta tutkimuspaikkakunnasta siten ainoa, jossa kyselyyn vastanneista nuorista suhteellisesti suurempi osa oli väitteen kanssa enemmän samaa kuin eri mieltä. Kolkassa asui jälleen suhteellisesti eniten sellaisia nuoria, jotka olivat kyselyssä esitetyn väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. (Ks. Taulukko 8.)

Taulukko 8. Nuoren asuinpaikka ja vastaus väitteeseen: ”Koen jääväni jostain paitsi tai jonkin ulkopuolelle, jos en ole digitaalisissa ympäristöissä” (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Täysin samaa mieltä 10,9 17,1 19,4
Jokseenkin samaa mieltä 27,3 28,7 11,1
Ei samaa tai eri mieltä 21,8 27,9 11,1
Jokseenkin eri mieltä 18,2 10,9 16,7
Täysin eri mieltä 21,8 15,5 41,7

Viimeinen tässä katsauksessa tarkasteltava verkkokyselyssä nuorille esitetty väite on seuraava: ”Digitaalisilla ympäristöillä on positiivinen eli hyvä vaikutus elämääni.” Nuorista 74,6 % (n=179) oli kyseisen väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä, ja vain 6,3 % (n=15) jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kyselyyn vastanneista tytöistä 69,8 % (n=90) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Heistä vastaavasti 8,5 % (n=11) oli jokseenkin tai täysin eri mieltä. Pojista puolestaan jopa 79,2 % (n=80) koki olevansa väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Heistä vain 4 % (n=4) oli jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kyselyaineiston perusteella voidaan siis päätellä, että tutkimuspaikkakuntien pojat kokevat tyttöjä useammin, että digitaalisilla ympäristöillä on positiivinen vaikutus heidän elämäänsä. Kouvolalaisista nuorista jopa 87,3 % (n=48) vastasi olevansa jokseenkin tai täysin samaa mieltä kyseisen väitteen kanssa. Tampereella vastaava osuus oli 70,5 % (n=91) ja Kolkassa 72,2 % (n=26). Kolkkalaisista nuorista jopa 8,3 % (n=3) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. Sen sijaan esimerkiksi kouvolalaisista nuorista vain 1,8 % (n=1) ajatteli samalla tavoin. Tampereella asuvista nuorista 7,8 % (n=10) oli väitteen kanssa jokseenkin tai täysin eri mieltä. (Ks. Taulukko 9.)

Taulukko 9. Nuoren asuinpaikka ja vastaus väitteeseen: ”Digitaalisilla ympäristöillä on positiivinen eli hyvä vaikutus elämääni” (%)
Kouvola Tampere Kolkka
Täysin samaa mieltä 45,5 32,6 33,3
Jokseenkin samaa mieltä 41,8 38 38,9
Ei samaa tai eri mieltä 10,9 21,7 19,4
Jokseenkin eri mieltä 1,8 5,4 2,8
Täysin eri mieltä 0 2,3 5,6

LUOKKAISTUVA DIGIYHTEISKUNTA: ALUEELLINEN NÄKÖKULMA

Tarkoituksenamme on DEQUAL-tutkimushankkeessa kiinnittää erityistä huomiota nuorten asuinpaikkaan kytkeytyvään eriarvoistumiskehitykseen kokoamalla tutkimusaineistoja kolmelta hyvin erilaiselta paikkakunnalta: Kouvolasta, Tampereelta ja Kolkasta. Keväällä 2021 keräämämme verkkokyselyaineisto on yksi hankkeessa hyödynnettävistä tutkimusaineistoista. Kyselyaineisto voi auttaa meitä tutkijoita paitsi hahmottamaan ja jäsentämään tutkimuskenttäämme myös kysymään tutkimushaastatteluihin osallistuvilta nuorilta oikeita kysymyksiä. Kyselyaineistosta on hyötyä myös analysoidessamme nuorten digitaalisia kulttuureita ja käytäntöjä ja niiden osuutta sekä uudenlaisten digitaalisten kuilujen syntymisessä että niiden haastamisessa erilaisissa alueellisissa, paikallisissa ja digitaalisissa elämisen ympäristöissä. Tässä katsauksessa esitetyt ensimmäiset havainnot kyselyaineistosta tuovat esille jo joitain kiinnostavia eroja eri tutkimuspaikkakuntien välillä.

Ville-Samuli Haverinen

LÄHTEET

MDI 2021. Aluekehityksen laaja tilannekuva. Verkkojulkaisu. https://www.mdi.fi/tietopalvelu/laaja_tilannekuva. Viitattu 9.6.2021.

Määrällisiä havaintoja DEQUAL-verkkokyselyaineistosta: nuorten asuinpaikkakunnat ja taustatiedot

Määrällisiä havaintoja

Kartoitimme kevään 2021 aikana Luokkaistuva digiyhteiskunta – Nuorten eriarvoistuvat elämät sosioteknologisissa imperatiiveissa ja kuvitelmissa (DEQUAL) -tutkimushankkeessa vuonna 2005 syntyneiden nuorten näkemyksiä ja kokemuksia erilaisten digitaalisten laitteiden ja ympäristöjen käytöstä verkkokyselyn avulla. Pyrimme kyselyn avulla myös löytämään nuoria, jotka olisivat kiinnostuneita osallistumaan myöhemmin vuonna 2021 järjestettäviin tutkimushaastatteluihin.

Verkkokyselyssä esitetyt kysymykset koskivat nuorten digitaalisten laitteiden ja ympäristöjen käyttöä ja kokemuksia niistä. Kysely sisälsi lisäksi joitain taustatietokysymyksiä, jotka käsittelivät vastaajan sukupuolta, harrastuksia, perheen koostumusta ja toimeentuloa, vanhempien koulutustasoa, asuinpaikkaa, asumisen muotoa, julkisen liikenteen käyttöä sekä erilaisten peruspalveluiden etäisyyttä vastaajan kodista. Tuon tässä tekstissä esille joitain määrällisiä havaintoja keräämästämme kyselyaineistosta koskien kartoittamiamme nuorten taustatietoja.

TUTKIMUSPAIKKAKUNTINA KOUVOLA, TAMPERE JA ”KOLKKA”

Katsaus rakentuu pääosin vertailuasetelmalle, jossa tarkastelen kolmelta elinvoimaluokitukseltaan (MDI 2021) erilaiselta tutkimuspaikkakunnalta saatuja tuloksia suhteessa toisiinsa. Tutkimukseen valikoidut paikat ovat Kouvola, Tampere ja eräs maan reuna-alueella sijaitseva alle 5 000 asukkaan muuttotappiokunta, jota nimitän tutkimuseettisistä syistä pseudonyymillä Kolkka. Kielitoimiston sanakirjassa (2020) sanalla ”kolkka” viitataan alueeseen, ”syrjäseutuun”, joka sijaitsee jonkin valtion maantieteellisellä reuna-alueella.

Tutkimukseen valituista kolmesta paikkakunnasta Kouvola sijoittuu kokonaispisteiltään, joiden teoreettinen vaihteluväli on 0–1700, aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n (2021) Suomen kuntien elinvoimaisuutta mittaavassa indeksissä hiukan keskivertoa paremmin pärjäävien kuntien joukkoon. Kuntien kokonaispisteet muodostuvat indeksissä yhteensä 17:sta indikaattorista. Indikaattorit on jaettu kuuteen osa-alueeseen, jotka ovat vetovoima-, tulo-, koulutus- ja hyvinvointi-, yritys-, työllisyys- ja muu elinvoimadynamiikka. Vaikka Kouvolan vetovoima- ja työllisyysdynamiikkaa ei arvioida indeksissä kovinkaan vahvoiksi, kunnan koulutus- ja hyvinvointi- sekä muu elinvoimadynamiikka pärjäävät vertailussa vastavuoroisesti suhteellisen hyvin.

Tutkimuspaikkakunnista Tampere on MDI:n (2021) indeksissä yksi Suomen elinvoimaisimmista kunnista. Tampere suoriutuu tasaisen hyvin lähes kaikilla indikaattoreilla ja se on arvioitu esimerkiksi erityisen vetovoimaiseksi kunnaksi. Myös Tampereen tulo-, koulutus- ja hyvinvointi- sekä muu elinvoimadynamiikka ovat indeksin mukaan vahvoja.

Tutkimukseen valituista paikkakunnista kolmas, josta käytän nimitystä Kolkka, sijoittuu MDI:n (2021) indeksissä kaikkein heikoimmin pärjäävien Suomen kuntien joukkoon. Kunnan kaikki kuusi eri dynamiikkaa kuvaavaa osa-aluetta on arvioitu indeksissä verrattain heikoiksi.

Tutkimushankkeessa tarkoituksenamme oli löytää verkkokyselyyn vastaajia lähestymällä kouluja, jotka sijaitsivat eri tutkimuspaikkakunnilla. Pyysimme koulujen henkilökuntaa toteuttamaan kyselyyn vastaamisen ohjatusti yhdessä yhdeksäsluokkalaisten oppilaiden kanssa tai vaihtoehtoisesti välittämään nuorille kotiin sähköinen tiedote tutkimuksesta ja ohjeet kyselyyn vastaamiseksi. Arvioitaessa verkkokyselyn tuloksia on syytä kiinnittää huomiota tapoihin, joilla aineisto kerättiin eri tutkimuspaikkakunnilla. Kouvolassa ja Tampereella verkkokyselyyn vastaaminen tapahtui pääosin nuorten vapaa-ajalla ja perustui suurelta osin heidän omaan aktiivisuuteensa ja kiinnostukseensa tutkimuksen aihealuetta kohtaan. Kolkassa verkkokyselyyn vastaaminen toteutettiin sen sijaan paikallisessa koulussa osana päivittäistä opetusta. Voidaan ajatella, että Kolkassa kerätty aineisto-osa antaa siten ”täydellisemmän” poikkileikkauksen alueen vuonna 2005 syntyneestä nuorisosta kuin muilla tutkimuspaikkakunnilla kerätty. Nuorten lähtökohtaisesti erilaiset motiivit vastata kyselyyn ja siten vaihteleva valikoituminen tutkimukseen näkyvät todennäköisesti jollain tapaa aineistossa ja siitä johdettavissa tuloksissa.

On tärkeää tuoda esiin, että verkkokyselyyn vastaajat eivät todellisuudessa rajoittuneet ainoastaan nuoriin, jotka asuivat edellä esitellyillä kolmella tutkimuspaikkakunnalla, koska pyrimme löytämään vastaajia myös sosiaalisessa mediassa toteutetun mainoskampanjan avulla. Kampanja tosin kohdistettiin valikoidusti sellaisille paikkakunnille, jotka olivat MDI:n (2021) indeksissä elinvoimaluokitukseltaan samankaltaisia kuin Kolkka, jossa asuu huomattavasti vähemmän väestöä, ja siten myös nuoria, kuin kahdella muulla tutkimuspaikkakunnalla.

KOOTTUJA HAVAINTOJA NUORTEN TAUSTATIEDOISTA ASUINPAIKKAKUNNITTAIN

Verkkokyselyyn vastasi yhteensä 240 nuorta, joista 23,9 % (n=55) asui ilmoittamansa postinumeron perusteella Kouvolassa, 53,8 % (n=129) Tampereella ja 15 % (n=36) Kolkassa. Vastaajista 8,3 % (n=20) asui puolestaan jollain muulla paikkakunnalla tai ei joko osannut tai halunnut kertoa asuinalueensa postinumeroa. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 53,8 % (n=129) oli tyttöjä ja 42,1 % (n=101) poikia. Vastaajista 4,2 % (n=10) identifioi itsensä muunsukupuolisiksi tai ei halunnut kertoa omaa sukupuoltaan. (Ks. Taulukko 1.)

Taulukko 1. Nuoren asuinpaikka ja sukupuoli (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
Tyttö 26 73 16 14 129
Poika 22 54 19 6 101
Muunsukupuolinen 3 0 1 0 4
Ei halua kertoa 4 2 0 0 6
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 14,6 % (n=35) kuvasi nykyistä asuinaluettaan taajamaksi, 11,3 % (n=27) kyläksi, 48,3 % (n=116) kaupungiksi, 9,6 % (n=23) maaseuduksi ja 15,4 % (n=37) lähiöksi. Kouvolalaisista nuorista valtaosa luonnehti asuinaluettaan joko kaupungiksi (54,5 %; n=30) tai taajamaksi (29,1 %; n=16). Tampereella asuvista nuorista suurin osa puolestaan kertoi asuvansa joko kaupungissa (58,9 %; n=76) tai lähiössä (24,0 %; n=31). Kolkkalaisista nuorista valtaosa koki sen sijaan asuvansa joko kylässä (55,6 %; n=20) tai maaseudulla (38,9 %; n=14). (Ks. Taulukko 2.)

Taulukko 2. Nuoren asuinpaikka ja -alue (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
Taajama 16 16 0 3 35
Kylä 0 4 20 3 27
Kaupunki 30 76 2 8 116
Maaseutu 3 2 14 4 23
Lähiö 4 31 0 2 37
Jokin muu 2 0 0 0 2
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kyselyyn vastanneista nuorista 18,3 % (n=44) kertoi asuvansa vanhempiensa (tai muun huoltajan) kanssa asunnossa tai talossa, jonka he olivat vuokranneet. Nuorista valtaosa eli 69,6 % (n=167) ilmoitti asuvansa omistusasunnossa tai -talossa. Asumisen muotoa koskevat paikkakuntakohtaiset erot olivat kyselyaineistossa suurehkot. Kouvolassa asuvista nuorista vain 9,1 % (n=5) kertoi asuvansa vuokra-asunnossa tai -talossa. Sen sijaan heistä jopa 78,2 % (n=43) vastasi asuvansa omistusasunnossa tai -talossa. Tamperelaisista nuorista puolestaan jopa 20,9 % (n=27) kertoi asuvansa vuokratussa asunnossa tai talossa. Heistä 66,7 % (n=86) ilmoitti asuvansa omistusasunnossa tai -talossa. Kolkassa asuvista nuorista 16,7 % (n=6) kertoi asuvansa vuokralla. Heistä 69,4 % (n=25) vastasi asuvansa omistusasunnossa tai -talossa.

Kyselyssä nuoria pyydettiin arvioimaan erilaisten palveluiden etäisyyttä vastaajan kodista. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 56,6 % (n=135) ilmoitti käyvänsä yläkoulua, johon oli matkaa alle kolme kilometriä. Samaan aikaan nuorista jopa 15,4 % (n=37) kävi yläkoulua, joka sijaitsi yli 10 kilometrin päässä. Erityisesti Kolkassa asuvien nuorten yläkoulu sijaitsi suhteellisen kaukana: heistä 38,9 % (n=14) kertoi käyvänsä yläkoulua, johon oli matkaa yli 10 kilometriä. Kouvolassa vastaava osuus oli 10,9 % (n=6) ja Tampereella vain 8,5 % (n=11). (Ks. Taulukko 3.)

Taulukko 3. Nuoren asuinpaikka ja arvioitu etäisyys yläkouluun (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
0–3 km 39 73 15 8 135
3–6 km 7 28 2 3 40
6–10 km 3 17 5 3 28
10–30 km 6 11 13 6 36
Yli 30 km 0 0 1 0 1
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 83,8 % (n=201) kertoi, että matkaa lähimpään kauppaan oli arviolta alle kolme kilomeriä. Yksikään kouvolalainen tai tamperelainen nuori ei ilmoittanut kauppamatkan olevan yli kuusi kilometriä pitkä. Sen sijaan Kolkassa asuvista nuorista jopa 50 % (n=18) arvioi, että matkaa lähimpään kauppaan kertyi yli kuusi kilometriä. (Ks. Taulukko 4.)

Taulukko 4. Nuoren asuinpaikka ja arvioitu etäisyys lähikauppaan (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
0–3 km 49 124 16 12 201
3–6 km 6 5 2 2 15
6–10 km 0 0 5 2 7
10–30 km 0 0 13 4 17
Yli 30 km 0 0 0 0 0
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 50,4 % (n=121) arvioi, että lähin terveyspalvelu sijaitsi alle kolmen kilometrin päässä kodista, ja 29,2 % (n=70), että matkaa oli noin 3–6 kilometriä. Nuorista 11,3 % (n=27) kertoi, että terveyspalvelu sijaitsi yli 10 kilometrin päässä kodista. Lyhin matka terveyspalveluihin oli tamperelaisilla ja kouvolalaisilla nuorilla. Tampereella asuvista nuorista 89,9 % (n=116) arvioi, että matkaa kertyi alle kuusi kilometriä. Kouvolassa vastaava osuus oli 83,7 % (n=46). Sen sijaan kolkkalaisista nuorista jopa 36,1 % (n=13) kertoi, että matkaa lähimpään terveyspalveluun oli yli 10 kilometriä. (Ks. Taulukko 5.)

Taulukko 5. Nuoren asuinpaikka ja arvioitu etäisyys terveyspalveluun (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
0–3 km 20 80 15 6 121
3–6 km 26 36 3 5 70
6–10 km 6 8 5 3 22
10–30 km 3 5 13 6 27
Yli 30 km 0 0 0 0 0
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kyselyyn vastanneista nuorista 47,9 % (n=115) ilmoitti, että heidän harrastuspaikkansa sijaitsi alle kolmen kilometrin päässä kodista, ja 19,6 % (n=47), että etäisyyttä oli noin 3–6 kilometriä. Nuorista jopa 15,1 % (n=36) kertoi, että harrastuspaikkaan oli matkaa yli 10 kilometriä. Myös harrastuspaikat olivat lähimpänä Kouvolassa ja Tampereella asuvia nuoria. Kouvolassa asuvista nuorista 80 % (n=44) kertoi, että harrastuspaikka sijaitsi alle kuuden kilometrin päässä. Tampereella vastaava osuus oli 65,9 % (n=85) ja Kolkassa 55,5 % (n=20). Kolkkalaisista nuorista jopa 30,6 % (n=11) arvioi, että matkaa harrastuspaikalle oli vähintään 10 kilometriä. Kouvolalaisissa nuorissa vastaava osuus oli 9,1 % (n=5) ja tamperelaisissa 13,2 % (n=17). (Ks. Taulukko 6.)

Taulukko 6. Nuoren asuinpaikka ja arvioitu etäisyys harrastuspaikkaan (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
0–3 km 30 59 17 9 115
3–6 km 14 26 3 4 47
6–10 km 6 27 5 4 42
10–30 km 5 13 6 3 27
Yli 30 km 0 4 5 0 9
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kyselyssä nuoria pyydettiin arvioimaan myös toisen asteen koulutuksen eri vaihtoehtojen etäisyyksiä nykyisestä kodista. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 43,8 % (n=105) arvioi, että lähin lukio sijaitsi alle kolmen kilometrin päässä kodista. Sen sijaan heistä vain 24,2 % (n=58) arvioi lähimmän ammattioppilaitokseen sijaitsevan yhtä lähellä. Nuorista 27,5 % (n=66) puolestaan kertoi, että matkaa lähimpään lukioon oli noin 3–6 kilometriä, ja 34,6 % (n=83) arvioi saman etäisyyden lähimpään ammattioppilaitokseen. Vain 11,3 % (n=27) nuorista vastasi, että lähin lukio sijaitsi yli kymmenen kilometrin päässä kodista. Vastaavasti heistä jopa 22,9 % (n=55) arvioi lähimmän ammattioppilaitoksen sijaitsevan yhtä kaukana.

Myös toisen asteen koulutuksen eri vaihtoehdot olivat odotetusti lähempänä Kouvolassa ja Tampereella kuin Kolkassa. Kolkkalaisista nuorista 36,1 % (n=13) ilmoitti, että matkaa lähimpään lukioon oli vähintään 10 kilometriä. Heistä jopa 91,6 % (n=33) arvioi lähimmän ammattioppilaitoksen sijaitsevan yhtä kaukana. Vastaavat osuudet olivat Kouvolassa 5,5 % (n=3) ja 14,5 % (n=8). Tampereella vastaavat osuudet olivat sekä lukion että ammattioppilaitoksen tapauksessa yhtä suuret eli 3,9 % (n=5). (Ks. Taulukko 7 ja Taulukko 8.)

Taulukko 7. Nuoren asuinpaikka ja arvioitu etäisyys lähimpään lukioon (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
0–3 km 24 60 14 7 105
3–6 km 19 41 3 3 66
6–10 km 9 23 6 4 42
10–30 km 3 5 13 6 27
Yli 30 km 0 0 0 0 0
Yhteensä 55 129 36 20 240

 

Taulukko 8. Nuoren asuinpaikka ja arvioitu etäisyys lähimpään ammattioppilaitokseen (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
0–3 km 8 44 2 4 58
3–6 km 28 52 1 2 83
6–10 km 11 28 0 5 44
10–30 km 8 5 25 6 44
Yli 30 km 0 0 8 3 11
Yhteensä 55 129 36 20 240

Nuorten esittämiä arvioita erilaisten palveluiden etäisyyksistä eri paikkakunnilla tulee tarkastella suhteellisesti: se mikä on lähellä tamperelaiselle nuorelle, voi olla kaukana Kolkassa asuvalle, koska esimerkiksi julkisen liikenteen palveluiden saatavuudessa on suuria paikkakuntakohtaisia eroja, mikä tulee myös ilmi kerätyssä kyselyaineistossa. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 46,3 % (n=111) kertoi käyttävänsä julkisia kulkuvälineitä liikkuessaan esimerkiksi kouluun ja harrastuksiin. Vastaavasti lähes yhtä moni eli 44,6 % (n=107) ilmoitti, ettei käytä julkisia kulkuvälineitä, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Nuorista 9,2 % (n=22) puolestaan kertoi, ettei käytä julkista liikennettä, koska se ei ole mahdollista alueella, jossa vastaaja asui. Kouvolassa asuvista nuorista vain 12,7 % (n=7) ilmoitti käyttävänsä julkisia kulkuvälineitä liikkumiseen. Heistä 12,7 % (n=7) kertoi, ettei julkisten kulkuvälineiden käyttäminen ollut mahdollista. Tampereella asuvista nuorista puolestaan jopa 61,2 % (n=79) vastasi käyttävänsä julkisia kulkuvälineitä. Heistä yksikään ei kertonut, ettei julkisten kulkuvälineiden käyttäminen olisi ollut mahdollista. Kolkassa asuvista nuorista puolestaan 41,7 % (n=15) ilmoitti käyttävänsä julkisia kulkuvälineitä liikkumiseen. Samalla kuitenkin heistä jopa 25 % (n=9) vastasi, ettei julkisten kulkuvälineiden käyttäminen ollut alueella mahdollista.

Kyselyn avulla pyrittiin kartoittamaan myös nuorten vanhempien koulutustasoa sekä perheiden toimeentuloa. Kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 41,9 % (n=98) kertoi, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli korkeakoulutasoinen, joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa hankittu koulutus. Nuorista 19,2 % (n=45) puolestaan ilmoitti, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli jokin ammattioppilaitoksessa suoritettu ammatillinen tutkinto. Kyselyyn vastanneista nuorista 5,1 % (n=12) kuvasi perheensä taloudellista toimeentuloa joko heikoksi tai erittäin heikoksi, 31,2 % (n=73) keskinkertaiseksi ja 63,7 % (n=149) hyväksi tai erittäin hyväksi.

Kouvolassa asuvista nuorista 33,3 % (n=18) ilmoitti kyselyssä, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli jokin korkeakoulussa suoritettu tutkinto. Kouvolalaisista nuorista 24,1 % (n=13) puolestaan kertoi, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli ammatillinen koulutus. Kyselyyn vastanneista Kouvolalaisista nuorista 7,4 % (n=4) kuvasi perheensä taloudellista toimeentuloa joko heikoksi tai erittäin heikoksi. Perheensä toimeentulon nuorista arvioi keskinkertaiseksi 27,8 % (n=15) ja hyväksi tai erittäin hyväksi 64,8 % (n=35).

Tamperelaisista nuorista jopa 56,7 % (n=72) kertoi, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa hankittu koulutus. Sen sijaan nuorista vain 10,2 % (n=13) ilmoitti, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli jokin ammatillinen tutkinto. Kyselyyn vastanneista tamperelaisista nuorista 4,7 % (n=6) arvioi perheensä taloudellisen toimeentulon joko heikoksi tai erittäin heikoksi. Perheensä toimeentulon nuorista kuvasi keskinkertaiseksi 24,4 % (n=31) ja hyväksi tai erittäin hyväksi jopa 70,9 % (n=90).

Kolkassa asuvista nuorista vain 11,4 % (n=4) ilmoitti kyselyssä, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli jokin korkeakoulussa suoritettu tutkinto. Sen sijaan nuorista jopa 31,4 % (n=11) kertoi, että heidän molemmilla vanhemmillaan oli ammattioppilaitoksessa hankittu koulutus. Kolkkalaisista nuorista 5,7 % (n=2) kuvasi perheensä taloudellista toimeentuloa joko heikoksi tai erittäin heikoksi. Perheensä toimeentulon nuorista arvioi keskinkertaiseksi 40 % (n=14) ja hyväksi tai erittäin hyväksi 54,3 % (n=19). (Ks. Taulukko 9.)

Taulukko 9. Nuoren asuinpaikka ja perheiden arvioitu toimeentulo (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
Erittäin hyvä 5 44 7 0 56
Hyvä 30 46 12 5 93
Keskinkertainen 15 31 14 13 73
Heikko 4 4 2 0 10
Erittäin heikko 0 2 0 0 2
Yhteensä 54 127 35 18 234

Kyselyyn vastanneista Kouvolassa asuvista nuorista 20 % (n=11) kertoi menevänsä peruskoulun päättymisen jälkeen ammattioppilaitokseen. Vastaavasti tamperelaisista nuorista ammattioppilaitokseen aikoi vain 17,8 % (n=23) ja kolkkalaisista jopa 47,8 % (n=17). Lukioon Kouvolassa asuvista nuorista aikoi 72,7 % (n=40). Tampereella vastaava osuus oli jopa 76,7 % (n=99), mutta Kolkassa puolestaan vain 41,7 % (n=15). Tyttöjen ja poikien suunnitelmissa oli kyselyn tulosten perusteella jonkin verran eroa: kaikista pojista jopa 33,7 % (n=34) aikoi suunnata peruskoulun päättymisen jälkeen ammattioppilaitokseen, kun tytöissä vastaava osuus oli vain 19,4 % (n=25). Vastaavasti tytöistä jopa 72,1 % (n=93) kertoa menevänsä lukioon. Pojista lukioon aikoi puolestaan huomattavasti pienempi osuus eli 62,4 % (n=63). (Ks. Taulukko 10.)

Taulukko 10. Nuoren asuinpaikka ja suuntautuminen peruskoulun päättymisen jälkeen (absoluuttiset luvut)
Kouvola Tampere Kolkka Jokin muu Yhteensä
Ammattioppilaitos 11 23 17 9 60
Lukio 40 99 15 9 163
Lukio ja ammat. 3 3 1 1 8
Jokin muu 0 2 2 1 5
Ei osaa sanoa 1 2 1 0 4
Yhteensä 55 129 36 20 240

Kyselyn perusteella tiedämme, että kouvolalaisista nuorista 21,8 % (n=12) aikoi peruskoulun jälkeen muuttaa pois nykyiseltä asuinpaikkakunnaltaan. Tamperelaisissa nuorissa vastaava osuus oli vain 9,3 % (n=12). Sen sijaan Kolkassa asuvista nuorista jopa 36,1 % (n=13) aikoi muuttaa pois nykyiseltä asuinpaikkakunnaltaan peruskoulun päättymisen jälkeen. Yleisesti ottaen tyttöjen ja poikien suunnitelmissa koskien mahdollista poismuuttoa ei ollut kyselyaineiston perusteella suurta eroa: kaikista tytöistä 15,5 % (n=20) ja pojista 17,8 % (n=18) aikoi muuttaa pois nykyiseltä asuinpaikkakunnaltaan. Asuinpaikkakunnalleen jäävien osuus oli tytöissä 60,5 % (n=78) ja pojissa 61,4 % (n=62). On toisaalta huomionarvoista, että tytöistä jopa 24,0 % (n=31) ei kyselyyn vastaamishetkellä osannut vielä kertoa mahdollisista asuinpaikkakunnalta poismuutto- tai jäämisaikeistaan. Pojissa vastaava osuus oli jonkin verran pienempi eli 20,8 % (n=21).

LUOKKAISTUVA DIGIYHTEISKUNTA: ALUEELLINEN NÄKÖKULMA

Olemme DEQUAL-tutkimushankkeessa kiinnostuneita siitä, miten nuorten erilaiset taustat ja eri tutkimuspaikkakunnilla vaikuttavat paikalliset nuorisokulttuurit kietoutuvat osaksi eriarvoistuvia tapoja toimia digitaalisissa mahdollisuusrakenteissa. Tähän näkökulmaan kytkeytyy oleellisesti kysymys siitä, miten nuorten asuinpaikat erilaisine materiaalisine ja sosiokulttuurisine piirteineen ovat osa tätä epäreiluutta.

Keväällä 2021 keräämämme verkkokyselyaineiston perusteella Kolkassa asuvien nuorten vanhemmat ovat vähemmän koulutettuja kuin Kouvolassa ja Tampereella asuvien. Tampereella asuu puolestaan eniten sellaisia nuoria, joiden molemmilla vanhemmilla on tutkinto joko ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta. Kolkkalaiset nuoret arvioivat myös perheensä taloudellisen toimeentulon heikommaksi kuin kouvolalaiset ja tamperelaiset. Voidaan olettaa, että Kolkan elinkeinorakenne eroaa erityisesti Tampereesta merkittävästi: koulutetulle väestölle ei ole Kolkassa tarjolla samanlaisia työllistymisen mahdollisuuksia kuin Tampereella. Näin ollen paikkakunnalla asuu odotetusti vähemmän koulutettua väestöä, jonka tulotaso on heikompi, vaikka nykymuotoinen (etä)työskentely mahdollistaa joissain tapauksissa myös koulutetun keskiluokkaisen väestön asumisen Kolkan kaltaisilla pienemmillä paikkakunnilla. Myös esimerkiksi työttömyys on tutkitusti suhteellisen korkealla tasolla maakunnassa, jossa Kolkka sijaitsee. On huomionarvoista, että kyselyyn vastanneiden nuorten omat tulevaisuuden suunnitelmat heijastelevat paikkakunnilla vallitsevaa vanhempien koulutustasoa: kouvolalaisista ja tamperelaisista nuorista huomattavasti pienempi osa aikoi mennä peruskoulun jälkeen ammattioppilaitokseen kuin kolkkalaisista.

Tutkimuksen edetessä on syytä pohtia, että miten esimerkiksi taloudellinen toimeentulo näyttäytyy kyselyyn vastanneille nuorille: arvioivatko he perheensä taloudellista tilannetta suhteessa toisiin perheisiin, jotka asuvat samalla paikkakunnalla, vai johonkin muuhun? Kyselyssä perheen taloudellista toimeentuloa pyydettiin arvioimaan mahdollisuuksilla hankkia erilaisia asioita, harrastaa ja käydä esimerkiksi lomamatkoilla. Esimerkiksi matkailu, harrastamisen muodot sekä kuluttamisen mahdollisuudet ja kohteet voivat olla erilaisia eri paikkakunnilla, ja nuorilla voi olla vaihtelevia näkemyksiä siitä, mikä on esimerkiksi mielekästä harrastamista tai ostamisen arvoista: merkkikengät vai mönkijä. Eri paikkakunnilla vaikuttavat olosuhteet näkyvät siinä, että minkälainen asuminen, harrastaminen ja kuluttaminen on tietynlaisella tulotasolla mahdollista. Samalla erilaiset elämisen ympäristöt ja kulttuurit voivat suunnata nuorten mielenkiintoa asioihin, jotka voivat olla taloudellisesti joko helpommin tai vaikeammin saavutettavissa.

Ville-Samuli Haverinen

LÄHTEET

Kielitoimiston sanakirja: hakusana kolkka 2020. Verkkojulkaisu. Kotimaisten kielten keskus, Helsinki. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/kolkka. Viitattu 3.6.2021.

MDI 2021. Aluekehityksen laaja tilannekuva. Verkkojulkaisu. https://www.mdi.fi/tietopalvelu/laaja_tilannekuva. Viitattu 3.6.2021.

Possibilities, but at what cost? – Reflections on the data from our first survey

We have completed the survey part of the DEQUAL project that charted the attitudes and perceptions of adolescents towards digitalization and both its perceived benefits and negative effects. We aimed the survey at respondents who were born in the year of 2005. This means that the group of interest is currently on the 9th grade of comprehensive school, i.e., they are about to finish the education which until this year (2021) constituted the compulsory education in Finland. Starting from 2021, it has been ruled compulsory to continue studies after finishing comprehensive school (Ministry of Education and Culture 2021). In total, we received answers from 240 respondents. Most of the respondents (n=151) lived with their both parents and the most common family size, including the respondent, was four people (n=91).

It seems that digitalization and its possibilities are well utilized among 9th-graders according to the data and the analysis conducted on it. Despite this, there are several disadvantages that are perceived by the respondents as effects of activities within the digital realms. These negative effects stem both from the digital devices and their possible prolonged use as well as the contents to which these devices allow access to. It has been noted that problems related to digital devices and services can be approached from at least two different viewpoints, namely those associated with the actual devices and the physical negative effects they impose on their users and on the other hand the contents to which these devices allow access (Kurki 2015). A common negative effect the respondents associated with the frequent use of digital devices and services was losing time to do other things, which some also recognized as resulting in lack of sleep.

A negative effect related to the actual digital services themselves was getting a sense of inadequacy, for example in relation to appearance. This could happen when comparing oneself to others who are seen online in different services. This notion could be approached from the Foucauldian theory of normalizing power (see Foucault 1998, 102–103; 2010, 68–69), which in this case can be seen to operate through online contents: young users come to understand certain things presented online as norms – something that is desirable and to which users compare themselves (see Alhanen 2007, 143–148). Therefore, it would be useful to observe those who are perceived as setting the norms and ask: what kind of norms they posit and whose interests they advance by doing so? Focusing scrutiny to these questions could also allow us to see how biopolitics (to which normalizing power is linked) has increasingly shifted from the state to economy and actors operating in the market sphere (Helén 2016, 176–177).

Analyzing the data that we have collected shows that the lack of equipment allowing access to digital services is not a common factor that is perceived by the respondents as hindering their participation in digital society. Most respondents have smart phones at their disposal, as only a couple of them either have no phone at all or have a phone that is not considered a smart phone. Having a computer or a tablet is not as common as having a smartphone, but despite this difference in proportions, computers are used by at least half of the respondents. Answers to the question of what digital services or devices the respondents would like to have were focused on services that provide entertainment, such as streaming services for music or movies. Common answers to the question of what digital devices respondents would like to use but are not able to do so were computers and smart watches, each of which were mentioned about 10 times. In some answers where computers were mentioned, the respondent wrote of a need for a computer that would be powerful enough for playing games. What this could indicate is that the lack of devices is not a significant obstacle encountered by young students. In addition, the ability to use digital devices and services does not seem to be a big obstacle among respondents. This notion can in part be seen in academic research on digitalization and digital inclusion, where the focus around the concept of “digital divide” has shifted from examining the access to digital services and devices to reviewing more complex relations of digital realms and social lives of people, although it is still important to consider these previously mentioned aspects of digital divide as well, because they constitute the basis for digital participation (see Hänninen et al. 2021, 19).

Digital services were regarded as having many possibilities. Keeping contact to friends and family was a common use for digital services, and many a respondent stated making new friends online as a benefit of these services. This reflects the possibilities for even larger social networks that digital services provide, but at the same time the negative effects of digitalization should also be kept in mind for not let the digitalization take the leading role as a discourse that is self-evident and is not based on the description of the actual nature of the object (digitalization) – rather, the discourse represents its object as a certain kind of entity (Alhanen 2007, 64–66). The representation of the object within a discourse can then be used as an argument for social action and reforms. It is therefore important to be sensitive to notice the discourses surrounding digitalization, because digital services also provide platforms for malevolent conduct, of which examples were given by respondents who recognized having faced online harassment or having seen content they perceived as harmful.

A discourse which presents digitalized society as an ideal towards which we should aim at transforming our lives should not be taken as a self-evident truth as it can conceal the difficulties associated with digitalization (see Hänninen et al. 2021, 30–31). Acknowledging these difficulties as a part of digital imaginaries could ease the disadvantages brought fort along digital transformations and furthermore could prove useful in an attempt to better claim the utilities that digital services can potentially have. Our collected data shows that digitalization has a lot of potential for enriching people’s lives, but along with advancing digitalization should also come a critical attitude that enables us to see the pitfalls that may lay ahead in a world turning digital.

References

  • Alhanen, Kai (2007). Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault’n filosofiassa. Helsinki: Gaudeamus.
  • Foucault, Michel (1998). Seksuaalisuuden historia. Translated by Kaisa Sivenius. Helsinki: Gaudeamus.
  • Foucault, Michel (2010). Turvallisuus, alue, väestö. Hallinnallisuuden historia. Collège de Francen luennot 1977–1978. Translated by Antti Paakkari. Helsinki: Tutkijaliitto.
  • Helén, Ilpo (2016). Elämän politiikat. Yhteiskuntatutkimus Foucault’n jälkeen. Helsinki: Tutkijaliitto.
  • Hänninen, Riitta, Karhinen, Joonas, Korpela, Viivi, Pajula, Laura, Pihlajamaa, Olli, Merisalo, Maria, Kuusisto, Olli, Taipale, Sakari, Kääriäinen, Jukka & Wilska, Terhi-Anna (2021). Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia.
  • Kurki, Janne (2015). Nykymedia, lapsi ja perhe. In: Kristiina Brunila, Jussi Onnismaa & Heikki Pasanen (eds.) Koko elämä töihin. Koulutus tietokykykapitalismissa. Tampere: Vastapaino, 231–244.
  • Ministry of Education and Culture (2021) Oppivelvollisuuden laajentamista koskeva laki vahvistettiin, hakeutumisvelvoite voimaan jo 1.1.2021. https://minedu.fi/-/oppivelvollisuuden-laajentamista-koskeva-laki-vahvistettiin-hakeutumisvelvoite-voimaan-jo-1.1.2021 Last accessed 05/18/2021.

Lauri Juutilainen

May I introduce: Seela in the Digiland PART III: Growing up as a digital native: Comfort in diversities

The biggest thought in interviews with Seela – a digital native – was about diversities and how they help us to grow up as open-minded, inclusive persons. At Seela’s age, growing up in a multinational and multi-confessional Province of Vojvodina was my biggest profit. Still, this “multiness” was not enough to understand the value of acceptance. Those who raised me had their values rooted in tradition and patriarchy. Today, Seela’s globally orienting generation can be far beyond with acceptance, tolerance, and solidarity. Is it possible that the digital era has given her generation space to grow as individuals – unchaining them from traditional and analogical living?

How many applications you are using for daily life?

Bank is always the most important thing if you want to know your situation. Then for communicating with people, SnapChat and WhatsApp for family members. If you want to be in a contact with them. Anything that is on a smartphone is modern in my opinion. And then my alarm is there. If I need to remember something or just wake up, it is on my phone. And weather …and camera of course. It is always around. And yes, my blood glucose. I can measure it with my phone. I have type I diabetes. Now I can use my phone, need to get flex [flexible] with it. Everybody is like: “What is that? I want to have it.” It has more options there than at the regular blood glucose measure. Usually you do it with needles yourself. With the phone, you don’t have to do anything. You just wipe it. This is how I can measure my insulin things a little easier. I can see all the graphs when they go down or up. I can see the specific time of a day when it is usually low or high. I can change manually the insulin system in my palm. Because it is individual thing and I can change it by looking at my phone. It gives me the graphs.

 In your phone you are using apps to communicate with your friends. Which apps are you using to communicate? Do you phone more often or write?

 If the person is close to you, you can call or text with WhatsApp or with a similar app, but no one is using those with multiple people. The SnapChat is the most common one then. I personally don’t like the app but because I want to get in contact with people, I must have it. Instagram is an option, but it is more for the people you don’t know at all. Maybe you see someone very cool, a person that you want to know, and you send a private message and say: “Wow, you seem like a very nice person. I would like to know you.” Maybe you see a SnapChat from there and start talking. I’ve heard so many people done it. You can call SC, you can send the message and the picture with it. You can do basically anything. It is funny because it has filters. You can search any filter that you want. It might be a picture of a dog or a dog face or whatever you want. That’s the big part of the app. It is a fun way of contacting people.

What social media are you mostly using to present yourself? To show some stuff or your regular dog walks? You are doing diving and having a mermaid character. What about your fellows, are they supportive? Are you visible with this identity or? How do you call it?

 I think for representing style is Instagram. To present your casual life and what are you just doing is SnapChat, too. There are stories that you film about your life. All your friends and others who follow you there – they will all see it. But you can also send things privately. There are live forms there where you can have a group chat. This is more for the casual things but Instagram you use if you want to show how do you dress and how you want to be seen.

My hobby [mermaid diving, sharing diving videos] is not a usual thing. It is interesting because earlier people sometimes talked to me: “This is really weird, this is childish, this is nah”. Kids can say such things if you are not like everybody else. This was a reaction of some, but my friends have been supportive. It was very cool, and I didn’t really care if people said something bad about me. Then I got to know more people around. They didn’t say those things anymore. And really cool people got the interest about it. Maybe got impressed even. Maybe I sound a bit selfish, but I am more respected now. I am not hiding anything. And I am still nice to everyone and everybody is nice to me. Maybe too much sometimes but I think it is rewarded. There are no age limits or gender limits in my hobby. I went to Belgium to a convention of mermaids. And if you can imagine all those people, no one looks the same as someone else. Here when you look around maybe people are just a people but there everyone are themselves and it is really cool. I think I will do that again.

You became visible in Instagram. I’ve noticed that many people are following your character. Can you tell a bit about being world-widely connected? Was it a relief when you realized there are so many same kinds of people?

I was happy to meet more people around the world, how they like to do the things they do. And because I am the first teacher of this mermaid diving here in this city. Even adults asked me: “Can you teach us also, we want to learn to those things, it seems cool?” It was the best job I have ever done. My Instagram account is called Mermaid Selenia, this is my artist name. This is how I represent myself. Almost everyone who has this hobby, or a job, has the name for the character. You don’t want to mix it with the real world. People might start to call you with your mermaid name added in it. People did it to me. I was like, please don’t do that because this is not everything about me, that I do.

I love my videos because I have a professional underwater photographer doing this with me. It was maybe the best experience of my life so far. I think it was something different for him also because he is doing professional underwater shooting. Next summer I think I’m going to do more of these things again. It is fun to look back in time and see how you have progressed.

When you search for some community online with a need of belonging, for example, to your mermaid community, do you find it?

You can belong to every community existing out there by just commenting their activities or telling your story. And when you start sharing more information, maybe a picture of yourself, it can connect you to people who are not actually socializing so much. And people can see you, but you don’t have to respond. It is sometimes unnecessary to comment something. It can just make someone feel a bad emotion. I used to respond to mean comments before, but I realized maybe this is not the best thing to do. They might think I gain some emotion. When you get used to it you don’t think about it anymore. You just see it as a useless thing. I don’t really read all the comments.

Social media can start the fires and put them down. Does it disturb your generation? Is there any politics or rules you have for online space?

I think if it does influence on some other people I might pop in and comment like “this is not what you have to say here”. It can be insulting. Even sometimes in a real life I have to say to someone “this is not ok to say”. There is not much you can do, you can just be quiet and do nothing, it is easier than to say something hateful. It is not going to make anything any better. It is the same with the comments. If you say something phobic towards someone, I still will say something about it. Too many times I need to say this to other people. Maybe they realized it, maybe not, maybe one day they will get it. If I can affect someone’s opinion positively, I want to try and do.

Now I am curious to ask about – beyond – education. Gaining knowledge digitally and surfing for the information, how much is allowed now for you? Have you ever ended up into somewhere where is the stuff you don’t want to see?

I think it is possible. I haven’t personally ended up there. I’ve heard people getting viruses by going to untrusted websites and seeing nasty pictures if they search health things for example. There is always the risk, at least for the virus. We can choose from any site that is possible for our studies. And there is always more and more. This is why we can get tired really badly. When you have so much to surf, of course, you have more information. We are expected to know more, maybe they expect us to be professionals in the subject, not only trying to get us through the course. It is frustrating sometimes. And we get worst grades than we should. But I think it is nice to have more information. If you are really interested in something you can get things very easily from the internet.

Can you imagine one day without your phone? From awakening through the day?

Wait, I would probably go back in time, to do something that I have never done. I would probably knock my friend’s doors and ask: “Can you come out?” Then I go to the next one, cycling like ten kilometres. Ok, this is probably if I want to be in contact, I will do that. Of course, I must have my blood glucose measure and a clock for the alarm. Or my mom, she can wake me up because I still live with her. I don’t know, I would be pretty confused because my calendar is in my phone. I would have to check everything from the paper. And for the clock, I would always need to go to the kitchen and see what the time is, it is not in my pocket. So, it would change my daily routine pretty much. I only can imagine like ten hours without a phone when I am hiking or diving but not a day without the phone. And basic things like cooking. I usually have all my recipes in my phone. But if I don’t have them, I need to improvise. Also paying bills, couldn’t do that without a phone. Anything would be harder to do. Even that I actually lived an era without a phone. It was fun and nice, having no problems. Phone is somehow connected with it; it also will inform me about the problem.

Biljana Stankovic

May I introduce: Seela in the Digiland PART II: Digital native – behind or beyond the digitalized education?

“To understand their world, we must be willing to immerse ourselves in that world. We must embrace the new digital reality. If we can’t relate, if we don’t get it, we won’t be able to make schools relevant to the current and future needs of the digital generation.”

Ian Jukes (The founder and Executive Director of the InfoSavvy Group, an international educational consulting firm: https://infosavvy21.com/)

When the concept of education is changed it means everything else is changed. The convoy of changes goes from our challenged personal capacities trough already manifested social changes challenged by progressive technologies and economical possibilities. It is important to ask: When the concept of education is changing? Who is ready for the change first: those who need to be educated, those who provide education, or those who finance education – or maybe those who benefit economically by producing the digital infra?

Seela is a representative of a digital generation. In this second part of her narrative, she discusses the educational system that has been available for her:

For me, digital education started only in the fifth grade. It wasn’t common to use it at school before. Of course, we had those computers at school even when I was in the first grade. It was only like on brakes. We could maybe play a game there or do something. Then we started to do the presentations and books started to be on the digital form. Now it is like almost every other subject that I have digital. At least you have an option to use the actual book or pdf form. At the fifth grade we really started to learn how it works.

How the teacher presented to you this new way of learning? Did you have some previous knowledge, or did you start to learn there in the school?

Because my dad is very good in using computers, he taught me earlier so. It was like I know more about the computer then my teachers. This is common even nowadays. They don’t know what they are doing. They just thought what they must teach us, but we knew a bit more, maybe because of how much we use digital devices in our free time.

What do you think, is it because of your generation? You are progressive, and the school system needed to adopt on you and your knowledge. Or the school system did it anyways?

I can’t say it really but maybe the school system did it to be more united with the students that they are in this day, you know. Not in the past. They wanted to be more modern and give us more options. Maybe better learning, I don’t know. Sometimes I think digital books are worse than actual books. Sometimes carrying the book and open it is more motivating than always have a phone and a computer with you that you can do everything you need. It doesn’t motivate you as much. But I see why is better, for example with writing. You can easily correct mistakes or whatever you want. It is faster. They can probably teach us more because they don’t have to waste a time to write everything down first. They have already prepared dias or presentations. And they can just share it with us. We can learn it from there, we don’t have to write it down. Probably for saving time also. […] If we have a homework is it to do some project and it needs to be done in deadline, for specific date. We usually do those with computers and if we need to write something down is in the class. You don’t have to write anything at home.

Did you feel there is a switch in your education, or was it fluid for you? Have you been introduced to libraries at the beginning of your education?

I never really was a library person. I never went there if I wasn’t forced to. Now I never go there basically. No one requires me to go there. But if I want to do something at home, I usually do with my computer. I can just have everything on one page and not go true a lot of paper waste. We must pay for every book and the notebook and a pencil that we have. In high school they don’t provide us those. Nowadays they upgraded or did something with the system and next year people that come to high school, they get everything for free. We are still in older system. I was a little mad at first but then they offer online books. Now I am not too mad about it because I have an option for using online books. I have a smooth switch because still I can have a physical book. It is not only one option. If you are going to do some project with your close friend, you might go to a café or in someone’s place like yourself or the friends and do the project. But we never gather for doing the homework. I like to have my free time as my free time and school time as a school time. So, I try to balance it like that.

Do you feel that each student, your friends (not from your school only) have equal opportunity?

Yes, usually when someone is struggling, they do get the help. this is really god. They don’t let anyone just suffering in their learnings. It will be unfair if you have difficulties with reading or writing. You will get the help with that. But not every school has it equal, you know. Now we can’t get into school we want to. We must do the test to get in there at the first place. Of course, that depends on you. What opportunities you will get. I think maybe in a comprehensive school they have their bigger inequalities; you know. That could be fixed easily but somehow, they don’t do it.

And: do you think that owning an iPhone or any smartphone or a computer is possible for most of the students?

It must be. But we must purchase our own computers and it can get really expensive. The school doesn’t give us anything. I don’t know for the next year students might get their own computers for free. Now it is impossible to live without a smartphone but smartphone is not as needed as the computer. But if you don’t have a computer you don’t get to go to the school basically.

Biljana Stankovic

May I introduce: Seela in the Digiland – PART I: Growing up as a digital native

When we discuss digital natives, there is a need to consider what – for example – 30 years of an age difference have to say about new technologies and digital environment. To bridge this gap and understand the world we are studying, a three-part narrative of a young person who acts in digital environments like “a fish in the water” is presented in this blog. Young people can have strong self-awareness and openness towards new ways of express, and many of them also show this publicly.

As a researcher in the DEQUAL project at University of Eastern Finland I was privileged to interview a smart, creative, and progressive young person – Seela – who is also my friend, even though the age difference between us is 30 years. At her age I had no possibilities to befriend with older generations. Accordingly, there were no social platforms gathering people by a same interest. For older generations it was not cool to hang out with teenagers – and vice versa. Nowadays are different and there are many advantages in that. This is especially focal when youth research is under the scrutiny.

In her orientation towards the world around her, Seela is an open, welcoming, and inclusive young soul. During the interview, we talked about her childhood, schooling, hobbies, socializing, and free time considering new technologies in the digital environment. This text is a first part of the narrative of Seela and considers growing up into a digitalized reality.

I was born in the 1970s, when electronic digital wristwatches costed as today’s amount of 12 000$. In the 1980s, they could already be found in cereal boxes as cheap giveaways. My mother was a computer programmer for the National Bank, and at the age of four I saw the first IBM computer at her office. The whole room filled with odd machines in size of a refrigerator. Then, during the late 1990’s, at the half of my studies, I got my first e-mail address and a possibility to go through few available web pages.

Seela, on her part, was about five years old when she was introduced to video games on computer and already collecting toys with digital functions. In the fifth grade of elementary school she was introduced to online learning methods – and today, together with her peers, she already mastered a life in other “dimension”: the virtual world of digital era. Underneath Seela’s own words are cited in describing what it means to grow up in a totally different era than that of my childhood.

Seela’s narrative: Part I – Growing up

 I asked Seela to tell about her background, her interests and free time.

My name is Seela. I am seventeen and I go to Joensuun Yhteiskoulun lukio and study there on this art line. I live in Joensuu. Currently I live with my mom. I moved from my dad’s place. I like to free dive on my free time, also play the ukulele and do different kinds of things. I also go to the gym almost every day. Photo and videography are also a thing of mine and different artistic things. I think I gain it from my parents because they both are artists. My mom is a dancer. My dad is a musician. So, I think it goes with the genes that I like artistic things.

Let’s start with your first remembering of toys and devices being around you. What you liked to play with. When was your first contact with something considering display or digital sound?

 Yes, I think it was about 2007 when I started to play with toys with something digital on it. I always liked these “Pet shop” things. They have also little buildings and accessories that has a light on it or a sound. I still have those around somewhere. I love miniature things …still. These are the first things and at those times I also got my first cell phone. It was little seashell shape thing with little buttons and numbers in it. And as I remember, the only game on it was the worm game.  And I was playing it.  And two years later, as I remember, I got the first Nintendo wii.

I think I was six or five. My dad was very interested in video games like always. We started to play video games with my brother who is four years older than me. And it was always the fun doing it together, not alone. And we start to have more and more of these games. We had literally the biggest pile you can imagine. That was always around and since then I enjoy video games very much. I play with my friends now or alone. It is more with the computer, but we also have the newest Nintendo. It is really cool, portable and you can also set it with a TV.

And is there a community with friends like gathering of gamers?

Yea, they can be like – a local friends that I meet every day basically in my real life. And there are some universal people from around the world that I talk to while playing video games. It is really a fun like learning the new language at the same time. Also gaining a new friend. It is multitasking. Now when I play on my computer is maybe a Counter strike main one. And there are always new people that you play with. When I play with my Nintendo switch there is the multiplayer option. And I got to play with this pretty famous Youtuber once. I was following him maybe a few years. It was really fun experience with that because you don’t always end up playing with the best ones. He doesn’t accept all the requests. But he was watching my game hours, how much I play the game. He was super smash pro. And said OK to me. And I needed to beat him. We don’t know each other personally but it was really hyping me up to play more.

So, do you use game names? You can tell one. Use the old ones if you don’t want to discover your gamer identity.

Yes, I actually don’t have just one game name in every game. I have different names. And I have this one SNII – snii – it is really funny. Some people call me by that name because it is funny, and they remember me by that name. I almost laugh every time someone calls me by that name. And it goes with many people when you call them their game names, it is like a second personality. Some games go with something like an emotional or nostalgic connection. Like with the soundtracks of the game. I listen soundtracks of the game even when I am not playing it. Every day I have the LEGEND OF ZELDA. I am listening this soundtrack every time I am doing the exam if they allow us to listen the music. It really calms me down. It has always been around. That game is the one that started my gaming career. Not career maybe but the habit of playing.

Biljana Stankovic

https://www.youtube.com/watch?v=JNIGCNO5ss4

 

Nuorisobarometri 2020 ja moniulotteinen digitalisaatio

Vuoden 2020 Nuorisobarometri julkaistiin 23.3.2021. Nuorisobarometrin teemana on nuorille tarjottavat palvelut, joita tarkastellaan käytön, tarpeen ja riittävyyden näkökulmista. Tutkimus perustuu 1938 puhelinhaastatteluun. Nuorilta kysyttiin sosiaali- ja terveyspalveluiden, TE-palveluiden ja kohdennetun nuorisotyön palveluiden lisäksi myös kulttuuriin, vapaa-aikaan, ja avoimeen nuorisotyöhön liittyvien palveluiden käytöstä (s. 5).

Tässä blogitekstissä nostan esille Nuorisobarometrissa käsiteltyjä digitalisaatioon liittyviä asioita, jotka tuntuivat mielestäni merkityksellisiltä DEQUAL-hankkeessa tarkasteltavien digitaalisen eriarvoisuuden ja osallisuuden kysymysten näkökulmasta. Sivunumerot viittaavat barometriin, jonka tarkemmat tiedot löytyvät tekstin lopusta.

Vaikka nuori ikä ei itsestään selvästi tarkoita positiivista suhtautumista teknologian käyttöön, barometrin mukaan ”yleisilme nuorten suhtautumisesta sähköisiin palveluihin on verrattain myönteinen”, eikä sukupuolten välillä ole juurikaan eroja (s. 53). Nuorten kokemuksia ja näkemyksiä sähköisistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista selvitettiin 17 kysymyksen sarjalla. Lähes kaikilla barometriin vastanneilla nuorilla oli käytössään nettiliittymä tai älypuhelin. Sähköisen asioinnin tunnukset oli 93 prosentilla nuorista, yli 20-vuotiailla jopa 99 prosentilla vastaajista. Enemmistö (63 %) kertoi haluavansa käyttää tarvitsemiaan palveluita mahdollisimman paljon sähköisesti ja varsin pieni osa vastaajista (15 %) ilmoitti, ettei ollut lainkaan kiinnostunut sähköisestä asioinnista.

Vuorovaikutus on teema, joka usein nousee esille palvelujen digitalisoinnin yhteydessä. Barometrin vastaajista jopa 62 prosenttia oli sitä mieltä, ettei henkilökohtaista tapaamista voi korvata sähköisellä yhteydenotolla. Sähköisten palvelujen lisäksi nuoret kaipasivat palvelutilanteisiin myös kasvokkaisia kohtaamisia (s. 148). Tämä kuvastaa hyvin sitä, ettei palvelujen digitalisaatio ole joko−tai-ilmiö vaan sekä−että. Tarvetta on monenlaisille palveluille ja ihmiset käyttävät sellaisia palveluja, jotka kokevat itselleen sopiviksi ja hyödyllisiksi juuri tietyssä tilanteessa. Palvelusektorille tämä asettaa haasteita, ja Susan Eriksson toteaakin omassa näkökulmakirjoituksessaan, että ”digitalisoitumisen pakko aiheuttaa nykyisellään jopa yhteisötason ristiriitoja”. Nuorista vastaajista 12 prosenttia koki, että sähköisiä palveluita on vaikea löytää ja yhtä monen mielestä ne ovat vaikeita käyttää. 10 prosentin mielestä sähköinen palvelu ei ole saatavilla silloin, kun sitä haluaisi käyttää. Yleisempi epäilys liittyi turvallisuuteen. Yli neljännes vastaajista (26 %) oli huolissaan omien henkilökohtaisten tietojensa turvallisuudesta. Mikäli Nuorisobarometrin haastattelut olisi tehty vasta Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron jälkeen loppuvuodesta 2020, tämä luku olisi voinut olla vieläkin suurempi.

DEQUAL-hankkeen keskeisen teeman eli eriarvoistavan digitalisaation kannalta on tärkeä huomata, että vieraskieliset kokevat sähköiset palvelut suhteellisen usein vaikeakäyttöisiksi (16 %) tai niiden löytämisen vaikeaksi (21 %). Sähköisten palveluiden ongelmalliseksi kokemisen riskiä lisääviä taustatekijöitä olivat lastensuojelutausta, haittaava terveys- tai mielenterveysongelma ja kokemus vähemmistöön kuulumisesta (s. 53). Hankaluudet näyttäisivät kasaantuvan siis jo muutoinkin haasteellisessa elämäntilanteessa eläville nuorille, ja tämä saattaa johtaa digisyrjäytymiseen.

On erittäin tärkeä muistaa, etteivät nuoret suinkaan ole heterogeeninen ryhmä. Näkökulmakirjoituksessaan Susan Eriksson kirjoittaa yhteiskunnan ja kulttuurin digitalisoitumisen mukanaan tuomista hyödyistä vammaisille nuorille. Koska monille vammaisille nuorille digitaalinen maailma tarjoaa virkistystä, osallisuutta, sosiaalisia suhteita ja uusia yhteisöjä, mikä on puolestaan parantanut vammaisten nuorten elämänlaatua ja yhdenvertaisuuden kokemusta. Erikson nostaa esille myös sähköisten palveluiden esteettömyyden ja korostaa, että yli kolmasosa Nuorisobarometrin vastaajista ei koe sähköisten palvelujen olevan esteettömiä. Esteettömyyskysymykset saattavat olla vieraita sellaisille nuorille, joita ne eivät kosketa, sillä moni vastaaja ei osaa vastata esteettömyyskysymykseen (43 %). (s. 147–148.)

Camilla Granholm pohtii omassa näkökulmakirjoituksessaan digitalisaation ja saavutettavuuden suhdetta julkisten sosiaalipalvelujen näkökulmasta.  Hän tarkastelee nuorten digitaitoja ja toteaa, että erityisesti syrjäytymisvaarassa olevat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret ja nuoret aikuiset ovat herkemmin myös digitaidoiltaan heikommassa asemassa.  Esimerkiksi tekstipohjaiset palvelut ovat ongelmallisia heikon luku- ja kirjoitustaidon omaaville nuorille. Tärkeä huomio on kuitenkin se, että digitaaliset palvelut voivat madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä ja hakea apua vaikeaan elämäntilanteeseen (s. 171). Granholm peräänkuuluttaakin kestävää digitaalista muutosta, jossa palvelujen parissa työskenteleville tulisi tarjota jatkuvasti koulutusta ja ohjausta, jotta työntekijät voivat päivittää ja ylläpitää omaa tietotaitoa ja osaamistaan (s. 172).

Edellä esitellyt näkökulmat osoittavat, ettei digitalisaatio ole yksiselitteisesti hyvä tai huono ilmiö. Tutkittua tietoa sen moninaisista ja monisyistä vaikutuksista tarvitaan kuitenkin nuortenkin osalta lisää, samoin rohkeutta tarttua digitalisaation luomiin epäkohtiin sekä tahtoa korjata epäkohtia joko teknologian keinoin tai tarjoamalla sähköisille palveluille vaihtoehtoja. Tällöin ollaan tarveperustaisten palvelujen äärellä, joiden suunnittelussa palvelujen kohderyhmään kuuluvien on hyvä olla mukana. Nuorten kokemuksia on syytä kuunnella!

Kristiina Korjonen-Kuusipuro

Lähteet:

Berg, Päivi & Myllyniemi, Sami (toim.) (2021) Palvelu pelaa! Nuorisobarometri 2020. Valtion nuorisoneuvosto Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavilla verkossa osoitteessa: https://tietoanuorista.fi/wpcontent/uploads/2021/03/nuorisobarometri-2020-web.pdf.

Erikson, Susan. Nuorten tyytyväisyys palveluihin vammaisten näkökulmasta. Näkökulmakirjoitus, emt. 145–150.

Granholm, Camilla. Tekeekö palveluiden digitalisaatio julkisista sosiaalipalveluista nuorille helpommin saavutettavia? Näkökulmakirjoitus, emt. 169–176.

Digital Imaginaries and Imperatives of Education of the 21st Century – Critical Perspectives from Sociology of New Public Management and Philosophy of Education

ABSTRACT FOR THE ACM CHI CONFERENCE 2021

”More than 70 startups from across 15 countries have graduated from xEdu, some of which have gone on to raise follow-on capital. They include 3DBear, a developer of augmented reality learning experiences, coding education startup Bomerbot, social-emotional program provider Mightifier and Roybi, which makes educational robots for kids.” (Wan 2020.)

INTRODUCTION

In this paper we reflect digital imaginaries and imperatives around the pedagogic and didactic discussions and practices of child and youth education. Today we are living within a global moment and political, as well as economic, project where digitalization is claimed to solve many problems. With ‘digital imaginaries’ we are referring to politics, policies, and discourses whose aim is to advance the overall change within which many both societal and individual level activities will be arranged and conducted in a digitalized way (Alastalo et al. 2014). With ‘digital imperatives’, then, we are referring to the societal and socio-cultural realities where there are no options to step out from digi-technological equipment use (Talsi & Tuuva-Hongisto 2009) or to seek other ways to arrange school-going, working, communitarian participation, customership, or clientness – to practice citizenship in its very wide sense. Digital imperatives, thus, mean that individuals and organizations have to become acquainted with digital technology: to create wide software understanding and ‘craft’, as well as to comply with quite wide hardware ownership.

Even though our motto presented above does not refer to child and youth education only and directly, it opens up the wide field of promises linked with digitalization. Our examination focuses on digitalization of child and youth education for two main reasons. Firstly, educational digitalization is one of the strongest international level aspirations with shared national level aims and argued with ‘humanistic’ discourses (see e.g., EU 2021). Secondly, young people are often claimed to form a generation of ‘digital natives’. This attribute, then, is often used as one self-evident legitimation for political programs of digital education: “a shepherd has to herd where the sheep already are”.

In this paper, we constitute our scrutiny on the ongoing discussions around developmental programs of education and the ways they have been spread by those who benefit these programs. We borrow a starting point for our scrutiny from the European Union (EU) level policy making. The strategies of, for example, the Organization for Economic Co-operation and Development (OECD) put a pressure on the EU’s educational strategies, and thus have a vast impact on, European nation-level realities and on the concrete fields of educational and schooling practices. In our analysis, we put the discursive strategies of digital education in front of a mirror of critical reflections striving from the sociology of New Public Management (NPM) and from the humanistic philosophy of education, as well as from Karl Marx’s prognostic theories of intensification of economy and added value in covering societal ideologies.

WHOSE INTERESTS?

The European Commission’s Digital Education Action Plan 2021–2027 (EU 2021) brings out the massive economic value of digitalization of education. The new Action Plan is created to outline the commission’s vision for “high-quality, inclusive and accessible digital education in Europe”. One of its overall objectives is expressed to make “education and training systems fit for the digital age”. The objectives are ratified with two strategic priorities that are “development of a high-performing digital education ecosystem” and enhancement of “digital skills and competences for the digital transformation”. A related document (EU 2020) to the Action Plan refers to President Ursula von der Leyen’s political guidelines highlighting a “need to unlock the potential of digital technologies for learning and teaching and to develop digital skills for all”.

It is notable that in these kinds of strategic visions and political declarations digitalization itself is not explained or argued as a choice but presented as self-evidence that justifies itself. In this notion we witness, for example, Michel Foucault’s (1969/1972) idea about what the attribute “discursive” means: a discourse is a truth that legitimates itself without any need to be kept up with other means. Discursive words, when enunciated from a powerful position, have huge practical implications as they begin to guide practical activities and life-course choices of “all” (as von der Leyen, for example, puts it).

The Foucaultian (1969/1972) way to define discourse is paying attention also to the fact that large discursive ‘dos and don’ts’ are usually not signed just by anyone recognizable – and indeed, articulated programs and visions of digital education are often published by, for instance, governments, ministries, trade unions, and training organizations or centers (see e.g., the Trade Union of Education in Finland 2021). Within the theme of digitalization of education this is especially notable: the strongest discourse is not produced by grassroot level pedagogists but by economists, economically oriented politicians, and industries that produce digital infrastructure. One facet that usually remains hidden as a beneficiary in the – partly very humanistically delirious – declarations aimed at digitalization are those who make business with and from it.

From the ordinary user’s perspective, the speed and turbulence of digital hardware and software development, as well as their marketing, are unaccountable. However, we can get some idea about the imagination of the digital industry if we look at how digital technology is developed for ever more various groups of people to be educated. For example, the growth into a digitalized life-world (Heller 1984) is expected to begin already years before the formal schooling age. Examples of a digital enterprise named Kano (2021) and its digital learning tools offer a sight to a tendency where digitalization can be seen as an educational tool in developing effective ‘digital citizens’ already from the very early childhood. According to Kano (2021) and its offers, preschool kids can assemble their own computer or a tablet from a pack of components – like building a castle from Lego bricks earlier in the history. Then they can code, create video game characters or learn online basics. All this is promoted with claims of offering kids “ownership over their learning devices and ways of learning”.

The kinds of expressions presented by Kano (2021) are in line with the general contemporary jargons of common (project) management, conceptualized as NPM in social scientific analyses of the Zeitgeist and its dominant ideology. The discourse of NPM has shown to be a discourse of economical optimizing, where the idea is to ‘empower’ individuals as productive and ‘harmless’ societal agents (Rose 1989; Cruikshank 1999; Kaisto & Pyykkönen 2016). In the discourses of digitalization, empowerment means, to a large extent, to grow up with algorithms and to accept to do it as circumscribed by digital devices.

To sum up, we claim that digitalization is, except a covering societal practice, also an economically led ideology even though we do not always recognize it as such. Digitalization does not only create economy but also leans on it and is legitimized by it, and produces great added value to those who own means of production, in the classical Marxian sense (1867). The ideological modifying of people takes place with the means of NPM, within a very early start in producing agents who grow up as ‘digital natives’ – or digital citizens.

EDUCATION WITHIN PLATFORM CONNECTIONS

Even though teachers acting with children and young people can take only slightly part in national and international level strategic work concerning their work, they, however, change those strategies to everyday realities of schooling – and thus also to the contents of learning. When we move our scrutiny to this grassroot level, a more pedagogical issue, then, rises: how to reflect the educational effects and side effects (“unanticipated consequences”, as Robert K. Merton (1936) has put the term) of digital education? When we consider philosophy of education, we face no reflections of technology; rather we face such concepts as pedagogical ethics, moral regulation, trustful, intimate and interactive relationships, and increase of solidarity, empathy and esthetic capability (e.g., Biesta 2013).

From this perspective, school-going is not just learning techniques: What to do and how to do? Humanistic basic capabilities and orientations still form the contents of the most national level curricula (e.g., POPS Finland 2014). In addition, competences called academic skills are still mentioned as general aims of education: learning to think, question, discuss, and argue, as well as growing up to literacy as a multilevel capability and capacity. Studies on cognition and mental activities have, however, shown that learning in digital environments can, indeed, have unanticipated consequences if it will become the only rule. Handicraft with letters, numbers, and papers as a haptic interaction between a text and its reader or writer is still seen as an action that has a constitutive role in learning and cognitive development, and may even be a significant building block in language development. An interesting scrutiny about this topic is conducted by Anne Mangen and Jean-Luc Velay (2010) who have pondered what might happen when people as learners lose the hand-pen-and-paper-connection and their penmanship:

”As a highly sophisticated and comprehensive way of externalizing our thoughts […] writing always involves the skillful handling of some mechanical/technical device, and necessarily results in a visuographic representation – some kind of (more or less) readable text, in the form of a string of letters or symbols. […] Changing the technologies of writing has profound implications, at least in part, because different technologies are materially configured in profoundly different ways. That is, different writing technologies set up radically different spatial, tactile, visual, and even temporal relations between the writer’s material body and his or her material text.”

It seems that in today’s school-going digi-technical skills have overcome both ethical and academic aspirations of education. A lot of attention is focusing on what young people need to know about technology – that is, the forms of competence and understanding they need if they are going to use technology effectively and for wanted purposes, in terms of digital literacy. Within this educational tendency, technology can, even maybe imperceptibly, fade the classical educational aspirations of internalizing empathy, developing social capabilities and academic skills, as well as the learner’s haptic connection with a text as a manifold object to work with.

Today young people are offered a new kind of literacy. When literacy in the nearby educational history meant learning letters and words, often in verbal intergenerational interaction, digital literacy of today means use of digital devices, starting with ‘synthetic’ songs, cartoons, or game applications for toddlers. Electric toys can be programmed to give even emotional impressions when a baby presses or pushes certain parts of them. These devices are advertised with assumptions that educational aims can be reached now in new kinds of agendas for meeting and perceiving – but can they, actually? At least this far there are no longitudinal research data to convince that.

CONCLUDING NOTES

Only a couple of decades ago a concept of information society, connected with the idea of network society, was introduced (see e.g., Castells 2000). Already during the sunrise of that societal revolution the links between knowing and technology were obvious even not inevitably explicitly articulated (see e.g., Finnish Prime Minister’s Office 2006). After this, the links have been strengthened and it is no longer possible to participate in formal education in practice without the necessary technological know-how and owning (buying and investigating in) digital devices. The digitalization of education, thus, is not a choice to be made but a covering and forcing reality.

The overall winning streak of digitalization is a crystallized example of how societal realities are constructed in a discursive way. Behind hegemonic discourses we can – and should – also pay attention to (often anonymous) facets with special interests linked with the topic (Foucault 1969/1972). In this paper, we have reflected digitalization as a process that clearly serves the aims of NPM policies. Behind them, then, often implicit links with market economy and business can be pointed. In a network society, however, the power of business is hard to show directly (Castells 2000). One reason for this effective hiding is the jargon of NPM that turns societal reforms into a language that manages to translate the interests of market economy into individuals’ best interests (e.g., Cruikshank 1999; Kaisto & Pyykkönen 2016).

Our aim in this scrutiny is not to claim that digitalization is a failed or oppressing reform that people of today just have to accept. We, however, call for a wider look at this discursive project where people have not been asked if they really are wanting and aware of the all-consuming change – digital imperative – they have now to live in. This awareness can be especially important in the fields of education where many ethical commitments and even universal internalized capabilities still are mentioned as bases and arguments for action but taught in a reality with sparse human encounters and no concrete encounters with the text. 

Biljana Stankovic,
Päivi Armila &
Ville-Samuli Haverinen

REFERENCES

 Alastalo, Marja, Kunelius, Risto & Muhonen, Reetta (2014). Evidenssiä eliitille ja kansainvälistä

huipputiedettä? Tutkimuksen vaikuttavuuden mielikuvastot tiedepolitiikan resursseina. In Reetta

Muhonen & Hanna-Mari Puuska (Eds.) Tutkimuksen kansallinen tehtävä. Tampere: Vastapaino, 119–149.

Biesta, Gert (2013). Beautiful Risk of Education. Abingdon: Routledge.

Castells, Manuel (2000). The Rise of the Network Society. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume 1. Malden: Blackwell.

Cruikshank, Barbara (1999). The Will to Empower. Democratic Citizens and Other Subjects. London: Cornell University Press.

EU (2020). Digital Education Action Plan 2021–2027. Resetting Education and Training for the Digital Age. https://ec.europa.eu/education/sites/default/files/document-library-docs/deap-communication-sept2020_en.pdf. Last accessed 02/24/2021.

EU (2021). Digital Education Action Plan 2021–2027. https://ec.europa.eu/education/education-in-the-eu/digital-education-action-plan_en. Last accessed 02/26/2021.

Finnish Prime Minister’s Office (2006). Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi. Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia 2007–2015. Helsinki: Finnish Prime Minister’s Office.

Foucault, Michel (1969/1972). The Archaeology of Knowledge (L’archéologie du savoir). New York: Pantheon Books.

Heller, Agnes (1984). Everyday Life. London: Routledge.

Kaisto, Jani & Pyykkönen, Miikka (2016). Hallintavalta. Helsinki: Gaudeamus.

Kano (2021). Education. https://kano.me/eu/education/resources. Last accessed 02/24/2021.

Mangen, Anne & Velay, Jean-Luc, Velay (2010). Digitizing Literacy: Reflections on the Haptics of Writing. Advances in haptics 1(3), 86–401.

Marx, Karl (1867). Das Kapital: Kritik der politischen Ökonomie. Volume 1: Der Produktionsprozess des Kapitals. Hamburg: Verlag von Otto Meissner.

Merton, Robert, K. (1936). The Unanticipated Consequences of Purposive Social Action. American Sociological Review1(6), 894–904.

Rose, Nikolas (1989). Governing the Soul. Shaping of the Private Self. London: Routledge.

Talsi, Noora & Tuuva-Hongisto, Sari (2009). “Ei vietetty sinä jouluna tekniikan riemujuhlaa.” Teknologinen imperatiivi teknologiaelämäkerroissa (“We didn’t celebrate technology on that Christmas.” Technological imperative in technobiographies). Kulttuurintutkimus 26(2009), 71–82.

The Trade Union of Education in Finland (2021). Koulutuksen digitalisaatio. https://www.oaj.fi/politiikassa/koulutuksen-digitalisaatio. Last accessed 02/26/2021.

Wan, Tony (2020). Finland’s First Education Technology Fund, Sparkmind, Closes €40 Million. EdSurge. https://www.edsurge.com/news/2020-03-14-finland-s-first-education-technology-fund-sparkmind-closes-40-million. Last accessed 02/25/2021.

Finland as a “Light Beacon” for Serbian Digital Imaginaries: The New Forms of Digital Divide – Who Cares?

PRESENTATION FOR THE ANNUAL SOCIOLOGICAL CONFERENCE OF THE WESTERMARCK SOCIETY 2021 

Finland represents a digital society developed on digi-technological imperatives and imaginaries, and with a young generation that is considered as ”digital natives” with competences and opportunities to highly benefit digitalization in their life-courses. However, statistics still show ”digital divide” and unequal socio-material stratification among them. The project DEQUAL (Academy of Finland, 2020–2024) has been established to capture mechanisms that produce digital social inequality among youth. In the project we analyze, besides the sociologically “traditional” structural factors, also practices of youth’s digital cultures. How all these impact unequal divides at youth’s regional life-spheres and digital environments, and have both societal and life-course consequences?

In the project, an excursion is made to Serbia that is seeking her ways and resources to become a highly digitalized society as well. In this, Serbia is leaning on different international networks and organizations. It seems that Finland is an important reference and example for the Serbian authorities in their developmental work. In this presentation we will focus on the significance of Finland as a forerunner within the contemporary digital imaginaries of Serbia. Our analysis is based on both state-level documents from Serbia and interviews of educational authorities whose work focuses on developing digitalization of Serbian formal education. We analyze how the Finnish reality of youth’s digital social inequality is taken into account in these imaginaries – or is it paid attention to at all?

Päivi Armila & Biljana Stankovic

Kohti aineistonkeruuta

Olemme Dequal-hankkeessa aloittelemassa aineistonkeruuvaihetta. Tavoitteenamme on tuottaa sekä määrällistä että laadullista tutkimusaineistoa kolmella erilaisella paikkakunnalla eri puolilla Suomea vuonna 2005 syntyneiden nuorten keskuudessa. Tutkimusluvat on saatu ja kaikki näyttäisi olevan hyvin.

Tutkimusaineiston tuottaminen alkaa nuorten digitaalisten laitteiden käyttöä, osallisuutta ja asuinpaikkaa taustoittavalla kyselyllä, jota olemme suunnitelleet joulukuusta alkaen. Kysely alkaa olla valmis ja se olisi hyvä saada lähtemään nuorille maaliskuun aikana. Ajatuksemme oli tehdä yhteistyötä koulujen kanssa, mutta kevään 2021 koronatilanteen huonontuminen tekee tästä haasteellista. Maaliskuun koronasulun takia leviämis- ja kiihtymisalueilla yläkoulut siirtyvät etäopetukseen kolmeksi viikoksi. Sekä oppilaat että opettajat ovat väsyneitä poikkeusoloissa selviämiseen. Kouluille tulee tällä hetkellä myös paljon tutkimuspyyntöjä, eikä niihin liittyvä lisätyö ymmärrettävästi innosta. Emme tietenkään halua kuormittaa nuoria tai opettajia entisestään, joten yritämme miettiä myös muita lähestymistapoja.

Laadulliseen aineistokokonaisuuteen kuuluu fokusryhmä- ja yksilöhaastatteluja, joita aiomme toteuttaa etnografista otetta hyödyntäen vuoden 2021 aikana. Toivoisimme, että fokusryhmiin osallistuisi noin 30, yksilöhaastatteluihin ainakin 10 nuorta jokaisella paikkakunnalla.

Etnografinen ote tarkoittaa mm. tutkijan ja tutkittavan tiivistä vuorovaikutusta ja luottamuksellisen suhteen syntymistä tutkijan ja tutkittavien välille. Luottamuksellisten suhteiden kehittyminen ei tietenkään tapahdu hetkessä, vaan tarvitaan aikaa tutustua puolin ja toisin. Jotta pääsisimme nuorten arjessa vaikuttavien digitalisaation eriarvoistavien piirteiden jäljille, meidän olisi kuitenkin hyvä kuulla juuri nuorille tärkeistä asioista heidän itsensä kertomana. Nuorten parissa etnografiaa tutkimusmenetelmänä hyödyntäneen Pia Olssonin (2018) mielestä haastattelut ovat yleensä nuorille mieluisia tapahtumia, vaikka ne eivät aina suju tutkijan odottamalla tavalla. Tämä vaatiikin tutkijalta joustavaa mieltä ja kykyä sopeutua nopeastikin muuttuviin tilanteisiin. Haastatteluun osallistuvan nuoren ei aina ole helppo pukea kokemuksiaan sanoiksi, ja siksi ryhmähaastattelu saattaakin olla nuorille hyvä tapa tutustua sekä tutkijaan että tutkimukseen. Etnografiaan kuuluu myös havainnointi, joka on tärkeä osa aineistonkeruuta. Havainnointia voi tapahtua esimerkiksi niin, että nuori näyttää tutkijoille, miten hän erilaisia digitaalisia palveluja käyttää tai mitä hän digitaalisessa maailmassa puuhailee. Tutkijat voivat myös ideoida uusia havainnoimisen tapoja yhdessä nuorten kanssa, mikä lisää nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa tutkimukseen ja määritellä osallistumisensa tapoja.

Tutkijoiden työtä ohjaa hyvä tieteellinen käytäntö, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tutkijat suunnittelevat, tekevät, analysoivat ja dokumentoivat tutkimuksensa huolellisesti ja harkitusti. Hyvään tieteelliseen käytäntöön ja tutkimusetiikkaan kuuluvat myös tutkittavien oikeudet. Lapsilla ja nuorilla on oikeus tulla kuulluiksi, mutta tutkimukseen osallistumisen on kuitenkin täysin vapaaehtoista, eikä tutkimus saa olla häiritsevää. Dequal-hankkeessa meidän onkin harkittava myös sellaista vaihtoehtoa, ettei aineistonkeruu kevään 2021 aikana onnistu. Tällöin meidän on aikataulutettava aineistonkeruu uudelleen, mietittävä vaihtoehtoisia tutkimuspaikkakuntia tai etnografian toteuttamista verkossa.

Nuorten kokemukset digitalisaatiosta ja erityisesti sen syrjäyttävästä vaikutuksesta ansaitsevat tulla näkyviksi ja kuulluiksi. Siksi toivon, että pääsemme aineistonkeruussa vauhtiin mahdollisimman pian ja saamme nuoria kertomaan kokemuksistaan.

Lähteet:

Hämeenaho, Pilvi & Koskinen-Koivisto, Eerika (toim.) (2014) Moniulotteinen etnografia. Ethnos ry, Helsinki.

Olsson, Pia (2018) Kaikki vähä erilaisii. Yläkoulun sosiaaliset suhteet. Gaudeamus, Helsinki.

Tutkimusetiikan eurooppalaiset käytännöt ja ohjeistus. (2020) The European Code of Conduct for Research Integrity Revised Edition -ohjeen suomennos. ALLEA – All European Academies. Berliini.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro, FT, projektitutkija, XAMK

Twitter: @KrisuKorjonen