Digitalisaatio, kapitalismi ja Lukács

 Pedagogisen suhteen määrä ja mitta

 Kevätlukukauden kuluessa vedin opintojaksoa, jonka lopputehtävänä opiskelijat tarkastelivat kapitalismikriitikko György Lukácsin ajatusten valossa sitä, miten ja missä Lukácsin teoretisoima asioiden ja ihmissuhteiden ”tavaroituminen”/esineistyminen tulee esille tämän päivän markkinayhteiskunnassamme. Opiskelijat tekivätkin monia tarkkoja havaintoja.

Itse olen pohtinut samaa kysymystä paljon pedagogisen suhteen kehyksessä: kun opetustilanteissa kohtaan opiskelijan ja hänen ajatustensa kiteytymät, järjestelmän erään määrityksen mukaan tilanne on käännettävissä ”opiskelijan työmääräksi tunteina”. Tämä määritys on sitten järjestelmän mukaisesti laskettavissa tietyksi tarkaksi osaksi opintopistettä. Opintopisteillä on tarkka määritys osana tutkintoja – ja tutkinnoilla on talossamme (kuten monissa muissakin oppilaitoksissa) tarkka ja konkreettinen hinta. Tässä jos missä realisoituu kapitalismikriitikoiden sata vuotta sitten pohtima ja havaitsema kehityskulku. Näin pedagogisesta suhteesta tulee pakkatavaraa, jolla on standardi mitta ja standardi hinta.

Entäpä digitalisaatio ja suhteiden bulkkitavaroituminen?

 Laitoksellamme on viime aikoina keskusteltu paljon digitalisaation tunkeutumisesta osaksi erilaisten hoivatöiden ja -käytäntöjen arkea ja järjestymistä. Moninaisten digitaalisten laitteiden, alustojen ja järjestelmien hyödyntäminen esimerkiksi koteihin vietävässä hoivatyössä on pakollista: järjestelmiin tallennetaan esimerkiksi kunkin asiakkaan tai potilaan kanssa vietetty aika, hoivapalvelun sisältö ja luonne sekä ”tapahtumaan” osallistuneet henkilöt. Varsinaisille perinteisille kohtaamisille aikaa jää yhä vähemmän, kun hoivaajan panos ja puhti tilanteissa valuvat näppäimistöjen kanssa seurustelemiseen.

Kriittiset hoivatutkijat (esim. Eubanks 2018) ovat korostaneet hoivapalveluihin ja -suhteisiin liittyvää digitalisaatioriskiä ja sitä, miten erilaisten laitteiden ja järjestelmien imperatiivit syövät ajan ja sisällön siltä, mitä hoiva parhaimmillaan ja eettisiltä perustoiltaan voisi olla. Kun hoivakohtaamisten painopiste siirtyy erilaisten älyruutujen kanssa toimimiseksi, myös niissä on tunnistettavissa tavaroitumisen logiikka: suhteet muuttuvat minuuteiksi, ”toimenpiteiksi” ja niille lasketuiksi hinnoiksi – pyrkimyksenä tietenkin on myös tuottaa mahdollisimman paljon mahdollisimman pienin kustannuksin.

Hoivatutkimuksen kriittisessä otteessa ei ole näkynyt kapitalismikritiikkiä Lukácsin ja tavaroitumisen käsitteellistyksissä, mutta sen kautta pääsemme tässä blogitekstissä digitalisaation, suhteiden ja kohtaamisten kysymykseen – ja yliopisto-opiskelijoihin, joihin viittailin tämän tekstin alussa. Pandemian varjossa yleistynyt ja valtavirtaistunut etäopiskelu digitaalisten alustojen varassa on osoittautunut varsin tehokkaaksi pedagogisten suhteiden tavaroitumisen puitteeksi. Digitalisaatio on esimerkiksi tuonut tunteina, pisteinä ja tutkintoina laskettavan ”työmäärän” aivan eri aaltopituuksille kuin ennen. Opiskelijoiden itsensä kertoman mukaan digitaalisuus opiskelussa mahdollistaa nyt vaikkapa seitsemän kurssin samanaikaisen suorittamisen. Bulkkitavaraa tuleekin samassa ajassa paljon, kun voi olla yhtä aikaa läsnä erilaisissa opetustilanteissa esimerkiksi Moodlessa, Teamsissa ja Zoomissa. Näin opiskeluun käytetty aika tuottaa jopa kolminkertaisen määrän pisteitä entiseen verrattuna – ja tämä tietenkin merkitsee myös tutkintojen (ja niistä saatavan rahaksi muutetun tuloksen) lisääntymistä. Ei kai tällaista tehokkuutta kukaan halua lähteä vastustamaan tai kritisoimaan. Eihän?

Päivi Armila

Lähteet

Eubanks, Virginia (2018) Automating Inequality. USA: St. Martin’s Press.

Töttö, Pertti (1981) Lukács ja hermeneutiikka. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden työpapereita.