Digitaalisen kuilun paluu?

Kuvitettu kuva, jossa on kannettava tietokone, jonka ruudulla on opettaja.

Keväällä 2020 otsikot hätkähdyttivät- digitaalinen eriarvoisuus oli jälleen puheenaiheena. Koronakevät toi esiin, ettei etäkoululaisilla ollutkaan sopivaa digitaalista varustusta, opettajilla ei ollut riittäviä digitaalisia taitoja, koulujen digiloikka tapahtui eritahtisesti, opetus eriarvoistui digitaalisuuden myötä. Lapset ja nuoret istutettiin päiviksi sekä koulun että harrastusten osalta digitaalisten laitteiden äärelle. Huoli ruutuajasta kääntyi yhtäkkisesti huoleksi siitä, ettei nuorilla ollut riittäviä laitteistoja tai mahdollisuuksia toimia digitaalisessa ympäristössä. Keskustelussa palattiin digitaalisen kuilun perusasioiden äärelle, jossa nimenomaan laitteiston ja pääsyn kysymykset nousivat keskiöön.

Digitaalisesta kuilusta (digital divide) ja epätasa-arvosta keskusteltiin niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimuksessakin runsaasti 2000-luvun vaihteessa. Sen jälkeen kuilun on lähinnä katsottu olevan jossakin kehittyneiden ja kehittymättömien maiden välillä ja kuilun olevan tältä osin – ainakin länsimaisissa ”tietoyhteiskunnissa” siloiteltu.

Jan Van Dijkin mukaan digitaalinen kuilu kuitenkin syvenee. Samalla kun sen laajeneminen on vähentynyt, kuilu on syventynyt varsinkin sellaisissa maissa, missä fyysinen pääsy (access) teknologisiin laitteistoihin on muuttunut itsestäänselvyydeksi. Erot käytössä ja osaamisessa ovat samanaikaisesti syventyneet. Kun tieto- ja kommunikaatioteknologiat ovat sulautuneet saumattomaksi osaksi yhteiskuntaa, ne ovat kiinnittyneet yhä vahvemmin olemassa oleviin sosiaalisiin jakoihin. Laura Robinson kollegoineen on eritellyt digitaalista jakautumista. Ensimmäisen tason jaolla tarkoitetaan tieto- ja kommunikaatioteknologioiden levinneisyyttä ja pääsyä, eli teknologisen infrastruktuurin olemassaoloa. Toisen asteen jaolla tarkoitetaan taitoja ja osallistumista, eli käyttäjien kesken olevia jakoja. Kolmantena tasona digitaalisen kuilun tarkasteluun astuvat sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset kontekstit. Jaot eivät siis ole irrallisia sosio-kulttuurisista konteksteistaan, ja tästä syystä digitaalinen eriarvoisuus voi jopa voimistaa olemassa olevia eriarvoistumisen muotoja.

Viime vuosina digitaalinen kuilu on sijoitettu siis enemmänkin osaamisen kuilun (knowledge gap), medialukutaidon ja osallistumisen kentille.  Henry Jenkins on tutkinut laajasti nuorten teknologian ja median käyttöä ja erittelee tätä erityisesti osallistumisen kulttuurin (participatory cultures) käsitteen kautta. Kulttuurinen osallistuminen leikkaa koulutuksen, luovuuden, yhteisöjen ja kansalaisuuden piirit. Jenkinsin mukaan nuoria tulisi kannustaa kehittämään osaamista, eettisiä taitoja sekä itseluottamusta, jotka ovat edellytyksiä nuorten täysivaltaiseen nykykulttuuriseen osallistumiseen. Jenkinsin tulkinnan mukaan on yhtäältä nuoria, jotka ovat uuden digitaalisen mediamaailman eliittiä ja puoliammattilaisia, jotka pystyvät hyödyntämään sen uudet osallistumisen mahdollisuudet niin luovuuden kuin oppimisenkin kentillä. Toisaalta on nuoria, jotka putoavat tämän kulttuurisen ja osallisuuden jaon väärälle puolelle muodostaen uudenlaisen ”kulttuurisen alaluokan”. He ovat nuoria, joiden resurssit ovat niukemmat, joilla ei ole aikaa, ei rahaa, eikä tietoa tai taitoa siitä, kuinka navigoida uudenlaisessa kulttuurisessa ja digitaalisessa maailmassa.

Sari Tuuva-Hongisto

Viitteet:

Jenkins, Henry et. al 2009. Confronting the challenges of participatory culture. Media education for the 21st century. The John D. and Catherine T. MacArthur Foundation reports on Digital Media Learning.

Robinson, Laura et. al. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, communication and society 18:5, 569-582.

Van Dijk, Jan, G. M. 2005. The deepening divide: Inequality in the information society. Sage Publications.

Artikkelikuva: HaticeEROL / www.pixabay.com

Nuoret diginatiivit: Tuore kosketus ja osaamisvalta viisaan koneen aikakaudella?

Nuori henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella

Atk-osaamisen sukupolvi ja vallanvaihtokuvitelma

1990-luvulla, kun tietävät koneet alkoivat asettua osaksi yliopistojen tavallisten opettajien ja tutkijoiden työpöytäkalustoa, opetusvastuullani oli ottaa vastaan ”Viisaan koneen aikakausi” -nimiseen tenttikirjaan (Zuboff 1990) perustuneet suoritukset. Tentissä kysyin usein opiskelijoilta informaatioteknologisen invaasion merkitystä sosiokulttuuristen valtasuhteiden muuttajana – esimerkiksi siinä, miten vanhemman sukupolven uudenlaisen teknologian taitamattomuus oli alkanut alistaa heitä nuoremman sukupolven atk-osaamisvallan alle.

Nuorisotutkijan näkökulmasta Zuboffin väittämässä vallanvaihdossa (oli se sitten totta tai ei) oli kyse myös Thomas Ziehen 1980-luvulla (suom. 1991) – ja Karl Mannheimin jo lähes sata vuotta sitten (1928) – lanseeraamasta ”tuoreen kosketuksen” ajatuksesta: siitä, miten nuori sukupolvi on aina vanhempiaan valmiimpi kohtaamaan yhteiskunnalliset rakennemuutokset ja ”vallankumoukset”. Zieheläinen uusi nuoriso otti atk-maailman vastaan ilman traditiokiinnitysten taakkaa ja ajatuksia siitä, kuinka ”kaikki tehtiin ennen aina jotenkin paremmin”. Viisaan koneen aikakauteen syntynyt ja kasvanut nuoriso ei juuttunut itkemään entistä ja omaksui myllerryksissä tarvittavat taidot ja asenteet avomielisemmin kuin vanhempi väki. Näin ajateltiin.

Digikäänne ja -kosketus

Sittemmin, ja varsin pian, alettiin puhua atk:ta laajemmin monenlaisten asioiden digitalisaatiosta ja tuoreen kosketuksen sukupolvesta ”diginatiiveina”. Diginatiivien on tiedetty hallitsevan digitaalisten laitteiden käyttämiseen liittyvät kiemurat ja asennoituvan digitaalisessa infrassa liikkumiseen uteliaasti ja kaikkeen sen vaatimaan surffailuun tuskastumatta. DEQUAL-tutkimushankkeemme viestintäareenoita ja -kanavia luotaessa saatiinkin konkreettinen kosketus viisaan koneen aikakauden osaamisvaltaan liittyvään sukupolvikuiluun: kun kypsään ikään ehtinyt hankeväkemme ei hallinnut esimerkiksi erilaisten digiviestintäkanavien perustamista, osaaminen ja siihen ohjaus piti ostaa digiyhteiskuntataitojen ytimessä kotonaan olevalta nuorelta yrittäjältä, todelliselta yrittäjyysyhteiskunnan diginatiivilta.

Kuka ei kuulu joukkoon?

No, kyllähän me ymmärrämme, että digitalisaatiokehityksen myötä yhteiskunnallisen vallan sukupolvikuilu ei ole keikahtanut kokonaan ylösalaisin ja että monet ikään kiinnitetyt sosiokulttuuriset ja taloudelliset valtarakenteet jatkavat olemassaoloaan ja voimistuvatkin, varttuneen väen eduksi. Sama tapahtuu myös diginatiivisukupolven sisällä luoden nuorten keskuuteen erilaisia jakoja ja epäreiluuksia. Vaikka ensimmäinen konkreettinen kosketuksemme DEQUAL-hankkeen arkityössä tuntuikin antavan vakuutta Mannheimin, Ziehen ja Zuboffin teeseille, lähdemme tutkimaan, millä tavoin ja keiden kohdalla digiyhteiskunnan ja nuoruuden välille ajatellut osallisuutta ja osaamista takaavat saumat repeilevät – ja miksi.

Päivi Armila

Lähteet:

Mannheim, Karl (1927/19288) Das Problem der Generationen. Essee, käännetty myöhemmin englanniksi ja julkaistu.

http://marcuse.faculty.history.ucsb.edu/classes/201/articles/27MannheimGenerations.pdf

Ziehe, Thomas (1991) Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino.

Zuboff, Shoshana (1990) Viisaan koneen aikakausi. Uusi tietotekniikka ja yritystoiminta. In the age of the smart machine. Suomeksi: Helsinki: Otava.

Artikkelikuva: janeb13 / www.pixabay.com

Kickoff the Blog DEQUAL

Tervetuloa seuraamaan Luokkaistuva digiyhteiskunta -tutkimushankkeen (DEQUAL) etenemistä hankkeen blogiin. Tämä blogi on tärkeä hankkeemme reaaliaikaisuuteen ja vuorovaikutteisuuteen pyrkivä viestintäkanava.

Welcome to follow the progress of the research project DEQUAL (Capturing Digital Social Inequality). This blog is a focal agenda for communicating and informing.

The project DEQUAL explores how digital information and communication technologies implicate in social inequalities among youth. Finland represents a digital society developed on digi-technological imperatives, and with a young generation that is considered as ”digital natives” with competences and opportunities to benefit digitalization in their life-courses. Statistics still show ”digital divide” and unequal socio-material stratification among them. This project aims at: 1) analyzing mechanisms that produce digital social inequality among youth, and the ways young people living in three different localities benefit digital opportunity structures, 2 ) analyzing the practices of youth’s digital cultures and how they shape and also challenge unequal divides at regional life-spheres and digital environments, 3) analyzing both societal and life-course consequences of these asymmetries.

DEQUAL operates via sub-projects that give light to the issue from different perspectives: 1) ”digital upstairs, downstairs” captures understanding of processes that link Internet and the web to social inequality, and 2) ”lived digital practices” defines young people not only as victims of unequal structures but also active agents in their social and youth-cultural environments. The project combines qualitative and quantitative data in analyses of digi-cultural structures, practices, and meanings. The state of art is figured from numbers: by tracing structures of youth marginalization from statistics of education, participation, employment, and leisure. After this, structured web-questionnaire data are collected among youth born in 2005 from three localities, from where systematic forms of digital divide among digital opportunity structures are examined. Among these locally covering samples, young people with different backgrounds are invited for focus group interviews. Within these, selection is further made for individual life-course interviews, to reach also the experience level of meaning making for digital opportunities. The methodologies are supplemented by a multi-sited media ethnography to study digital cultures of youth’s everyday life. Ethnographic in-depth interviews with a scroll-back method and observations of digital practices are collected as well. Regional comparison is an important dimension of DEQUAL: the three research localities represent both materially and socio-culturally different environments to grow up in a digital society.