Serbia on her way to digitalize education

European Union is supporting Serbia on her way to digitalize education. Funds and experts are available to help trough the transition. This is a part of a strategy to integrate Serbia to EU membership.

https://ec.europa.eu/neighbourhood-enlargement/countries/detailed-country-information/serbia_en

Serbian Ministry of Education, Science and Technological Development is promoting “digital classroom” as a first option for pupils to meet with digital education.

https://digitalnaucionica.edu.rs/

 

http://edtech.center/en/about_us/

EdTech Center Western Balkans is a non-profit, independent organization that was established by teachers, university professors, education experts and business leaders with an aim to bring world of education and technology together. Projects of EdTech Center:

  • CODE WEEK IN 2019 IN PRESCHOOL INSTITUTIONS

Introducing concepts of coding to preschoolers and supporting parent-teacher partnerships.

  • OPEN EDUCATION IN SERBIA

Supporting teachers and students to learn about Open Data as part of formal ICT curriculum.

  • TRADITIONALLY ORACLE ACADEMY DAY

Is one of the most important education and technology events in Serbia and in year 2019 we had a chance to contribute to it success.

Fragments from the report of the first conference about digital education April 2020:

Why digital education 2020?

With this event, we wanted to support employees in preschool institutions, schools, universities and other organizations dealing with education, to encourage creativity and innovation, to raise the quality of educational work and modernize the learning process and to make the best use of new technologies in education.

The world of technology is advancing very fast. The world of education is progressing somewhat more slowly. We are witnessing great technological, educational, and social changes spurred by the fourth industrial revolution. The conference ”Digital Education 2020” aimed to bring together a large community of educators who have shown that they can successfully overcome the challenges of education in the digital age.

  • Providing a platform for the exchange of knowledge of employees in education
  • Introduction to innovative practice, teaching methods and application of ICT tools in education
  • Identify possible key policy and practice recommendations in this area.
  • Ensuring the participation of all actors in education in the digital age

The Center for Educational Technologies in the Western Balkans was established by experts in the field of education and practitioners who gathered around the idea of improving the quality of education of students in the Western Balkans in the 21st century. This team has extensive experience in creating and leading innovative projects in the field of educational technologies including the New Technologies in Education conference. The list of organized professional events includes the first online conference during the pandemic and the introduction of compulsory distance education, Digital Education 2020.

At EdTech Center, we see a future in which all young people have access to the highest quality education and develop competencies that will help them improve the quality of their lives and communities in the 21st century. Learn more about us and our team.

EdTech center at the Education and Teaching Aids Fair, October 2019
EdTech center at the Education and Teaching Aids Fair, October 2019

The Center for Education Technologies Western Balkans, in collaboration with the partners Kliker – IT center for children and Fluks Trade RV, presented itself during the Education and Teaching Aids Fair, held during October 2019

Biljana Stankovic

Pieniä kysymyksiä SoMesta

Kuvitettu kuva, jossa on eri sosiaalisen median kanavien logoja.

Aika ajoin uutisissa kiinnitetään huomiota sosiaaliseen mediaan. Välillä uutisointi on hilpeää, esimerkiksi kun kerrotaan aikuisten tavoista kommunikoida ja käyttää nuorille tuttuja asioita – sellaisia kuin #-merkki ja sen ”oikeat” käyttötavat. Joskus taas, ja erityisesti näin korona-aikana, pohditaan sosiaalisen median merkitystä tilanteessa, jossa on ollut tärkeää pitää yhteyttä ystäviin, kun koulut ovat olleet kiinni. Joskus taas sosiaalinen media nostattaa yleistä huolta siitä, milloin nuoret käyttävät sitä liikaa ja milloin se aiheuttaa ongelmia.

Nykyään sosiaalinen media kulkee melkein kaikkialle mukanamme. Puhelimia ei jätetä kotiin, niihin voi ohjata kaikki viestit sähköpostia myöten, ja usein näkee, kuinka toisten seurassakin oltaessa puhelimet ovat näkyvillä ja katsottavissa. Kun puhelin kilahtaa, ollaan heti tavoitettavissa. Nykyään näkee paljon myös aktiivisuusrannekkeita, jotka toimivat yleisen toimeliaisuuden mittareina, kelloina ja puhelimina. Jos puhelin unohtuikin kotiin, jostain viestit ja uutiset näkee heti.

Tätä jatkuvan viestinnän maailmaa haluan lähteä tutkimaan gradututkielmassani. Kysyn, kuinka nuoret itse kokevat sosiaalisen median ja merkityksellistävät sitä itselleen. Kysyn myös, kommentoidaanko heidän sosiaalisen median käyttöään tai ollaanko siitä huolissaan. Vaikka huolestuneet puheet esimerkiksi liiallisesta käytöstä tulevat aikuisilta, on syytä kysyä nuorilta itseltään, miksi he käyttävät sosiaalista mediaa ja mikä sen asema on heidän elämässään. Mitä merkityksellistä he saavat sosiaalisesta mediasta? Onko se elämää rikastuttava asia, aiheuttaako se ahdistusta ja pahaa mieltä, mistä syystä siellä on pakko olla? Senkö takia, että kaikki muutkin ovat?

Twitterissä käytiin äskettäin keskustelua siitä, kuinka eräs suomalainen somevaikuttaja ’varastaa’ kuvia instagram-tililleen muun muassa hienoista lomakohteista, ja siitä, kuinka vääristynyttä kuvaa tällainen toiminta lähettää hänen tilinsä seuraajille. Saattavathan monet helposti kadehtia tällaisia kohteita ja miettiä, kuinka omassa elämässä asiat ovat pielessä, kun ei pääse kokemaan ja näkemään sellaista loistoa. Myös instagram-kuvien muokkaukset ja niiden vaikutus nuorten kehokuvaan ovat herättäneet keskustelua uutisissa ja joissakin pro gradu -tutkielmissa. Omassa työssäni kysyn, jakavatko nuoret näitä kriittisiä huomioita ja jos jakavat, niin missä mittakaavassa.

Myös sosiaalisen median luomista yhteyksistä ja yhteisöllisyydestä on käyty keskustelua. On kysytty, tutustutaanko sen avulla uusiin ihmisiin vai ollaanko sen avulla yhteyksissä jo valmiiksi tuttuihin ystäviin. Haetaanko sosiaalisesta mediasta tietoisesti vertaistukea omassa elämissä avoinna oleviin asioihin, tuleeko sosiaalinen tuki ikään kuin ”vahingossa” – vai onko sitä ollenkaan olemassa? On myös mielenkiintoista tietää, asetutaanko sosiaalisessa mediassa erilaisiin rooleihin kuin muussa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Uskalletaanko sosiaalisessa mediassa olla rohkeampia kuin ”oikeassa maailmassa”? Voiko tällainen roolien välillä tasapainoilu aiheuttaa konflikteja nuoren elämässä? Alkavatko he kenties pohtia, minkälaisia he ”oikeasti” ovat ihmisinä, jos kahdessa eri maailmassa onkin kaksi – tai kolme – eri roolia?

Juulianna Savikurki

Artikkelikuva: Gerd Altmann / pixabay.com

Digitaalisen kuilun paluu?

Kuvitettu kuva, jossa on kannettava tietokone, jonka ruudulla on opettaja.

Keväällä 2020 otsikot hätkähdyttivät- digitaalinen eriarvoisuus oli jälleen puheenaiheena. Koronakevät toi esiin, ettei etäkoululaisilla ollutkaan sopivaa digitaalista varustusta, opettajilla ei ollut riittäviä digitaalisia taitoja, koulujen digiloikka tapahtui eritahtisesti, opetus eriarvoistui digitaalisuuden myötä. Lapset ja nuoret istutettiin päiviksi sekä koulun että harrastusten osalta digitaalisten laitteiden äärelle. Huoli ruutuajasta kääntyi yhtäkkisesti huoleksi siitä, ettei nuorilla ollut riittäviä laitteistoja tai mahdollisuuksia toimia digitaalisessa ympäristössä. Keskustelussa palattiin digitaalisen kuilun perusasioiden äärelle, jossa nimenomaan laitteiston ja pääsyn kysymykset nousivat keskiöön.

Digitaalisesta kuilusta (digital divide) ja epätasa-arvosta keskusteltiin niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimuksessakin runsaasti 2000-luvun vaihteessa. Sen jälkeen kuilun on lähinnä katsottu olevan jossakin kehittyneiden ja kehittymättömien maiden välillä ja kuilun olevan tältä osin – ainakin länsimaisissa ”tietoyhteiskunnissa” siloiteltu.

Jan Van Dijkin mukaan digitaalinen kuilu kuitenkin syvenee. Samalla kun sen laajeneminen on vähentynyt, kuilu on syventynyt varsinkin sellaisissa maissa, missä fyysinen pääsy (access) teknologisiin laitteistoihin on muuttunut itsestäänselvyydeksi. Erot käytössä ja osaamisessa ovat samanaikaisesti syventyneet. Kun tieto- ja kommunikaatioteknologiat ovat sulautuneet saumattomaksi osaksi yhteiskuntaa, ne ovat kiinnittyneet yhä vahvemmin olemassa oleviin sosiaalisiin jakoihin. Laura Robinson kollegoineen on eritellyt digitaalista jakautumista. Ensimmäisen tason jaolla tarkoitetaan tieto- ja kommunikaatioteknologioiden levinneisyyttä ja pääsyä, eli teknologisen infrastruktuurin olemassaoloa. Toisen asteen jaolla tarkoitetaan taitoja ja osallistumista, eli käyttäjien kesken olevia jakoja. Kolmantena tasona digitaalisen kuilun tarkasteluun astuvat sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset kontekstit. Jaot eivät siis ole irrallisia sosio-kulttuurisista konteksteistaan, ja tästä syystä digitaalinen eriarvoisuus voi jopa voimistaa olemassa olevia eriarvoistumisen muotoja.

Viime vuosina digitaalinen kuilu on sijoitettu siis enemmänkin osaamisen kuilun (knowledge gap), medialukutaidon ja osallistumisen kentille.  Henry Jenkins on tutkinut laajasti nuorten teknologian ja median käyttöä ja erittelee tätä erityisesti osallistumisen kulttuurin (participatory cultures) käsitteen kautta. Kulttuurinen osallistuminen leikkaa koulutuksen, luovuuden, yhteisöjen ja kansalaisuuden piirit. Jenkinsin mukaan nuoria tulisi kannustaa kehittämään osaamista, eettisiä taitoja sekä itseluottamusta, jotka ovat edellytyksiä nuorten täysivaltaiseen nykykulttuuriseen osallistumiseen. Jenkinsin tulkinnan mukaan on yhtäältä nuoria, jotka ovat uuden digitaalisen mediamaailman eliittiä ja puoliammattilaisia, jotka pystyvät hyödyntämään sen uudet osallistumisen mahdollisuudet niin luovuuden kuin oppimisenkin kentillä. Toisaalta on nuoria, jotka putoavat tämän kulttuurisen ja osallisuuden jaon väärälle puolelle muodostaen uudenlaisen ”kulttuurisen alaluokan”. He ovat nuoria, joiden resurssit ovat niukemmat, joilla ei ole aikaa, ei rahaa, eikä tietoa tai taitoa siitä, kuinka navigoida uudenlaisessa kulttuurisessa ja digitaalisessa maailmassa.

Sari Tuuva-Hongisto

Viitteet:

Jenkins, Henry et. al 2009. Confronting the challenges of participatory culture. Media education for the 21st century. The John D. and Catherine T. MacArthur Foundation reports on Digital Media Learning.

Robinson, Laura et. al. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, communication and society 18:5, 569-582.

Van Dijk, Jan, G. M. 2005. The deepening divide: Inequality in the information society. Sage Publications.

Artikkelikuva: HaticeEROL / www.pixabay.com