Pieniä kysymyksiä SoMesta

Kuvitettu kuva, jossa on eri sosiaalisen median kanavien logoja.

Aika ajoin uutisissa kiinnitetään huomiota sosiaaliseen mediaan. Välillä uutisointi on hilpeää, esimerkiksi kun kerrotaan aikuisten tavoista kommunikoida ja käyttää nuorille tuttuja asioita – sellaisia kuin #-merkki ja sen ”oikeat” käyttötavat. Joskus taas, ja erityisesti näin korona-aikana, pohditaan sosiaalisen median merkitystä tilanteessa, jossa on ollut tärkeää pitää yhteyttä ystäviin, kun koulut ovat olleet kiinni. Joskus taas sosiaalinen media nostattaa yleistä huolta siitä, milloin nuoret käyttävät sitä liikaa ja milloin se aiheuttaa ongelmia.

Nykyään sosiaalinen media kulkee melkein kaikkialle mukanamme. Puhelimia ei jätetä kotiin, niihin voi ohjata kaikki viestit sähköpostia myöten, ja usein näkee, kuinka toisten seurassakin oltaessa puhelimet ovat näkyvillä ja katsottavissa. Kun puhelin kilahtaa, ollaan heti tavoitettavissa. Nykyään näkee paljon myös aktiivisuusrannekkeita, jotka toimivat yleisen toimeliaisuuden mittareina, kelloina ja puhelimina. Jos puhelin unohtuikin kotiin, jostain viestit ja uutiset näkee heti.

Tätä jatkuvan viestinnän maailmaa haluan lähteä tutkimaan gradututkielmassani. Kysyn, kuinka nuoret itse kokevat sosiaalisen median ja merkityksellistävät sitä itselleen. Kysyn myös, kommentoidaanko heidän sosiaalisen median käyttöään tai ollaanko siitä huolissaan. Vaikka huolestuneet puheet esimerkiksi liiallisesta käytöstä tulevat aikuisilta, on syytä kysyä nuorilta itseltään, miksi he käyttävät sosiaalista mediaa ja mikä sen asema on heidän elämässään. Mitä merkityksellistä he saavat sosiaalisesta mediasta? Onko se elämää rikastuttava asia, aiheuttaako se ahdistusta ja pahaa mieltä, mistä syystä siellä on pakko olla? Senkö takia, että kaikki muutkin ovat?

Twitterissä käytiin äskettäin keskustelua siitä, kuinka eräs suomalainen somevaikuttaja ’varastaa’ kuvia instagram-tililleen muun muassa hienoista lomakohteista, ja siitä, kuinka vääristynyttä kuvaa tällainen toiminta lähettää hänen tilinsä seuraajille. Saattavathan monet helposti kadehtia tällaisia kohteita ja miettiä, kuinka omassa elämässä asiat ovat pielessä, kun ei pääse kokemaan ja näkemään sellaista loistoa. Myös instagram-kuvien muokkaukset ja niiden vaikutus nuorten kehokuvaan ovat herättäneet keskustelua uutisissa ja joissakin pro gradu -tutkielmissa. Omassa työssäni kysyn, jakavatko nuoret näitä kriittisiä huomioita ja jos jakavat, niin missä mittakaavassa.

Myös sosiaalisen median luomista yhteyksistä ja yhteisöllisyydestä on käyty keskustelua. On kysytty, tutustutaanko sen avulla uusiin ihmisiin vai ollaanko sen avulla yhteyksissä jo valmiiksi tuttuihin ystäviin. Haetaanko sosiaalisesta mediasta tietoisesti vertaistukea omassa elämissä avoinna oleviin asioihin, tuleeko sosiaalinen tuki ikään kuin ”vahingossa” – vai onko sitä ollenkaan olemassa? On myös mielenkiintoista tietää, asetutaanko sosiaalisessa mediassa erilaisiin rooleihin kuin muussa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Uskalletaanko sosiaalisessa mediassa olla rohkeampia kuin ”oikeassa maailmassa”? Voiko tällainen roolien välillä tasapainoilu aiheuttaa konflikteja nuoren elämässä? Alkavatko he kenties pohtia, minkälaisia he ”oikeasti” ovat ihmisinä, jos kahdessa eri maailmassa onkin kaksi – tai kolme – eri roolia?

Juulianna Savikurki

Artikkelikuva: Gerd Altmann / pixabay.com

Nuoret diginatiivit: Tuore kosketus ja osaamisvalta viisaan koneen aikakaudella?

Nuori henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella

Atk-osaamisen sukupolvi ja vallanvaihtokuvitelma

1990-luvulla, kun tietävät koneet alkoivat asettua osaksi yliopistojen tavallisten opettajien ja tutkijoiden työpöytäkalustoa, opetusvastuullani oli ottaa vastaan ”Viisaan koneen aikakausi” -nimiseen tenttikirjaan (Zuboff 1990) perustuneet suoritukset. Tentissä kysyin usein opiskelijoilta informaatioteknologisen invaasion merkitystä sosiokulttuuristen valtasuhteiden muuttajana – esimerkiksi siinä, miten vanhemman sukupolven uudenlaisen teknologian taitamattomuus oli alkanut alistaa heitä nuoremman sukupolven atk-osaamisvallan alle.

Nuorisotutkijan näkökulmasta Zuboffin väittämässä vallanvaihdossa (oli se sitten totta tai ei) oli kyse myös Thomas Ziehen 1980-luvulla (suom. 1991) – ja Karl Mannheimin jo lähes sata vuotta sitten (1928) – lanseeraamasta ”tuoreen kosketuksen” ajatuksesta: siitä, miten nuori sukupolvi on aina vanhempiaan valmiimpi kohtaamaan yhteiskunnalliset rakennemuutokset ja ”vallankumoukset”. Zieheläinen uusi nuoriso otti atk-maailman vastaan ilman traditiokiinnitysten taakkaa ja ajatuksia siitä, kuinka ”kaikki tehtiin ennen aina jotenkin paremmin”. Viisaan koneen aikakauteen syntynyt ja kasvanut nuoriso ei juuttunut itkemään entistä ja omaksui myllerryksissä tarvittavat taidot ja asenteet avomielisemmin kuin vanhempi väki. Näin ajateltiin.

Digikäänne ja -kosketus

Sittemmin, ja varsin pian, alettiin puhua atk:ta laajemmin monenlaisten asioiden digitalisaatiosta ja tuoreen kosketuksen sukupolvesta ”diginatiiveina”. Diginatiivien on tiedetty hallitsevan digitaalisten laitteiden käyttämiseen liittyvät kiemurat ja asennoituvan digitaalisessa infrassa liikkumiseen uteliaasti ja kaikkeen sen vaatimaan surffailuun tuskastumatta. DEQUAL-tutkimushankkeemme viestintäareenoita ja -kanavia luotaessa saatiinkin konkreettinen kosketus viisaan koneen aikakauden osaamisvaltaan liittyvään sukupolvikuiluun: kun kypsään ikään ehtinyt hankeväkemme ei hallinnut esimerkiksi erilaisten digiviestintäkanavien perustamista, osaaminen ja siihen ohjaus piti ostaa digiyhteiskuntataitojen ytimessä kotonaan olevalta nuorelta yrittäjältä, todelliselta yrittäjyysyhteiskunnan diginatiivilta.

Kuka ei kuulu joukkoon?

No, kyllähän me ymmärrämme, että digitalisaatiokehityksen myötä yhteiskunnallisen vallan sukupolvikuilu ei ole keikahtanut kokonaan ylösalaisin ja että monet ikään kiinnitetyt sosiokulttuuriset ja taloudelliset valtarakenteet jatkavat olemassaoloaan ja voimistuvatkin, varttuneen väen eduksi. Sama tapahtuu myös diginatiivisukupolven sisällä luoden nuorten keskuuteen erilaisia jakoja ja epäreiluuksia. Vaikka ensimmäinen konkreettinen kosketuksemme DEQUAL-hankkeen arkityössä tuntuikin antavan vakuutta Mannheimin, Ziehen ja Zuboffin teeseille, lähdemme tutkimaan, millä tavoin ja keiden kohdalla digiyhteiskunnan ja nuoruuden välille ajatellut osallisuutta ja osaamista takaavat saumat repeilevät – ja miksi.

Päivi Armila

Lähteet:

Mannheim, Karl (1927/19288) Das Problem der Generationen. Essee, käännetty myöhemmin englanniksi ja julkaistu.

http://marcuse.faculty.history.ucsb.edu/classes/201/articles/27MannheimGenerations.pdf

Ziehe, Thomas (1991) Uusi nuoriso. Epätavanomaisen oppimisen puolustus. Tampere: Vastapaino.

Zuboff, Shoshana (1990) Viisaan koneen aikakausi. Uusi tietotekniikka ja yritystoiminta. In the age of the smart machine. Suomeksi: Helsinki: Otava.

Artikkelikuva: janeb13 / www.pixabay.com