Tekoälyn käyttö yliopisto-opetuksessa ja -opiskelussa – kenen vastuulla?
Kirjoittajat: Jussi Karkkulainen, yliopistonlehtori, [email protected] ja Jenni Korhonen, vanhempi yliopistonlehtori, [email protected] Loppusyksystä 2022 tekoäly saapui ChatGPT:n muodossa ryminällä, myös meille Itä-Suomen yliopistoon. Vaikka olimme kuulleet ja osin huomaamattammekin käyttäneet tekoälyä jo vuosien ajan, tuntui, että kyse olisi jostakin täysin uudesta ilmiöstä. Kuten minkä tahansa mieltä järkyttävän tapahtuman kohdatessa, seurasi ensivaiheen shokki ja epäusko, totaalinen hämmennys. […]
Pedagogisia ratkaisuja opiskelijoiden opintoihin sitoutumisen vahvistamiseksi
Kirjoittaja: Jenni Bäckman, väitöskirjatutkija, [email protected] Yliopisto-opintojen aloittaminen tai niihin siirtyminen on merkittävä vaihe opiskelijan elämässä. Opintojen alkuvaiheessa opiskelija arvioi omia odotuksiaan, kuulumisen tunnettaan yliopistoon sekä valmiuksiaan selviytyä opinnoista. Tämä vaihe on erityisen kriittinen, sillä onnistunut opintoihin siirtyminen ja siten niihin sitoutuminen ovat keskeisiä opintojen etenemisen ja niissä pysymisen kannalta. Siksi on tärkeää ymmärtää, mitkä tekijät […]
Tekoälyn pedagoginen hyödyntäminen yliopisto-opetuksessa
Kirjoittajat: Niko Loikkanen, projektitutkija, [email protected] ja Sirkku Lähdesmäki, yliopistonlehtori, [email protected] Tekoäly yliopisto-opetuksessa Tekoäly on noussut keskeiseksi osaksi yliopistojen toimintaympäristöä ja se muokkaa opetusta, oppimista sekä akateemisen asiantuntijuuden rakentumista. Erityisesti generatiivinen tekoäly on muuttanut tapoja, joilla tietoa tuotetaan, käsitellään ja hyödynnetään yliopistoissa (Jensen ym., 2025). Sen yleistyminen haastaa vakiintuneita pedagogisia käytäntöjä kuten arviointia ja osaamisen osoittamista (Dawson ym., 2024). Kyse ei ole vain teknologisesta muutoksesta, vaan yliopiston opetustehtävää koskevasta pedagogisesta kysymyksestä, […]