3.1 Google-haku

Koristekuva, jossa pieni poika onkii. Ilmentää tiedonhaun luonnetta.Mihin Google riittää

Internet ja sen hakukoneet, kuten Google, ovat parantaneet tiedon ja julkaisujen saatavuutta huimasti. Myös ongelmat ovat tiedossa: tiedon laatu ja taso vaihtelevat, roskaa on paljon. Tiedon suuri määrä ja monimuotoisuus hankaloittavat olennaisen tiedon löytymistä.
Erityisesti pitää huomata, että hakutulos on satunnainen, ja vaihtelee ajasta ja paikasta toiseen, eikä paras lähde välttämättä ole ensimmäisillä sivuilla. Sivujen välisten linkitysten, klikkausten ja käyttäjäprofiloinnin merkitys on yleisesti tiedossa. Itse sivujen sisältöihin, teksteihin liittyviä seikkoja ovat mm:

  • Pitkät tekstit löytyvät todennäköisemmin kuin lyhyet.
  • Päivitetyt sivut löytyvät paremmin kuin staattiset.
  • Hakusanojen sijainti tekstin alussa nostaa sijoitusta tuloslistauksessa.
  • Hakusanojen keskinäinen sijainti ja yleisyys tekstissä vaikuttavat

Kaikkiaan Google käyttää yli 200 erilaista ‘signaalia’ tulosten lajitteluun. Googlen yksi ominaisuus on koneoppiva tekoäly (BrainRank), joka perustuu massiiviseen hakukäyttäytymisdataan ja sen analysointiin, jolloin hakukone vähemmän riippuvainen siitä, mitä yksittäiseen hakuun kulloinkin kirjoittaa – hakukone ikään kuin tekee “paremman” haun käyttäjän puolesta, vaikka käyttäjä ei itse sitä huomaa.

Muista lisäksi:

  • Kaikki tieto ei ole Internetissä. Tietoa julkaistaan edelleen myös painettuna.
  • Kaikki tieto ei ole maksutta Internetissä. Yliopiston opiskelijana pääset kuitenkin  kirjaston hankkimiin elektronisiin lähteisiin (e-kirjoihin, e-lehtiin ja tietokantoihin) myös kotikoneella.
  • Kaikki tieto ei löydy hakukoneilla. Esimerkiksi tieteenalakohtaisten tietokantojen sisältämään tietoon hakukone ei ulotu.

Googlella löytää näppärästi vastauksia yksittäisiin kysymyksiin ja faktoihin: kuka oli maailman paras jalkapalloilija vuonna 2008? Mikä lisäaine on E322?

Laajemmat ja monimutkaisemmat kysymykset ovat hankalampia haettavia. Tutkimuksen tueksi tarvitaan usein myös lähteitä, jotka eivät ole löydettävissä netistä hakukoneilla.

Ammatillisen tiedon hakuun Google on usein ensimmäinen käytettävissä oleva väline. Monet virallisten tahojen tuottamat julkaisut, tilastot yms. ovat vapaasti saatavilla Internetissä. Tarpeellisen tiedon löytämiseksi on hyvä tuntea Google-haun erityispiirteet.

 

Google Scholar

Googlen tieteelliseen tietoon erikoistunut hakukone pääsee osittain samoille lähteille, kuin kirjastoon maksuin ja lisenssein hankitut kirjallisuustietokannatkin. Esim. isojen kustantajien tieteelliset lehdet ovat Scholar-haun piirissä. Löydetyn artikkelin aukaiseminen ei kuitenkaan onnistu, ellei ole kampusverkon koneella tai kirjautuneena UEF-Primoon.

Osittainen pääsy ScienceDirect-tietokannan sisältöön Google Scholarin avulla.

Scholarin hakutoiminnot ovat googlemaiset, haun muokkaamisen mahdollisuudet ovat rajalliset, ja tuloksen selailu pidemmälle melko ikävää.

Kaikki Scholarin tavoittama aineisto ei ole oikeasti tieteellistä, joten tulosten kanssa pitää olla kriittinen.

 

Google Books

Googlen kirjahakukone on näppärä apuväline, kun halutaan hakea tietoa kirjojen sisältä, kokotekstistä. Tekijänoikeussyistä kirjoja ei kuitenkaan voi lukea Google Booksissa kokonaan. Löydetyn kirjan voi kuitenkin jäljittää kirjastosta, painettuna tai e-versiona.

 

Vinkkejä Google-hakuihin

Hakulogiikka Google-hakujen takana on osittain samaa kuin kirjallisuustietokannoissa. Tämä voi hämätä luulemaan, että tietokannoista kannattaisi hakea samalla tavalla kuin Googlessa. Näin ei kuitenkaan ole: tietokantahaut ovat täsmällisiä, Google-haut sumeita.

  • Lainausmerkit toimivat fraasin merkkinä Googlessakin.
  • NOT-operaattori on Googlessa kätevä toteuttaa miinus-merkin avulla. Näin voit sulkea tuloksesta pois epätoivottuja tuloksia, keskustelupalstoja tai blogeja:

opetusmenetelmät peruskoulussa -blogi

Mitä enemmän hakusanoja käytät, sen täsmällisempään tulokseen voit päätyä. Tästä on apua varsinkin silloin, kun hakusanat ovat laaja-alaisia ja monimerkityksisiä. Googlatessa voi toisinaan onnistua mainiosti kirjoittamalla hakunsa aiheen sellaisenaan hakukenttään, kun vastaava tuottaisi tietokantahaussa nolla viitettä.

Tarkista sanojen kirjoitusmuoto, esim. kirjoitetaanko sanat yhteen vai erikseen. Google tunnistaa sanojen taivutusmuotoja ja johdannaisia, mutta silti sanamuodoilla on vaikutusta hakutulokseen.

Sanajärjestys voi vaikuttaa lopputulokseen. Kokeile kirjoittaa sanat eri järjestykseen.

Tärkeän sanan voi kirjoittaa hakuun useamman kerran, niin sen merkitys korostuu.

Ammattilaisten käyttämät ja tieteelliset termit rajaavat tuloksesta pois epärelevanttia ainesta.

Googlessakin on Tarkennettu haku, tämä näkymä on Scholarista:

Google Scholarin tarkennetun haun lomake, joka tarjoaa monia yhdistelymahdollisuuksia hakusanoille.

Tarjolla on tietokannoista tutut toiminnot: operaattorit, fraasihaku, haun kohdistaminen tiettyyn kenttään, rajaukset. Ne eivät kuitenkaan välttämättä toimi ihan samalla tarkkuudella kuin tietokannoissa.