Avoimet julkaisut (open access)

Avoin tiede, avoin julkaiseminen (open access/OA)

Tieteelliset artikkelit julkaistaan tätä tarkoitusta varten perustetuissa lehdissä, joita hallitsevat muutamat suuret kaupalliset kustantajat. Tieteelliset lehdet ovat maksullisia ja niihin on hankittu pääsy vain esimerkiksi yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Suuri osa tieteellisestä tiedosta on siis maksumuurin takana. Tämä vaikeuttaa merkittävästi tieteellisen tiedon hyödyntämistä.
On nurinkurista, että tutkija luovuttaa artikkelinsa julkaistavaksi lehteen ilman korvausta ja yliopisto/kirjasto ostaa samaisen lehden tutkijoidensa käyttöön. Kaupallisten kustantajien ylivallan murtamiseksi onkin viime vuosina noussut uusia julkaisemisen tapoja, jotka takaavat tutkimusjulkaisujen avoimen saannin kaikille tiedon tarvitsijoille.

  • Avoimen tieteen tavoite on tutkimustulosten, tutkimusdatan ja tutkimuksessa käytettyjen menetelmien julkaiseminen siten, että ne ovat kaikkien käytettävissä.
  • Avoimella julkaisulla (open access, OA) tieteellinen julkaisu on avoimesti kaikkien saatavilla ja hyödynnettävissä, ilman erillistä korvausta tai esim. yliopiston verkkoon kirjautumista.
  • Samasta julkaisusta voi olla verkossa eri versioita (final draft/pre-print/rinnakkaistallennettu).

Avoin julkaiseminen (open access, oa)

Open access -lehdet ovat lukijoille täysin avoimia. Kustannukset katetaan artikkelin julkaisumaksuilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rahalla saisi minkä tahansa artikkelin julkaistua. Monissa OA-lehdissä on normaali vertaisarviointikäytäntö ja ne ovat tieteellisesti korkeatasoisia.

Useissa tilausmaksullisissa lehdissä on mahdollista julkaista yksittäisiä artikkeleita avoimesti.

Rinnakkaistallentaminen (Parallel publishing, self-archiving)

Maksumuurin takana oleva artikkeli on mahdollista tallentaa tieteenalan yleiseen tai oman organisaation julkaisuarkistoon, josta se on vapaasti luettavissa, mahdollisesti hieman viiveellä alkuperäiseen julkaisuun verraten. Rinnakkaistallennettu on yleensä final draft -versio tms.
UEFin julkaisuarkisto, UEF eRepository (UEF eRepo) [aukeaa uuteen välilehteen]

Vertaisjakelu

Tutkija voi laittaa omia artikkeleitaan näkyville omille kotisivuilleen tai esimerkiksi akateemisten verkostoitumispalvelujen kautta,
esim. ResearchGate, Zenodo [aukeavat uuteen välilehteen]

Mistä avoimia julkaisuja voi hakea?

Lisää avoimesta tieteestä

Opiskelijana voit osaltasi edistää tieteen avoimuutta julkaisemalla oman gradusi avoimesti!