TET-viikkoni yliopiston kirjastossa | My work practice program week at the University Library

(Please, scroll down to read a summary in English)

Hei! Olen Isla Voutilainen Hatsalan koulun yhdeksänneltä luokalta ja olin Itä-Suomen yliopiston kirjastossa viikon 41 TET-harjoittelijana. Viikkoni oli hauska ja sisällöntäyteinen. Kaikki ottivat minut iloisesti ja hyvin vastaan heti ensimmäisenä aamuna. Kaikilta saattoi kysyä tarvittaessa apua tai ohjeistusta monissa eri asioissa.

Minulle esiteltiin erilaisia töitä laajasti ja monipuolisesti viikon kuluessa. Esittelyyn pääsi ainakin kirjahankinta, asiakaspalvelutyö, kausijulkaisujen vastaanottaminen ja lähettäminen Joensuun kampukselle, sisällönkuvailu, lainaus- ja palautusautomaattien, printtereiden ja lainattavien tietokoneiden käyttökunnossa pitäminen, julkaisupalvelut, kaukopalvelu sekä viestintä. Työt olivat mielenkiintoisia ja niistä kerrottiin selkeästi ja varmistaen, että pysyn mukana.

Pääsin tekemään töitä myös itsenäisesti. Pitkin viikkoa jatkuvana projektina seuloin Excelissä painettuja 2000-luvun alun opinnäytetöitä, jotta oikeat osataan lähettää yliopiston päätearkistoon. Tällä hetkellä varastoa nimittäin siivotaan ja kaikki opinnäyteyöt, jotka ovat jo päätearkistossa, poistetaan kirjastosta. Nykyisin opinnäytetyöt julkaistaan sähköisesti. Kirjahyllyjen kirjoja järjestin suorempiin riveihin varmistaen, että kirjat ovat oikeissa hyllyissä. Keräsin myös vanhentuneita kurssikirjoja välttääksemme vanhentuneen tiedon välittymisen opiskelijoille. Nyt vanhentuneet kirjat poistetaan tietokannasta ja heitetään pois.

Samantapaista työtä tein myös KYSin kirjastossa, joka on sairaalan ja yliopiston yhteinen kirjasto. Kirjasto on Snellmanian kirjastoon verrattuna pienempi ja keskittynyt lääketieteellisiin teoksiin. Siellä on myös pieni kokoelma romaaneja, joita Snelmannian kampuksen kirjastosta ei löydy.

TET-jaksolta sain monia kokemuksia ja näkemyksiä. Ymmärrän yliopistollisen kirjaston toimintaa paremmin ja olin etuoikeutettu saadessani tutustua näin moneen erilaiseen työtehtävään vain viikon kuluessa. Haluan kiittää kaikkia kuluneesta viikosta ja hyvästä hengestä, joka työpaikalla vallitsee. Oli ilo työskennellä teidän kanssanne ja tutustua edes pintapuolisesti.

TET-harjoittelija Isla Voutilainen ja erityistietoasiantuntija Tuulevi Ovaska istuvat pöydän vastakkaisilla puolilla. Taustalla näkyy Kuopion kampuskirjaston tiloja.
Tuulevi Ovaska esitteli Isla Voutilaiselle mitä ja missä kirjasto viestii. | Tuulevi Ovaska presented library communications to Isla Voutilainen.

Briefly in English

9th grader Isla Voutilainen worked as a work practice program intern in the library last week. During the week, Isla was presented with a great variety of library duties, such as book acquisition, subject cataloguing, customer service, interlibrary services, publishing, library IT services and communication. Isla also assisted librarians with removals from the collections and, of course, wrote this blog post about her experiences at the library. The library got very positive feedback from Isla:

“I gained many experiences and insights during my internship week. I now have a better understanding of how the University Library works and was privileged to get to know this many different tasks within just one week. I would like to thank everyone for the past week and the good spirit that prevails in the workplace. It was a pleasure to work with you and get acquainted even superficially.”

Isla Voutilainen, TET harjoittelija | WPP intern
Englanninkielinen tiivistelmä | English summary:
Piia Pietarinen, tietopalveluneuvoja | Infomation Services Advisor
Asiakaspalvelut | Customer Services

Share