Tieto, tutkimus, uudistus… e-terveys — EAHIL2016-konferenssi

Eurooppalaisen lääke- ja terveystieteiden kirjasto- jatietopalveluammattilaisten vuotuinen tapaaminen EAHIL:n (European Association for Health Information and Libraries) konferenssi pidettiin kesäkuussa Sevillassa, Espanjassa, otsikolla Knowledge, Research, Innovation…eHealth. Konferenssissa oli noin 330 osallistujaa.

Kaikille yhteisiä eli niin sanottuja plenary-sessioita oli kaksi, aluksi ja lopuksi. Mieleenpainuvan, inspiroivan ja interaktiivisen avausesitelmän tiedon arvosta piti professori Bernat Soria apunaan EAHIL:n puheenjohtaja Marshall Dozier. Ideana oli demonstroida eroja sen välillä, mikä on jonkin hinta, mitä se maksaa ja mikä on sen arvo, sekä korostaa terveydenhuoltojärjestelmien strategista arvoa ja kirjastoammattilaisten osuutta siinä. Päätösluennon pitänyt tohtori Remedios Melero teki kattavan yhteenvedon siitä, mitä kaikkea avoin tiede on ja millaisia haasteita erityisesti avoimen tutkimusdatan vaatimus asettaa terveystieteelliselle tutkimukselle.

Rinnakkaissessioiden teemoja olivat Koulutus (kaksi sessiota), Innovaatiot (kaksi sessiota), Tutkimus (kaksi sessiota), Metriikka, avoin saatavuus ja teknologia, Johtaminen, Tieteen välittäminen ja Yhteistyö, jossa itse olin lavalla (seitsemäntenä eli viimeisenä) yhdessä norjalaiskollega Karen Busetin kanssa. Aiheenamme olivat ne työkalut ja toimintatavat, joita käytämme kansainvälisessä benchmarking-hankkeessamme. Projektin kolmas yhteistyökumppani belgialainen Ghislaine Declève ei päässyt osallistumaan konferenssiin, mutta oli mukana kirjoittamassa esitystä ja kokotekstiä. Kaikkein pisimmissä sessioissa oli yhdeksän esitystä ja nämä maratonistunnot olivatkin yksi niistä harvoista asioista, joista pääosin erinomaisesti järjestetyssä konferenssissa kuuli valituksia. Kuuntelemistani ja näkemistäni todella monipuolisen kokonaisuuden muodostaneista esityksistä poimin joitakin kiintoisimpia:

Tom Roper, Sam Burgess ja Holly Case (UK), #ukmedlibs: innovation once a month, online. Ilmeisen toimiva idea ammatillisesta lukupiiristä, joka toimii Twitterissä. Kuka tahansa voi seurata; ei ole pakko muuten osallistua. Tukee ammatissa kehittymistä. Opin myös, että Healthcare Hastag Project Sympluria voi käyttää tällaisessa Twitter chatissa. Ehkä vastaavaa (#finmedlibs?) voisi kokeilla joskus Suomessakin? Tom Roper, Igor Brbre ja Jil Fairclough (UK), Assessing the value of a librarians’ journal club.  Selvityksen mukaan ammatillinen lukupiiri vaikutti 40 %:lla osallistujista päätöksentekoon ja 53 %:lla sekä käytännön toimintaan kirjastossa että omaan toimintaan. Pitäisikin herättää henkiin oman kirjastomme lukupiiri, koska sellainen todistetusti mm. edistää vertaisoppimista, kannustaa tiedon jakamiseen ja opettaa ammattikirjallisuuden laadun arviointia. Bob Gann (UK), Combating digital health inequality: libraries on the front line. Vakuuttava esitys kirjaston merkityksestä terveyteen liittyvän tasa-arvon edistämisessä nyt, kun kaikki palvelut alkavat olla verkossa. Kaikki eivät ole online ja ne, joilla on suurin tiedon tarve, on kauimpana siitä. Ilman digitaalista lukutaitoa ei ole terveyslukutaitoa. Hanke on säästänyt brittien kansalliselle terveyspalvelulle NHS:lle kuusi puntaa jokaista sijoitettua puntaa kohti. Vastaa nykyaikana terveyden edistämisen kannalta sitä, mitä esim. hygienian paraneminen viime vuosisadalla. Karina Sjögren (Ruotsi), Flipped classroom with master students in Sports Medicine. Flipped classroom -opetusmalli on kiinnostava ja haluaisin sitä käyttää. Video-ohjelmistona heillä on Screencast-o-matic. Witold Kozakiewicz ja Bogumila BRUC (Puola), Transition to a new model of academic library cooperation. Mainio esitys suuren lääketieteellisen kirjaston muodonmuutoksesta sekä tilana että palveluna/palveluasenteena: perinteisestä kirjastosta tieto- ja innovaatiohubiksi. Ann Ritchien pitämä (Australia) ja Mari Elisa Kuusniemen (Suomi) esitys Developing Research Data Management Practices at a University Hospital Library in Australia – an International Collaborative Project kansainvälisestä yhteistyöstä tutkimusdatapalveluiden kehittämisessä. Mari Elisa kertoo blogissaan 12 viikostaan Barwon Health University Hospitalin tutkijapalveluiden käynnistämiskonsulttina. Katrine Aronsenin ja Anja Johansenin (Norja) kyselytutkimus Medical students and textbooks as e-books – a survey, jossa he saivat varsin ristiriitaisia vastauksia ja tuloksia e-kirjojen käytöstä kurssikirjoina suhteessa siihen, miten paljon e-kirjoihin panostetaan. Hilde Strømmen (Norja) kiinnostava kysymyksenasettelu Searching for systematic reviews: Can Epistemonikos replace The Cochrane Library?, sillä näyttöön perustuvan terveydenhuollon maksuton tietokanta Epistemonikos oli minulle uusi tuttavuus.

Postereita oli kaikkiaan 45 ja kiinnostavimpia olivat mielestäni nämä: Anthea Tucker (UK) Time to connect: teaching information literacy skills in the online environment, koska itsekin opetan verkossa; Bea Winkler ja Krisztina Egri (Unkari) Gamifaction – games in user education, learning, exams, koska pelillisyys on tullut opetukseen ja mietin, miten voisin sitä hyödyntää; Chiara Formigoni, Idalia Gualdana ja Diego Fornasasri (Italia) Nurses’ online information use and literature searching skills: a survey in SBBL network, koska ohjaan ja koulutan myös hoitohenkilökuntaa tiedonhaussa; Maria de Lurdes Barata, Maria Joao Paulo ja Susana Oliveira Henriques (Portugali) Measuring user satisfaction and expectations to improve service quality and support decision making, koska käyttäjien kuuleminen on tärkeää palveluiden kehittämisessä; suomalaiset eli Tiina Heinon, MIka Holopaisen ja Katri Larmon Supporting Open Science – Services for Openness Across the Research Cycle, koska avoimen tieteen edistäminen ja tutkijapalvelut kuuluvat minunkin työhöni ja ovat meilläkin juuri nyt tärkeänä kehityskohteena, ja Mari Elisa Kuusniemen DMPTuuli for Smart research data management planning, koska olen itsekin ollut pieneltä osalta mukana ATT:n Tuuli-hankkeessa ja koska DMPTuuli on oiva työkalu aineistonhallintasuunnitelmien tekemiseen. Useimmat posterien tekijät esittelivät posterinsa aiheen keskiviikon ohjelman päätteeksi myös niin sanotussa one minute madness –sessiossa, jossa kullakin puhujalla oli tasan minuutti puheaikaa saada kuulijat tulemaan tutustumaan juuri omaan posteriinsa session jälkeen avatussa posterinäyttelyssä. Kehuja on annettava posterien paikasta, joka oli valoisa, tilava ja keskeisellä paikalla.

Näytteilleasettajia oli kolmisen kymmentä. Kiersin tauoilla heidän osastojaan lähinnä EAHIL:n hallituksen jäsenenä ja yritin tavoittaa erityisesti sellaisia yrityksiä, jotka olivat ensimmäistä kertaa mukana EAHIL-tapahtumassa, kertoa heille järjestöstä ja sen tapahtumista sekä mahdollisuudesta sponsori-jäsenyyteen ja mainostilaan Journal of EAHIL –lehdessä. Näytteilleasettajat/sponsorit pitivät myös 15 esitystä erityisissä sponsor sessioissa, joista kuuntelin joitakin puheita.

Pitkät lounaat muodostivat oivallisen mahdollisuuden verkostoitumiseen. Espanjalaiseen tapaan lounastauko oli pitkä – mikä teki iltapäiväsessioista oikeastaan iltasessioita – ja pöytiin tarjoiltiin kolmen ruokalajin ateriat. Siinä ennätti mainiosti tutustua vieruskavereihin ja tuli keskustelleeksi myös ennestään tuntemattomien kollegoiden kanssa. Tiistai-iltana oli ensikertalaisille tarkoitettu vastaanotto, jossa hallituksen ja valtuuston jäsenet toivottivat uudet kollegat tervetulleiksi EAHIL-”perheeseen”. EAHIL-tapahtumissa on aina kollegiaalinen, rento ja ystävällinen tunnelma. Keskiviikkoiltana oli kaikille osallistujille suunnattu tervetuliaistilaisuus Real Alcazar -linnoituksessa, jossa kierrettiin ensin oppaiden johdolla noin tunnin ajan, ja vietettiin sen jälkeen iltaa andalusialaiseen tapaan tapasten ja juomien voimalla keskustellen. Perjantai-illan päätösillalliselle osallistujat kuljetettiin busseilla maaseudulle Hacienda los Angeles -tilalle, jossa tarjolla oli illallinen.

  • Konferenssin kotisivu (kohdasta Programme – Programme at a glance pääsee interaktiiviseen aikatauluun, josta sessioita klikkaamalla pääsee näkemään sen ohjelman, johon on linkitetty sekä esitykset että kokotekstit
  • Twiitit tunnisteella #eahil2016
  • Facebook-sivu
  • Flickr — valokuvia
  • EAHIL
  • Kokousten ja loppuseremonian raportit sisältyvät laajempaan matkakertomukseen

Tuulevi Ovaska, palvelupäällikkö, tietoasiantuntija
Kiitän rahoituksesta työnantajani lisäksi Bibliothecarii Medicinae Fenniae (BMF) ry:tä ja Tieteellisten Seurain Valtuuskuntaa (TSV)