Resilienssi ja työelämän muutos
Tekstiversio Muutosta ilmassa? Työelämän resilienssiä -podcast sarjasta jakso 1.
Muutoksen tuulet puhaltavat työelämässä. Joskus tuuli voi olla mietoa, joskus melko navakkaa. Työpaikalla tapahtuu muutoksia ja uudistuksia. Kuinka johtaja ja esihenkilö voivat tukea henkilöstöään näissä muutoksissa? Tässä blogissa tutustumme resilienssiin ja siihen, kuinka siihen voi vaikuttaa.
”You cannot stop the waves, but you can learn to surf”
– Jon Kabat-Zinn
Aaltoja ei voi pysäyttää, mutta niiden päällä voi oppia surffaamaan. Tämä ajatus liittyy vahvasti resilienssiin. Työelämässä tapahtuu takaiskuja, kohtaamme monttuja ja muutoksen aaltoja. Kuinka opimme rakentamaan tikapuita montuista poistuaksemme sekä kuinka opimme surffaamaan? Toisin sanoen, kuinka hyödynnämme resilienssiä.
Resilienssiä voidaan kuvata kykynä ponnahtaa takaisin vastoinkäymisen jälkeen, mutta myös kykynä ponnahtaa eteenpäin näistä takaiskuista. Sitä on kuvattu muutoskyvykkyytenä ja muutosjoustavuutena. Virallinen käännös resilienssistä lienee selviytymiskykyisyys. Suomalaiset selviävät, ja muut ponnahtavat eteenpäin.
Tutkimuksissa Rachel Yehuda on esittänyt, että resilienssi on tietoista ponnistelua mennä eteenpäin oivaltavalla ja myönteisellä tavalla, joka perustuu haitallisesta asiasta opittuihin asioihin. Keskeistä on siis oivaltaa myönteisellä tavalla haitallisesta kokemuksesta, eikä vain selviytyä vastoinkäymisistä. Toisin sanoen opimme jotain myönteistä. Catherine Panter-Brick jatkaa, että resilienssi on prosessi resurssien hyödyntämiseksi hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Resilienssi ei siis ole yksittäinen taito tai joukko taitoja, vaan enemmänkin ajassa tapahtuva prosessi. Ann Masten jatkaa, että resilienssi on dynaamisen systeemin kyky onnistuneesti sopeutua. Tämä viittaa siihen, että sopeudumme muutoksiin, emme siis taistele niitä vastaan. Meillä on jonkinlaista joustavuutta omassa toiminnassa ja ajattelussa. George Bonannon mukaan resilienssi on terveen toiminnan vakaa kehityskaari hyvin haitallisen tapahtuman jälkeen.
Krisse Lipponen viitaa Ed Dieneriin, joka on sanonut, että teoria onnellisuudesta vaikuttaa kykyyn kestää vaikeuksia. Jos käsitys onnellisesta elämästä on sitä, että kaikki asiat menevät hyvin ja sujuvasti, niin vastoinkäymisten kohtaaminen voi olla vaikeaa. Jos ajattelemme elämään ja työelämään sisältyvän vastoinkäymisiä, virheitä, epäonnistumisia ja poikkeamia, niin niistä huolimatta voimme todeta työpäivän olleen melko normaali ja kestänemme vastoinkäymisiä paremmin.
Krisse Lipponen esittää, että resilienssi on paineensietokykyä. Alussa tilanne voi vaikuttaa mahdottomalta, mutta rohkeudella ja sitkeydellä saamme hallinnantunteen tilanteeseen. Resilienssiin liittyy siis taito luopua jostain, mutta ei luovuttamista. Tämä voi tarkoittaa sitä, että luovumme jostain valitsemastamme suunnasta, mutta silti jatkamme ponnistelua eteenpäin.
Kuten Krisse Lipponen viittaa, niin Machteld Huber mukaan terveys on kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä. Terveys ei ole siis vaikeuksien poissaoloa, vaan enemmänkin taitoa ja kykyä kohdata ne ja mennä eteenpäin.
Emmy Wernerin pitkittäistutkimus resilienssiin liittyen on tunnettu. Hän tutki useiden vuosikymmenten ajan huonoista oloista lähteneitä lapsia, joiden perheessä oli ongelmia ja jotka työskentelivät todella heikoissa olosuhteissa. Hän huomasi, että tietty osa tutkittavista sai ihan hyvän elämän heikoista lähtökohdistaan huolimatta. Tutkimuksen mukaan heidän pärjäämiseensä vaikuttivat useat asiat: heillä oli taitoa ratkaista kohtaamiaan ongelmia, he saivat emotionaalista tukea perheensä ulkopuolelta, heillä oli sosiaalisia taitoja sekä heillä oli uskomus, että he voivat vaikuttaa tulevaisuuteensa. Toisin sanoen nämä lapset olivat aktiivisia hyödyntämään kohtaamiaan mahdollisuuksia.
Mitkä asiat vaikuttavat resilienssin muodostumiseen, ja voisimmeko me jollakin tavalla vahvistaa resilienssiä, vaikka oman työyhteisön jäsenten osalta? Valitettavasti näyttää siltä, että resilienssi on kuin tuhannen palan palapeli. Siihen vaikuttaa useita tekijöitä kuten George Bonanno asian esittää. On kuitenkin yksi asia, joka vaikuttaa resilienssiin merkittävästi. Tämä on lapsuuden turvallinen kiintymyssuhde, johon liittyy hyvää huolenpitoa. Tämän ansiosta meille kehittyy tunnetaitoja, tietoisuutta omista vahvuuksista, kykyä visualisoida myönteistä tulevaisuutta ja oppimismotivaatiota. Näin voimme oppia uusia asioita ja sopeutua ympäristön muutoksiin. Tarkoittaako tämä sitä, että meidän aikuisten osalta juna meni jo. Toisaalta voisimmeko ottaa tästä jotain oppia työelämään? Tämä voisi tarkoittaa, että rakentaisimme turvallisia ihmissuhteita, kehittäisimme tunnetaitojamme, tietoisuutta vahvuuksistamme ja hyödyntäisimme palveluita, joiden avulla voisimme visualisoida myönteistä tulevaisuutta ja pyrkisimme vahvistamaan motivaatiota uuden oppimiseen.
Muutokseen sopeutumista kuvataan usein u-käyränä. Alussa saatamme kieltää muutoksen tai harmistua siitä. Sitten hyväksymme tilanteen ja muutoksen sekä omaksumme sen. Muutos voidaan nähdä myös yhteisöllisenä kokemuksena työpaikalla. Ensin odotellaan tai torjutaan. Sitten voi olla turhautumista, ja pohditaan, kuinka tässä voi käydä. Sen jälkeen tutkitaan tilannetta, ja asteittain lähdetään mukaan muutokseen jokainen omassa tahdissaan. Tämän jälkeen palaa toiveikkuus, ja uusi alku lähtee liikkeelle.
Resilienssiä on myös pohdittu ajattelutapojen näkökulmasta, kuten Krisse Lipponen tuo esille. Liselotte Baijaertin ehdottaa, että on tiettyjä ajatteluntapoja, joista voimme tunnistaa resilientin henkilön. Tässä muutama esimerkki: kriisin keskellä olen keskittynyt ja tartun toimeen, olen yleensä optimistinen, kestän epätietoisuutta ja epävarmuutta, sopeudun muutoksiin, olen utelias ja kyselen, opin omista ja muiden kokemuksista, olen hyvä ongelmanratkaisija, olen joustava, vaikeudet vahvistavat minua, löydän vahvuuksia itsessäni ja muissa, pyydän apua, olen joukkuepelaaja ja tartun toimeen sekä uskallan kertoa näkemyksistäni.
Yksittäisistä tutkimuksista voimme havaita, että resilientit henkilöitä kokevat enemmän myönteisiä tunteita, heillä on taitoa kohdata negatiivisia tunteita, he ovat myötätuntoisia sekä itseään että muita kohtaan, heillä on kykyä vaihtaa näkökulmaa, he ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen, heillä on uskoa omaan oppimiskykyyn, heillä on taitoa ratkaista kohtaamiaan ongelmia, he havaitsevat vahvuuksia itsessään ja pyrkivät hyödyntämään niitä uusissa tilanteissa, he osaavat rakentaa vahvistavia narratiiveja aikaisemmista vastoinkäymisistä, ja heillä on erityisen hyvät ihmissuhteet.
Tästä saamme vinkkilistaa, kuinka resilienssiä voisi vahvistaa työelämässä. Voisimme pyrkiä tekemään sellaisia asioita, joista syntyy myönteisiä tunteita. Esimerkiksi voisimme huolehtia hyvästä työilmapiiristä, huomata edistymistä ja voimavaroja sekä antaa vahvistavaa palautetta. Lisäksi voisimme harjoitella tunnetaitoa negatiivisten tunteiden kohtaamiseen. Voisimme myös harjoitella ja opetella (itse)myötätuntoa. Lisäksi voisimme hyödyntää erilaisia valmennuspalveluita tai valmentaa toinen toisiamme, jotta saisimme uusia näkökulmia tilanteisiin. Voisimme vahvistaa uskoa oppimiskykyymme ja palauttaa mieleen aikaisempia onnistuneita oppimistilanteita. Tämän lisäksi voisimme tutustua ratkaisukeskeisyyteen ja harjoitella menetelmiä, jotta voisimme keskustella rakentavalla tavalla ongelmista. Voisimme hyödyntää vahvuustestejä, jotta tulisimme vielä paremmin tietoisiksi vahvuuksistamme ja voisimme hyödyntää niitä uusissa tilanteissa. Lisäksi voisimme tietoisesti rakentaa resilienssiä vahvistavaa narratiivia.
Yksi keskeisistä asioista lienee sosiaaliset suhteet. Esimerkiksi sosiaalinen tuki merkittävästi vähentää haitallista stressiä ja sen kokemusta. Toisin sanoen meidän kannattaisi huolehtia tukijoukoista, jos joudumme paineiseen tilanteeseen.
Harvardissa aikoinaan aloitettiin pitkittäistutkimus, jossa seurattiin 724 ihmistä 70 vuoden ajan. Yksi keskeinen tutkimustulos oli, että myönteiset ihmissuhteet pitävät meidät onnellisempina, terveempinä ja ennustavat pidempää ikää. Ihmissuhteiden laatu oli merkittävä asia, ei niiden määrä. Keskeistä oli siis ylläpitää ihmissuhteita.
Jos edellä kuvattuja tutkimuksia pohditaan, voisiko yksi keskeinen keino työpaikoilla resilienssin vahvistamiseksi olla huolehtiminen ihmissuhteista?
Tämä blogiteksti on podcastin tekstiversio Muutosta ilmassa? Työelämän resilienssiä -podcastsarjaan liittyen. Blogit ja podcastit on tehty Opetushallituksen rahoittamassa Hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koulutushankkeessa.
Arttu Puhakka on innoittava ja energinen valmentaja, joka ottaa osallistujat mukaan yhteiseen keskusteluun. Hänen koulutukset perustuvat tutkittuun tietoon ja käytännössä hyväksi havaittuihin menetelmiin. Artun koulutuksissa on ollut yli 13000 osallistujaa, isoista pörssiyrityksistä kolmannen sektorin toimijoihin.
Tutustumisen arvoisia lähteitä:
Krisse Lipponen, Resilienssi arjessa. 2020.
Southwick SM, Bonanno GA, Masten AS, Panter-Brick C, Yehuda R. Resilience definitions, theory, and challenges: interdisciplinary perspectives. Eur J Psychotraumatol. 2014 Oct 1;5. doi: 10.3402/ejpt.v5.25338. PMID: 25317257; PMCID: PMC4185134. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4185134/
A Report from the Kauai Longitudinal Study https://doi.org/10.1016/S0002-7138(09)61044-X https://psychcentral.com/lib/learning-from-resilient-kids/
Could acceptance predict commitment in organisational change? Developing Acceptance, Adaptation and Commitment (AAC)-model. Conference: IFERA 2014, Sari Savolainen, University of Jyväskylä https://www.researchgate.net/publication/265389659_Could_acceptance_predict_commitment_in_organisational_change_Developing_Acceptance_Adaptation_and_Commitment_AAC-model
Matti Ylikoski TTL 2007
https://www.theatlantic.com/ideas/archive/2023/01/harvard-happiness-study-relationships/672753/