Näin ymmärrät kalenteriasi
Kuulin kysymyksen: Onko ihminen kalenteria vai kalenteri ihmistä varten?
Tämä oli linkkinä kolumniin siitä kun oli ollut liikaa kokouksia; siitä minä en osaa sanoa mitään, mutta kalentereista kylläkin.
Kalenteri alkaa päivästä, joka on luonnonilmiö: aamusta aamuun on päivä, ja sen luet taivaalta, auringonnoususta.
Sen jälkeen alkavatkin ongelmat: seitsemän päivää on viikko, mutta miksi seitsemän päivää? Sille ei ole mitään luonnollista syytä. Näin on vain päätetty joskus kauan aikaa sitten: Gudea, Lagashin pappiskuningas muinaisessa Sumerin maassa, piti seitsemän päivän jaksoa hyvänä jo neljätuhatta vuotta sitten, ja ajallaan se, kuten moni muukin sumerilainen idea, ui olemaan yleismaailmallista ihmisdesigniä. (Sumerilaisia saamme kiittää/kirota myös siitä että tunnissa on 60 minuuttia.)
Seuraava osa kalenteriin löytyi taivaalta: siellä oli kuu, joka säännöllisesti kasvoi ja väheni, ja tämän jakso on täsmälleen 29 päivää.
No, 30 päivää.
No, kun tuota oli mitattu yli useamman kuukauden ja jaettu sillä montako kuukautta meni, niin noin 29.53 päivää.
Voi ei.
Nykyastronomi sanoisi että ”päivä” on sitä kun Maa pyörii itsensä ympäri ja tämän takia Aurinko näyttää nousevan, laskevan ja nousevan takaisin alkupaikalleen. ”Kuukausi” on sitä että Kuu kiertää Maan ympäri, ja näin heijastaa eri lailla Auringon valoa: kun se on Auringon ja Maan suhteen taas samassa asennossa se näkyy samassa vaiheessa, ja kuukausi on kulunut.
Mikään luonnonlaki ei sano että näiden pitäisi olla siististi suhteessa toisiinsa, yksi tasan neljä kertaa tai kolmekymmentä kertaa toinen; ja tällä planeetalla ne eivät tosiaan ole.
Tämän takia me olemme yhteiskunnallisesti luovuttaneet ihan täysin.
Nykyään kalenterista löytyvät kuukaudet eivät auta sen tietämisessä missä vaiheessa taivaalla näkyvä kuu on; me elämme kalenterissa jossa on symbolisia kuukausia, emme oikeassa kuukalenterissa.
Viimeinen osa kalenteria on vuoden kierto: muinaisessa Egyptissä Niilin tulvista Niilin tulviin, ja Suomessa kevään ensimmäisestä päivästä seuraavan vuoden samaan: vuodenaikojen setti seuraa toisiaan aina samassa järjestyksessä.
Vuosi on se kun Maa kiertää kerran Auringon ympäri: koska se on kiertäessään kallellaan, niin talvisaikaan pohjoisen pallopuoliskon akseli osoittaa vähän Auringosta poispäin, ja pyöriessämme sen ympäri käymme vain piipahtamassa päivänvalossa; ja jos olemme napapiirin pohjoispuolella niin jäämme päiväksi tai pariksi kokonaan varjoon. Kesällä akseli puolestaan osoittaa enemmän Aurinkoon päin, ja meille tulee kaamoksen sijasta öittömiä öitä. (Ja tämän takia Australiassa joulu on kesällä.)
Vuosikaan ei mene tasan muiden kanssa. Päivä, kuukausi ja vuosi ovat luonnollisia kalenterin rakennusosia, mutta ne eivät sovi saumattomasti yhteen. Edes viikon seitsemän päivän sykli ei sovi yhteen näistä yhdenkään kanssa. Olisi helpompaa jos vaikka jokainen vuosi ja kuukausi alkaisivat maanantailla; mutta nykykalenteri ei ole tällainen.
Voitaisiin sopia että vuoden lopussa olisi viikonpäivättömiä karkauspäiviä, ylimääräisiä lomapäiviä, sen verran että vuosi alkaisi aina maanantaista; mutta meistä on OK vain se että helmikuussa on joskus ylimääräinen päivä; se että kalenteriin tulisi lisää säätöä olisi liikaa.
Ja kun mainitsin karkauspäivät: niitä tarvitaan siksi että vuosi ei ole tasan 365 tai 366 päivää, vaan siinä välissä. Kun on kulunut 365 päivää (Maa on pyörähtänyt itsensä ympäri 365 kertaa) niin ei olla ihan takaisin samassa paikassa kiertoradalla Auringon ympäri; kun on kulunut 366 päivää niin mentiin jo kuudennen lisätunnin aikana ohi. Tämän saa suunnilleen korjattua jos joka neljäs vuosi laitetaan kalenteriin yksi ylimääräinen päivä, karkauspäivä: silloin meillä on kolme vähän liian lyhyttä vuotta ja yksi liian pitkä, ja keskiarvo on suunnilleen tarkka. (Enemmät desimaalit saa korjattua jättämällä karkauspäivän välillä väliin.)
Jos näin ei tee, on samassa pulassa kuin muinaiset roomalaiset 40-luvulla eaa.: heidän kalenterinsa toimi periaatteella ”lisätään karkauspäiviä sitten kun siltä tuntuu”. Se jolle tuntui jos tuntui oli ylipappi pontifex maximus, ja sen hetken pontifexit, esimerkiksi joku Julius Caesar, olivat olleet vuosikymmeniä miekka kädessä toteuttamassa muita mielihalujaan. Näin karkauspäivät olivat jääneet lisäämättä, vuodet olivat vaihtuneet uusiksi aina enemmän ja enemmän liian aikaiseen, ja kevään tullessa kalenteri näytti jo kesäkuuta; kun Caesarin vastustajat uskoivat syysmyrskyjen jättäneen tämän jo rannalle, Caesar mietti mitä ei ollut ehtinyt tehdä ja seilasi ongelmitta Adrianmeren yli vihollisen kimppuun myöhäisen kesän aalloilla.
Kun oli selvinnyt sodista, Caesar korjasi kalenteriongelman julistamalla uuden juliaanisen ajanlaskun, jossa karkauspäivä tuli automaattisesti joka neljäs vuosi, ja ei riippunut siitä oliko ylipapilla aikaa. Ei suinkaan haitannut että hän sai järjestelmänmuunnoksen aikana aikaiseksi 445-päiväisen vuoden 46 eaa., joksi vuodeksi hänet oli valittu olemaan Rooman mahtava konsuli. Se oli maailmanhistorian pisin vuosi, näin ajanlaskun mukaan; Maan ja Auringon liike ei roomalaisen päätöksistä välittänyt.
Vuosista seuraa vuosikymmeniä, -satoja ja -tuhansia: ja nämä tulevat luonnosta vain sitä kautta että luonnonolento ihmisellä on kymmenen sormea ja siksi hänestä kymmenen on hyvä luku jonka mukaan kannattaa järjestää miten lukuja lasketaan. Samoin voisi laskea millä tahansa muullakin kantaluvulla. (Tämän takia kun jännityselokuvassa sanotaan avaruusolentojen hyökkäyksen, piranhojen kutukauden tai jonkun muun uhan tulevan aina sadan vuoden välein, niin matemaatikko kohottaa kulmakarvaa: sattuipa aika nätisti ihmisen näköinen tasaluku jollekin joka ei ole ihminen.)
Kalenteri on ihmisen tekemä, tietyissä luonnon asettamissa rajoissa; sen rajankäynti mikä on luontoa ja mikä sen päälle keksittyä auttaa ymmärtämään ensimmäistä paremmin, ja muuttamaan jälkimmäistä paremmaksi.
Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa voi oppia palasia luonnosta ja sen löytämismenetelmistä, vaikka tällaisia:
- jos tähdet, kuut ja Aurinko kiinnostavat, Tähtitieteen perusteet (3/5 op) alkaa tammikuussa,
- jos miettii miten luontoa tutkitaan ja miten se selitetään toisille, Fysiikan perustöiden sekä työturvallisuuden ja raportoinnin perusteet (1 op) että virtuaaliset laboratoriotyöt (1 op) voi tehdä omalla aikataulussa verkossa; ja
- jos kaikkien tieteiden kauhea, kaunis kieli on hakusessa, siitä on kieliopintoja, vaikkapa Lukiomatematiikan kertauskurssi (2 op).
Olli Toivanen (FT, matematiikka) on monien luonnontieteiden suunnittelija Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa. Hän suosittaa siirtymään kesäksi kesäaikaan ja muuksi ajaksi muuhun aikaan.