Immersiivisyys pakopeleissä

Immersiivisyyden keskeisin tehtävä on uppouttaa pelaajat opetettavaan sisältöön luomalla erilaisia tunnelmia ja vaikutelmia. Osallistujien ja viitteellisen pakopelimaailman välille rakentuvaa yhteyttä voi vahvistaa esimerkiksi äänimaiseman, valojen, sisustuksen ja tehtävissä tarvittavan esineistön avulla. Pakopeliin voi lisätä myös opastajia, joiden kieli, puhetapa, puvustus tai käytös lisäävät immersion kokemusta.

Elämyksellisiä elementtejä käytetään pakopeleissä moniin eri tarkoituksiin, kuten arviointiin.  Oikeisiin ja vääriin vastauksiin liitetyt valo- ja ääniefektit sekä lukkojen aukeamiseen ajoitettu musiikki lisäävät osallistujien keskittymistä ja riemua. Elämyksellisyyden avulla voi myös ohjailla pelin kulkua, jolloin pelaajien ja peliohjaajan välille syntyy runsaasti vuorovaikutusta.  Kannattaa pitää mielessä myös se, että pakopelitehtävien laatiminen voi olla oppilaista monin tavoin mielekästä ja oppimisenkin kannalta tehokasta.

Pelien elämyksellisyyden toteutuksessa on rajana paitsi mielikuvitus myös opettajan aika ja resurssit, joten onneksi pakopelien tärkeimmät elementit ovat kuitenkin tehtävien laatu sekä mukava yhdessä tekemisen tunnelma niin pelaajilla kuin kaikilla pelintekijöilläkin.

Pääsin mukaan toteuttamaan äidinkielen ja vieraiden kielten harjoittelijoille suunnitellun Aino Ackté -pakopelin yhdessä projektitutkija Ville Tahvanaisen, yliopistonlehtori Anne Nupposen ja projektitutkija Sanna Nenosen kanssa. Alla kyseisen pelin aikana kuvatut videot pakopelien immersiivisyydestä sekä pedagogiikasta.

Mari Kuusimäki

Kiinnostuitko aiheesta? Katso FCLab.lukio II -hankkeen videot

Taidetta, kulttuuria ja historiaa Maltalla – opetusharjoittelijoiden toteuttama pakopeli

Banner-kuva, jossa esitelty pakopelin aloitusnäkymä.

”Opiskelijat ovat pitkän odotuksen jälkeen päässeet luokkaretkelle Maltalle, hurraa! He ovat viettäneet pitkän päivän paikallisessa ristiretkimuseossa, mutta eivät ole huomanneet ajan kulua. Ovet kolahtavat lukkoon ympäri museota, ja ryhmä jää loukkuun kolmeen museosiipeen, jotka on teemoitettu kolmen kuuluisan temppeliherran mukaan. Opiskelijat ottavat yhteyttä paikan laiskaan vahtimestariin, joka ohjeistaa oppilaita löytämään tiensä punaiselle napille, joka avaa hätäpoistumistien kolmannessa ’siivessä’. Siipien välillä voi myös pitää yhteyttä vartijoiden radiopuhelimilla. Osa pulmista eri siivissä on samoja, joten toisia voi auttaa”.

Kolme UEFin aineenopettajaharjoittelijaa suunnitteli ja toteutti englantia, historiaa ja yhteiskuntaoppia yhdistävän pakohuoneprojektin osana syventävää opetusharjoittelua sekä yliopistonlehtori Maria Kautosen rinnakkaiskurssia viime keväänä. Toteutus oli kekseliäästi laadittu ja mukaansatempaava kokonaisuus. Tässä Helmi Tuikkalan ja Taneli Vähäjylkän ajatuksia projektista!

Suunnittelu

Aiheidea pakohuoneelle pyöri alusta asti Maltan historian, ristiretkien sekä ritarihistorian ympärillä.  Pakoajaksi määritimme 40–45 minuuttia, laadimme 3–4 pulmaa per huone sekä jokaisen huoneen pulmista muodostuvan koodin oviin. Rekvisiitaksi keräsimme tulostettuja kuvia, maalauksia, historiallisia esineitä sekä höystetekstiä tukemaan kulisseja. Jokaisessa huoneessa oli oppilaille myös radiopuhelimet, joilla pystyi ottamaan yhteyttä muihin huoneisiin.

Huoneet jakautuivat keskiajan merkittävien temppeliherrojen mukaan:
Huone 1 Hugues de Payens: sanastollinen Tarsia-peli UV-valon kanssa, ASCII-kooditehtävä sekä arvoitus.
Huone 2 Gérard de Ridefort: Tarsia-peli UV-valon kanssa, Raamatun Evankelistojen tunnistuspeli sekä maltalaisen museon tutustumispeli.
Huone 3 Jacques de Molay: keskiaikaisen taidemaalauksen tunnistukseen liittyvä pulma sekä tulostettu labyrinttimalli.

Toteutus

Opiskelijat talutettiin silmät kiinni eri huoneisiin odottamaan pelin alkua. Kun ryhmät olivat huoneissa ja ovet lukossa, peli voitiin aloittaa. Kameroita seuraamalla ja mikrofoneja vaihtelemalla ryhmien toiminnasta sai melko hyvän kuvan. Huonetta ei pilotoitu, ja huomasimmekin aliarvioineemme ryhmän pahemman kerran. Opiskelijat ratkoivat tehtäviä toisensa perään niin nopeasti, että jouduimme kesken pelin leikkaamaan alkuperäisestä 40 minuutin peliajasta 15 minuuttia pois, ja aikaa jäi silti. Todennäköisesti aliarviointi tapahtui opiskelijoiden kielellistä osaamista arvioidessa.

Kehitysideoita

Pulmista voi tehdä haastavampia esimerkiksi laajentamalla luettavien tehtävien sisältöä, laittamalla osallistujat etsimään piilomerkityksiä luetusta tekstistä tai lisäämällä  kuullun ymmärtämistä. Pakohuonetta voi myös laajentaa laittamalla jokaiseen huoneeseen ylimääräisen lopputehtävän, jonka saa ratkaistua vain muista huoneista löytyvillä vihjeillä tai avaimilla. Aivan viimeisiä, ratkaisevia tehtäviä voi myös olla tarvittaessa useampia.

Yksi haaste tuli yllättävältä suunnalta: opiskelijoiden kekseliäisyydestä. Viimeinen tehtävä oli aukaista sähköinen lukko, jonka aukaisukoodi oli jaettu osiin eri huoneisiin. Yksi opiskelijoista huomasi, että lukon pariston saa irti, mikä nollasi aukaisukoodin eikä opiskelijoiden ratkaisema oikea koodi enää toiminut. Päästimme seikkailijamme ulos vielä varmistettuamme, että he olivat selvittäneet oikean koodin.

Helmi Tuikkala, Taneli Vähäjylkkä ja Mari Kuusimäki

Kiinnostuitko pakopelipedagogiikasta? Tutustu laajemmin UEF:n pakopeleihin ja FCLab.lukio II -hankkeen videoon.

Pakopelipedagogiikka