Tekijä: antarva

FCLab.lukio-hankkeen puitteissa rakennettu virtuaaliluontoluokka on ollut käytössä pian kaksi vuotta. Luokka on saanut käyttäjiltään hyvän vastaanoton: opiskelijat tulevat usein luokkaan jo hyvissä ajoin ennen oppitunnin alkua, ja opettajatkin varaavat usein luokkaa esim. omia palaverejaan varten. Onkin ollut mukava huomata, että tilan rakentamisessa on tässä mielessä onnistuttu.

 

Sen lisäksi, että rakennettu tila on miellyttävä käyttää, virtuaaliluontoluokan suunnitteluvaiheessa luokkatilalle asetettiin myös muita tavoitteita. Toivottiin, että virtuaaliluonto koettaisiin rauhoittavana ympäristönä, joka edistäisi keskittymistä ja oppimista. Opiskelijapalautteen perusteella myös tässä on onnistuttu verrattain hyvin. Marraskuussa 2022 kokeilimme psykologian 4. kurssin opiskelijoiden kanssa viedä luokan vaikuttavuusmittaukset vielä uudelle tasolle testaamalla vaikuttaako virtuaaliluonto sykkeeseen.

 

Testasimme sykkeen muutoksia älykelloilla viidessä eri tilanteessa kussakin 20 minuutin ajan. Sykkeet mitattiin ja lukemat kirjattiin muistiin kunkin jakson alussa ja lopussa. Halusimme selvittää, muuttuuko syke eri tilanteissa ja onko tilanteiden välillä eroa. Osallistuminen kokeeseen oli opiskelijoille vapaaehtoista ja osallistumalla kokeeseen opiskelija suostui luovuttamaan tiedot sykkeen muutoksista opettajalle. Tiedot on käsitelty anonyymeinä.

 

Testatut tilanteet olivat

 

• normaali työskentely oppitunnilla luontoluokassa (ei virtuaaliluontoa)
• työskentely luontoluokassa virtuaaliluonto taustalla
• pelkkä keskittyminen virtuaaliluonnon katseluun ja äänien kuunteluun luontoluokassa
• oleskelu oikeassa luonnossa (toteutettiin Joensuussa Linnunlahdella Botanian takana)
• muu rentouttavaksi koettua oleilu vapaa-ajalla (TV:n katsominen, kirjan lukeminen, some tms.)

 

Pääosin oppituntien aikana suoritetussa testissä oli monia heikkouksia, eikä testi siten täytä tieteellisen tutkimuksen laatukriteereitä. Eri tilanteissa saatuja tuloksia ei voida suoraan verrata toisiinsa, sillä sykkeen muutoksiin vaikuttavat monet asiat. Esim. oikeassa luonnossa sykettä nosti todennäköisesti kylmä ilma, sillä moni opiskelija kertoi palelleensa muutaman asteen pakkasessa. Lisäksi ulkona käytännössä liikuttiin koko ajan, mikä sekin vaikuttaa helposti sykkeeseen. Luontoluokassa työskennellessä virtuaaliluonnon vaikutusta mitattiin taas tunnilla, jolloin opiskelijat tekivät pistetyöskentelyä, ja opiskelijoiden kertoman mukaan mittausjakson aikana luontoäänet eivät kuuluneet luokassa muun hälinän takia.

 

Näistä testin puutteista huolimatta on kiinnostava huomata, että kaikkein merkittävin muutos sykkeissä ja samalla matalimmat sykkeet mittausjakson lopussa mitattiin virtuaaliluonnon katselu- ja kuunteluhetkessä. Virtuaaliluonnon seuraaminen oli myös ainoa koetilanne, jossa sykkeet laskivat kaikilla kokeeseen osallistujilla. Tästä voitaneen tehdä ainakin varovainen johtopäätös virtuaaliluonnon rauhoittavasta vaikutuksesta.

 

Seuraavaksi suurimmat sykemuutokset ja samalla alhaisimmat saavutetut sykkeet saatiin omalla vapaa-ajalla tehdyistä mittauksista. Kolmanneksi ylsi opiskelu luontoluokassa. Ohessa taulukko sykkeiden ja sykemuutosten keskiarvoista.

 

Jatkossa olisi kiinnostava testata sykkeen muutoksia enemmän samankaltaisten oppituntien kesken sekä virtuaaliluonnon kanssa että ilman virtuaaliluontoa. Myös kehittyneemmät mittausmenetelmät, kuten Firstbeat-mittaukset, toisivat lisää luotettavuutta mittauksiin.

 

Kirjoittaja Minna Ursin

Talvi oli Pohjois-Karjalassa erityisen pitkä ja runsasluminen, mutta lopulta vapun jälkeen pääsimme jalkaisin kulkemaan metsässä. Halusimme nauhoittaa keväisiä luonnon ääniä, mitä varten piti löytää mahdollisimman rauhallinen ja syrjäisä paikka. Päädyimme ajamaan Vekaruksen retkeilyalueelle, joka on Tuupovaarassa ja syrjässä isommilta teiltä. 

Lumi oli sulanut juuri sen verran, että pystyimme kävelemään Vekarusjoen ja koskien ympärillä kulkevan luontopolun. Saimme kuvia runsaina virtaavista keväisistä koskista sekä lumen alta heräävästä metsästä. Linnunlaulu jäi kuitenkin toivottua vähäisemmäksi ja huomasimme myös koskissa virtaavan veden äänien kuuluvan voimakkaana yllättävänkin kauas. 

Kuukautta myöhemmin, eli kesälomaa edeltävällä viikolla päädyimme ajamaan Lieksaan, jossa olimme yötä Ison Ritojärven rannalla. Tämäkin paikka oli erittäin rauhallinen. Illalla saimme talletettua kuikan huutoa ja aamuyöllä nauhuriin tallentui monipuolinen lintujen kevätkonsertti.  

Seuraavana päivänä kuljimme Pienen Ritojärven kiertävän luontopolun sekä Patvinsuolla Lakkapolku-nimisen lenkin. Molemmista paikoista kameraan tallentui alkukesän vihreyttä ja vehreyttä, suota ja metsää sekä toivottavasti myös ripaus levollisuudesta ja rauhasta, joka tarttui myös polulla kulkevien ihmisten mieliin. 

Retkillä opittua: Hyvä nauhuri tallentaa kaikki ympäristön äänet, eikä esim. liikenteen ääniä pysty myöhemmin editoimaan pois. Jos siis halutaan ”puhdasta” metsän ääntä, on olennaista löytää oikeasti rauhallinen paikka. Ennen lehtien puhkeamista liikenteen äänet voivat kuulua useiden kilometrien päähän metsän läpi.  

Kirjoittanut Minna Ursin ja Annukka Juutinen

 Suuntasimme loman alkajaisiksi Ecophonen kutsumina tutustumaan Jätkäsaaren peruskouluun ja sen ilmiöperustaisiin oppimisympäristöihin. Lisäsimme matkaamme elementtejä, jotka tukevat hankkeen tavoitteita ja koulumme tilojen kehittämistä.
Aloitimme matkamme pääkirjasto Oodista, jossa vaikutuksen tekivät erityisesti upeiden mattojen ympärille kootut sohvaryhmät. Oleskelu- ja opiskelutilojen jakautuminen moneen eri tasoon ja käyttäjien mielikuvitus huonekalujen käytössä inspiroivat suunnittelemaan samankaltaisia ratkaisuja.

Jätkäsaaren peruskoulu on otettu käyttöön syksyllä 2019 ja voittanut vuoden 2019 Betonirakenne palkinnon. Koulua oli esittelemässä arkkitehti Kuutti Halinen, joka arvosti suunnittelussa mukana olleiden opettajien rohkeutta lähteä työskentelemään avoimissa oppimisympäristöissä. Koulun suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota akustiikkaan ja esimerkiksi kattorakenteissa on akustoiva pinnoite.

Helsingin yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa nautimme klassikkohuonekaluista, rohkeasta värien käytöstä ja monimuotoisista opiskelutiloista. Molemmissa kirjastoissa taiteen saumaton yhdistyminen osaksi yleistä tilaa oli mieleenpainuvaa. Kirjastoista jäi mieleen myös hiljaisuus ja rauha. Molemmat sijaitsevat keskellä Helsinkiä, mutta sisällä vallitsee rauha ja hiljaisuus.

 

Heurekassa koimme luonnonvoimat neljässä immersiohuoneessa ja tutustuimme SuperPuu- näyttelyssä puun supervoimiin. Vaikutuksen tekivät lopulta pienet asiat, kuten Katastrofien keskellä -näyttelyn pahvilaatikosta ja kuplamuovista tehty keskoskaappi. Opimme myös maailman vanhimpien puurakennusten olevan japanilaisia temppeleitä, jotka ovat kestäneet useita maanjäristyksiä. Heurekaan oli rakennettu järistyspenkki vanhoin japanilaisin menetelmin.

Kirjoittanut: Minna Ursin ja Annukka Juutinen