Kansalaistieteen äärellä: ECSA 2026 -konferenssin tunnelmia Oulusta |Exploring citizen science: Impressions from the ECSA 2026 conference in Oulu

(Please, scroll down to read in English.)

Yksi avoimen tieteen ehkä vähemmän tunnettu osa-alue on kansalaistiede. Avoimen tieteen sivustolla kansalaistiede määritellään seuraavasti: ”Kansalaistiede on tieteellistä tutkimusta, johon kansalaiset osallistuvat aktiivisesti tutkimuksen tekijöinä, eivätkä sen kohteina. Puhtaasta harrastelusta kansalaistiedehankkeen erottaa selkeä tieteellinen päämäärä. Kansalaistiede on terminä uudehko, mutta menetelmänä vanha. Siihen liittyy monia samankaltaisia termejä, kuten osallistuva tiede, kanssatutkimus, joukkoistettu tiede tai kansalaishavainnointi, mutta ydinajatus on sama: kaikilla on mahdollisuus osallistua tieteelliseen tutkimukseen.”

Kansalaistiedettä, tieteen demokratisoitumista ja suuren yleisön osallistumista tutkimusprosesseihin luonnontieteissä, yhteiskuntatieteissä, humanistisissa tieteissä ja taiteissa edistää Euroopassa vuonna 2014 perustettu yhdistys European Citizen Science Association (ECSA). Ensimmäinen ECSA-konferenssi järjestettiin vuonna 2016 Berliinissä. Järjestyksessään kuudes ECSA-konferenssi pidettiin 3.–6.3.2026 Oulun yliopistolla teemalla Citizen science bridging centre and periphery. Se oli ensimmäinen Pohjoismaissa järjestetty ECSA:n konferenssi ja keräsi tähän mennessä suurimman yleisön, 650 osallistujaa Euroopasta ja Euroopan ulkopuolelta. Tarjolla oli yli 50 sessiota alustuksia, paneelikeskusteluja, pyöreän pöydän keskusteluja ja työpajoja, yli 120 posterin näyttely ja monipuolinen sosiaalinen ohjelma. Yhdessä konferenssin eloisimmista tilaisuuksista kuultiin puolessatoista tunnissa noin 30 hankkeen pikaesittelyt, joista yleisö äänesti suosikkinsa.

Konferenssin avajaisten tervetulopuheenvuoroissa korostettiin kansalaistieteen merkitystä luottamuksen, demokratian, ymmärryksen, yhdenvertaisuuden ja yhtenäisyyden edistämisessä, yhteisöjen tukemisessa, ja tämän ajan ja tulevaisuuden strategisiin haasteisiin vastaamisessa. Professorit Camilla Brattland ja Bente Sundsvold Norjan arktisesta yliopistosta (UiT) käsittelivät alkuperäiskansojen tiedon ja kansalaistieteen yhdistämistä esimerkkitutkimuksinaan saamelaisten kalastajien ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuutta koskevat kertomukset.

Kansalaistieteestä on moneksi

Kansalaisten osallistumistapoja kansalaistieteeseen on monia. TSV:n kansalaistieteen suosituksessa esitelty Hackalayn (2011) malli jakaa osallistumisen neljään tasoon, joissa kansalainen (1) osallistuu havainnointiin ja vapaaehtoiseen tiedonkeräämiseen; (2) toimii tulkitsijana ja vapaaehtoisena ajatusten vaihtajana; (3) osallistuu tutkimusongelman määrittelyyn ja aineiston keräämiseen; (4) on mukana yhteistoiminnallisesti ongelman määrittelystä aineiston keräämiseen ja analyysiin.

ECSA-konferenssissa eniten oli esillä ensimmäiselle ja toiselle tasolle asettuvia tutkimusprojekteja.

Kansalaistieteen viitekehystä käytetään monessa yhteydessä, ja se herätti vilkasta ja kriittistäkin yleisökeskustelua kansalaistieteen määrittelystä ja kansalaistieteen suhteesta muihin osallistumisen menetelmiin.

Tieteenaloista konferenssissa luonnontieteet olivat vahvasti edustettuina, ja siksi luonnontieteiden alalta esiteltiin laaja kirjo erilaisia tapoja osallistaa eri toimijoita tutkimusaineistojen keräämiseen ja tutkimuksen tekemiseen. Esimerkiksi koululaisia, harrastesukeltajia, kilpapurjehtijoita ja rannikkoalueiden asukkaita on osallistettu meren roskaantumisen, saastumisen ja biodiversiteetin seurantaan sekä merentutkimuksen ja -suojelun edistämiseen. Kansalaistieteen kansainvälisen tutkimusinfrastruktuurin kehittämistyöstä mainittakoon makean veden tutkimuksen kansalaistiedehankkeiden avoin tietovaranto.

Kansalaisia on osallistettu myös terveysinnovaatioiden kehittämiseen. Terveydenhuollon ammattilaiset, potilaat, yritykset ja yhteisöt ovat esimerkiksi osallistuneet hankkeeseen, jossa on luotu tekoälyavusteinen 3D-päätöksenteon tuen järjestelmä aivokirurgian diagnostiikkaan ja toteutukseen (ks. STRATUM). Suomalaista kansalaistiedettä ja osallistuvaa toimintatutkimusta edustaa ikääntyneiden fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen keskittyvä hanke Turun yliopistosta (ks. Narsakka 2026).

Kansalaistiedettä on tehty myös organisaatio- ja johtamistutkimuksen piirissä, jossa on tarkasteltu muun muassa joukkoistamisen, yhteiskehittämisen, innovaatioiden johtamisen, seurantatutkimuksen ja tekoälyn hyödyntämisen haasteita ja mahdollisuuksia opetuksen, julkishallinnon ja kestävän kehityksen näkökulmista (ks. esim. Poetz ym. 2024).

Kansalaistiede tarjoaa menetelmiä ja käytäntöjä, joilla hajautettua kansalaistietoa voidaan validoida, yhdistää ja hyödyntää luotettavasti globaalissa mittakaavassa. Tätä käsittelevät esitykset osoittivat kansalaistieteen olevan yhä keskeisempi tietolähde biodiversiteetin, ympäristön ja ilmanlaadun seurannassa, mutta sen käyttö edellyttää systemaattista laadunhallintaa, vinoumien tunnistamista sekä tekoälyn ja ihmisen asiantuntemuksen yhdistämistä. Kansalaistiede ja tekoäly voidaan nähdä toisiaan täydentävinä järjestelminä, joiden onnistunut yhteensovittaminen takaa sekä tiedon korkean laadun että kansalaisten merkityksellisen osallisuuden.

Datalukutaito nousi esiin kansalaishavainnoinnin ja kansalaishavainnointidataan liittyvän yhteistyön näkökulmista . Esimerkkeinä oli ympäristöterveyttä ja ympäristönsuojelua käsitteleviä hankkeita, joissa on tehty yhteistyötä kansalaisten, viranomaisten, päätöksentekijöiden ja tutkijoiden kesken. Harvinaisemmasta yhteistyökoalitiosta mainittakoon CitiObs-hanke, jossa yhdistettiin ympäristötoiminta, datalukutaito ja taide.

Kulttuuria tutkimassa kansalaistieteen keinoin

Kansalaistieteessä on kulttuuriperinnön demokratisointia vahvistavaa potentiaalia. Tähän liittyviä kansalaistiedeprojekteja on toteutettu muun muassa arkeologian sekä kulttuuri- ja ympäristöperinnön aloilla. Niissä on kehitetty hyviä käytäntöjä kansalaistieteen joukkoistamiseksi ja kansalaisten osallisuuden vahvistamiseksi. Esimerkiksi Next Generation Lab -hankkeessa lukiolaiset analysoivat museoiden renessanssi- ja keskiaikaisia nahkaesineitä ja tuottivat siten yhdessä uutta tutkimustietoa. Suomen Meriarkeologisen Seuran tavoitteena on luoda 3D-ontologia kaikista Itämeren historiallisista hylyistä. Seuran vapaaehtoiset ovat tuottaneet laajan kokoelman hylkyjen digitaalisia “kaksosia” kulttuuriperintökokoelmaksi ja tutkimusaineistoksi. Hanke oli virkistävä poikkeus konferenssin ohjelmassa, sillä se edusti instituutioiden ja yritysten ulkopuolisia toimijoita.

Ristiriitaista kulttuuriperintöä on mahdollista tutkia kansalaistieteen keinoin. Sen auttaa tuomaan esiin tietoa, joka muutoin jäisi tavoittamatta. Tutkijoiden voi olla vaikea saada ihmisiä mukaan tutkimukseen, jossa käsitellään esimerkiksi traumaattisia tai muulla tavoin haastavia historian tapahtumia. Tällaisissa tutkimushankkeissa on hyödynnetty esimerkiksi karttasovelluksia anonyymin kirjaamisen ja muistelun mahdollistamiseksi (ks. Eerie Polar Aviation; Talking Buildings; Piippumuistoja).

Kansalaistieteen vaikuttavuuden arviointi

Kansalaistieteen tulosten mittaaminen ja vaikuttavuuden arviointi herättivät vilkasta keskustelua. Kansalaistiede on enemmän kuin mitattavissa olevat tulokset, ja sitä on vaikea arvioida kattavasti vastuullisen tutkimuksen arvioinnin näkökulmasta.

Kansalaistiede – ja toki tiede ylipäätään – on luonteeltaan ennalta arvaamatonta. Hankkeiden laajuuden vuoksi vaikutusten tunnistaminen voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Kansalaiset ja tutkijat pitävät eri asioita tärkeinä – kenen sidosryhmän ääni lopulta kuuluu? Miten kansalaistiede huomioidaan tutkimuksen arvioinnin uudistamista edistävässä CoARA (Coalition for Advancing Research Assessment) sopimuksessa? CoARA-yhteistyössä vaarana on ”CoARA-pesu”, jolla viitataan näennäiseen sitoutumiseen ilman todellista muutosta. Suositukseksi nostettiin tutkimuksenarviointijärjestelmien, tutkimuseettisten viitekehysten ja tutkijoiden osaamisen kehittäminen huomioimaan myös kansalaistieteen. Narratiivisia CV:tä pidetään lupaavana keinona yhdistää määrällisiä ja laadullisia mittareita kansalaistieteen arvioinnissa. Tärkeää on myös osallistujalähtöisten ja inklusiivisten arviointikäytäntöjen kehittäminen.

Delft Meet ‑hankkeessa kehitettiin paikalliseen säänmittaukseen osallistujalähtöinen ja dialoginen arviointimalli, jossa perinteisten kyselyjen rinnalle tuotiin laadullisia reflektoinnin ja keskustelun menetelmiä. Tulokset osoittivat vaikuttavuuden olevan monimuotoista: lisääntynyttä tietoisuutta, tyytyväisyyden ja merkityksellisyyden kokemuksia, iloa sekä omien arvojen vahvistumista.

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen voi olla yksi kansalaistiedeprojektiin osallistumisen peruste ja motivaattori. Tuloksia on viety päättäjien pöytiin hyvällä menestyksellä esimerkiksi Ghanassa, jossa kansalaisten keräämän muovijätettä koskevan tiedon arvo on tunnustettu sisällyttämällä se virallisiin tilastoihin, joilla arvioidaan kansalaisten tyytyväisyyttä julkisiin palveluihin (ks. IIASCA). Hollannissa kansalaisten, viranomaisten ja poliitikkojen ruohonjuuritason yhteistyö on vahvistanut kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia omaan elinympäristöönsä ja pienentänyt kuilua kansalaisten ja päätöksenteon välillä (ks. Hollandse Luchten; Thermostaat). Lisäksi Espanjassa toteutetun hajusaasteiden raportointiin keskittyneen projektin toimintamalleja käytetään useissa eri maissa osana poliittista päätöksentekoa (ks. D-NOSES).

Kansalaistiedeprojektiin osallistumisen vaikutukset voivat olla myös yksilötason vaikutuksia. Niiden selvittäminen voi olla haastavaa, jos tutkijoiden kieli ja käsitteistö eivät kohtaa kansalaisten kokemusmaailman kanssa. Puhtaasti sanalliseen ilmaisuun perustuvasta tiedonkeruun katvealueisiin on pyritty kurkottamaan taidelähtöisillä menetelmillä. Esimerkiksi muistisairaiden osallisuutta on pyritty vahvistamaan piirtämisen ja kehokarttojen avulla ammattitaiteilijoiden opastamana (ks. Ankerpunkte). Muita taidelähtöisiä menetelmiä ovat muun muassa valokuvaus, tanssi ja käsityöt. Niiden menetelmällinen lupaus on paitsi uudenlaisten vaikuttavuuden kriteerien kehittämisessä myös kokonaisvaltaisemmissa tuloksissa.

Vaikuttavuuden ja osallisuuden arviointi kansalaistieteessä edellyttää eettisesti kestäviä, osallistujalähtöisiä ja kontekstisensitiivisiä menetelmiä. Kansalaistieteen todellinen arvo ei rajoitu tuotettuun dataan, vaan ulottuu sosiaaliseen oppimiseen, vastavuoroiseen tietoisuuteen ja instituutioiden sekä yhteisöjen väliseen vuorovaikutukseen.

Vaikuttavuus edellyttää myös sitä, että data on saavutettavissa ja käytettävissä. Kansalaistiedehankkeissa kerätyn aineiston pitkäaikaissäilytys puhututti konferenssissa, sillä yleensä alustat, joilla havaintoja kerätään, eivät sovellu datan pitkäaikaissäilytykseen. Tutkimushankkeisiin on saatavilla rahoitusta, mutta dataa säilyttävään palveluun ei. Toinen haastava asia on datan tekeminen kansalaisille ymmärrettäväksi. Esimerkiksi pelkät mittaustulokset eivät aukene näytteitä keränneille kansalaisille, ellei dataa tukevan metadatan tuottamiseen ole paneuduttu riittävästi.

Keinoja kansalaisten tavoittamiseen

Kansalaistieteen ihanteisiin kuuluu kansalaisten tavoittaminen mahdollisimman monimuotoisesti. Kansalaistiede voi tarjota osallistujille erityisesti virkistyksen ja merkityksellisyyden kokemuksia, mutta hankkeiden kyky tavoittaa moninaisia yleisöjä on rajallinen. Osallistujien sitoutumiseen vaikuttavat sosiodemografiset tekijät, arvot, vapaa‑ajan resurssit sekä viestintäkanavat.

Kansalaistieteen avulla on esimerkiksi kehitetty käytäntöjä sosiaalisesti haavoittuvien ryhmien tunnistamiseen ja osallistamisen seurantaan (ks. Urban ReLeaf). Sosiaalinen haavoittuvuus on määritelty laajasti altistumisen, sopeutumiskyvyn ja resurssien puutteen kautta, korostaen, että lähes kuka tahansa voi olla jossain määrin haavoittuva. Käytetyt sosioekonomiset ja demografiset määritelmät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten moninaisuus arvioidaan.

Kansalaisia ei ole helppo saada mukaan tutkimusprojekteihin, jos tiede ei kansalaisten näkökulmasta ole luotettavaa. Kun lähiluonto on tuhoutunut siksi, että maanviljelijät ovat käyttäneet uusimpaan tutkimustietoon nojaten lannoitteita, jotka myöhemmin tutkimustiedon kartuttua osoittautuvat vaarallisiksi, epäluulo on ymmärrettävää. Yhtä lailla tutkijoiden kiire kerätä aineistoja omiin tarkoituksiinsa yhteisöissä nopeasti pistäytymällä ilman aitoa keskusteluyhteyttä ja paikallistuntemusta voi johtaa tilanteisiin, jossa tieteen maailma pysyy etäisenä.

Instituutioiden, tutkijoiden, kansalaisten ja yhteisöjen välillä ja kesken voi myös olla monia ristiriitoja. On tärkeää – mutta haastavaa – varmistaa, että kansalaiset todella hyötyvät kansalaistieteen datasta ja tuloksista. Keskeistä on myös osallistujien motivointi, informointi ja kouluttaminen. Tutkimushankkeiden teknologia, kuten erilaiset sovellukset ja alustat, joilla osallistujat työskentelevät, voivat olla jo itsessään poissulkevia.

Avaimia onnistuneeseen tutkimusprojektiin kansalaisten tavoittamisen näkökulmasta ovat esimerkiksi paikalliset yhteistyökumppanit luottamuksen rakentamiseksi, projektiin osallistuvien asiantuntijuuden tunnistaminen ja arvostaminen sekä sen varmistaminen, että yhdessä kartutettua tietoa käytetään aidosti myös päätöksenteossa. Tutkijoiden kannattaa perehtyä huolellisesti siihen, missä ympäristöissä ja tapahtumissa kansalaisia tavoittaa, selvittää, mitä kansalaiset haluavat osallistumisella saavuttaa ja tehdä tutkimustiedon saamisesta sujuvaa. (Ks. esim. Die Sprach-Checker; Cròniques de la calor; TETTRIs).

Millä tavoin kirjastot voivat tukea kansalaistieteen tekijöitä?

Kirjaston roolia kansalaistieteessä sivuttiin konferenssin aikana useammassakin puheenvuorossa.

Kirjastot avoimina kohtaamispaikkoina muodostavat valmiin rakenteen kansalaistieteen harjoittamiselle. Tutkijan näkökulmasta kirjasto voi toimia yhteyksien rakentajana sekä kansalaisten näkökulmasta luotettavana ja turvallisena kohtaamispaikkana. Kirjastolla on annettavaa ennen kaikkea eräänlaisena jäänmurtajana tutkijan ja paikallisen yhteisön välillä. Kansalaisten näkökulmasta yleiset kirjastot ovat tiedekirjastoja lähestyttävämpiä arkisina vapaa-ajan paikkoina ja yhteisöllisinä tiloina. Niiden kautta voidaan monipuolistaa tutkimusprojekteihin osallistuvien joukkoa ja samalla tehdä tiedettä tutummaksi laajemmalle yleisölle.

Siihen on vielä matkaa, että tutkijat tieteenalasta riippumatta kattavasti tunnistaisivat kirjastojen potentiaalin ja resurssit tavoittaa laajasti kansalaisia tutkimuksen toteutukseen. Kirjastokentälläkin ollaan monin paikoin vasta alkuvaiheessa. Esimerkiksi noin vuosi sitten avatut Wienin yliopiston kirjaston uudet kansalaistieteen palvelut on suunnattu ensisijaisesti tutkijoille, ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksien esittelyssä painottuu tutkimusprosessin eri vaiheet. Slovenian teknillisessä keskuskirjastossa puolestaan on luotu muutaman vuoden ajan verkostoa, joka tarjoaa kansalaistieteestä kiinnostuneille tietoa, tukea ja ohjausta projektien suunnittelusta datanhallintaan. Verkostoa on tarkoitus laajentaa myös yleisiin kirjastoihin. Kirjastot voivat toimia myös kansalaistiedeprojektien toteuttajina ja yhteistyökumppaneina Etelä-Tanskan yliopiston kirjaston Citizen Science Knowledge Centerin tavoin.

Yleisten kirjastojen ja tiedekirjastojen yhteistyöstä voi syntyä uudenlaista infrastruktuuria kansalaistieteen harjoittamiseen. Esimerkiksi Bordeux’n yliopiston ECODOC-projektissa yleisten kirjastojen tuki oli keskeinen paikallisyhteisön tuntemuksen ja lähiseudun asukkaiden tavoittamisen kannalta. Alankomaissa toteutetussa Meet-o-theek -toimintamallissa paikalliskirjastot tarjoavat asiakkaille erilaisia mittauslaitteita ja havainnointivälineistöä. Kansalaisten tuottavat tietoa itselleen, mutta halutessaan myös tutkijoiden käyttöön.

Kirjastojen edustajat kokoontuivat myös työpajaan, jossa kuultiin muun muassa Zagrebin yliopiston kirjaston rooleista viidessä kansalaistiedeprojektissa. Kirjaston henkilökunta rekrytoi kansalaistieteilijöitä mukaan hankkeisiin ja koulutti heitä, kehitti tutkimusmetodologiaa, analysoi dataa, teki verkkosivuja sekä tuotti ja välitti hankkeiden tuloksia kuten esityksiä ja tutkimusartikkeleita (ks. esim. BioBlitz and Libraries).

Mitä opimme? Mitä seuraavaksi?

Konferenssin päätöstilaisuuteen sisältyivät päätössanat ja kiitokset, Lapset tutkijoina -koululaisdelegaation terveiset, nuorten tutkijoiden kannanotto ja vastuun luovutus seuravan ECSA-konferenssin järjestäjille. Keynote-päätöspuheenvuorona kuultiin kirjailija Eliza Readin sanallista ja kuvallista ilmaisua yhdistävä kertomus, jossa hän oman elämänhistoriansa ja -tapahtumiensa kautta pohti oppimiaan arvoja ja niiden soveltamista. Seuraava ECSA-konferenssi on vuonna 2028 Lissabonissa Portugalissa.

Itse tulimme konferenssista takaisin vaikuttuneina, sillä tapahtuma konkretisoi kansalaistieteen ilmiön moniulotteisuuden ja merkityksen eri puolilla maailmaa. Konferenssin ilmapiiriä leimasi suuri innostus: kansalaistieteen tekijät olivat innoissaan uudesta tavastaan tehdä tutkimusta, joka nähtiin jopa keinona korjata ”rikki mennyttä” tiedettä. Toisaalta kriittistä keskustelua herätti muun muassa kysymys portinvartijuudesta: kenellä on oikeus määritellä, mitä kansalaistiede on? Myös kysymys siitä, ”valkopestäänkö” perinteistä tutkimusta kansalaistieteeksi esimerkiksi rahoituksen saamiseksi, keskustelutti osallistujia.

Kansalaistiede tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia, mutta se ei ole halpa eikä helppokaan tapa tehdä tutkimusta. Sen toteuttamiseen tarvitaan resursseja, osaamista ja koulutusta. Kansalaisten osallistaminen vaatii aktiivista viestintää ja vuorovaikutusta, sitoutumista ja sitouttamista. Teknologia voi helpottaa kansalaisten tavoittamista ja osallistamista. Erilaiset karttasovellukset ovat herättäneet kiinnostusta ja löytäneet kansalaiskäyttäjänsä eri tieteenalojen tutkimuksissa. Toisaalta myös taiteen keinoja hyödyntävät kasvokkaiset, vuorovaikutukselliset tapahtumat ovat monien tieteenalojen hankkeissa tavoittaneet hyvin kansalaisia mukaan tieteen tekemiseen.

Kirjastot voivat toimia sillanrakentajina tutkijoita ja kansalaisten välillä. Itä-Suomen yliopiston kirjastossa olemme aloittaneet työn kirjaston kansalaistieteen palvelujen rakentamiseksi. Selvitämme parhaillaan, miten voimme tukea itäsuomalaisten tutkijoiden ja kansalaisten kohtaamista, jotta kansalaistiedettä tehdään alueellamme entistäkin vaikuttavammin.

Ota yhteyttä, jos voimme olla avuksi kansalaistieteeseen liittyvissä asioissa!

Exploring citizen science: Impressions from the ECSA 2026 conference in Oulu

One perhaps less well-known aspect of open science is citizen science. On the website for Open Science, citizen science is defined as follows:

“Citizen science is scientific research in which citizens actively participate as contributors to the research rather than as its subjects. What distinguishes a citizen science project from pure hobbyist activity is a clear scientific objective. The term ‘citizen science’ is relatively new, but the method itself is old. It is associated with several similar terms, such as participatory science, co-research, crowdsourced science, or citizen observation, but the core idea remains the same: everyone has the opportunity to participate in scientific research.”

Citizen science, the democratization of science, and public participation in research processes across the natural sciences, social sciences, humanities, and the arts are promoted in Europe by the European Citizen Science Association (ECSA), founded in 2014. The first ECSA conference was held in Berlin in 2016. The sixth ECSA conference took place on 3–6 March 2026 at the University of Oulu under the theme Citizen science: bridging centre and periphery. It was the first ECSA conference held in the Nordic countries and attracted the largest audience so far, with 650 participants from Europe and beyond. The programme included more than 50 sessions featuring presentations, panel discussions, roundtables, and workshops, over 120 posters, and a diverse social programme. One of the most lively sessions featured around 30 rapid project presentations within 90 minutes, from which the audience voted for their favourites.

In the opening speeches, the importance of citizen science in promoting trust, democracy, understanding, equality, and cohesion was emphasized, along with its role in supporting communities and addressing current and future strategic challenges. Professors Camilla Brattland and Bente Sundsvold from UiT – The Arctic University of Norway discussed the integration of Indigenous knowledge and citizen science, drawing on research on Sámi fishers’ narratives about climate change and biodiversity.

Citizen science can take many forms

There are many ways for citizens to participate in citizen science. The model presented in the Finnish Federation of Learned Societies’ recommendation (based on Haklay 2011) divides participation into four levels: (1) Citizens contribute observations and volunteer data collection. (2) Citizens act as interpreters and engage in the exchange of ideas. (3) Citizens participate in defining research problems and collecting data. (4) Citizens collaborate fully, from problem definition to data collection and analysis.

At the ECSA conference, most projects represented were situated at the first and second levels.

The citizen science framework is used in many contexts and sparked lively and at times critical debate about how citizen science is defined and how it relates to other participatory approaches.

Natural sciences were strongly represented at the conference, showcasing a wide range of ways to engage different actors in data collection and research. For example, schoolchildren, recreational divers, competitive sailors, and coastal residents have been involved in monitoring marine litter, pollution, and biodiversity, as well as in advancing marine research and conservation. An example of international research infrastructure development is an open data repository for citizen science projects related to freshwater research.

Citizens have also been involved in developing health innovations. Healthcare professionals, patients, companies, and communities have contributed to projects such as the development of an AI-assisted 3D decision-support system for brain surgery diagnostics and procedures (see STRATUM). Finnish citizen science and participatory action research was represented by a project at the University of Turku focused on increasing physical activity among older adults (see Narsakka 2026).

Citizen science has also been applied in the field of organizational and management research, addressing issues such as crowdsourcing, co-creation, innovation management, longitudinal studies, and the use of AI from the perspectives of education, public administration, and sustainability (see e.g. Poetz et al. 2024).

Citizen science provides methods and practices for validating, combining, and reliably using distributed citizen-generated data at a global scale. Presentations on this topic highlighted that citizen science is becoming an increasingly important data source for biodiversity, environmental, and air quality monitoring. However, its effective use requires systematic quality management, recognition of biases, and the integration of artificial intelligence with human expertise. Citizen science and AI can be seen as complementary systems, whose successful integration ensures both high-quality data and meaningful citizen participation.

Data literacy also emerged as a key theme, particularly in relation to citizen-generated observations and collaboration. Examples included projects on environmental health and environmental protection involving cooperation between citizens, authorities, policymakers, and researchers. A notable example of an unconventional collaboration was the CitiObs project, which combined environmental action, data literacy, and art.

Studying culture through citizen science

Citizen science holds significant potential for democratizing cultural heritage. Projects in archaeology and cultural and environmental heritage have developed good practices for crowdsourcing and strengthening citizen participation. For example, in the Next Generation Lab project, upper secondary school students analysed Renaissance and medieval leather artefacts from museums, thereby collaboratively producing new research knowledge. The Finnish Maritime Archaeological Society aims to create a 3D ontology of all historical shipwrecks in the Baltic Sea. Volunteers have produced a large collection of digital “twins” of wrecks for use as cultural heritage collections and research material. The project was a welcome exception in the conference programme, as it represented actors operating outside institutional and corporate settings.

Citizen science can also be used to study contested cultural heritage. It can help bring forward knowledge that would otherwise remain inaccessible. Researchers may find it difficult to engage people in studies dealing with traumatic or otherwise challenging historical events. In such projects, tools such as map-based applications have been used to enable anonymous contributions and memory sharing (e.g. Eerie Polar Aviation, Talking Buildings, Piippumuistoja).

Evaluating the impact of citizen science

Measuring results and evaluating impact sparked active discussion. Citizen science is more than a set of measurable outputs, and it is difficult to assess comprehensively from the perspective of responsible research assessment.

Citizen science—and science in general—is inherently unpredictable. Due to the scale and complexity of projects, identifying impacts can be difficult or even impossible. Citizens and researchers may value different outcomes—so whose voice ultimately counts? Questions were also raised about how citizen science is addressed within the CoARA agreement (Coalition for Advancing Research Assessment). A risk identified in this context is “CoARA-washing,” referring to superficial commitment without real change. Recommendations included developing research evaluation systems, research ethics frameworks, and researcher competencies to better account for citizen science. Narrative CVs were seen as a promising way to combine quantitative and qualitative indicators. It is also important to develop participant-driven and inclusive evaluation practices.

In the Delft Meet project, a participant-driven and dialogical evaluation model was developed for local weather measurement, complementing traditional surveys with qualitative reflection and discussion methods. The results showed that impact is multifaceted: increased awareness, feelings of satisfaction and meaningfulness, joy, and strengthened personal values.

Citizen science can also influence policymaking and serve as a motivation for participation. For example, in Ghana, citizen-collected data on plastic waste has been recognized by incorporating it into official statistics used to assess satisfaction with public services (see IIASCA). In the Netherlands, grassroots collaboration between citizens, authorities, and policymakers has strengthened citizens’ influence over their living environment and narrowed the gap between citizens and decision-making (see Hollandse Luchten; Thermostaat). Additionally, operating models from a Spanish project focusing on odour pollution reporting are now used in multiple countries as part of policymaking processes (see D-NOSES).

Participation in citizen science projects can also have impacts at the individual level. These can be difficult to capture if researchers’ language and concepts do not align with participants’ lived experiences. To address gaps in purely verbal data collection, art-based methods have been used. For example, participation of people with memory disorders has been strengthened through drawing and body mapping under the guidance of professional artists (see Ankerpunkte). Other methods include photography, dance, and crafts. Their methodological promise lies not only in developing new evaluation criteria but also in producing more holistic outcomes.

Assessing impact and participation in citizen science requires ethically sound, participant-centred, and context-sensitive methods. The true value of citizen science extends beyond the data produced to include social learning, mutual awareness, and interaction between institutions and communities.

Impact also depends on the accessibility and usability of data. The long-term preservation of data collected in citizen science projects was widely discussed, as platforms used for data collection are often not suitable for long-term storage. While research projects may receive funding, services for data preservation often do not. Another challenge is making data understandable to citizens. For example, raw measurement results may not be meaningful to participants unless sufficient attention has been paid to producing supporting metadata.

Reaching citizens

An important ideal of citizen science is reaching citizens as broadly and diversely as possible. While participation can offer meaningful and enjoyable experiences, the ability of projects to reach diverse audiences remains limited. Participation is influenced by sociodemographic factors, values, available leisure time, and communication channels.

Citizen science has also been used to develop practices for identifying socially vulnerable groups and monitoring participation (see Urban ReLeaf). Social vulnerability is broadly defined in terms of exposure, adaptive capacity, and lack of resources, emphasizing that almost anyone can be vulnerable to some extent.

Citizens may be reluctant to participate if science is not perceived as trustworthy. For example, if local environments have been harmed by practices based on what was once considered the latest research knowledge, skepticism is understandable. Similarly, if researchers collect data quickly in communities without genuine engagement or local understanding, science may remain distant.

Conflicts can also arise between institutions, researchers, citizens, and communities. It is important – but challenging – to ensure that citizens genuinely benefit from the data and results of citizen science. Key factors include motivating, informing, and training participants. The technologies used in projects, such as platforms and applications, may themselves be exclusionary.

Keys to successful engagement include local partnerships for building trust, recognizing and valuing participants’ expertise, and ensuring that co-produced knowledge is genuinely used in decision-making. Researchers should carefully consider where and how to reach citizens, understand what participants hope to gain, and make access to research knowledge as smooth as possible. (e.g. Die Sprach-Checker; Cròniques de la calor; TETTRIs).

How can libraries support citizen science actors?

The role of libraries in citizen science was addressed in several conference sessions.

As open meeting places, libraries provide existing infrastructure for citizen science. From a researcher’s perspective, libraries can help build connections; from a citizen’s perspective, they offer safe and trusted spaces. Libraries can act as intermediaries between researchers and local communities. Public libraries, in particular, are approachable everyday spaces and communal environments, making them more accessible than research libraries. Through them, it is possible to diversify participation and make science more familiar to broader audiences.

There is still some way to go before researchers across disciplines fully recognize the potential and resources of libraries in reaching citizens. Many libraries are also still at an early stage. For example, the University of Vienna Library’s recently launched citizen science services are primarily aimed at researchers. In Slovenia, the Central Technical Library has been developing a support network for several years, offering guidance from project planning to data management, with plans to expand into public libraries. Libraries can also act as project implementers and partners, as demonstrated by the Citizen Science Knowledge Center at the University of Southern Denmark Library.

Collaboration between public and academic libraries can create new infrastructure for citizen science. In the ECODOC project at the University of Bordeaux, public libraries played a key role in local engagement. In the Netherlands, Meet-o-theek model allows citizens to borrow measurement devices and observation tools, enabling them to produce data for their own use or for researchers. Library professionals also participated in a workshop where the University of Zagreb Library presented its roles in five citizen science projects, including recruiting and training participants, developing methodologies, analysing data, building websites, and producing and disseminating results (e.g. BioBlitz and Libraries).

What did we learn? What next?

The conference closing included final remarks and acknowledgements, greetings from a school delegation (Children as Researchers), a statement by early-career researchers, and the handover to the next organizers. The closing keynote was delivered by author Eliza Reid, who combined verbal and visual storytelling to reflect on values shaped through her life experiences. The next ECSA conference will take place in Lisbon, Portugal, in 2028.

We returned from the conference impressed, as it made the multidimensional nature and significance of citizen science tangible across different parts of the world. The atmosphere was highly enthusiastic: many practitioners were excited about this way of doing research, which was even seen by some as a way to “fix” what they perceive as broken science. At the same time, critical discussion emerged around issues such as gatekeeping—who has the authority to define citizen science—and whether traditional research is being “whitewashed” as citizen science, for example to secure funding.

Citizen science offers many opportunities, but it is neither cheap nor easy. Its implementation requires resources, expertise, and training. Engaging citizens requires active communication, interaction, commitment, and sustained engagement. Technology can support participation—map-based applications have attracted interest across disciplines—but face-to-face, interactive approaches, including those using artistic methods, have also proven effective in engaging citizens.

Libraries can act as bridges between researchers and citizens. At the University of Eastern Finland Library, we have begun developing citizen science services. We are currently exploring how we can support encounters between researchers and citizens in Eastern Finland in order to strengthen the impact of citizen science in our region.

Feel free to contact us if we can assist with matters related to citizen science!

Kirsi Hänninen, tietoasiantuntija | Information specialist
Anna Logrén, tietoasiantuntija | Information specialist
Katri Rintamäki, palvelupäällikkö | Head of services
Opetus- ja tietopalvelut | Training and information services

Blogitekstin editoinnissa ja käännöksessä on hyödynnetty tekoälytyökalua Microsoft Copilot.
Artificial intelligence tool Microsoft Copilot was used in editing and translating this blog post.