Hei uusi asiakas | Hello new customer

(Please, scroll down to read in English.)

Lukuvuosi on jo pitkällä ja monet teistä ovatkin olleet yhteydessä kirjastoon tai käyneet paikan päällä. Tiedoksi ja muistin virkistykseksi kokosimme tähän blogitekstiin joitakin ohjeita kirjaston käyttöön. 

Korona on muuttanut myös kirjaston palveluja. Valitettavasti olemme joutuneet rajoittamaan asiakkaiden oleskelua kirjastossa. Kirjasto palvelee asiakkaitaan mahdollisuuksien mukaan verkossa ja lähiasiakkaitamme kannustamme omatoimiseen kirjaston käyttöön. 

Aiemmasta poiketen voimme tarjota lukupaikkoja, tietokonepaikkoja ja ryhmätyötiloja vain hyvin rajatusti. Emme ole myöskään voineet avata 24/7 -tiloja entiseen tapaan. Pyrimme kuitenkin pitämään kirjastoja avoinna ja siihen tarvitsemme kaikkien panosta. Sekä kirjaston asiakkaat, että henkilökunta huolehtivat omalta osaltaan turvallisuudesta käyttämällä maskeja ja pitämällä yllä turvallisuusvälejä.   

Kirjasto toimii verkossa, Joensuun ja Kuopion kampuksilla ja KYSillä. Saat maksutta käyttöösi kirjoja muistakin kuin oman kampuksen toimipisteestä tekemällä vapaana olevaan kirjaan varauksen UEF-Primossa. Otathan kuitenkin huomioon, että jos kirja löytyy oman kampuksesi kirjastosta, sen varaaminen ei ole maksutonta, vaan hyllystänoutopalvelusta perimme maksun. Muut kirjaston perimät maksut löydät kirjaston palveluhinnastosta. Varaukset pääset noutamaan itsepalveluhyllystä henkilökohtaisella varaajatunnuksellasi kirjastojen aukioloaikoina. Lainaamasi kirjat voit palauttaa kampuksen palautuslaatikkoon myös kirjastojen aukioloaikojen ulkopuolella. 

UEF-Primossa voit paitsi tehdä hakuja ja varauksia, myös hoitaa omia asioitasi tarvitsematta käydä kirjastossa paikan päällä. Kirjautuneena UEF-Primoon voit seurata omia tietojasi, uusia lainojasi ja maksaa kertyneet maksut verkossa. 

Jos olet aloittanut opintosi etäopiskelijana tai olet avoimen yliopiston opiskelija, on sinulle hyödyllistä tutustua verkkosivuillamme elektronisten aineistojen etäkäytön mahdollisuuksin. Etäkäyttöohjeisiin tutustumisen jälkeen voit punnita, onko sinulla tarvetta rekisteröityä asiakkaaksemme tässä vaiheessa opintojasi, vai riittääkö sinulle suppeampi aineistojen käyttötapa.

Sinulla on mahdollisuus saada lainaksi painettuja kirjoja muualle Suomeen myös käyttämällä hyödyksesi kaukopalvelua, joka on kirjastojen välistä toimintaa. Kaukopalvelulainat voit pyytää oman lähikirjastosi kautta ja lainaehdot ja mahdolliset kustannukset määräytyvät lähikirjastosi käytäntöjen mukaan. Jos olet jo lainannut kirjoja asioimalla UEF-kirjastossa, voit tarvittaessa palauttaa kirjat lähettämällä ne kirjaston postilokero-osoitteeseen. 

Ota meihin yhteyttä heti kun sinulla on pulma, jota et osaa itse ratkaista tai kysymys, johon et ole löytänyt vastausta. Vastaamme sinulle kaikilla kanavillamme: puhelimessa, chatissa ja sähköpostissa ja tarvittaessa ohjaamme eteenpäin. Otamme myös mielellämme vastaan palautetta toimintamme kehittämiseksi.

Työniloa pimenevään syksyyn! 

Infograafi, jossa tiivis ohje e-aineistojen etäkäytöstä.
Infograafi opastaa ottamaan e-aineistot haltuun.

Hello new customer

How is it already almost November? So far many of you have already been in contact with the library or visited the campus libraries. In case you haven’t, we put together some instructions for library use.

The corona virus situation has changed the library services as well. Unfortunately, we have had to limit the stay of customers in the library. We serve our customers online, and on site in the library we encourage self-service library use.

We can only offer reading places, customer computers and group work spaces in a very limited way. Nor have we been able to open 24/7 spaces. But we are working to keep libraries open and that is where we need everyone’s input. Both library customers and staff provide safety for their part by using masks and maintaining safe distances. 

The library serves online, at the Joensuu and Kuopio campuses and KUH Medical Library. You can request books for free from other than your own campus library by making a request in UEF Primo. Please note, however, that if a book is found in the library on your campus, we charge a fee for the shelf fetch service. Other fees charged by the library can be found in the library’s list of service fees. Reserved books can be picked up from the reservation shelf  with your personal requester ID during the opening hours of the libraries. Outside opening hours books can be returned through the book drop hatches.

In UEF Primo, you can not only perform searches and make reservations, but also take care of your library affairs without having to visit the library on site. Logged in to UEF Primo, you can renew loans and pay your fees online.

If you have are studying from a distance, it will be useful for you to visit our website and read about the possibilities of remote access to electronic recources. After learning about the remote access, you can weigh whether you need to register as a library customer at this stage of your studies or whether a narrower use of the materials is sufficient for you.

You will also have the opportunity to loan printed books to other parts of Finland by using the interlibrary services. You can request books through your own local library and loan terms and potential costs are determined by your local library’s policies. If you have already borrowed books from the UEF Library you can return them by sending them to the library’s PO box address.

Contact us as soon as you have a dilemma that you don’t know how to solve yourself or a question that you haven’t found an answer to. We will respond to you on all our channels: phone, chat and email. We are also happy to get feedback to develop our sercives. 

Good luck with your studies!

Infographic on how to use e-resources remotely
Infograpic helps you take over e-resources.

Pirkko Kainulainen, tietopalveluneuvoja | Infomation Services Advisor
Piia Pietarinen, tietopalveluneuvoja | Infomation Services Advisor
Asiakaspalvelut | Customer Services

Share