Avoimet julkaisut
Maksumuurit rajoittavat uuden tutkimustiedon leviämistä ja hyödyntämistä. Tätä ongelmaa on lähdetty ratkomaan Open access -toimintamallilla.
Open access eli avoin julkaiseminen tarkoittaa avoimuutta eli maksuttomuutta lukijalle. Muita reittejä avoimiin aineistoihin ovat rinnakkaistallentaminen ja vertaisjakelu.
Muista, että opiskelijana sinulla on kuitenkin mahdollisuus käyttää myös maksullisia aineistoja. Älä siis turhaan rajaa hakujasi vain avoimeen aineistoon. Avoimet aineistot tulevat erityisesti tarpeeseen sitten, kun et enää ole yliopiston piirissä.
Artikkelin avaamiseen on kaksi tapaa
Tieteellisten lehtien artikkeleita voidaan avata lukijoille kahdella tavalla:
- koko lehti on vapaasti luettavissa
- maksullisen lehden yksittäiset artikkelit ovat avoimia kaikille
Tässä on kuva Analytical Biochemistry -lehdestä, jossa on mahdollista julkaista yksittäisiä avoimia artikkeleita.
Avoimuus ei tarkoita ilmaista
Lehtien julkaiseminen ja toimitustyö vaativat rahaa, myös verkossa julkaistuna. Open access -mallissa kustannukset katetaan siten, että artikkelin tekijä maksaa ns. kirjoittajamaksun.
Tämä ei silti tarkoita, että rahalla saisi minkä tahansa artikkelin julkaistua. Monissa OA-lehdissä on normaali vertaisarviointikäytäntö ja ne ovat tieteellisesti korkeatasoisia.
OA-julkaisujen liepeillä esiintyy kuitenkin epäeettistä liiketoimintaa. Lue lisää ns. saalistajajulkaisuista luvusta Mikä on luotettava lähde?
Rinnakkaistallenteetkin ovat avoimia
Maksumuurin takana oleva artikkeli on mahdollista tallentaa julkaisuarkistoon, josta se on vapaasti luettavissa, mahdollisesti hieman viiveellä alkuperäiseen julkaisuun verraten.
UEFin julkaisuarkisto on nimeltään UEF eRepository.
Suomalaisessa tiede- ja tutkimusmaailmassa on periaatteena, että julkisin varoin rahoitettu tutkimus pitäisi olla kaikkien hyödynnettävissä avoimesti. Katso OKM:n tiedote 13.6.2017. Jos julkaisua ei julkaista alun perin avoimesti, on se ainakin tallennettava julkaisuarkistoon.
Julkaisuarkistojen aineistoja löytää googlaamalla. Kokeile siis hakua Googlessa artikkelin nimellä.
Vertaisjakelun kautta saa artikkeleita luettavaksi
Tutkija voi itse laittaa omia artikkeleitaan näkyville omille kotisivuilleen tai esimerkiksi akateemisten verkostoitumispalvelujen, kuten ResearchGate, kautta. Jos tämä ei tekijänoikeussyistä ole mahdollista, voi artikkelin kirjoittajalta pyytää suoraan kopiota artikkelista.
Kirjojen ja opinnäytteiden avoin julkaiseminen
Myös kirjoja voidaan julkaista Open access -formaatilla.
Opinnäytteet, erityisesti väitöskirjat ovat usein avoimia julkaisuja. Opiskelijana voit osaltasi edistää tieteen avoimuutta julkaisemalla oman gradusi avoimesti! Lue kirjaston blogista UEFin julkaisutoiminta vuonna 2021, kuinka avoin julkaiseminen on kehittynyt UEFissa, myös gradujen osalta.
Avoimien aineistojen hakeminen onnistuu useista eri lähteistä
OA-julkaisuista löytyy tietoja aiemmin tässä materiaalissa esitellyistä tietokannoista. Usein tietokannoissa on mahdollista rajata hakutulos vain avoimiin aineistoihin, mutta tämä ei ole tarpeen silloin kun saatavilla on maksullistakin aineistoa, kuten yliopistolla on.
Avoimia aineistoja voi hakea myös avoimen tiedon hakuun erikoistuneista hakukoneista. Lue lisää näistä kirjaston Avoimen tiedon hakuoppaasta.
Avoin julkaiseminen on osa laajempaa tieteen avoimutta. Lue lisää avoimesta tieteestä:
- Avoin tiede (UEFin sivuilta)
- ATT – avoin tiede ja tutkimus
Seuraava sivu: Tulosten tallentaminen