Sarjojen ja kokousjulkaisujen hakeminen

Peruslinja nykyisin on, että julkaisut ovat vapaasti verkossa luettavissa. Verkkojulkaiseminen yleistyi kuitenkin vaihtelevasti 2000-luvulla, eikä vanhempia aineistoja ole tuotu takautuvasti verkkoon. Vanhemmat aineistot löytyvät painettuina kirjastoista.

Uudet sarjajulkaisut löytyvät helpoiten yleisillä hakukoneilla

Muista silti, että esim. Google käyttää tulosten järjestämiseen paitsi itse tekstissä esiintyviä sanoja, myös viittauksia sivujen kesken ja sivujen käyttöastetta (=kuinka usein linkkiä on klikattu).

Jos kyseessä on suhteellisen vähän käytetty julkaisu, voi käydä niin, että hakutuloslajittelu ei nosta hyvääkään aineistoa niin korkealle kuin sisällön perusteella kuuluisi. Kannattaa siis selailla tuloslistaa pidemmälle.

Julkaisujen selaaminen suoraan haluamansa organisaation kotisivuilta on kätevää, jos haluaa välttää hakukoneiden tuoman sekalaisen sälän.

Hae vanhempia sarjoja kirjastotietokannoista

Erityisesti vähän vanhempia sarjoja kannattaa hakea UEF-Primosta. Käytä hakuna oletushakua (haku kirjaston kokoelmista). Voit kirjoittaa hakuun sarjan nimen tai yksittäisen osan nimen.

Uusiakin sarjajulkaisuja kirjastoissa on edelleen painettuna, mutta ei yhtä kattavasti kuin aiemmin. Vain ja ainoastaan verkossa julkaistua aineistoa, jota ovat mm. erilaiset raportit ym. selvitykset, ei yleensä tallenneta UEF-Primoon.

Sarjajulkaisua voi hakea:

  • sarjan nimellä
  • osan ja tekijän nimellä
  • aiheenmukaisesti samoin kuin kirjoja

Sarjat kirjaston kokoelmissa

Osa sarjoista on kirjastossa sijoitettu yhtenäisinä sarjoina ns. sarjahyllyihin. Osa sarjojen osista taas on hajautettu aiheen mukaan eri hyllyihin.

Kokousjulkaisujen (konferenssit, proceedings) hakeminen

Kokousjulkaisutkin ovat usein sarjoja; tietty konferenssi järjestetään vuosittain tai muutaman vuoden välein.

Konferenssijulkaisut sisältävät lyhyitä artikkeleita: tiivistelmiä pidetyistä esitelmistä sekä postereista. Julkaisu voi olla painettu tai elektroninen.

Kokousjulkaisuja haetaan kuten sarjajulkaisujakin:

  • hakukoneilla netistä
  • konferenssien kotisivuilta
  • kirjasto- ja kirjallisuustietokannoista.

Fysiikan ja tekniikan alan konferenssijulkaisuja löytyy erityisen paljon IEEE Xplore- tietokannasta.

Kuvakaappaus. Haun tulos, joka on yhteensä 64 osumaa, on esitetty jaettuna julkaisutyypeittäin: Conferences 55, Journals 9.
Esimerkkitapauksessa suurin osa tuloksista on konferenssiartikkeleita ja vain pieni osa tieteellisten lehtien artikkeleita.

Seuraava sivu: Opinnäytteiden hakeminen