Monitieteistä gerontologista tietämystä tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän
Millä tavoin voimme taata jokaiselle mahdollisuuden hyvään ikääntymiseen? Mikä tekee vanhuudesta erityisen elämänvaiheen? Miten muuttaa ikäsyrjiviä asenteita ja -toimintatapoja?
Osataksemme lähestyä yllä olevia kysymyksiä eri näkökulmista ja ymmärtääksemme, miten monimuotoisesta ilmiöstä ikääntymisessä on kyse, tarvitsemme vanhenemiseen ja vanhuuteen liittyviin erityiskysymyksiin pureutuvaa tietoa ja osaamista. Tätä tietämystä tarjoaa monitieteinen gerontologinen tutkimus, johon Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa järjestettävät gerontologian perusopinnot antavat erinomaisen läpileikkauksen.
Gerontologian äärelle johdattelevat polut ja intressit ovat moninaisia
Gerontologian opinnot auttavat syventämään ymmärrystä vanhenemisesta ja vanhuudesta, sekä tarjoavat uusia näkökulmia ja herätteleviä oivalluksia monille – olit sitten ikääntyneiden parissa työskentelevä ammattilainen, tutkinto-opiskelija tai vain yleisesti aiheesta kiinnostunut. Gerontologia tarjoaakin ainutlaatuisen kohtaamispisteen eri koulutus- ja työtaustoista tuleville ihmisille, mikä tekee gerontologisen tutkimuksen kentästäkin valtavan rikkaan ja monipuolisen. Itse humanistitaustaisena mediatutkijana kiinnostuin aikoinaan median vanhenemisen kuvastoista, joiden kautta avautui ovi laajempiin tarkasteluihin ikääntymisestä kulttuurisena ilmiönä. Samalla avautui näkökulmia, jotka ovat sittemmin monin tavoin avartaneet ja haastaneet ajatteluani ikään, vanhenemiseen ja vanhuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Verkossa toteutettaviin avoimen yliopiston gerontologian opintoihin sisältyy opintojakso, jossa perehdytään vanhenemisen kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin aspekteihin. Opintojakso on ollut monille opiskelijoille uusi ja antoisa tuttavuus. Alla lyhyt johdatus siihen, mistä vanhenemisen kulttuurisessa tarkastelussa on kyse ja miksi myös kulttuurisia näkökulmia on tärkeä ottaa huomioon sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla.
Mikä ihmeen kulttuurigerontologia?
Vanhenemiseen ja vanhuuteen liittyvien kulttuuristen ulottuvuuksien tarkastelua kutsutaan kulttuurigerontologiaksi. Suomessa kulttuurigerontologia edustaa vielä suhteellisen pientä osa-aluetta gerontologisessa tutkimuksessa, mutta kansainvälisesti se on kovaa vauhtia kasvava oma tutkimusalansa. Erityisesti viime vuosikymmenen aikana kulttuuristen näkökulmien tarkastelu on lisääntynyt ja monipuolistunut huomattavasti. Tämä kertoo osaltaan siitä, että ymmärrys vanhenemisen ja vanhuuden eri ympäristöistä, ulottuvuuksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä on laajentunut perinteisten lääketieteellisten ja sosiopoliittisten tarkastelukulmien ulkopuolelle.
Tarkkaa määritelmää kulttuurigerontologialle ja alan rajoille on vaikeahko löytää. Kulttuurigerontologiaa on sanottu kuitenkin luonnehtivan tietty monitieteellinen ja inklusiivinen asenne, joka on perinteisesti ollut avoin monenlaisille näkökulmille ja lähestymistavoille, ja joka pitää sisällään sekä humanistisissa että sosiaalitieteissä tehtävää, pääasiallisesti laadullista tutkimusta. (Twigg & Martin 2015).
”Kulttuurilla” voidaan luonnollisesti viitata moniin eri asioihin. Laajassa määritelmässä kulttuuri koostuu yhteisön jaetuista arvoista, normeista, tiedosta ja toimintatavoista, mutta tarkastellessamme esimerkiksi hoivakulttuuria, lähestymme kulttuuria suppeammasta tulokulmasta. Kulttuurigerontologian kiinnostuksen kohteet ovatkin moninaisia ja voivat kohdentua esimerkiksi vanhempien ihmisten elämäntapoihin ja vanhenemiseen kytkeytyviin kulttuureihin, vanhuuden kokemuksellisuuteen, vanhenemista koskeviin kulttuurisiin odotuksiin ja normeihin, eri aikakausien ja eri kulttuurien vanhuuskäsityksiin tai vaikkapa eri representaatiomuotojen (median, mainonnan, kirjallisuuden ja kuvataiteiden) tapoihin esittää vanhenemista ja vanhuutta. Toisaalta kulttuurigerontologian nimissä voidaan tutkia myös kulttuurista vanhustyötä sekä taiteen ja kulttuurin käyttöä osana ikääntyneiden hoitoa, hoivaa ja hyvinvointia. Yhteistä kulttuuri-näkökulmille on kuitenkin se, että kulttuurilla viitataan kollektiiviseen, yhteisölliseen ilmiöön sekä johonkin, mikä on ihmisten tekemää, tuottamaa ja ilmaisemaa (Vakimo 2003).
Miksi vanhenemisen ja vanhuuden tarkastelu kulttuurisista näkökulmista on tärkeää?
Vanheneminen tapahtuu aina tietyssä ajassa ja paikassa: se on ympäröivän kulttuurin säätelemää ja määrittämää. Ympäröivä kulttuuri muun muassa opettaa meitä tulkitsemaan vanhenemismuutoksia tietyllätavalla ja antaa malleja siihen, millaisia tapoja ikääntyä pidetään kulttuurissamme suotavana ja tavoiteltavana. Toisaalta kulttuuriset käsitykset vanhuudesta sekä vanhempien ihmisten kyvyistä, rooleista ja merkityksestä yhteiskunnassa ohjailevat julkista ikäkeskustelua ja poliittista päätöksentekoa (ks. Lumme-Sandt ym. 2020; Varjakoski 2023).
Kulttuurigerontologia pyrkii usein tarkastelemaan kriittisesti vakiintuneita käsityksiä ikääntymisestä ja vanhuudesta, sekä tuomaan esiin uusia näkökulmia. Tavoitteena on laajentaa ymmärrystämme tavoista, joilla käsittelemme ja käsitteellistämme vanhenemista ja vanhuutta (Könönen, Vakimo & Kinnunen 2022). Vanhenemisen kulttuurisiin näkökulmiin keskittyvällä opintojaksolla pyritäänkin hahmottamaan syvemmin yhteiskunnan suhdetta vanhenemiseen ja tekemään näkyväksi sitä asenne- ja arvomaailmaa, joka vaikuttaa muun muassa kohtaamisiimme iäkkäiden ihmisten kanssa, oli kyseessä sitten arkinen tai vaikkapa terveydenhuollon asiakaskohtaaminen. Saatamme esimerkiksi tietämättämme kantaa mukana ikäsyrjiviä ajattelu- ja toimintatapoja, joista tietoiseksi tuleminen on alku muutokselle – ja mitä useampi meistä haastaa erilaisia vinoutuneita ajattelu- ja toimintatapoja, sitä todennäköisemmin muutoskin on mahdollista.
Yhteiskunta ja kulttuurinen ajattelu muuttuvat jatkuvasti
Eliniän piteneminen, väestörakenteen muutos ja elämäntapojen moninaistuminen ovat osaltaan johtaneet siihen, että meilläkin paraikaa uudelleen neuvotellaan vanhenemista, vanhuutta ja ikääntyneitä koskevista käsityksistä ja merkityksistä yhteiskunnan ja kulttuurin eri osa-alueilla. Jotta pystyisimme rakentamaan ei ainoastaan ikäystävällisiä, mutta myös sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää yhteiskuntia, on osattava tarkastella vanhenemista ja eri elämänvaiheita uudella tavalla. Samanaikaisesti on tärkeää tiedostaa, että iäkkäitä ihmisiä on monenlaisia ja erot yksilöiden välillä voivat olla suuria. Tarvitsemme tietoa ja osaamista erilaisuuden ja yksilöllisyyden tunnistamiseen, ja tähän kulttuurigerontologinen tietämys antaa meille lisävälineitä.
Lähteet:
Könönen M., Vakimo S., Kinnunen A. (2022) Johdanto. Lähtöasetelmia ikääntymisen tarkasteluun. Teoksessa Kinnunen A., Könönen M., Vakimo S. (toim.) Babuškoja, teräsvaareja ja digisenioreita. Muuttuva vanhuus Suomessa ja Venäjällä (s. 7–22). Helsinki: Gaudeamus.
Lumme-Sandt K., Nikander P., Pietilä I., Vakimo I. (2020) Ikäkäsitykset päätöksenteon taustalla. Gerontologia 34:4, 359–362.
Twigg J., Martin W.. (2015) The field of cultural gerontology: an introduction. Teoksessa Twigg J., Martin W. (toim.) Routledge Handbook of Cultural Gerontology (1–15). London: Routledge.
Vakimo S. (2003) Kulttuurista gerontologiassa – kulttuurigerontologisen identiteetin pohdintaa. Gerontologia Vol. 4, 5. artikkeli, 196–201.
Varjakoski H. (2023) Vastarintaa, ikäleikkiä ja aktivistimummoja. Vanhenemisen kotimaiset mediakuvastot. Akateeminen väitöskirja. Humanistinen tiedekunta, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Turun yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9150-1