Hevosen tuoksun taika

Nenä kiinni hevosen kaulassa, tamma kuuntelee ja hapuilee suulla hupun reunaa. Tyttö halaa ponia ja kehuu sitä. Rajatonta riemua. Kehuvat toinen toisiansa. Poninpallukka ei suostunut millään ravaamaan ja estettä koetettiin ylittää useamman kerran. Lopulta se onnistui. Lapsi ohjasi ponia, määrätietoisesti eteenpäin, näytti esimerkkiä, johti laumaa – ja lopulta poni ravasi ja ylitti esteen. Onnistuminen!

Olemme sosiaalipedagogisella ponitoimintatunnilla, jolla tällä kertaa tehdään yhdessä agilitya. Kokeillaan, miten saamme yhdessä rakennetut tehtävät tehtyä ponin kanssa. Mitä poni pelkää? Miten voimme auttaa sitä, ettei se enää pelkää? Onko joku este, jota joudumme harjoittelemaan, jotta tehtävä lopulta onnistuu? Sama juttu kuin elämässä, jos ei heti onnistu, niin yrittää uudelleen, ja sitten onnistuu.

Toiminnassa yhdistyvät sosiaalipedagogiikan kulmakivet: toiminnallisuus, yhteisöllisyys ja elämyksellisyys sekä tietysti tavoitteellisuus. Esimerkkitoiminnassa agility kannustaa rohkeuteen, rauhoittaa keskittymään tehtävään, auttaa toimimaan yhdessä jonkun muun – ponin ja joskus myös ryhmän kanssa, kehittää motoriikkaa monella tavalla sekä muistuttaa myös ohjeiden noudattamisen tärkeydestä. Ohjaaja opastaa ja ennen kaikkea kannustaa, vahvistaa lapsen jo osaamaan – kyllä sinä pystyt, katso miten hienosti poni toimii sinun kanssasi. Se luottaa.

Ohjaajan tehtävä on huolehtia, että tavoite ei unohdu, jotta sosiaalipedagogiikan kulmakivet ovat todella mukana toiminnassa ja suurien eläimien kanssa toimiessa ei turvallisuusnäkökulmaa voi korostaa liikaa – ohjaaja vastaa siitä, että toiminta on niin turvallista kun se vain voi olla.

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutusta on toteutettu jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Tästä syystä Itä-Suomen Yliopiston toiminta-alueen vaikutuspiirissä on lukuisia sosiaalipedagogisia hevostoimintaohjaajia, jotka tekevät monipuolista työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toimintaa toteutetaan hyvin erilaisiin tarpeisiin ja hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä. Osa toiminnasta tehdään osana perhekotien toimintaa, osa yksittäisen palvelun tuottajan järjestämänä. Toiminnan sisällöt varioivat sen mukaan mitä tarpeita asiakkailla on ja minkä alan tausta toimijalla itsellään on. Toiminta sopii lastensuojelun ehkäiseväksi toiminnaksi, ikääntyneiden päivätoimintaan tai päihdekuntoutujien tukemiseen. Kaikkea sosiaalipedagogista hevostoimintaa yhdistää kuitenkin yksi asia – hevosen tuoksun taika.

Tiina Juurela
Sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja

tyttojaponi

Kuva: Kaksi erottamatonta lasta. Ihmislapsi 9-vuotta, ponilapsi 4-vuotta, keksimässä uusia ”poniuksia” kesälaitumella kesällä 2016.

Hakuaika seuraavaan Sosiaalipedagogiseen hevostoimintaohjaaja koulutukseen on käynnissä
https://www.uef.fi/web/aducate/-/2017-ennakkotietoa-sosiaalipedagoginen-hevostoiminta-syrjaytymisen-ehkaisyssa-ja-sosiaalisessa-kuntoutuksessa-taydennyskoulutus-25-op-

Sosiaalipedagoginen hevostoimintayhdistys ry

http://www.hevostoiminta.net/