Valmentava esimies – perusteet

VALMENTAVA ESIMIES Lead and Coach! – How to enhance employees’ motivation to success

Aducate_K8-3Koulutukseen osallistunut johtaja kertoi kuinka alussa työntekijöiden valmentamiseen tuntui menevän aikaa. Hyödyt näkyivät kuitenkin nopeasti. Aikaisemmin työntekijät olivat lähestyneet pomoa: ”Hei pomo, meillä on ongelma, mitä tehdään?”.

Valmennuskeskustelujen myötä työntekijöistä tuli ratkaisijoita. He lähestyivät esimiestään sanoilla ”Hei pomo, meillä ongelma, mutta minulla on idea kuinka se ratkaistaan.” Esimies kertoi, että valmennuskeskustelun myötä hänellä jäi enemmän aikaa muihin esimiestöihin, kun aikaisemmin hän oli ratkaissut ongelmia työntekijöidensä puolesta.

 5 hyötyä

  • pystyt tukemaan työntekijöidesi motivaatiota uudella tavalla
  • innostat työntekijöitäsi ja vahvistat heidän uskoaan tavoitteiden saavuttamiseksi
  • opit valmentamisen perusteet ja hyödyntämään valmentajan kolmea positiota
  • opit oivalluttamaan
  • opit käsittelemään ongelmia ratkaisukeskeisesti
  • opit käyttämään eteenpäin vieviä kysymyksiä

Lisäksi koulutusryhmän toiveiden mukaan koulutuksessa voidaan käsitellä mm. tavoitteeseen liittyvien huolien käsitteleminen, epätoivon kohtaaminen, ”en minä mutta muut…” tilanteen käsitteleminen, ”minulla ei ole ongelmaa” – tilanteen käsitteleminen tai muita esimiestyön tilanteita.

Kohderyhmä

Johtajat ja esimiehet, HR

Kesto, laajuus ja rakenne

Sisältää koulutuspäivän, pariharjoituksia sekä omatoimista harjoittelua ja etätehtävän. Koulutuksen laajuus on 1 opintopiste. Enintään 20 osallistujaa.

Hinta ja ilmoittautuminen

480 € / osallistuja

Tilaus koulutus 2200 €

Veroton palvelu. Yliopistolla on oikeus lisätä hintaan arvonlisävero arvonlisäverolain mahdollisten muutosten mukaisesti. Kouluttajan matka- ja/tai majoituskustannukset lisätään hintaan.

Lue lisää

Yhteystiedot

Arttu_kasvokuvapieni_By_Alias_StudiotArttu Puhakka, suunnittelijaratkaisukeskeinen työyhteisö –kouluttaja, ratkaisukeskeinen coach,

etunimi.sukunimi@uef.fi, @arttucoach (Twitter)

050 406 4310

Itä-Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate