Tyytyväinen työssäoppija kiittää! | Happy trainee gives thanks!

Please, scroll down to read in English

Opiskelen kirjastoalan ammattitutkintoa Keudassa, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä. Onnekseni onnistuin saamaan harjoittelupaikan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuskirjastolta kuudeksi viikoksi. Heti alkuun pitää kehua kirjaston työntekijöitä ja terhakkaa työilmapiiriä. Kiitellä kyllä kelpaakin, sillä koin alusta alkaen, että minut otettiin vastaan arvostavasti heti ensimmäisenä työpäivänä ja kohdeltiin kuin vertaisena vähintään. Itse työ yliopiston kirjastossa oli sopiva sekoitus tiimityötä ja itsenäistä aherrusta.

Harjoittelujaksoni teemana oli viestintä ja markkinointi, mutta pääsin paneutumaan varsin monipuolisesti kirjaston työtehtävien koko kirjoon, kun työstään innostuneet ammattilaiset perehdyttivät mielellään omiin vastuualueisiinsa. Lisäksi viestintä laajasti ajateltuna liittyy kutakuinkin kaikkeen toimintaan kirjastotyössä. Sisäisessä viestinnässä moninaiset palaverit ja kokoukset työtapana ovat jo osa itse työn toteutusta ja erilaisia viestintävälineitä hyödynnetään laajasti. Isossa työyhteisössä toimiva sisäinen viestintä myös takaa työn sujuvuuden, kun taas ammattitaitoinen asiakasviestintä liittyy olennaisesti kirjaston keskeiseen arvoon eli asiakaslähtöisyyteen. Viestintä onkin hyvin suunnitelmallista toimintaa, jota jokainen työntekijä toteuttaa päivittäisessä työssään tavalla tai toisella. Kirjasto tavoittaa asiakkaansa moninaisten kanavien kautta ja vastaavasti kirjastoon voi ulkoapäin olla yhteydessä vaihtelevien väylien välityksellä.

Tutustuminen tieteellisen kirjaston työmaahan avarsi ansiokkaasti näkemystäni kirjastokentän työmahdollisuuksista. Työhönsä sitoutunut henkilökunta ja innostunut ilmapiiri vahvistivat entisestään omaakin motivaatiota alalle asettumiseen. Vaikka viestintä ja markkinointi toisaalta ovat pitkälti suunniteltua ja säädeltyä toimintaa, niin käytännön viestintätaidoista kertoo kuitenkin enemmän se, miten toivotat hyvät huomenet työkavereillesi ja hymyillen tervehdit asiakkaita.

Kirjoittaja hymyilee työhuoneessa
Tyytyväinen harjoittelija työnsä äärellä. | Happy trainee at work.

I’m studying information and library services in Keuda. I was lucky to get a practical training placement in the Kuopio Campus Library for six weeks. I must praise the library personnel and the wonderful working climate: from the first day I felt that I was warmly welcomed and appreciated like I was an equal colleague, to say the least.

The work at the university library has been a good mixture of teamwork and independent work. The theme of my traineeship was communication and marketing, but I have been able to familiarise myself versatilely with the whole spectrum of the library’s duties as experts enthusiastic of the work have been eager to introduce their own areas of responsibility to me. Furthermore, communication in a broad sense is pretty much connected to every activity in the library work. In the internal communication, different meetings as a work method are already a part of the implementation of the work and different communication channels are widely used. In a large work community, well-functioning internal communication ensures the fluency of the work, whereas skilled customer communication is quintessentially linked with the library’s core value of customer orientation. Therefore, communication is a well-planned activity that all employees implement in their daily work one way or another. The library reaches its customers via various channels and similarly the library can be contacted multiple ways.

Getting to know the work being done at an academic library has considerably widened my perception on the job opportunities available in the library field. Personnel committed to the work and enthusiastic working climate have further reinforced my motivation to make it my niche. Even though communication and marketing are well planned and regulated activities, more revealing of your practical communication skills is how you say good morning to your colleague or greet a customer with a smile on your face.

Pauliina Heikkinen, tieto- ja kirjastopalvelujen opiskelija, Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, kirjaston harjoittelija | student in information and library services, Keuda, library trainee
Käännös | Translation: Suvi Tolvanen
Kuva | Photo: Piia Pietarinen

Share