Bibliometriikan aakkoset yliopistomaailmassa

Lyhyesti sanottuna bibliometriikka tarkoittaa julkaisutoiminnan tilastollista analyysiä. Monen ensireaktio bibliometriikkaan on ”tylsää”, mutta kun asiaan vähänkin paneutuu, aihe on ajankohtaisuudessaan keskustelua herättävä, suorastaan hektinen. Tämä kävi hyvin ilmi myös Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), Suomen yliopistokirjastojen neuvoston (SYN) ja CSC -Tieteen tietotekniikan keskuksen 7.10.2014 järjestetyssä Bibliometriikka ja tutkimuksen arviointi – seminaarissa.

Yliopistomaailmassa tutkimuksen määrää ja laatua mitataan etenkin tutkijoiden tuottamilla tutkimusjulkaisuilla ja tässä kohtaa bibliometriikka tulee kuvioon mukaan. OKM kerää vuosittain tiedot yliopistojen julkaisuista ja saatuja tietoja käytetään paitsi yliopistotutkimuksen rakenteen ja kehityksen seurannassa, myös yliopistojen perusrahoituksen jakokriteerinä. Tätä taustaa vasten julkaisutoiminnan mittaamisen merkitys korostuu ymmärrettävästi.

Mistä bibliometriikassa on kyse? Mitä bibliometriset luvut ovat käytännössä? Tunnetuimmat indikaattorit ovat esimerkiksi viittausanalyyseissä saadut luvut, joista selviää, kuinka paljon tutkijan artikkeleihin on viitattu muissa artikkeleissa. H-indeksillä mitataan yksittäisen tutkijan julkaisutehokkuutta ja julkaisujen merkittävyyttä. Impact factor-luku määrittää tieteellisen lehden arvon kuvaamalla artikkelin saamat siteeraukset keskimäärin yhden vuoden aikana. Jufo-luokitus taas on ns. kansallinen impact factor, kaikki tieteenalat kattava tasoluokitus erityyppisille julkaisukanaville (tieteellisille lehdille, sarjoille, konferensseille ja kirjakustantajille).

Bibliometriset luvut toimivat vaikuttavuus- ja tuottavuusmittareina. Tutkimusta voidaan arvottaa paitsi yliopistoittain, myös tieteenaloittain tutkijan ja organisaation tasolla. Pohja-aineistona toimivaa massiivista raakadataa hankitaan kansainvälisiltä kustantajilta (mm. Thomson Reuters ja Elsevier), kotimaisella kentällä raakadataa Suomen korkeakoulujen julkaisutiedoista tuottaa CSC. Usein myös laskenta- ja analysointipalvelut ostetaan ulkopuoliselta palveluntuottajalta. Eurooppalaisista yliopistoista Leidenin yliopisto on erikoistunut tämän tyyppisen vertailutiedon tuottamisessa. Erinäiset taulukot ja kuviot kertovat näennäisen helposti tieteen laadusta, tieteidenvälisyydestä, fokusoitumisesta ja kansainvälisestä verkostoitumisesta. 

Kuten seminaarissa tuli esiin, alan asiantuntijat tietävät kyllä, ettei lukuja voi tulkita mekaanisesti eivätkä ne ole millään lailla yksiselitteisiä. Bibliometrisiin menetelmiin, kuten viittausanalyysiin liittyy paljon myös kritiikkiä ja ongelmia, ja esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden ja humanistien kannalta viittausanalyysit Web of Science- ja Scopus-tietokannoista ovat rajallisia. Bibliometriikka vaatii paitsi osaamista, myös harkintaa ja varovaisuutta, sillä ylitulkinnan vaara on ilmeinen.

Pia Vuolanto Tampereen yliopistosta kertoi, miten bibliometriikkaa on käytetty kuuden suomalaisen yliopiston tutkimusarvioinneissa. Lopputulema oli se, että tutkimuksen arvioinnin käytännöt vaihtelevat yliopistoittain ja vaikka bibliometriikka on monipuolista, niin laskenta on toteutettu eri tavalla eivätkä tulokset ole vertailtavissa.

Samaa kertoi myös Päivi Kytömäen esittelemä Suomen yliopistokirjastojen neuvoston tutkimuksen tuen verkoston kysely, jossa kartoitettiin bibliometrisiä toimeksiantoja 1,5 vuoden ajalta yliopistokirjastoissa. Tilastointi ei ole vielä kaikissa kirjastoissa yhdenmukaista tai kattavaa. Mielenkiintoista kuultavaa oli, miten erilaisiin tarkoituksiin analyyseja käytetään: yliopiston tai tiedekunnan sisäiseen rahanjakoon, rekrytointiin, yksiköitten vertailuun jne.

Bibliometriikan sovelluksista kertoo myös Suomen Akatemian Tieteen tila – hanke, jossa tarkastellaan Suomen yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimustoiminnan edellytyksiä ja tuloksia organisaatioittain ja tieteenaloittain. Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksen (RUSE) analysoinnit sekä VTT:n tarkastelut tuovat myös mielenkiintoisen lisän keskusteluun. Voit klikata näihin ja päivän muihin esityksiin itsesi tästä: esitysmateriaalit.

Seminaarissa esiintyneessä keskustelussa oltiin yksimielisiä siitä, että tarvitaan kansallista yhteistyötä laskenta- ja tiedonantamiskäytäntöjen (tilastointi) yhtenäistämiseksi. Kauhukuvana, tosin tuskin todennäköisenä on, että indikaattorit alkavat ohjata tiedemaailmaa ja julkaisupolitiikkaa niin, että tutkimusyhteistyö vinoutuu paitsi eri tieteissä ja tieteiden kesken, myös yliopiston sisällä, kansallisesti ja kansainvälisestikin.

Tomi Rosti ja Kirsi Salmi, tietoasiantuntijat, Itä-Suomen yliopiston kirjasto