Kroatian Dubrovnikissa järjestettiin 20.-23.11.2014 järjestyksessään toinen informaatiolukutaitoon keskittyvä konferenssi, ECIL 2014 (European Conference on Information Literacy). Eurooppalaisten lisäksi oli osanotto runsasta mm. Pohjois-Amerikasta ja Lähi-idästä. Osanottajia oli lähes kolmesataa 53 maasta.
Konferenssin tarkoitusta ja tutkimuskohteita kuvaavalta sivulta löytyy tyrmäävä listaus informaatiolukutaidon lajeista, alalajeista ja informaatiolukutaitotutkimuksen näkökulmista. Niistä päätellen informaatiolukutaito kattaa koko elämänilmiöiden kirjon, vai mitä sanotte näistä esimerkeistä:
- informaatiolukutaito (IL) ja elinikäinen oppiminen
- media- ja informaatiolukutaito (MIL)
Dubrovnikin vanha kaupunki. Yhden iltapäivän voi nipistää konferenssista, jotta ehtii tutustua kohteeseenkin. Kuva Marja Aho - kansalaislukutaito
- tieteellinen lukutaito
- tieteidenvälinen IL
- visuaalinen lukutaito
- terveyslukutaito
- IL eri konteksteissa (terveys, juristiikka, jne.)
- työpaikan informaatiolukutaito
- IL uusien teknologien käytössä (Web 2.0, Web 3.0., mobiiliteknologiat)
- IL eri ikäryhmissä, koulutustasoilla tai monikulttuurisissa tai eettisissä ja sosiaalisissa yhteyksissä
- IL ja demokratia, kansalaisuus, kestävä kehitys, sosiaalinen media
Mitä on informaatiolukutaito?
Keynote- ja muiden puhujien esityksissä keskusteltiin paljon sen määrittelystä, onko termi tai ilmiö päässyt ummehtumaan sisäänpäin lämpiäväksi, onko se liian kirjastokeskeinen. Onko informaatiolukutaidon käytännön ja tutkimuksen välillä kuilu, ja syväkin? Keitä kaikkia informaatiolukutaito koskee?
Eräs pääpuhujista, professori Tefko Saracevic, kiteytti informaatiolukutaidon mielestäni osuvasti: “Viime kädessä informaatiolukutaitoisia ovat ne, jotka ovat oppineet, kuinka oppia.” Myös David Bawden esitti keynote-puheessaan, että kyse ei ole niinkään tiedollisista taidoista ja kyvyistä, vaan siitä, että ymmärtää ja pystyy sopeutumaan muuttuviin teknologioihin (ja niiden mahdollisuuksiin). Siihen tarvitaan koulutusta ja ohjausta.
Andrew Whitworth venytti perinteistä IL-käsitystä kirjastoista ulospäin. IL on kaikkia varten, mutta sallitaanko dialogi, moniäänisyys, rajojen yli yltävä yhteinen kehittäminen? Kirjastokeskeisyydestä pääsee Whitworthin mukaan eroon vetämällä mukaan ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi kriittisen pedagogiikan osaajia, ihmismaantieteen ja sosiologian opettajia, ammattiliittojen, opiskelija- ja kansalaisjärjestöjen osaajia.
Flipped, blended vai mixed?
Konferenssin ohjelma oli hyvin intensiivinen ja rakennettu siten, että yhteisten esitysten jälkeen oli useita rinnakkaisia sessioita. Teemoina oli mm. informaatiolukutaidon tutkimus ja teoreettinen konteksti, elinikäinen oppiminen, opetus, ohjaus. Kenties suosituimpia olivat opetuksen ja ohjauksen parhaisiin käytänteisiin perehtyvät esitykset. Opetuksen kehittämisajatusten tueksi kuulin esityksiä mm. hybridistä, sulautuvasta (blended) tai käänteisestä (flipped) opetuksesta. Opiskelija tutustuu peruspaketteihin ennen ensimmäistä kontaktiopetusta, jolloin voidaan keskittyä hands-on –harjoitteluun ja oppimiskeskusteluun. Ennakko- tai välitehtävät voivat koostua teksteistä, videoista, omien taitojen arvioinnista, pienistä tehtävistä tai kyselyistä, tai pelin keinoin. Esimerkkejä siitä, kuinka tiivistetty yhteistyö laitosten kanssa on parantanut opetusta, vertaisoppimisen ja –opettajuuden hyödyistä niin ikään. Avoimia IL-oppimateriaaleja kehitellään jo maailmalla, mm. Tallaghtin teknologisessa instituutissa Irlannissa. Useita esityksiä oli myös nuorten ja lasten sosiaalisen median ja aineistojen käytöstä (esim. UCLAn kirjaston Diane Mizrachin väitöskirjatutkimus kandivaiheessa olevien opiskelijoiden painetun/e-aineiston käytöstä).
Mitä uusia ajatuksia itsellä heräsi?
Itselleni on menneen syksyn suurin oivallus ollut, kuinka tiedontarpeet ja tiedonhaun välineet voivat muuttua kertaheitolla työelämään siirryttäessä. Suppeimmillaan – tai perinteisimmillään – liitämme informaatiolukutaidot lähinnä tiedonhakutaitoihin. Omassa ympäristössämme, yliopiston tiedonhaun opetuksessa ja ohjauksessa, olemme tähän asti keskittyneet akateemisen tiedon hakuun ja arviointiin sekä tieteellisen tiedon ja julkaisujen maailmaan. Opetus tähtää opiskelijan menestykselliseen suoriutumiseen tieteellisen tutkielman teossa sekä muussa opiskelussa ja yliopistosta valmistumiseen tehokkaasti opiskellen. Olisiko aika ajatella tarkemmin sitäkin, mitä yliopistosta käytännön työelämään pullahtava opiskelija tarvitsee? Mitä informaatiolukutaitoja ihmiset työelämässä tarvitsevat? Mitä taitoja työnantaja odottaa, mitkä voisivat olla työnhaussa ja työn suorittamisessa edullisia taitoja?
Mitä on informaatiolukutaito jatkuvan koulutuksen tai elinikäisen oppimisen (lifelong learning) mittakaavassa ja miten me olemme siinä mukana? Näihin kysymyksiin ei pysty vastaamaan yksin kirjasto, vaan yliopiston on rakennettava yhteistyötä eri suuntiin, kehitettävä yliopiston ohjausagendaa, kontakteja työnantajiin. (Samaa kysymystä käsiteltiin UEF Oppimisympäristöt 2020 -seminaarissa elokuussa 2014, esim. Jarkko Tirrosen tutkimus. Opiskelijat toivovat opetuksen sisällöiltä parempaa työelämärelevanssin ja työelämän tarpeiden huomioimista.)
Tärkeä siirtymävaihe on opiskelijalle sekin, kun hän tulee lukiosta tai muun väylän kautta yliopistoon. Tiedämmekö, millaiset ovat hänen IL-taitonsa ja -valmiutensa, ja millainen tuki silloin on tarpeen? Kuuluuko suomalaisen koulun opetussuunnitelmaan media- ja informaatiolukutaidon edistäminen, ja onko kouluissa resursseja ja osaamista? Miten ja mistä esimerkiksi alakoulun opettajat tai aineopettajat ohjaavat hakemaan, käyttämään ja arvioimaan aineistoja oppimisen tueksi? Mitä välineitä tai aineistoja heillä on käytettävissä? Ohjelmointitaitojen lisäämisestä koulujen opetussuunnitelmiin on ollut puhetta. Eiköhän ole tarpeen kartoittaa muidenkin IL-taitojen merkitystä ja tarvetta?
Konferenssilukutaitoa oppimassa
Dubrovnikiin lähtiessä koin, että minut oli lähetetty paitsi hakemaan asiatietoa ja oppia, myös näkemään ja oppimaan, kuinka suurissa kansainvälisissä konferensseissa toimitaan – ”konferenssilukutaitoa”. ECIL-konferenssin ilmapiiri oli avoin ja lämminhenkinen. Tuntematta kovin hyvin vastaavien tapahtumien tunnelmaa, yllätyin, kuinka helppoa oli lähestyä toisia osanottajia. Paikalla oli niin tutkijoita, informaatio-, kirjasto- ja media-alan asiantuntijoita, kouluttajia, eri alojen opettajia kuin päättäjiä. Oppiarvo tai asema ei ollut merkitsevä, vasta jälkikäteen käteen työnnetystä nimikortista saattoi käydä ilmi, että puheissa oli professori SejaSe. Niin ”virallisessa” kuin epävirallisemmassa ympäristössä oli luontevaa ryhtyä juttusille, ja ihmiset olivat kiinnostuneita toistensa taustoista, kiinnostuksen aiheista, tai konferenssin yhteisestä annista. Kokeneiden konferenssikettujen mukaan tämä konferenssi tuntuu saavuttaneen arvostetun aseman jo alussa, mikä ei ole aivan tavallista.
Hedelmällisiä paikkoja unohtumattomille keskusteluille ja yhteisöllisyydelle soi ”virallisen” ohjelman ohella ulkopuolinen sosiaalinen ohjelma. Kahvi- ja lounastauot, bussimatkat illanviettoon tai lentokentälle, kaikki tilaisuudet olivat hyvässä käytössä. Samassa illallispöydässä tai tanssilattialla yhteislauluja hoilaten tutustuu toisiin eri tavoin kuin seminaarisalissa istuen.
Seuraava ECIL-konferenssi järjestetään Tallinnassa ensi syksynä. Teema on vihreä: Information Literacy, Media Literacy, Smart Lifestyle and Environmental Sustainability. Nyt on lähellä mahdollisuus lähteä suuremmallakin joukolla hakemaan innostusta ja eväitä omaan työhön!
Marja Aho
Tietoasiantuntija
