Hakuaiheen käsittely

Hyvien hakusanojen löytämiseksi pitää ensiksi tunnistaa omasta hakuaiheesta juontuvat hakukysymykset ja keskeiset käsitteet. Käsitteistä johdetaan sitten hakusanat.

Mieti hakukysymysten avulla mitä tarvitset

Hakukysymysten avulla voi hahmottaa itselleen, millaisia teemoja omaan aiheeseen liittyy, samaan tapaan kuin mietitään tutkimuskysymyksiä. Hakukysymykset voivat olla osittain samojakin kuin tutkimuskysymykset, mutta voivat myös poiketa niistä. Erityisesti pitää pystyä erittelemään ne asiat, joihin vastaus voisi löytyä kirjallisuudesta, ei oman kokeellisen tutkimuksen kautta.

Hakukysymys (tai hakuongelma) on se kysymys/joukko kysymyksiä, johon etsit vastausta tieteellisistä julkaisuista, kirjallisuudesta.

Aiheesta on sellaisenaan on helppo johtaa ensimmäinen hakukysymys, kuten kuvassa alla.

Tekstiä. Otsikko: Raskasmetallipitoisuuksien määrittäminen puhdistamattomasta merisuolasta.. Hakukysymys: Miten ja millä menetelmillä määritetään rakskasmetallien pitoisuutta merisuolassa? Ydinkäsitteet: raskasmetallit, määritys, merisuola.

Kun kyse on tutkimuksen (opinnäytteen) tekemisestä, on nähtävä, millaisia muita tietoja tutkimuksessa voitaisiin käyttää hyväksi, millaiset palaset olisivat hyödyllisiä kokonaisuuden kannalta. Eri lähteistä tulevan tiedon yhdistely ja vertailu on osa tutkimusta.

Esimerkki:

  • mikä on raskasmetallien pitoisuus merisuolassa, onko aiempia tutkimuksia?
  • mitä menetelmiä on käytetty (raskas)metallien pitoisuuksien analysointiin?
  • mitkä ovat menetelmien hyödyt ja haitat?
  • onko tutkittu asiaa muiden suolojen kuin merisuolan osalta?
  • mitä merisuola on, millaisia ominaisuuksia sillä on yleisesti?
  • miten (meri)suolaa käsitellään pitoisuusanalyyseissä?
  • mitä kautta raskasmetalleja päätyy (meri)suolaan?
  • millaiset raskasmetallipitoisuudet ovat hyväksyttäviä?
  • mitä haitallisia/hyödyllisiä vaikutuksia raskasmetalleilla on ravinnossa/elimistössä?

Kun tiedonhakua tehdään ja tuloksia saadaan, voi hakukysymysten avulla peilata, onko vastaukset kysymyksiin löydetty – hyvät hakukysymykset ovat siis myös hakutulosten arvioinnin ja valikoinnin väline.

Määrittele käsitteet

Käsite on yksittäinen olio tai asia, kuten ilmiö, teko, esine, tapahtuma. Käsitteiden avulla jäsennetään ja luokitellaan maailmaa. Käsitteiden määrittely on olennaista sekä tiedonhaun että koko tutkimusprosessin ja kirjoittamisen kannalta.

Hakukysymyksistä esiin nousseet tiedonhaun teemat pitää purkaa edelleen hakukäsitteiksi. Hakukysymysten avulla saattaa nousta esiin haettavia käsitteitä, joita pelkkä aiheen otsikko ei kerro. Käsitteiden määrittäminen ohjaa vahvasti sitä, miten varsinaiset hakulauseet tiedonhaussa koostetaan.

Käsitteitä voi olla yksi tai useampia. Hakuaiheesta riippuen voi erottaa keskeiset käsitteet sekä niitä täydentävät apukäsitteet. Keskeiset käsitteet ovat asian ydin, olennaisimmat ilmiöt; täydentävillä käsitteillä voidaan rajata ja määritellä hakuongelmaa tarkemmin. Vaikka lähdettäisiin liikkeelle vain yhdestä peruskäsitteestä, eteen voi tulla näkökohtia, jotka pakottavat lisäämään hakuun muitakin käsitteitä.

Yllä olevan esimerkin keskeiset käsitteet ovat:

  • raskasmetallit
  • merisuola
  • määritysmenetelmät

Tarkentavia käsitteitä:

  • pitoisuus
  • ominaisuudet
  • vaikutukset

Käsitteet kannattaakin määritellä aluksi hyvin pelkistettyinä. Tällöin niiden yhdistely ja monipuolinen käyttö ovat hakuvaiheessa helpommin hallittavissa.

Tiedonhaku: kokoa, rajaa, yhdistele, vertaile tietoa

  1. Tietoa tarvitaan aina aiheen keskeisistä käsitteistä: käytetyt käsitteet on pystyttävä tutkimuksessa määrittelemään yksiselitteisesti.
  2. Aihetta jäsentämällä ja tutkimusongelmaa tarkentamalla hahmottuu oma ymmärrys siitä, mitä omalla tutkimuksella halutaan osoittaa ja mitä asioita halutaan tietää. Näitä asioita voi hahmotella hakukysymysten kautta.

Mitä tarkemmin pystyt rajaamaan aiheesi, sitä helpompaa on tiedonhaku. Laajat, jäsentymättömät aiheet ovat hankalia haettavia.

Seuraavien seikkojen pohtiminen helpottaa aiheen määrittelyä, jäsentelyä ja rajaamista:

  • Mikä on aiheen kannalta oleellista tai tärkeää?
  • Mihin laajempaan viitekehykseen aihe kuuluu?
  • Mitä suppeampia asiakokonaisuuksia aihe pitää sisällään?
  • Millaisesta näkökulmasta aihetta tarkastellaan:
    • Kuka? (tekee, toimii, vaikuttaa taustalla)
    • Kenelle? (toiminnan kohderyhmä, kehen vaikuttaa, kenelle on tärkeä) – henkilöt, ryhmät, organisaatiot
    • Miksi? (tarve, pakko, seuraus jostakin, mistä?)
    • Miten? (menetelmä, tarkastelutapa: esim. teoreettinen/soveltava )
    • Missä? (maa, maanosa jne.)
    • Milloin? (ennen, nyt, tulevaisuudessa)
  1. Tutkimukseen tarvitaan aina taustatietoja aiheesta myös laajemmassa kontekstissa: mihin asiayhteyteen tai aihekokonaisuuteen aihe liittyy ja millaisia tutkimusongelmia aiheen piirissä on aikaisemmin käsitelty. On tärkeää selvittää myös, mitä aiheesta ei vielä tiedetä.
  2. Tietoa voi joutua hakemaan myös tutkimusmenetelmistä, tilastomenetelmistä, aineiston käsittelystä ym.

Seuraava sivu: Sanojen keksiminen