Uutiskirje, huhtikuu 2024

Kevät lähestyy ja päivät pitenevät. Elvytyshankkeen väellä on pitänyt kiirettä opetuksen kanssa, sillä maaliskuussa käynnistyivät muun muassa vähemmistökieliä ja uhanalaisuutta ja karjalan murteita käsittelevät kurssit. Uutta materiaaliakin on ehditty julkaisemaan, tällä kertaa etenkin eteläkarjalaksi.

Jussi Huovisen muistosivu elvytyshankkeen blogissa

Elvytyshankkeen blogissa on julkaistu uusi sivu sen kunniaksi, että Jussi Huovisen (1924–2017) syntymästä olisi 2.4.2024 tullut sata vuotta. Jussi Huovinen oli vienankarjalaisen kulttuurin tuntija ja sanansaattaja, ja hän syntyi ja eli Suomussalmella sijaitsevassa vienalaiskylässä, Hietajärvessä.

Muistosivulle on koottu vienankarjalaisen pakinaklupi-keskustelukerhon osallistujien kirjoituksia. Tekstit käsittelevät Jussi Huovisen elämää ja perintöä ja vienankarjalaista kulttuuria. Lisäksi sivulle on kerätty linkkejä Jussi Huovista ja vienankarjalaisuutta käsitteleviin tv- ja radio-ohjelmiin ja artikkeleihin.

Linkki Jussi Huovisen muistosivulle elvytyshankkeen blogissa.

Karjalaisuutta koskeva Kulttuuricocktail Live -jakso 3.4.

Yle TV1:llä esitetään keskiviikkona 3.4. kello 20.00 Kulttuuricocktail Live -keskusteluohjelman jakso, jossa käsitellään karjalaisuutta ja karjalan kieltä. Jaksossa ovat vieraina kuvataiteilija Reeta Suvanto ja muusikko Mika Saatsi.

Suvikarjalan opastujat kirjutetah -sivu

Suvikarjalan opastujat kirjutetah -sivulla on maaliskuun mittaan julkaistu helmikuussa loppuneen eteläkarjalan keskustelukurssin opiskelijoiden kirjoituksia. Monipuoliset, kuvitetut kirjoitukset sopivat hyvin kielenopiskelun tueksi. Maaliskuun aikana sivulla on julkaistu esimerkiksi ulkoilua, kevättä, historiaa ja kirjallisuutta koskevia kirjoituksia.

Linkki Suvikarjalan opastujat kirjutetah -sivulle elvytyshankkeen blogissa.

Kurssin opiskelijat valmistelivat myös Vuotamma Äijiäpäiviä -pääsiäiskalenterin, jota julkaistiin elvytyshankkeen blogissa ja Karjalan kieli eläy -ryhmässä Facebookissa koko maaliskuun ajan. Kalenterin tekstit löydät jatkossa elvytyshankkeen blogista, ja ne sopivat luettaviksi myös pääsiäisen jälkeen – iso osa teksteistä käsittelee kevään tuloa yleisellä tasolla.

Linkki Vuotamma Äijiäpäiviä -kalenteriin.

Astiet da syöndäneuvot -sanasto eteläkarjalaksi

Elvytyshankkeen blogissa on julkaistu Katerina Paalamon laatima Astiet da syöndäneuvot -sanasto eteläkarjalaksi. Sanastosta löytyvät tärkeimpien astioiden ja ruokailuvälineiden nimet ja muuta ruoka- tai kahvipöydässä tarvittavaa sanastoa.

Leibä-suola syöjillä (hyvää ruokahalua)!

Linkki sanastoon.

Markku Ylösen äänitteet

Elvytyshankkeen blogissa on julkaistu Markku Ylösen kielinäytteitä. Näytteet on julkaistu sekä äänitiedostoina että tekstinä, joten niitä voi samanaikaisesti kuunnella ja lukea.

Äänitteissä käytetty kielimuoto kuuluu varsinaiskarjalan etelämurteisiin. Litteraattien kirjoitusasu ei ole aivan normitetun kielen mukainen vaan mukailee puhujan idiolektia (hänelle ominaista kielimuotoa, henkilökohtaista murretta).

Äänitteet ovat aiheeltaan monipuolisia. Sivulla on julkaistu esimerkiksi lauluja, loitsuja ja kertomuksia.

Linkki äänitteisiin elvytyshankkeen blogissa.

Hannu Lappalaisen laulukäännös ja Karjalazet kirjutetah -sivu

Elvytyshankkeen blogin Karjalazet kirjutetah -sivulla on julkaistu Hannu Lappalaisen karjalaksi kääntämä Tuuli hil’l’ah puhaldau -laulu (suom. Tuuli hiljaa henkäilee). Suomenkieliset sanat on kirjoittanut Olli Wuorinen.

Linkki laulukäännökseen.

Jos tahdot, että tekemäsi teksti tai video julkaistaan elvytyshankkeen blogissa, lähetä se meille sähköpostitse (karjalanelvytys@uef.fi). Hankkeen kieliasiantuntijat tarkistavat tekstiaineistot, koska niitä voidaan käyttää myös karjalan opetuksessa, mutta videot julkaistaan useimmiten sellaisinaan. Elvytyshankkeelle tarjotun materiaalin julkaisusta päätetään aina tapauskohtaisesti.

Linkki Karjalazet kirjutetah -sivulle.

Paginpertit huhtikuussa

Paginperti-keskustelukerhot kokoontuvat Joensuussa myös huhtikuussa. Molemmat Paginpertit pidetään tuttuun tapaan Helmi-tilassa (Rantakatu 23 A, kellarikerros). Kaikille suunnattuun Paginpertiin voit lisäksi osallistua Zoom-yhteydellä ensimmäisen tunnin ajan. Paginpertissä käytetään aina samaa linkkiä, jonka saat Natalia Giloevalta (natalia.giloeva@uef.fi), jos sinulla ei sitä vielä ole.

Nuorien Paginperti kokoontuu 21.4. kello 15–17.  Kaikkien Paginperti kokoontuu 28.4. kello 16–18.

Tulgua terveh vaikka kumpaankin Paginpertiin! Kutsumme mukaan kaikkien murteiden puhujia, ja puhua voit oman taitotasosi mukaan.

Lisätietoja löydät Paginpertien sivulta elvytyshankkeen blogista.

Linkki Paginpertien sivulle.