Käytännössä: Positiivisen psykologian menetelmät opetuksessa
Opetushenkilöstölle tarkoitettuun positiivisen psykologian kokeiluohjelmaan on ollut tunkua. Sen takia jaamme parhaita paloja niille, jotka eivät päässeet mukaan.
Tarkoituksena oli, että osallistujat kokeilivat positiivisen psykologian menetelmiä lasten ja nuorten kanssa. Kokeiluja tekivät toimivat erityisopettajina, aineenopettajina, luokanopettajana tai koulunkäynnin avustajina. Kokeiluja toteutettiin 35 kappaletta, joista 12 kohdistui erityistä tukea tarvitseviin lapsiin ja nuoriin. Suurin osa kokeiluista tehtiin alakoulussa; vain neljä yläkouluikäisten kanssa. Kokeilut kohdistuivat yleensä opetettavaan ryhmään/luokkaan. Kokeilluista 23 liittyi tietoisuustaitoihin, neljä vahvuuksien tuntemiseen ja tunnistamiseen, kolme huomion suuntaamiseen myönteisiin asioihin (kuten onnistumiset), kaksi mindset -ajatteluun, yksi kiitollisuuteen ja yksi empatiaan.
Kokeiluja tehneet opettajat kertoivat, että harjoitukset eivät vieneet paljoa aikaa oppitunnista. Parhaimmin menetelmät näyttivät toimineen, kun ne sisällytettiin arkeen esimerkiksi tunnin alkuun tai loppuun. Esimerkiksi tietoisuustaitoharjoitus saattoi kerrallaan kestää 2-4 minuuttia, jolloin jäi riittävästi aikaa oppitunnin varsinaiselle sisällölle. Kokeilut kestivät yhdestä kerrasta useaan viikkoon. Keskimäärin kokeilu kesti reilut kaksi viikkoa. Toisin sanoen yhtä menetelmää kokeiltiin noin kahden viikon ajan.
Tietoisuustaitoja kokeilleista kymmenen opettajaa raportoi ryhmän/luokan rauhallisuuden vahvistuneen ja työskentelyn rauhoittuneen. Tämä näkyi mm. keskittymisenä tehtäviin. Yleisin harjoitus (17/23) oli hengityksen tarkkaileminen. Tietoisuustaitoihin liittyvien kokeilujen kommentointiin myös vahvistaneen oppilaiden taitoa kuunnella ohjeita ja keskittyä tehtäviin, rauhoittaneen siirtymävaihteita (esim. siirtyminen ruokailuun), vahvistaneen oppilaiden tietoisuustaitoja (harjoitukset sujuivat harjoittelun myötä sujuvammin). Tietoisuustaitojen mainittiin myös antaneen oppilaille välineen rauhoittumiseen. Neljässä kokeilussa ei havaittu vaikutuksia. Näissä tapauksissa kokeilujen pituudet olivat yksi kerta, neljä kertaa, neljä kertaa ja useita kertoja. Tietoisuustaitojen voidaan todeta suurimmassa osassa tapauksissa tuottavan hyvinvointia luokkaan.
Vahvuuksiin liittyvien kokeilujen myötä oppilaat tulivat tietoiseksi vahvuuksista (että niitä ylipäätään on) ja oppivat myös tunnistamaan ja sanoittamaan niitä itsessään ja muissa oppilaissa. Kokeiluissa (3 kpl), joiden tarkoituksena oli suunnata oppilaiden huomiota myönteisiin asioihin (mm. päivittäiset onnistumiset), kahdessa havaittiin myönteistä kehitystä. Oppilaiden nähtiin oppivan havaitsemaan ja sanoittamaan omia ja toisten onnistumisia. Carol S. Dweckin lanseeraamaa Growth mindset -ajattelua sovellettiin kahdessa tapauksessa. Molemmissa kokeiluissa nähtiin pientä myönteistä muutosta uskoon omasta oppimiskyvystä. Kokeiluja tehneet kokivat, että alakouluikäiset lapset kokivat aiheen aika vaikeaksi, mikä selittänee pientä muutosta asiassa.
Kokeiluja tehneitä henkilöiltä pyydettiin myös jakamaan hyviä käytänteitä, joita he voisivat suositella muille. Suurin osa hyvistä käytänteistä kohdistui tietoisuustaitoihin. Kokeiluja tehneiden henkilöiden mukaan harjoituksien tekemistä auttaa, jos opettaja itse on ”vihkiytynyt” asiaan, harjoituksia toistetaan säännöllisesti esimerkiksi päivittäin, harjoitukset liitetään siirtymätilanteisiin eli esimerkiksi siirtyminen ruokailuun tai tunnin alkuun ja harjoitukset ovat lyhyitä, esimerkiksi kaksi minuuttia kestäviä.
Koulutukseen osallistujat myös oppivat soveltamaan harjoituksia. Eräs opettaja kertoi, että luokan oppilailla oli vaikeuksia tehdä harjoitusta, jossa seurataan hengitystä. Tällöin opettaja keksi näyttää oppilaille videota aalloista, jotka paiskautuvat rantaan. Opettaja ohjeisti oppilaitaan valitsemaan yhden aallon ja seuraamaan sitä rantaan saakka. Oppilaiden oli helpompi seurata liikkuvaa aaltoa kuin hengitystään. Tämä harjoitus opettajan mukaan vahvisti rauhallisuutta ryhmässä.
Tietoisuustaitoharjoituksista toimivimmiksi mainittiin hengityksen tarkkaileminen tavalla, jossa huomio suunnataan siihen kohtaan kehoa, jossa hengitys tuntuu voimakkaimmin. Kukan terälehti -harjoitus myös mainittiin toimivaksi. Siinä hengitystä seurataan samalla sulkemalla ja avaamalla käsiä hengityksen tahdissa (aivan kuin kukan terälehdet aukenevat ja sulkeutuvat). Hengitystä voi myös tarkkailla asettamalla hernepussin rintakehän päälle ja seuraamalla hernepussin liikettä. Muutaman kokeilija raportoi, että oppilaat pitivät tästä harjoitukset enemmän, kun hernepussi sijoitettiin otsalle, ei rintakehän päälle.
Tietoisuustaidot olivat suosituin kokeiluun valittu menetelmä. Koulutukseen osallistujien kertomuksista on pääteltävissä, että tietoisuustaitoja kannattaa kokeilla useamman viikon ajan. Yksittäiset tai muutaman päivän kestävät kokeilut eivät tuottaneet muutoksia luokan hyvinvointiin. Mitä yksinkertaisempi harjoitus, sitä parempi. Vilkkaammilla lapsilla liikkeen yhdistäminen harjoitukseen näyttäisi toimivan.
Positiivisen psykologian kokeiluohjelma toteutettiin Opetushallituksen rahoittamassa Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen -koulutushankkeessa, joka on osa opetustoimen täydennyskoulutusta.
Arttu ja Sanna
Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa.
arttu.puhakka@uef.fi, sanna.soppela@uef.fi