SOMETTUVAN METSÄSUHTEENI VAIHTOEHDOTON TOTUUS

Ennätyslumisen ja pitkän talven jälkeen yllättänyt superkevät on ollut kuuma myös metsäkeskusteluissa – luonnollisesti myös sosiaalisessa mediassa. Olenpa hieman itsekin ottanut riskiä sotkeutumalla kyselevällä ja sekä/että -asenteella tulenarkaan avohakkuukeskusteluun. Etenkin Twitterissä on vaikea välttää pinnallista ja yksipuolista heittelyä olipa kyse metsien hiilinieluista, avohakkuista, puurakentamisesta tai sisäilmaongelmista. Onkohan some kärjistänyt myös minun metsäsuhdettani tai vääristänyt siitä antamaani kuvaa? Pitäisikö olla tarkempi siinä millaisia twiittejä peukutan ja jaan? Onneksi en ole arvostettu huippuasiantuntija, jonka sanomisia ja jääviyttä kyseenalaistetaan usein rankastikin. En liene ainoa, jonka objektiivisuuteen ja asenteisiin vaikuttaa metsällisten työtehtävien ohella myös metsänomistajan rooli. Metsäsuhde on suomalaisille herkkää aluetta, jossa tunteet helposti voittavat tutkimuksen ja jopa maalaisjärjen äänen. Metsäviestinnässäkin on hyvä pitää mielessä Wiion lait.

Viime aikoina olen usein pohtinut valinnanvapauteen, digiloikkaan ja riskinhallintaan liittyviä kysymyksiä – ylipäätään metsäbiotalouden ennakoinnin haasteita. Metsäsuhteeni sai myös tunneälyllistä haastetta, kun piti päättää Kainuun lumituhoalueiden liepeillä toteutetun talvileimikkoni hakkuutavasta. Tavoitteena oli löytää aiempia siemenpuuhakkuita kannattavampi vaihtoehto, jossa myös mökkiympäristön riista- ja maisema-arvot olisi turvattu. Näillä pohjustuksilla uskallan nyt avautua hieman some -heittojani syvemmin.

Historia on toisinaan pysähdyttävää. Puuvanhuksen vuosirenkaat kääntävät ajatukseni perimän ja kasvuympäristön suhteeseen – ja nuorison tulevaisuuteen. Metsänhoidossa siirryttiin hiljattain vapaan kasvatuksen aikaan ja laatukasvatusta harrastetaan nyt jopa entisajan määrämittahakkuilla. Toistaako historia sittenkin itseään, kun terveellinen hirsirakentaminenkin kiinnostaa yhä useampaa? Sisäilmasto- ja hiilinielukysymykset yhdistyvätkin metsä- ja rakennusalan visioissa yhä voimakkaammin. Yhteinen historia on tosin karumpaa: sisäilmaongelmien äitinä ”aikakauden hyvän rakentamistapa” ja ”hyvä metsänhoito” ajoittain kovankin kritiikin kohteena.

Metsätalouden päätöksenteossa on korostunut pitkä aikajänne ja hyvin ennakoitavan hitaan muutoksen kulttuuri. Aikajänteen valinta tuntuu hiertävän usein kengässä myös somekeskusteluissa metsien hiilinieluista ja hakkuutavoista. Miten ala sopeutuu 2010 -luvulla yllättäneeseen murrokseen, jonka vauhdikas eteneminen näkyy lähes viikoittain myös somessa. Miten käy biojalostamohankkeiden kilpajuoksussa ja millä vauhdilla jatkuvapeitteinen metsätalous yleistyy? Joudutaanko sittenkin lisäämään myös puun tuontia ainakin väliaikaisena ratkaisuna? Miten biojalostamoinvestointien suunnittelijat ja rahoittajat ennakoivat ilmastonmuutoksen, metsätuhojen, metsänomistajien käyttäytymisen ja ympäristöimagon riskejä puunhankintaan? Nähdäänkö avohakkuita vieroksuva metsänomistaja puuhuollon kustannuksia lisäävänä ongelmana vai jopa uusien tuotteiden ja liiketoimintamallien mahdollistajana? Yleistyykö jatkuvapeitteinen metsänhoito ja jopa avohakkuuttoman sahatavaran tuotanto samalla tavalla kuin maatalouden luomutuotanto?

Aito valinnanvapauden toteutuminen edellyttää vaihtoehtojen ymmärtämistä ja niihin liittyvien epävarmuuksien sietämistä. Tuntuu siltä, että metsäneuvonnassa ja paikoin metsäopetuksessakin on tarvetta päivittää ennakkoluulottomasti asenteiden ohella myös käsityksiä jatkuvan kasvatuksen määritelmistä ja kannattavuudesta. Siihen muuten sopii hyvin uusi Aducaten verkkokurssi, jolla metsälain tarkoittama eri-ikäiskasvatus käsitellään vain yhtenä osana jatkuvapeitteistä metsätaloutta. Kurssilla esitellään myös uudet #jokametsänhakkuuohjeet, joissa ei tarvitse tehdä valintaa tasaikäismetsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen välillä. Eri-ikäiskasvatuksen riskeistä on myös tarpeen puhua muistaen monet myytit ja metsänhoitotavasta riippumattomat riskit.

Hieman pelkään, että kuumana käyvän #avohakkuuthistoriaan kiistelyn lieveilmiönä leviää metsäsuhdetta lukkiuttavaa metsäpalveluihinkin heijastuvaa leimautumispelkoa. Ei liene myöskään kenenkään etu, jos joku lapsille ikänsä metsiä säästellyt päätyy kieltolain pelossa hätäisiin päätehakkuisiin. Toisaalta avohakkuiden puolustaminen mustikan perimän laajentamisella toi mieleen Wiion lait ja houkutuksen suositella metsäväkeä etsimään ensi kesän mustikat vain muokatuilta avohakkuilta ja jalostetuista taimikoista. Alkukesän #pöllögate oli varmaan opiksi kaikille osapuolille. Meille jääräpäisille suomalaisille on luonteenomaista takertua yhteen vaihtoehtoon vastustaen kaikkia muita ja oppia vasta kantapään kautta.

Eikö nyt tarvittaisi metsäkeskusteluunkin lisää ratkaisukeskeisiä, positiivisia ja metsänomistajan valinnanvapautta kunnioittavia puheenvuoroja ja konkreettisia esimerkkejä? Yhä useammat metsänomistajat haluavat painottaa päätöksenteossa puuntuotannon ohella jossain määrin myös esimerkiksi riista-, maisema- ja vesiensuojelutavoitteita. Voisiko riistapainotteisen jatkuvapeitteisen metsänhoidon pilottihankkeet kannattavuuslaskelmineen vaikkapa Metsähallituksen arvokkailla riista- ja luontomatkailualueilla vaimentaa kiistoja ja toimia mallina myös yksityismetsänomistajille? Entä mihin suuntaan avohakkuukeskustelu kääntyy, jos helteiden jälkeiset kesämyrskyt ja pitkin kevättä varoiteltu ennätyksellinen kirjanpainajatuho iskevät runsaspuustoisiin kuusikoihin? Siinä saattaa metsänomistajien naapurisopukin olla koetuksella.

Metsänomistajat ovat perinteisesti luottaneet metsäammattilaisen suosituksiin jopa vaihtoehdottomana totuutena. Voisiko vaihtoehtojen laskennallinen ja visuaalinen vertailu olla asiakaslähtöisten metsäpalvelujen digiloikan seuraava askel? Näihin kysymyksiin voi syventyä myös digitalisaation ja monitavoitteisen päätöksenteon mahdollisuuksia käsittelevissä Aducaten koulutuksissa ja maksuttomissa webinaareissa. Mitä teknisiä tai taloudellisia esteitä olisi tuottaa verovaroin kustannettuun metsään.fi verkkopalveluun tai siihen aineistoon pohjautuvan maksulliseen metsätietopalveluun metsikkökohtaisesti simuloituja vaihtoehtoislaskelmia erilaisia hakkuutavoilla? Miltä kuulostaisi vaikkapa seuraava skenaario verkkopalvelussa tai mobiililaitteessa toimivasta metsäpalvelusta? Havainnollistan sitä mökkipalstani leimikkoesimerkin kautta.

kari_blogi1

Metsäpalstalleni oli metsään.fi -palvelussa metsänhoitosuosituksiin perustuvana ehdotuksena 6,5 ha avohakkuuta. Ranta-alueelle toki olisi jätettävä pieni suojavyöhyke, mutta muuten hakattaisiin kaikki tilan varttuneet metsät. Maastossa itse päivittämistäni metsävaratiedoista näkyi kuitenkin selvästi, että jokaisessa metsikössä on varsin laaja läpimittajakauma ja alikasvostakin oli paikoin runsaasti. Eli metsä vaikutti hyvin potentiaaliselta kohteelta myös yläharvennukseen riippumatta siitä, halutaanko siirtyä peitteiseen metsätalouteen vai tehdäänkö jossain vaiheessa myös päätehakkuu.

Odotan mielenkiinnolla, milloin joku kehittää metsänomistajan verkkopalvelua seuraavaan suuntaan. Ensin pitäisi arvioida onko metsaan.fi -datan tarkentamisesta merkittävää hyötyä. Yksi mielenkiintoinen ratkaisu siihen on metsänomistajan kännykällä ottamiin kuviin perustuva Trestima-sovellus. Luulenpa, että minunkin metsästä on viimeistään 2030-luvulla käytössä puittainen täsmämetsänhoidon mahdollistava data. Datan päivittämisen jälkeen metsänomistaja valitsee tavoitteet (ja mahdolliset painotukset). Sen jälkeen verkkopalvelu laskee jokaiselle metsikkökuviolle vaikkapa 2-3 vaihtoehtoista hakkuuohjelmaa sekä niin vaikutukset puustoon, kannattavuuteen, hiilitaseeseen, maisemaan, riistaan ja muihin monimuotoisuus tekijöihin? Metsänomistaja voisi myös määritellä tarvittaessa jopa kuviokohtaisia rajoitteita (simuloidaanko jatkuva kasvatus tai/vai/ja päätehakkuu). Halutessaan metsänomistaja voi vertailla simuloituja vaihtoehtoja visuaalisesti ja tarvittaessa tuottaa lisää vaihtoehtoja. Tuloksena saadaan tavoitteiden perusteella optimoitu pidemmän aikavälin metsäsuunnitelma, jonka 1. kausi on hyvä pohja seuraavan leimikon suunnitteluun. Monsu-ohjelmalla läppärillä kaikki edellä mainittu jo toimii.

kari_blogi2

Teinkin omalle palstalle Monsu-ohjelmalla 30 vuoden ajalle metsäsuunnitelman ja nykyarvolaskelmiin perustuvia kannattavuusvertailuja.  Esimerkiksi yllä olevan kuvan metsikössä viime talvena toteutettu jatkuvapeitteinen vaihtoehto oli taloudellisesti mielekäs, missä riista- ja maisema-arvojen edistäminen tuli ikään kuin kaupan päälle. Perinteinen siemenpuuhakkuu, maanmuokkaus ja myöhemmät taimikonhoitotyöt olisivat johtaneet 4% korkokannalla noin 1000 €/ha (2% korkokannalla noin 3000€/ha) huonompaan nykyarvoon kuin yläharvennus ja jäävän puuston kasvattaminen. Määrämittahakkuuksi tai suojuspuu-yläharvennukseksi kutsuttava hakkuu tilastoitiin eri-rakenteiskasvatuksen poimintahakkuuna, mutta olisi voitu yhtä hyvin tilastoida tavallisena kasvatushakkuuna. Tukkiosuus oli noin 75% ja noin hakkuukertymästä (100 m3/ha) noin puolet päätyi lopulta edullisina sivuvirtoina sellun tai bioenergian raaka-aineeksi.  Jos olisi tehty pienaukko, olisi pitänyt hakata myös arvokasvupiikin kynnyksellä olevat noin 15-22 cm:n läpimittaiset yllä olevassa kuvassa näkyvät puut. Uskotko niiden järeytyvän samalla tavalla kuin sahalle myyty tukkipuu, jonka vuosirenkaat näkyy alla olevassa kuvassa? Pienaukkoja ei tietoisesti tehty siitäkään syystä, että olisi tullut paineita nopealle alikasvoksen elpymiselle ja taimettumiselle. Nyt tämänkertaisen noin 5 ha leimikkoon jäänyttä puustoa voidaan yläharventaa parikin kertaa, joten taimettumiselle on aikaa reippaasti yli 20 vuotta. Jatkuvan kasvatuksen yläharvennusten yleistyminen lisää hieman myös valtakunnan metsien kokonaiskasvua.

Onko haihattelua ennakoida, että digiloikan myötä seuraavassa leimikossani joskus 2030-luvulla käytössä on puutason tarkka data, laatutukista maksetaan hyvin hakkuutavasta riippumatta ja osa metsätuloista tulee myös jonkinlaisen hiilinielu ja/tai habitaattikaupan kautta? Metsäsuhteissa valinnanvapaus madaltanee riskejä ja kynnystä kokeilla jatkuvaa kasvatusta. Jos esimerkkileimikossani päädyttäisiinkin vuosikymmenten päästä vaikkapa kaistalehakkuuseen, olisinko hävinnyt jotain? Vaikka kritisoinkin some-keskustelua, niin mietteitäni saa vapaasti kommentoida myös somessa. Antoisia metsähetkiä Suomen suvessa!

kari_blogi3

Kirjoittaja Kari Pasanen ,MMM, @pasanen_kari on Aducaten suunnittelija ja riistametsänhoidosta kiinnostunut metsänomistaja.

 

 

Yksi vastaus artikkeliin “SOMETTUVAN METSÄSUHTEENI VAIHTOEHDOTON TOTUUS”

  1. Tuosta tarkan datan keräämisestä…vilkuilin noin vuosi sitten sivusilmällä erästä amerikkalaista tekniikkaprojektia, jossa pienellä budjetilla oli värkkäilty droneen huokea laser-skanneri ja pieni ohjausohjelmisto. Näiden avulla drone pystyi väistelemään esteitä lentäessään.
    Siitä juohtui mieleen, että entäs jos saisi laitettua dronen asialle, keräämään dataa metsän sisälle. Ei siis vain metsikön päälle lentelemään/kuvaamaan tai skannaamaan.
    Tuommoiseen projektiin lähtisin itsekin innolla mukaan, kun vaan jostain löytyisi rahoittaja 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.