Uuden polun äärellä

Kuvittele, että olet uuden polun äärellä. Horisontissa, ei kuitenkaan kamalan kaukana, häämöttää kauniin auringonnousun tapaan opinnot ja sitä kautta unelmiesi työ. Heitä pois kaikki maalliset huolet – älä murehdi, älä kyseenalaista. Mitä tuo unelmien työ pitäisi sisällään? Mitä tekisit työksesi ja miten sen tekisit, jos työn tekemistä ei sanelisi raha tai muut sidokset? (laita silmät hetkeksi kiinni ja maistele ajatusta)

Kerro itsellesi mitä ajattelet.

Mitä kerroit itsellesi?

Älä syyllisty väheksymään itseäsi. Kerroit itsellesi juuri uuden tavoitteesi – uuden polkusi, horisonttisi päätepisteen.

Arvelen, että taistelet vastaan, sanot, ettei ole mahdollista olla huomioimatta maallisia huolia. Olit sivuuttaa koko kirjoituksen tämän seurauksena, mutta joku pieni toivonripe sai sinut kuuntelemaan (itseäsi). Se on hyvä!

On totta, että on mahdotonta täysin heittää pois kaikkia maallisia huolia, kuten ylläolevassa kappaleessa pyydän. On kuitenkin myös totta, että usein rakennamme itsellemme kuvitelmia ja luomme velvollisuuksia, kuvittelemme, ettemme voi, pysty, ei ole mahdollista, tehdä toisin (kuunnella itseä). Kun pysähdymme tarkastelemaan niitä, saatamme huomata, että aika moni asia on järjestettävissä toisin. Aika moni asia löytää paikkansa. Yksin, hieman hukassa ja mahdollisesti väsyneenä – kuten jokainen meistä joskus on – saattaa uuden näkökulman löytäminen hankalaa.

Kun horisontissa siintävä tavoite alkaa olla selvillä, on aika ottaa seuraava askel. – Huomaathan, että olet ottanut jo ensimmäisen askeleen uskaltamalla ajatella, että on olemassa horisontti ja toisen, kun olet edes häivähdyksen omaisesti sallinut itsesi kuvitella, mitä se voisi sinulle antaa. Kolmas askel on pohtia, mitä tuolla polulla on tarjota. Mitä kiviä ja kantoja pitäisi kulkea katsomassa, jotta saavutat tavoitteesi? On varmasti myös niitä maallisia asioita, jotka luovat mutkia polullesi, mutta mikä polku olisi polku, jollei sen suunta välillä vaihtelisi tai reitti kumpuilisi? Se tekee matkasta kulkemisen arvoisen – ja haastaa meidät pohtimaan, minkälaisia reittejä keksimme, jotta horisontti pysyisi edelleen kompassissa, emmekä pimeinäkään hetkinä eksyisi polultamme.

Ei ole olemassa vääriä valintoja, on vain sivupolkuja, jotka voivat halutessasi johdattaa sinut metsän siimeksestä alkuperäiselle polullesi. Ja lopulta, miten nämä polut risteävätkään toisiaan? Minkälaisia työllistäviä – mutta kuitenkin sinulle tärkeitä työyhdistelmiä voisikaan uuden polun päästä tai varrelta, löytyä?

Opinto-ohjaukseen tullessaan moni opiskelija on tehnyt jo päätöksen opintojen aloittamisesta. Usein opintojen aloittaminen on osa suurempaan muutosprosessia elämässä. Osa opiskelijoista kysyy ohjauksessa, onko opiskeleminen minulle mahdollista? Pystynkö minä siihen? Voinko minä todellakin opiskella? Keskustelu mahdollisesta maisterin tutkinnosta tai ajatus toivotusta ammatista, saa hymyn suupieliin. Sinne voi kulkea askel kerrallaan, joskus kiviä kiertäen, joskus niiden päällä hyppien, osa rientää eteenpäin alun saatuaan juosten ja hihkuen, toinen pohtien ja hitaasti – mutta varmasti – edeten. Etenemistavasta huolimatta on pääasia, että horisontissa siintää sinun oma tavoitteesi – auringonnousu, työ, jota haluat tehdä.

Mihin polkuasi pitkin kuljetkin, kulje omin jaloin – ajatuksella – äläkä hylkää polkuasi. Se on olemassa sinua varten.

Kirjoittaja Tiina Juurela on opinto-ohjaaja, jonka oma polku opintojen parissa on ollut polveileva ja monenlaiseen maastoon kuljettava. Joskus matkalle on sattunut karikoita ja välillä jalkaa on ollut raskasta nostaa. Aina kuitenkin hetteiköistä on selvitty ja matka on jatkunut tulevaisuuteen luottaen.  Välillä on ollut tarvetta pysähtyä lepäämään ja katselemaan maisemia, mutta koska horisontissa siintää unelma, on matkan syytä jatkua, uusien opintojen pariin.