Jatkuva kasvatus – pelottava ajatus
Tämän kirjoituksen kuvat ovat Sloveniasta, jossa avohakkuut kiellettiin kokonaan muutama vuosikymmen sitten. Kymmenien tuhansien hehtaarien yhtenäiset metsäalueet peittävät nyt Alppien rinteitä. Metsät ovat talousmetsiä, joita hyödynnetään säännöllisillä harvennushakkuilla. Maallikon silmin katsottuna Slovenian metsät peittoavat kirkkaasti suomalaisen tilkkutäkkimäisen pirstoutuneen metsämaiseman. Avohakkuista on luovuttu Slovenian lisäksi mm. Saksassa. Kiinassakin luontaisesti syntyneiden metsien avohakkuut on kielletty. Sanomattakin on selvää, että Keski-Euroopassa ei juuri arvosteta suomalaista metsätaloutta. Suomi ei ole metsätalouden mallimaa.
Syy avohakkuista luopumiseen on selvä: peitteinen metsätalous, jossa suositaan erirakenteisia sekametsiä, tuottaa enemmän niitä hyötyvaikutuksia, joita metsiltä halutaan. Keski-Euroopassa tärkeitä ekosysteemipalveluita ovat mm. puuntuotanto, eroosiontorjunta, vesivarojen hoito, maisema- ja ulkoiluarvot, keräilytuotteet ja metsissä elävien lajien elinympäristöt.
Suomeenkin jatkuva kasvatus eli peitteinen metsätalous on rantautumassa pikkuhiljaa. Itse asiassa menetelmä ei ole uusi, vaan se oli vallitseva käytäntö vuoteen 1948 saakka, jolloin annettiin poimintahakkuut kieltävä harsintajulkilausuma. Siihen saakka metsänomistajat myivät metsistään lähinnä sahatukkeja, joista sai eniten myyntituloa. Harsintajulkilausumaa perusteltiin sanomalla, että ”tutkimusten mukaan” tasaikäiset metsät ovat poimintahakkuilla käsiteltyjä metsiä tuottavampia. Sellaisia tutkimuksia ei kuitenkaan ollut eikä niitä ole vieläkään.
Edelleenkin vallitsevaa metsätalouden linjaa eli avohakkuita, istutusta ja alaharvennuksia puolustetaan olemattomilla tutkimustuloksilla. Väitetään, että ”tutkimusten mukaan” tasaikäismetsätalous on jatkuvaa kasvatusta kannattavampaa, jatkuvan kasvatuksen metsät eivät uudistu riittävästi, jatkuva kasvatus heikentää puiden perimää, puun korjuu ei onnistu tai jatkuva kasvatus heikentää metsien hiilitasetta. Näille väitteille on yhteistä se, että ne eivät pidä paikkaansa.
Viljelymetsätaloudesta taas voidaan sanoa varmasti, että se ei ole taloudellisesti mielekästä toimintaa Suomen pohjoisosissa tai karuilla kasvupaikoilla. Puun kasvu on niin hidasta ja viljely niin kallista, että metsikön perustamiskuluja ei saada korkoineen takaisin. Tämän osoittamiseksi ei tarvita kummoista laskutaitoa. Viljelymetsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen kannattavuudesta voidaan taittaa peistä lähinnä Etelä- ja Keski-Suomen viljavilla kasvupaikoilla.
Mikä sitten tekee jatkuvasta kasvatuksesta niin pelottavan, että sitä pitää vastustaa perättömillä väittämillä. Suurin syy on tietysti se, että äkillinen suunnanmuutos tarkoittaisi sen myöntämistä, että aiemmin on toimittu väärin. Lisäksi uuden oppiminen on aina haasteellista. Myös huoli sellupuun tarjonnan pienenemisestä panee vastustamaan tukkipuiden hakkuuseen keskittyvää metsätaloutta. Sellupuun riittävyydestä ei kuitenkaan tarvitsisi olla liikaa huolissaan, sillä vaikka kaikki hakatut puut olisivat tukkipuita, vain kolmannes puiden tilavuudesta päätyisi laudoiksi ja lankuiksi. Selluteollisuudelle jäisi kaksi kolmannesta. Lisäksi 10 % metsänomistajista ilmoittaa jatkavansa istutus- ja alaharvennuslinjalla, maksoi mitä maksoi.
Mentaaliongelmista huolimatta asiassa on kuitenkin edistytty. Muutos on vähittäistä, eikä termiä jatkuva kasvatus haluta käyttää. Etenkään ei haluta antaa vaikutelmaa, että jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehtäisiin paljon. Alaharvennusten (jossa poistetaan pieniä puita) sijasta on ruvettu tekemään yläharvennuksia (jossa hakataan metsikön suurimmat puut), ja metsätaloudessa pyritään hyödyntämään luontaista taimiainesta. Pienpuustoa säästävät yläharvennukset lykkäävät seuraavan avohakkuun ajankohtaa, toisinaan hyvinkin kauas tulevaisuuteen. Huonotuottoisilla kasvupaikoilla ei enää käytetä istutusta. Metsäammattilaiset myös opiskelevat jatkuvan kasvatuksen teoriaa ja käytäntöä.
Näyttää siis siltä, että pikkuhiljaa Suomenkin metsäpeite yhtenäistyy ja myllätyt avoalat vähenevät. Mitä nopeammin tämä tapahtuu, sitä paremmalta Suomen metsät näyttävät metsässä liikkujan silmissä ja sitä enemmän metsät tuottavat niitä hyötyvaikutuksia, joita suomalaiset metsiltään haluavat.
Kirjoittaja Timo Pukkala on metsätalouden suunittelun professori Itä-Suomen yliopistossa. Lisää Timon blogeja kotisivulla: www.uef.fi/web/forest/timo-pukkala
Järjestämme aiheesta ilmaisen webinaarin 18.8.2016 sekä koulutuksen 20.9.2016: Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus ja optimointi. Lisätietoja linkeistä.