Mitä koiran omistajan kotiapteekista pitäisi löytyä – tarina jatkuu

aducate_elainlaakinta2Perheen nelijalkaisilla ystävillä olisi hyvä olla oma lääkelaukku rutiiniomaisia hoitotoimenpiteitä ja yllättäviä haavereita varten. Kovin kattavaa purkkiarsenaalia ei tarvita, osan tuotteista voi myös lainata ihmisten lääkekaapista. Tärkeimpiä hoidettavia asioita ovat kipu, korvat, silmät ja haavat, joita käsittelimme edellisessä blogissa. Lisäksi rohtoja olisi syytä olla sisä- ja ulkoloisten häätöön. Myös ripuli ja oksentelu saattaa yllättää mitä ikävimmällä hetkellä. Mikä siis avuksi kun paras ystäväsi sairastaa ja kotoa pitäisi löytyä helpotusta? Haastattelimme blogiin farmaseutti Ritva Pirhosta, jonka koiratarhassa temmeltää tällä hetkellä kahdeksan koiraa.

Punkit pois ja madot mataliksi

Kun keväthanget sulavat, koirat imuroivat helposti suihinsa varsinkin maalla kaikki lumen alta paljastuvat herkut: kalanperkkeet, kuivuneet maamyyrät, tintin pyrstöt ja hevosen kikkareet. Kevät ja alkukesä ovat myös kiivainta pentumisaikaa ja matolääkkeiden anto on ajankohtaista. Vaikka suomalaisissa koirissa on harvakseltaan matoja, suolistoloisten häätö kannattaa tehdä pentukoirille ja aikuisillekin 1-2 viikkoa ennen rokotuksia, jotta rokotteesta saadaan paras mahdollinen hyöty. Jos koirassa on rokotushetkellä matoja, ne saattavat heikentää vasta-aineen muodotusta. On tärkeää, että kaikki talouden karvatassut saavat matolääkkeen, ei pelkästään kantava narttu tai uuteen kotiin lauman jatkoksi liittyvä pentu. ”Pennuille pyranteeliembonaattia sisältävä valmiste on ihan riittävä teholtaan. Se on tahnamainen ja helppo annostella, kerta-annos riittää. Aikuiselle koiralle voi valita laajakirjoisemman matolääkkeen, varsinkin jos on mahdollista, että se syö ulkoilleessaan joitain, mistä voi saada heisimatotartunnan. Tietyt kerta-annoksina annettavat valmisteet suojaavat myös ekinokokilta”, kertoo Ritva Pirhonen.

”Ulkoloisista täitä esiintyy koirissamme silloin tällöin, sitä vastoin koirankirppuja ei maassamme tavata juuri muilla kuin tuontikoirilla. Suomalaisten koirien kirpputartunnat ovatkin yleensä orava-, siili- tai lintukirppujen aiheuttamia”, kertoo Ritva. Täi- ja kirpputartunnat voidaan hoitaa ilman reseptiä saatavilla paikallisvaleluliuoksilla. Ulkoloisista tavallisin ja ehkäpä kiusallisin on puutiainen eli punkki. Punkin purema voi aiheuttaa paikallisia ihotulehduksia tai pahimmassa tapauksessa borrelioosin. ”Parhalle ystävälle” onkin hyvä tehdä säännöllinen punkkisyyni. Punkki poistetaan punkkipihdin avulla ja irrotuskohta desinfioidaan paikallisantiseptilla. Jos koira viettää kesäisin paljon aikaa vesistöjen äärellä tai muulla missä punkkeja kuhisee runsaasti, kannattaa harkita lääkkeellisen punkkipannan tai paikallisvaleluliuoksen käyttöä. ”Panta suojaa punkeilta jopa 6 kuukauden ajan, liuosten teho kestää nelisen viikkoa. Permetriiniä sisältävät valmisteet tepsivät uusimpien tutkimusten mukaan myös hirvikärpäsiin”, vinkkaa Ritva.

aducate_elainlaakinta3

Kun on ripulia tai oksettaa

Erilaiset suolisto-ongelmat ovat tavallisia vitsauksia myös koirilla niin kesän grillikaudella kuin joulunajan herkkupatojenkin äärellä. Lyhytkestoinen ripuli tai spontaani oksentelu ruohokakun syönnin jälkeen ei ole suuri huolenaihe, mikäli kyseessä on perusterve, aikuinen koira. Jos oireet ovat jatkuneet pidempään tai ne ovat voimakkaita tai kyseessä on pentu tai iäkäs koira, on otettava yhteys eläinlääkäriin. Samoin jos ripulin tai oksennuksen joukossa on runsaasti verta. Suolisto-oireiden hoidossa on tärkeää huolehtia lemmikkisi neste- ja suolatasapainosta. ”Aikuinen koira voi olla syömättä päivän pari, mutta nesteitä täytyisi saada menemään, ettei kuivumista pääse syntymään. Koiran juomistarve on noin 0,5 desiä painokiloa kohti vuorokaudessa, lisäksi on huomioitava ripulissa tai oksentelussa menetetyt nesteet. Juomaveteen on hyvä lisätä elektrolyyttejä sisältävää valmistetta suolatasapainon korjaamiseksi. Suola-sokeriliuoksen voi tehdä itsekin sekoittamalla litraan vettä teelusikallisen suolaa ja ruokalusikallisen sokeria”, neuvoo Ritva Pirhonen.

Ripulin hoitoon voidaan käyttää rohtoina ravintolisiä, jotka sitovat itseensä ruuansulatukselle haitallisia aineita. Näiden ohella voidaan suoliston tasapainoa korjata maitohappobakteerivalmisteilla. ”Elektrolyyttijuomia voi tarjota koiralle silloinkin, kun se on joutunut kovaan rasitukseen tai kärsii helteestä. Liuoksen ansiosta koira virkistyy nopeasti. Maitohappobakteerijauheita kannattaa käyttää ennakoivasti antibioottikuurin tai ruokavalion muutoksen yhteydessä. Avattu jauhepurkki säilytetään viileässä”, opastaa Ritva.

Muuta tarpeellista koiran kotiapteekissa

Varsinkin pentukoirien omistajalla olisi hyvä olla parafiiniöljypullo kotona siltä varalta, että pentu pistää suuhunsa jotain sopimatonta. Parafiiniöljy ei imeydy suolistosta, vaan se liukastaa ulostemassaa ja auttaa näin pikkukivet, muovinkappaleet tai kuivahtaneen linnunraadon nopeammin takaisin luontoon. Vanhempikin koira saattaa tarvita parafiiniöljyn tarjoamaa helpotusta, jos esimerkiksi luiden ahmiminen on kovettanut vatsaa. ”Parafiiniöljyä voi antaa ohjeella 1 millilitra painokiloa kohden. Jos epäilet koirasi syöneen myrkkyä, ota pikaisesti yhteys eläinlääkäriin”, kehottaa Ritva.

Jos aihe kiinnostaa sinua enemmän, vielä ehdit mukaan Aducaten järjestämään Lemmikki- ja hyötyeläinten lääkehoito koulutusiltapäivään 1.2.2016 Kuopiossa (mahdollisuus osallistua myös etäyhteydellä!). Ilmoittautumisaika päättyy 21.1.2016.

Sutinen Riitta-7001-10x15Kirjoittaja Riitta Sutinen on Aducaten lääkealan koulutusten suunnittelija.