Ensimmäistä tutkimusta tekemässä

Mihin tulevana generalistina voisin työllistyä? Kuinka tuhannesta kiinnostuksen kohteesta voi keksiä edes opinnäytetyön aiheen? Olen pohdiskellut näitä kysymyksiä opintojeni alusta asti. Onneksi tietoa vaihtoehdoista on kertynyt opintovuosien aikana yliopistossamme työskenteleviltä ammattilaisilta ja esimerkiksi HUMUS-hankkeen järjestämien työelämätapahtumien kautta. Myös työelämäyhteistyössä tehty kandidaatintutkielmani “Monikulttuurista mielenterveyttä – maahanmuuttajien mielenterveyshoitoon vaikuttavat tekijät Suomessa” on antanut vastauksia pohdintoihini.

Kulttuurintutkimuksen opintojani on alusta alkaen ohjattu rakentamaan melko vapaasti omien kiinnostuksenkohteideni mukaan. Näistä tärkeimpiä minulle ovat aina olleet ihmisen käyttäytyminen, kokonaisvaltainen terveys ja erityisesti mielenterveys. Olen kiinnostunut myös toisten auttamisesta ja palvelukehittämisestä. Päätin jo opintojeni alussa erikoistua näihin teemoihin ja valitsin erikoistumisalakseni kulttuurisen ihmistutkimuksen eli kulttuuriantropologian ja sivuaineikseni psykologian ja Terveyden monikulttuuriset ulottuvuudet -opintokokonaisuuden.

Tietoa monikulttuurisen mielenterveystyön haasteisiin

Kandiseminaarin alkaessa keväällä 2022 aloin mietiskellä kiinnostukseni kohteisiin liittyviä aiheita, ja tutkimukseni tavoitteeksi muodostui tarkastella maahanmuuttajien kanssa työskentelevien ammattilaisten saamaa ja tarvitsemaa kulttuurisen kompetenssin koulutusta etenkin terveydenhoitoalalla sekä maahanmuuttajien mielenterveyteen ja mielenterveyshoitoon vaikuttavia tekijöitä Suomessa. Tutkimusta voitaisiin tällöin käyttää mielenterveyshoidon ammattilaisten saamien koulutusten ja muun maahanmuuttotoiminnan kehittämisessä. Pääsin aloittamaan yhteistyön heti toivomani julkisen sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja tuottavan organisaation kanssa HUMUS-henkilöstön avustuksella.

Päätin tehdä aiheesta kirjallisuuskatsauksen ja sen tueksi haastattelun.  Koska kandidaatintutkielman konkreettiseen tekemiseen oli vain pari kuukautta aikaa, yksi haastateltava riitti pieneen työhön hyvin. Tarkoituksenani oli saada kokemuksellista lisätietoa ja näkökulmia kirjallisuuskatsaukseni tueksi.

Toteutin tutkimushaastattelun ensimmäistä kertaa ja jännitin sitä kovasti. Haastattelu sujui kuitenkin odotettua paremmin, sillä haastateltavani oli hyvin valmistautunut tutustumalla aiemmin ilmoittamiini teemoihin, minkä ansiosta pystyimme keskustelemaan aiheista vapaasti. Sain häneltä myös kiitosta työni tekemisestä. Kokemus oli myönteinen ja itsevarmuutta kasvattava. Sain vastaukset tärkeimpiin tutkimuskysymyksiini ja ne riittivät tukemaan muusta aineistosta ja kirjallisuudesta saamaani tietoa.

Tutkielman johtopäätöksinä totesin syrjinnän, stigmatisaation, diagnostiikan rajallisuuden ja palveluiden resurssien vähäisyyden aiheuttavan haasteita monikulttuurisissa kohtaamisissa. Kulttuurisen tietotaidon eli kompetenssin koulutuksen tarve on siis yhä ajankohtaisempaa alueilla, joissa maahanmuutto vilkastuu. Myös asiakkaan yksilöllisiin ja kulttuurisiin voimavaroihin keskittyminen ja palveluiden välinen yhteistyö ovat erittäin tärkeitä monikulttuuristuvan mielenterveyshoidon kentällä.

Työelämäyhteistyö motivoi jatkamaan aiheen parissa

Ajattelin työyhteistyössä tehdyn tutkielman olevan paljon suuritöisempi, kuin se olikaan. Moni asia hoidettiin alkuun puolestani ja sain tukea ja opastusta ohjaajiltani sekä HUMUS-hankkeen henkilöstöltä. Aikani sain käyttää siis lähes kokonaan tutkimuksen tekemiseen. Tehdessäni tutkielmaa yhteistyössä työelämän edustajan kanssa opin aikatauluttamaan ja suunnittelemaan, tekemään haastattelun, etsimään validia tutkimustietoa ja tekemään tutkimuksen siitä hyötyvää kohderyhmää ajatellen.

Työelämäyhteistyössä tehty opinnäytetyö tarjoaa ehdottomasti mahdollisuuden verkostoitua, oppia, saada uusia kokemuksia ja tuoda humanismia uusille aloille. Yhteistyö toivomani organisaation kanssa sai minut todella innostumaan lisää jo aiemmin minua kiinnostaneista asioista ja toivomaan työllistymistä niiden parissa. Ilokseni yhteistyö organisaation kanssa jatkuu, sillä minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa tutkimusta aiheen parissa myös pro gradussani.

Kiia Hulkkonen
Kirjoittaja on kulttuuriantropologian opiskelija Itä-Suomen yliopistossa

Kun Twitterissä viserretään eri murteilla

Kuvakaappaus tviitissä, jossa sanotaan: Murreviikko tulloo toa, tervetulloa mukkaan uuvvet ja vanahat! Seännöt tässä kuvassa ja Aleksis Kiven päevänä sitten alotellaan. Ketkä on mukana, käsi pysttyyn? Vitterin suure murreviikko Alakkaa 10.10.2022 Loppuu 16.10.2022 Arveltiin, jotta piettäs tuas Aleksis Kiven päevän hujakoilla murreviikkoo. Siitä kun on jo jonniinlainen perinne piässy tulemmaan. Tulukkeehan mukkaan! Homman nimihä on se, jotta jokkainen kirjottaa koko viikon kaikki sanottavansa omalla murteellaan tahi puhekielellään. Ihan kaikki kelepovvaa! Ei oo siäntöjä eikä oo olemassa viärree taikka huonnoo murretta. Suapi osallisttuu muillai kielillä, ja suapi sekotella eri murtteita oman mielensä mukkaan. Tällä tavalla voijaan tuuva essiin ja juhlii sitä, jotta suomen kieltä on monenllaista!

Tänä vuonna Twitterissä vietetään jo kolmatta kertaa murreviikkoa, jolloin tviittaajia pyydetään kirjoittamaan päivityksensä murteella tai puhekielellä. Viikko on käynnistynyt Itä-Suomen yliopiston suomen kielen oppiaineen aloitteesta, ja se ajoittuu Aleksis Kiven päivän tienoille – tänä vuonna viikolle 41 eli 10.–16.10.2022. Murreviikon tili on @murreviikko, ja tviiteissä käytetään aihetunnistetta #murreviikko. Sosiaalisessa mediassa viikko on levinnyt ympäri Suomea, ja esimerkiksi Verottaja (@verouutiset) on tarttunut ideaan ja vastaa viikon aikana murteella esitettyihin kysymyksiin samalla murteella.

Viikon tarkoituksena on nostaa esiin puhutun suomen kielen monimuotoisuutta: sekä vanhoja aluemurteita että nykyistä puhekieltä. Murteet ovat Suomessa kokeneet parin, kolmen vuosikymmenen aikana uudenlaisen arvonnousun, ja 1990-luvulta lähtien on puhuttu suorastaan murrebuumista. On ilmestynyt murteella kirjoitettuja teoksia ja monista sarjakuvista on tehty murrekäännöksiä. Vaikka murteista ollaan kiinnostuneita, mahtuu Suomeen monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Aikaisempien murreviikkojen aikana olen seurannut Twitterissä käytyä keskustelua, ja nostan tässä kirjoituksessa esiin joitain keskustelua herättäneitä näkökulmia.

Puhtaan murteen ihanne

Monissa kommenteissa on tuotu esiin murteiden sekoittuminen: kirjoittajat haluaisivat osallistua murteella kirjoittamiseen, mutta he kokevat sekoittavansa liikaa eri murteita. Ihmiset liikkuvat elämänsä aika eri puolilla maata ja muuttavat kauaskin omalta synnyinseudultaan. Eri asuinpaikoista tarttuu mukaan myös paikallista kieltä: osuvia murresanoja tai huomiota herättäneitä ilmauksia. Murteet voivat sekoittua myös silloin, kun perheen vanhemmat ovat kotoisin eri murrealueilta ja lapset omaksuvat heiltä murretta omanlaisenaan yhdistelmänä. Tutkijan näkökulmasta on kiinnostavaa, että tällaista sekoittumista pidetään jollain tavoin huonona asiana. Vaikuttaa siltä, että monilla suomalaisilla on mielessään eräänlainen ihannekuva ”puhtaista” murteista, joita ei saisi tahrata. Pelko murreainesten sekoittumista estää osallistumasta murteella käytyyn Twitter-keskusteluun, vaikka murreviikon ”ohjelmanjulistuksessa” rohkaistaan ihmisiä sekoittelemaan eri murteita, jos siltä tuntuu.

Murrekateus

Koska murteiden käyttöön on ennen nykyistä murrebuumia liittynyt eräänlainen stigma ja aikaisemmat sukupolvet on usein opetettu häpeämään murretta, olen ollut yllättynyt murreviikkojen aikana esiin nousseesta ilmiöstä, jolle kommentoijat ovat antaneet nimityksen ”murrekateus”. Tunne lienee sukua FOMO-kokemukselle (fear of missing out) eli paitsi jäämisen tunteelle. Monet suomalaiset eivät ole omaksuneet ainakaan vahvaa murretta, sillä esimerkiksi kaupunkien puhekielessä murteellisuuksia on usein varsin vähän. Kun osa tviittaajista alkaa käyttää reheviä murresanontoja, toiset kokevat jäävänsä sivuun ja olevansa jopa kateellisia muiden murretaidosta. Asetelma on kiinnostavalla tavalla päinvastainen verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen: aidon tuntuisella murteella on eräänlainen prestiisiasema ja ”tavallinen” puhekieli tuntuu siihen verrattuna vähempiarvoiselta.

Kaikki eivät pidä murteista

Murteiden käyttö Twitterissä ei herätä pelkästään ihastusta tai kateutta, ja jotkut murreviikon aikana vastaani tulleet kommentit ovat olleet hyvinkin murrevastaisia. Jotkut eivät ylipäätään pidä murteista ja ilmoittavat jättävänsä murteella kirjoitetut tviitit lukematta tai hiljentävänsä #murreviikko-tunnisteen. Kirjoitan itse murreviikolla omanlaistani ex-kainuulaisen murretta, ja olen saanut kuulla olevani savokarjalainen, joka ei osaa kirjoittaa yleiskieltä. Näitä mielipiteitä ei aina perustella, minkä vuoksi tutkijana jään pohtimaan syitä siihen, miksi tietynlainen suomen kieli tuottaa yllättävänkin voimakkaita reaktioita. Sen sijaan on helpompaa ymmärtää niitä kommentoijia, joita ärsyttää nimenomaan murteen kirjoittaminen, ei puhuttu murre. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että murteet elävät puhuttuna kielimuotona ja että kirjoitettu suomen kieli noudattaa pääasiassa kirjakielen normeja. Kirjainmerkein ilmaistu murre näyttää oudolta ja vieraalta, ja sen lukeminen voi tuntua turhauttavan hitaalta. Jos murre on itselle muutenkin vierasta, tekstin ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Murteen lukemiseen kuitenkin harjaantuu, ja jos murretekstejä tulisi vastaan säännöllisesti, niiden lukeminen muuttuisi nopeasti helpommaksi.

Murteet eivät ole naurun asia

Murreviikosta on muodostunut positiivinen tapahtuma, jossa murteellisilla tviiteillä luodaan usein huumoria. Vakavan asian ilmaiseminen murteella koetaan usein koomisena käänteenä, ja Twitterissä tätä käytetään tietoisestikin hyväksi. Murteen huumorikäytöllä on pitkät juuret, ja esimerkiksi vanhoja kotimaisia elokuvia katselleet muistavat vahvaa murretta vääntävät koomiset sivuhahmot. Huumorin kokemuksen taustalla on vaikuttaa usein olevan ajatus murteen vähempiarvoisuudesta tai murteella puhujan tyhmyydestä, ja huumoria voidaan käyttää myös pilkantekoon. Tästä syystä murreviikkoa on toisinaan moitittu liiankin huumoripitoiseksi. Murre on puhujalleen kielimuoto, jolla ilmaistaan kaikenlaisia asioita: murteella voidaan hassutella mutta myös puhua vakavista tai surullisista aiheista, ja murteella voidaan hoitaa asiallisia asioita. Kun @verouutiset-tili vastaa tvittaajien murteellisiin kysymyksiin murteella, kyse ei ole (ainakaan pelkästään) huvittelusta, vaan kysyjien veroasiat tulevat hoidetuiksi.

Viikko on liian lyhyt aika

Suomessa on jo pitkään oltu huolissaan murteiden katoamisesta. Murteet ovatkin kielitieteen termein ”tasoittuneet” eli vanhimmat ja leimallisimmat murteellisuudet ovat vähitellen jääneet pois käytöstä. Elävän kielen ominaisuus on muuttuminen, ja myös murteet ovat aina muuttuneet, ja uudet sukupolvet puhuvat aina murretta vähän eri tavalla kuin vanhemmat. Murteentutkijat tietävät, että monet paikalliset erot elävät Suomessa edelleen varsin vahvoina. On kuitenkin ymmärrettävää, että murteista ollaan huolissaan, ja murreaktivistit vertaavat murteita uhanalaisiin kieliin: myös murteet ovat suojelun tarpeessa. Tästä kumpuavat ne kommentit, joissa murreviikkoa pidetään liian lyhyenä. Murteella pitäisi kirjoittaa ympäri vuoden – ja jotkut kirjoittavatkin.

Tutkijan murresuhde

Murreviikon ylläpitäminen on tarjonnut minulle myös mahdollisuuden pohtia omaa suhdettani murteeseen tai murteisiin. Olen kasvanut Kajaanissa kodissa, jossa ristijärveläissyntyiset vanhempani puhuivat melko vahvaa Kainuun murretta. Kuten usein käy, muun ympäristön vaikutus on kuitenkin vahvempi kuin kodin malli. Kajaanin kaupungissa murre on vanhastaankin ollut paljon lievempää kuin ympäröivällä seudulla, ja koen kasvaneeni 70- ja 80-luvulla enemmänkin yleissuomalaisen puhekielen käyttäjäksi, jolla toki on puheessa itäsuomalaisia vivahteita. Murretaustastani tulin oikeastaan tietoiseksi vasta Joensuun yliopistossa suomen murteiden kurssilla toisen vuoden opiskelijana. Sen jälkeen kiinnostuin entisen kotiseutuni murteesta niin paljon, että tein gradun Ristijärven murteen muuttumisesta. Myöhemmin muut tutkimusaiheet veivät huomioni, mutta murreviikko on tuonut minut takaisin Kainuun murteen pariin. Vaikka olen asunut suurimman osan elämästäni Pohjois-Karjalassa, jostain muistin pohjalta vanhempieni murre kuplii esiin. Siispä toevotan kaekille hyvveä murreviikkoa!

Helka Riionheimo
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori sekä karjalan kielen professori

Tahko Mountain, Haapasalo goes lomalle ja Babyporkkana

Englannin kielen vaikutus näkyy suomen kielessä hyvin vahvasti tänä päivänä. Yhä useammin kohteita nimetäänkin sekakielisesti eli yhdistäen suomen ja englannin kieltä. Kandidaatintutkielmassani selvitin, miten kielenkäyttäjät suhtautuvat sekakielisyyden ja englannin kielen lisääntyneeseen määrään nimistössä. Tutkielmassani selvitän myös, mitkä seikat vaikuttavat sekakielisen nimen hyväksyttävyyteen, ja vaikuttaako ikä kieliasenteisiin.

Valitsin tutkimukseeni viisi erilaista kohdetta, joille annetuissa nimissä sekakielisyyttä esiintyy: televisio-ohjelmat (esim. Haapasalo goes lomalle ja SuomiLOVE), urheilujoukkueet (esim. Kangasalan Kisa-Eagles ja Pallo and the Boys), elintarvikkeet (esim. Babyporkkana ja Fazer Real Ruis täysjyväruisleipä), hotellit ja kahvilat (esim. Hotel & Spa Resort Järvisydän ja Cafe Muru) sekä laskettelukeskukset ja -rinteet (esim. Tahko Mountain ja Peakin reitti). Näiden sekakielisesti nimettyjen kohteiden avulla tutkin kielenkäyttäjien asenteita. Aineiston keräsin verkkokyselyllä tammikuussa 2022. Kyselyn jaoin Facebookiin Joensuun Puskaradio -ryhmään sekä Yammeriin kanavalle UEF-opiskelijat. Vastauksia sain yhteensä 575.

Yleinen suhtautuminen sekakielisyyteen

Tutkimukseni osoittaa, että kielenkäyttäjät suhtautuvat keskimäärin neutraalisti sekakielisyyden lisääntyneeseen määrään nimistössä. Nuoret (16–29-vuotiaat) suhtautuvat kaikkein myönteisimmin sekakielisyyteen, kun taas vanhempien kielenkäyttäjien (yli 60-vuotiaat) asenteet ovat hieman kielteisempiä. Nuorten vastauksista ilmenee, että englanti tulee huomaamatta osaksi lähes jokaista tilannetta. Yli 60-vuotiaat vastaajat kertovat puolestaan välttävänsä kielten sekoittamista, sillä sekakielisyyttä pidetään nuorten ihmisten ilmiönä. Neutraaliin suhtautumiseen vaikuttaa osittain myös se, että noin 70 % vastaajista kokee ymmärtävänsä sekakieliset nimet täysin.

”Yhdistelmä on jopa houkuttelevampi kuin pelkästään suomenkielinen nimi”

Vastaajat suhtautuvat myönteisimmin hotellien ja kahviloiden sekä televisio-ohjelmien sekakielisiin nimiin. Myönteisiin kieliasenteisiin vaikuttavat erityisesti turismi sekä erilaisten internationalismien (esim. cafe, hotel ja spa) käyttäminen. Vastaajien mielestä matkailukohteet, kuten hotellit, tulisikin nimetä selvästi englannin kieltä käyttäen. Nimen pituudellakin on vaikutusta asenteisiin: eniten kannatusta saavat lyhyet ja ytimekkäät sekakieliset nimet, kuten Cafe Muru. Lisäksi vastaajat hyväksyvät nimet, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa sekakielisenä, kuten televisio-ohjelma Big Brother Suomi.

Sekakielisyys hyväksytään myös siksi, että englannin avulla kohteista voidaan tehdä houkuttelevia ja trendikkäitä. Kokonaan suomenkieliset nimet leimautuvat puolestaan arkisiksi ja kotoisiksi. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin, suosivatko he englanninkielistä (Bakery Cafe Puusti) vai suomenkielistä (Leipomo-kahvila Puusti) kahvilan nimeä. Valtaosa (73,9 %) vastaajista kannatti kokonaan suomenkielistä nimeä. Ne vastaajat (26,1 %), jotka valitsivat kokonaan englanninkielisen kahvilan nimen, vetosivat juuri englannin kielen tuomaan lisäarvoon ja houkuttelevuuteen, kuten esimerkki 1 osoittaa.

(1)Bakery on mielestäni herkullisemman kuuloinen sana kuin leipomo. Bakery on paikka, josta voisi saada kaikkea ihanaa, leipomossa tehdään leipää. Vieraskielisyys kahviloiden ja ravintoloiden nimissä saa paikan kuulostamaan hieman arvokkaammalta ja suomenkielisyys nimessä kuulostaa kotikutoisemmalta.

” Tahko Mountain kuulostaa aika suurelliselta, kun Suomessa ei ole vuoria”

Vastaajat suhtautuvat kielteisemmin elintarvikkeiden, urheilujoukkueiden sekä laskettelukeskusten ja -rinteiden nimiin. Kielteiseen suhtautumiseen vaikuttaa erityisesti turha englannin kielen käyttäminen: esimerkiksi tuotenimi Gluteeniton Mudcake ei saa hyväksyntää, sillä suomen kielen vastine mutakakku on selkeä ja lyhyt, joten sitä toivotaan käytettävän. Kielenkäyttäjät vierastavat englannin yhdistämistä perinteisiin suomalaisiin tuotteisiin. Vastaajat suhtautuvat jyrkästi tuotenimeen Fazer Real Ruis täysjyväruisleipä, koska ruisleipä mielletään hyvin suomalaiseksi tuotteeksi.

Kielteisesti suhtaudutaan myös nimiin, joissa englanninkielisiä sanoja on taivutettu suomen kielen mukaisesti. Vastaajien mielestä Peakin reitti on huono nimivalinta laskettelurinteelle, koska sanan taivuttamisen myötä nimen tarkoitus ei aukea suomalaisille eikä turisteille. Kielenkäyttäjät kritisoivat nimiä, joissa käytetään normienvastaista kirjoitusasua. Urheilujoukkueen nimessä Kangasalan Kisa-Eagles kielet vaihtuvat yhdyssanan aikana, mikä ei ole vastaajien mielestä hyväksyttävää, kuten esimerkistä 2 voi huomata.

(2) – – Suomen ja englannin yhdistäminen yhdyssanoissa, kuten Kisa-Eagles, on mielestäni
järjettömyyden huippu.

Tahko Mountain saa vastaajilta täyden tyrmäyksen: jopa 95 % vastaajista on sitä mieltä, että nimi ei sovi kohteelle. Kielenkäyttäjien mukaan nimi johtaa harhaan, sillä Suomessa ei ole vuoria. Nimeen suhtaudutaan kielteisesti myös siksi, että nimi Tahkonrinteet on jo vakiinnuttanut asemansa, eikä kielenkäyttäjien mukaan vakiintunutta nimeä tulisi muuttaa. Vastaajien mukaan Suomen luonto koetaan erittäin tärkeänä asiana, joten nimissä tulisi korostaa suomalaisuutta eikä sekoittaa nimiin englannin kieltä.

Emmi-Sofia Törmänen
Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa

Meä, mää vai mie? Kenttäretkellä Savitaipaleella

Millaista Savitaipaleen puhekieli oli 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa? Millaista se on nyt 2020-luvulla? Onko kieli ehtinyt muuttua tällä välin, ja onko yksilön kielenkäytössä tapahtunut muutoksia? Näihin kysymyksiin haettiin vastauksia Savitaipaleelle suuntautuneella aineistonkeruuretkellä tänä keväänä.

Kotimaisten kielten keskus eli Kotus käynnisti 1980-luvun lopulla murteenseuruuhankkeen ”Suomen murteiden seuruu -tutkimus”. Hankkeen tavoitteena oli seurata paikallismurteiden kehitystä haastattelemalla samoja ihmisiä kymmenen vuoden välein kymmenellä maaseutupaikkakunnalla.  Paikkakunniksi valikoituivat Alastaro, Alatornio, Artjärvi, Eurajoki, Kauhava, Lapinlahti, Liperi, Pälkäne ja Savitaipale. Ensimmäinen haastattelukierros toteutettiin vuosina 1989–1995, ja haastateltavina oli naisia ja miehiä kolmesta ikäryhmästä eli lapsia, keski-ikäisiä ja eläkkeellä olevia. Toinen haastattelukierros järjestettiin vuosina 1999–2007. Murteenseuruuhanke keskeytyi tämän jälkeen resurssipulan vuoksi, ja kolmannet haastattelut oli tähän vuoteen mennessä toteutettu ainoastaan Alatorniolla ja Sotkamossa (ks. Arantola ym. 2018).

Kenttäretki kiinnosti myös paikallista mediaa. Opiskelija Elisa Paljakka Ylen toimittajan Sirkka Haverisen haastateltavana

Savitaipaleen retki ja sen valmistelut

Tänä keväänä oli mahdollista jatkaa murteenseuruuhanketta Sanakirjasäätiön tuella. Suomen kielen opiskelijoiden kenttäretki suuntautui Etelä-Karjalaan Savitaipaleelle, jossa edelliset aineistonkeruut tehtiin vuosina 1994 ja 2005. Retken johtajana toimi professori Hanna Lappalainen Itä-Suomen yliopistosta. Hän toimi myös opettajana Kenttätyökurssilla, jonka sisältöön kyseinen retki kuului. Retkelle osallistui opiskelijoita Helsingin, Itä-Suomen ja Tampereen yliopistoista.

Kenttäretken yhtenä tavoitteena oli haastatella samoja henkilöitä, jotka olivat olleet mukana aiemmilla kierroksilla. Osa edellisiin haastatteluihin osallistuneista henkilöistä asui vielä Savitaipaleella ja halusi osallistua tälläkin kertaa murteenseuruuseen. Monet olivat kuitenkin muuttaneet muualle. Heitä haastateltiin näillä uusilla kotipaikkakunnilla, kuten Kuopiossa ja Tampereella. Lisäksi haluttiin mukaan myös uusia nuoria haastateltavia, jotka voisivat jatkossa osallistua seuraaville haastattelukierroksille.

Kenttäretkeen valmistauduttiin kevään aikana Zoom-luennoilla, ja yllättävän paljon puuhaa olikin. Tutustuimme kaakkoismurteen ja erityisesti Savitaipaleella puhutun murteen erityispiirteisiin. Kuuntelimme murrenäytteitä, ja yritimme erottaa niistä murrepiirteitä.  Suunnittelimme kysymyksiä haastatteluja varten. Opettajamme hankki tutkimusluvat, otti yhteyttä haastateltaviin, osti matkaliput sekä varasi haastattelutilat ja majoituspaikan.

Opiskelijat valmistautumassa haastatteluihin.

Ensi havaintoja aineistosta

Savitaipaleen murre kuuluu kaakkoismurteisiin, mutta se sijaitsee kolmen murteiston rajalla. Vaikka murteen yleisvaikutelma on kaakkoinen ja ”karjalainen”, siinä on myös savolaisia ja hämäläisiä piirteitä. Tarkemmin sen katsotaan kuuluvan Lemin ryhmään, johon kuuluvat myös Taipalsaarella ja Lemillä puhutut murteet.

Kenttätyökurssin suoritukseen kuuluu myös litterointi eli haastattelutallenteen kirjoittaminen tekstimuotoon. Tätä työtä aloitettuaan opiskelijat jakoivat ensi havaintojaan savitaipalelaisten puhekielestä:

  • Savitaipaleella syntyneen ja siellä koko ikänsä asuneen henkilön puheessa  voi vielä erottaa meä-pronominin käyttöä minä– ja mie-sanojen sijasta.
  • Useamman savitaipalelaisen puheessa esiintyi yleiskielen d:n sijasta kato, kuten sanassa yheksäkymment. Kadon myötä sanaan oli saattanut myös syntyä siirtymä-äänne kuten käyvessäi.
  • Huomasin litteroidessani vuonna 1945 syntyneen haastateltavan puheessa paljon murteellisuuksia, esim. autoja ei olt,  mennä-verbi muodossa mänöö. Saman haastateltavan puheessa oli myös paljon loppu-n:n katoa, kuten poja pyörä.
  • Savitaipalelaisten puheessa voi erottaa murteellisia vokaaliyhtymiä. Oikea– sana saatetaan lausua oikia, ja makeasta tulee helposti makia.
  • Oma informanttini oli yläasteikäinen vuonna 2005 tehdyssä haastattelussa. Hän puhui jo tuolloin aika lailla yleiskieltä. Nykyisin hän työskentelee lääkärinä ja kertoi käyttävänsä työssään hyvin asiallista ja muodollista puhekieltä. Tämä heijastui myös haastattelutilanteen kielenkäyttöön.

Mitä jäi käteen?

Kenttätyökurssilla opittiin sekä teoreettisia että käytännön asioita, mutta kohdattiin myös haasteita.

  • Koen saaneeni kurssilta arvokasta kokemusta tutkimuksen tekemisestä, aineistojen ja laitteiden käsittelystä sekä ryhmätyöstä.
  • Haastattelun litterointi osoittautui vaikeammaksi kuin etukäteen oletin. On hankala kuunnella puhetta ja oppia kirjoittamaan niin kuin kuulee, kun mielessä on koko ajan opittu kirjoitetun kielen standardi.

Kenttäretken jälkitunnelmissa opiskelijat kuvailivat eteläkarjalaisen Savitaipaleen viehättävänä ja vieraanvaraisena paikkakuntana, ja erityisesti kohtaamiset savitaipalelaisten kanssa olivat positiivisia ja mieleenpainuvia:

  • Itselleni isoin anti retkelle osallistumisessa oli ihmisten kohtaaminen ja heidän tarinoidensa kuuleminen heidän omilla sanoillaan.
  • Pääsin näkemään viehättävän pienen paikkakunnan ja tapaamaan tosi mukavia ihmisiä sekä haastatteluissa että kurssilla.

Opiskelijat pohtivat myös mahdollisuutta tehdä kandidaatintutkielman tai pro gradu -työn kenttäretken materiaalista;

  • Kandityön aihetta olen haudutellut mielessäni, ja saattaa olla, että tämän  aiheen piiristä sellainen voisi hyvinkin löytyä. Jatkan ajatusten kypsyttelyä vielä kesän ajan.

Kenttätyökurssilla kerätty aineisto opiskelijoiden tekemine litteraatteineen arkistoidaan Kielipankkiin, jossa se on tutkimuskäytössä.  Aineistoa on mahdollista käyttää tulevaisuudessa monenlaiseen kielentutkimukseen

Tarja Hätinen
Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa.

Tapaisuuksien tarkastelua graduntekijän silmin

Epätasa-arvo sukupuolten välillä kaikkine lieveilmiöineen puhuttaa paljon. Mistä epätasa-arvo on lähtöisin? Miten ja miksi epätasa-arvoa toistetaan arkielämässä? Näitä kysymyksiä lähdin itse purkamaan pro gradu -tutkielmassani erikoistumisalassani sukupuolentutkimuksessa.

Kaikki alkoi syksyllä 2019, kun pohdin itse näitä asioita miettiessäni pro gradu -tutkielma aihetta. Olin juuri valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi, ja lähdin innolla graduprosessia kohti. Ajattelin, että saan opinnäytetyön valmiiksi vuodessa. Niin ei kuitenkaan käynyt.

Vanhemmuus ja tunteet

Vaikuttaa siltä, että erityisesti vanhemmuus on ihmisen elämässä tunteita herättävä vaihe, jota arvioidaan ja arvostellaan myös julkisesti. Graduni ”Tunteellinen vanhemmuus vanhempien kirjoituksissa” (Hämäläinen 2022) käsittelee nimensä mukaisesti vanhempien tunteita. Aineistoni koostui kirjoituspyyntöön vastanneiden alle 40-vuotiaiden vanhempien vastauksista. Vastaajat pystyivät käyttämään kirjoituksen tukena antamiani apukysymyksiä, jotka olivat suhteellisen laajoja, jotta vastaajalla olisi mahdollisimman vapaat kädet kirjoittaa omista kokemuksistaan. Vastausten perusteella vastaajat olivat joko heteroparisuhteessa tai olleet ennen eroa heteroparisuhteessa, joten käsittelin aineistoa siitä näkökulmasta.

Päätutkimuskysymys, millaisia tunteita vanhemmat tuntevat elämässään vanhempana, tarkentui jokaisessa analyysiluvussa. Teemoja on yhteensä kolme: vastuunkanto ja sen jakautuminen perheissä, vanhempien oman ajan ja parisuhdeajan käyttö sekä vanhempien kokonaisvaltaiset ja tilannekohtaiset tunteet suhteessa lapseen. Pääkäsite sukupuolitapaisuus auttoi erittelemään arjen näkymättömiä tapoja ja rutiineja. Käsitettä on kehittänyt Eeva Jokinen tutkiessaan suomalaista arkea.

Vanhempien kirjoituksissa nousivat esille kysymykset siitä, jakautuuko perheissä vastuu tasaisesti. Vain naiset pohtivat aihetta laajemmin. Miehet kertoivat aiheesta niukasti ja silloin he kertoivat omasta osallistumisestaan lasten kanssa leikkimisenä. Selvisi, että nainen on enemmän vastuussa kodin ja perheen huollosta, miehet puhuivat lähinnä omasta osallistumisestaan. Tarkoitan omalla osallistumisella sitä, mitä vanhempi kertoo tekevänsä arjessa eli miten hän osallistuu arjen töihin. Arki käsittää monia tehtäviä, joista vanhemmat mainitsivat usein lasten hoidon ja huollon, kotityöt, palkkatyön sekä metatyön ja vastuunkannon.

Toisessa analyysiluvussa pureuduin aineiston niihin kohtiin, joissa kirjoittaja käsitteli ajankäyttöä. Aineiston perusteella lapsiperheen arjessa on pulaa omasta ajasta ja parisuhdeajasta. Naiset käsittelivät ajankäytöllisiä seikkoja miehiä laajemmin aina oman ajan käytöstä yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin asti. Ajan puute pohditutti vanhempia, mutta kukaan vanhemmista ei kokenut kielteisenä sitä, että lapset vievät joka päivä ison osan vanhemman ajasta.

Kolmannessa analyysiluvussa jaoin vanhempien tunnepuheen kokonaisvaltaisiin ja tilannekohtaisiin tunteisiin. Kokonaisvaltaiset tunteet tarkoittavat tässä yhteydessä usein tulevaisuuteen suuntautuvia tunteita, kuten rakkautta, iloa ja huolta lapsesta ja lapsen tulevaisuudesta. Tilannekohtaiset tunteet ilmenivät silloin, kun vanhempi kertoi arkisista tilanteista lapsensa kanssa.

Itseäni jäi mietityttämään se, miksi miesten töissä viettämä aika jäi kaiken ajankäyttöön liittyvän sopimisen ulkopuolelle. Yksi nainen kertoi miehellään olevan pitkiä työpäiviä, jolloin mies on poissa kotoa 10 tuntia päivässä. Toinen nainen kertoi miehensä olevan poissa kotoa jopa päiviä työn takia. Tällaisissa perheissä toinen vanhempi eli nainen, joutui ottamaan vastuun arjesta. Miesten työelämä näyttäytyi sitovalle ja jäykälle, ja naisen henkilökohtainen elämä joustavana. Asia ei välttämättä ole näin mustavalkoinen. Voi olla, että (miesten tekemää) palkkatyötä pidettiin perheissä tärkeimpänä, joka joustaa viimeisenä.

Tiedostamaton tapaisuus

Tapaisuuksien taustalla ovat kulttuurisesti ja sosiaalisesti opitut tavat ja normit, joita ihminen tiedostamattaan toistaa. Vanhempien kirjoituksissa oli huomattavissa joko suorasti tai epäsuorasti tapaisuuksien toistoa. Suorasti ilmaistuja tapaisuuksia oli esimerkiksi se, kun vanhempi kertoi omassa perheessä vastuun jakautuvan tasaisesti. Vanhempi totesi samassa yhteydessä, että tiedostaa joissakin perheissä vastuun kasautuvan liikaa naiselle eikä asian pitäisi mennä niin. Epäsuoria ilmauksia olivat puolestaan ne huomiot, jossa vanhempi esimerkiksi kertoi olevansa tyytymätön, mutta ei osannut sanoa tunteelle varsinaista syytä.

Koska tekstit olivat lyhyitä, analyysin tekeminen oli osittain vaikeaa. Moninkertaisen tekstin lukemisen, lähiluvun, avulla sain teksteistä irrotettua kuitenkin hienovaraista tietoa. Selvisi, että kun naiset ja miehet toimivat sukupuolitapaisesti, he eivät aina huomaa sitä itse. Osa naisista vaikutti tiedostaneensa sekä oman että puolisonsa sukupuolitapaisen toiminnan. Pääasiassa vain naiset pohtivat epätasaisesti jakautuvaa vastuuta monesta eri näkökulmasta. Sain siis tutkielmassani esiin vanhempien arkisista teoista ja tavoista toimintatapoja, joita vanhempi toistaa tietämättään ja luonnostaan eli tapaisesti.

Mielestäni onnistuin tavoitteissani hyvin. Aineiston hankinta ja analyysitavan löytäminen sekä teoreettisen viitekehyksen rakentaminen vaativat aikaa ja kypsyttelyä. Vaikka gradun valmistuminen viivästyi alustavasta aikataulusta noin vuodella, en kuitenkaan ihan toimettomana istunut koko aikaa. Suoritin sinä aikana muita tutkintoon kuuluvia kursseja, tein osa-aikatöitä, pidin lomaa ja sain kaksi kuukautta kestäneen työharjoittelun tehtyä. Siinä ajassa ehti vaihtua myös asuinkaupunki: kotikaupunkini Joensuu vaihtui eloisaan Helsinkiin, jonne olin haaveillut enemmän ja vähemmän muuttavani jossain vaiheessa elämää. Ihan siis inhimillistä, että gradun loppuunsaattaminen viivästyi.

Hämäläinen, Minna (2022) Tunteellinen vanhemmuus vanhempien kirjoituksissa. Pro gradu -tutkielma.

Minna Hämäläinen
Kirjoittaja on uunituore filosofian maisteri