Kun Twitterissä viserretään eri murteilla

Kuvakaappaus tviitissä, jossa sanotaan: Murreviikko tulloo toa, tervetulloa mukkaan uuvvet ja vanahat! Seännöt tässä kuvassa ja Aleksis Kiven päevänä sitten alotellaan. Ketkä on mukana, käsi pysttyyn? Vitterin suure murreviikko Alakkaa 10.10.2022 Loppuu 16.10.2022 Arveltiin, jotta piettäs tuas Aleksis Kiven päevän hujakoilla murreviikkoo. Siitä kun on jo jonniinlainen perinne piässy tulemmaan. Tulukkeehan mukkaan! Homman nimihä on se, jotta jokkainen kirjottaa koko viikon kaikki sanottavansa omalla murteellaan tahi puhekielellään. Ihan kaikki kelepovvaa! Ei oo siäntöjä eikä oo olemassa viärree taikka huonnoo murretta. Suapi osallisttuu muillai kielillä, ja suapi sekotella eri murtteita oman mielensä mukkaan. Tällä tavalla voijaan tuuva essiin ja juhlii sitä, jotta suomen kieltä on monenllaista!

Tänä vuonna Twitterissä vietetään jo kolmatta kertaa murreviikkoa, jolloin tviittaajia pyydetään kirjoittamaan päivityksensä murteella tai puhekielellä. Viikko on käynnistynyt Itä-Suomen yliopiston suomen kielen oppiaineen aloitteesta, ja se ajoittuu Aleksis Kiven päivän tienoille – tänä vuonna viikolle 41 eli 10.–16.10.2022. Murreviikon tili on @murreviikko, ja tviiteissä käytetään aihetunnistetta #murreviikko. Sosiaalisessa mediassa viikko on levinnyt ympäri Suomea, ja esimerkiksi Verottaja (@verouutiset) on tarttunut ideaan ja vastaa viikon aikana murteella esitettyihin kysymyksiin samalla murteella.

Viikon tarkoituksena on nostaa esiin puhutun suomen kielen monimuotoisuutta: sekä vanhoja aluemurteita että nykyistä puhekieltä. Murteet ovat Suomessa kokeneet parin, kolmen vuosikymmenen aikana uudenlaisen arvonnousun, ja 1990-luvulta lähtien on puhuttu suorastaan murrebuumista. On ilmestynyt murteella kirjoitettuja teoksia ja monista sarjakuvista on tehty murrekäännöksiä. Vaikka murteista ollaan kiinnostuneita, mahtuu Suomeen monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Aikaisempien murreviikkojen aikana olen seurannut Twitterissä käytyä keskustelua, ja nostan tässä kirjoituksessa esiin joitain keskustelua herättäneitä näkökulmia.

Puhtaan murteen ihanne

Monissa kommenteissa on tuotu esiin murteiden sekoittuminen: kirjoittajat haluaisivat osallistua murteella kirjoittamiseen, mutta he kokevat sekoittavansa liikaa eri murteita. Ihmiset liikkuvat elämänsä aika eri puolilla maata ja muuttavat kauaskin omalta synnyinseudultaan. Eri asuinpaikoista tarttuu mukaan myös paikallista kieltä: osuvia murresanoja tai huomiota herättäneitä ilmauksia. Murteet voivat sekoittua myös silloin, kun perheen vanhemmat ovat kotoisin eri murrealueilta ja lapset omaksuvat heiltä murretta omanlaisenaan yhdistelmänä. Tutkijan näkökulmasta on kiinnostavaa, että tällaista sekoittumista pidetään jollain tavoin huonona asiana. Vaikuttaa siltä, että monilla suomalaisilla on mielessään eräänlainen ihannekuva ”puhtaista” murteista, joita ei saisi tahrata. Pelko murreainesten sekoittumista estää osallistumasta murteella käytyyn Twitter-keskusteluun, vaikka murreviikon ”ohjelmanjulistuksessa” rohkaistaan ihmisiä sekoittelemaan eri murteita, jos siltä tuntuu.

Murrekateus

Koska murteiden käyttöön on ennen nykyistä murrebuumia liittynyt eräänlainen stigma ja aikaisemmat sukupolvet on usein opetettu häpeämään murretta, olen ollut yllättynyt murreviikkojen aikana esiin nousseesta ilmiöstä, jolle kommentoijat ovat antaneet nimityksen ”murrekateus”. Tunne lienee sukua FOMO-kokemukselle (fear of missing out) eli paitsi jäämisen tunteelle. Monet suomalaiset eivät ole omaksuneet ainakaan vahvaa murretta, sillä esimerkiksi kaupunkien puhekielessä murteellisuuksia on usein varsin vähän. Kun osa tviittaajista alkaa käyttää reheviä murresanontoja, toiset kokevat jäävänsä sivuun ja olevansa jopa kateellisia muiden murretaidosta. Asetelma on kiinnostavalla tavalla päinvastainen verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen: aidon tuntuisella murteella on eräänlainen prestiisiasema ja ”tavallinen” puhekieli tuntuu siihen verrattuna vähempiarvoiselta.

Kaikki eivät pidä murteista

Murteiden käyttö Twitterissä ei herätä pelkästään ihastusta tai kateutta, ja jotkut murreviikon aikana vastaani tulleet kommentit ovat olleet hyvinkin murrevastaisia. Jotkut eivät ylipäätään pidä murteista ja ilmoittavat jättävänsä murteella kirjoitetut tviitit lukematta tai hiljentävänsä #murreviikko-tunnisteen. Kirjoitan itse murreviikolla omanlaistani ex-kainuulaisen murretta, ja olen saanut kuulla olevani savokarjalainen, joka ei osaa kirjoittaa yleiskieltä. Näitä mielipiteitä ei aina perustella, minkä vuoksi tutkijana jään pohtimaan syitä siihen, miksi tietynlainen suomen kieli tuottaa yllättävänkin voimakkaita reaktioita. Sen sijaan on helpompaa ymmärtää niitä kommentoijia, joita ärsyttää nimenomaan murteen kirjoittaminen, ei puhuttu murre. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että murteet elävät puhuttuna kielimuotona ja että kirjoitettu suomen kieli noudattaa pääasiassa kirjakielen normeja. Kirjainmerkein ilmaistu murre näyttää oudolta ja vieraalta, ja sen lukeminen voi tuntua turhauttavan hitaalta. Jos murre on itselle muutenkin vierasta, tekstin ymmärtäminen voi olla vaikeaa. Murteen lukemiseen kuitenkin harjaantuu, ja jos murretekstejä tulisi vastaan säännöllisesti, niiden lukeminen muuttuisi nopeasti helpommaksi.

Murteet eivät ole naurun asia

Murreviikosta on muodostunut positiivinen tapahtuma, jossa murteellisilla tviiteillä luodaan usein huumoria. Vakavan asian ilmaiseminen murteella koetaan usein koomisena käänteenä, ja Twitterissä tätä käytetään tietoisestikin hyväksi. Murteen huumorikäytöllä on pitkät juuret, ja esimerkiksi vanhoja kotimaisia elokuvia katselleet muistavat vahvaa murretta vääntävät koomiset sivuhahmot. Huumorin kokemuksen taustalla on vaikuttaa usein olevan ajatus murteen vähempiarvoisuudesta tai murteella puhujan tyhmyydestä, ja huumoria voidaan käyttää myös pilkantekoon. Tästä syystä murreviikkoa on toisinaan moitittu liiankin huumoripitoiseksi. Murre on puhujalleen kielimuoto, jolla ilmaistaan kaikenlaisia asioita: murteella voidaan hassutella mutta myös puhua vakavista tai surullisista aiheista, ja murteella voidaan hoitaa asiallisia asioita. Kun @verouutiset-tili vastaa tvittaajien murteellisiin kysymyksiin murteella, kyse ei ole (ainakaan pelkästään) huvittelusta, vaan kysyjien veroasiat tulevat hoidetuiksi.

Viikko on liian lyhyt aika

Suomessa on jo pitkään oltu huolissaan murteiden katoamisesta. Murteet ovatkin kielitieteen termein ”tasoittuneet” eli vanhimmat ja leimallisimmat murteellisuudet ovat vähitellen jääneet pois käytöstä. Elävän kielen ominaisuus on muuttuminen, ja myös murteet ovat aina muuttuneet, ja uudet sukupolvet puhuvat aina murretta vähän eri tavalla kuin vanhemmat. Murteentutkijat tietävät, että monet paikalliset erot elävät Suomessa edelleen varsin vahvoina. On kuitenkin ymmärrettävää, että murteista ollaan huolissaan, ja murreaktivistit vertaavat murteita uhanalaisiin kieliin: myös murteet ovat suojelun tarpeessa. Tästä kumpuavat ne kommentit, joissa murreviikkoa pidetään liian lyhyenä. Murteella pitäisi kirjoittaa ympäri vuoden – ja jotkut kirjoittavatkin.

Tutkijan murresuhde

Murreviikon ylläpitäminen on tarjonnut minulle myös mahdollisuuden pohtia omaa suhdettani murteeseen tai murteisiin. Olen kasvanut Kajaanissa kodissa, jossa ristijärveläissyntyiset vanhempani puhuivat melko vahvaa Kainuun murretta. Kuten usein käy, muun ympäristön vaikutus on kuitenkin vahvempi kuin kodin malli. Kajaanin kaupungissa murre on vanhastaankin ollut paljon lievempää kuin ympäröivällä seudulla, ja koen kasvaneeni 70- ja 80-luvulla enemmänkin yleissuomalaisen puhekielen käyttäjäksi, jolla toki on puheessa itäsuomalaisia vivahteita. Murretaustastani tulin oikeastaan tietoiseksi vasta Joensuun yliopistossa suomen murteiden kurssilla toisen vuoden opiskelijana. Sen jälkeen kiinnostuin entisen kotiseutuni murteesta niin paljon, että tein gradun Ristijärven murteen muuttumisesta. Myöhemmin muut tutkimusaiheet veivät huomioni, mutta murreviikko on tuonut minut takaisin Kainuun murteen pariin. Vaikka olen asunut suurimman osan elämästäni Pohjois-Karjalassa, jostain muistin pohjalta vanhempieni murre kuplii esiin. Siispä toevotan kaekille hyvveä murreviikkoa!

Helka Riionheimo
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori sekä karjalan kielen professori