Carelia 24/7-tila toimii | Carelia 24/7 learning space is working!

(Please, scroll down to read in English.)

Joensuun kampuksen Carelia 24/7- tila on ollut käytössä viime vuoden lokakuun alusta lähtien. Ensimmäinen kuukausi meni toimintojen käynnistämisessä: kulkulupia tehtailtiin kirjastossa ja muutamia käytäntöjä niiden hakemisen suhteen helpotettiin, kuten esimerkiksi kulkutunnisteen panttimaksua, jonka nyt voi maksaa kirjaston kassaan. Tällä hetkellä kulkulupia tilaan on annettu jo yli viidellesadalle käyttäjälle.

Uusi kirjastotila on osoittanut tarpeellisuutensa ja toiminut hyvin. Myös käyttäjät ovat kantaneet vastuunsa ja muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta käyttäneet tilaa siihen, mihin se on tarkoitettukin: opiskeluun. Kiitos teille, tällaisten onnistuneiden opiskeluympäristöjen kehittäminen on mukavaa.

Loka-joulukuun 2017 kävijätilastojen mukaan eniten kävijöitä on viikonloppuisin — lauantaisin ja sunnuntaisin, joista sunnuntait vielä vetävät voiton. Kaikista eniten kävijöitä oli sunnuntaina 10.12., jolloin 90 kulkuluvan käyttäjää kirjautui sisälle. Muina viikonpäivinä kävijöitä on ollut 15–55. Mikä parasta, joulun aikana on maltettu levätä, koska käyttäjämäärät näyttävät olleen välipäivinä alle kymmenen.

Ylioppilaskunnan syksyn Ruusut ja risut –kampanjassa saimme remontoidusta tilasta pääosin kiitosta. Erityisesti tilojen viihtyisyyttä kiiteltiin. Joissakin palautteissa kuitenkin valitettiin siitä, että nyt on meluisampaa ja että konealueelta on kadonnut työrauha. Uusitut tilathan on jaettu erilaisiin äänivyöhykkeisiin, ja oman työskentelypaikan voi valita sen mukaan, mitä haluaa tehdä. Lukusali on edelleen hiljainen tila, valtaosa konealueesta on itsenäistyöskentelyyn tarkoitettua kohtalaisen hiljaista tilaa, mutta näiden lisäksi alakerran salissa on paikkoja pienten ryhmien työskentelyä varten, ja niissä on lupa keskustella. Kirjaston normaaleina aukioloaikoina rauhallisia tiloja on myös toisessa ja kolmannessa kerroksessa.

Carelia 24/7-tilan käyttäjien palaute- ja keskustelualue on Yammerissa, jonne jokainen kulkuluvan hakija liitetään. Otamme mielellämme palautetta ja kehittämisehdotuksia vastaan, jotta voimme jatkaa hyvin alkaneen yhteistyön merkeissä.

Carelia 24/7 Learning Space is working!

The Carelia 24/7 Learning Space has been in use since the beginning of last October. The first month passed while starting up the service: the library distributed lots of access badges, and some policies regarding applying for them were simplified, for example, the access badge deposit fee can now be paid at the library’s customer service. At the moment, more than five hundred library users have been granted an access badge to the facilities.

These new facilities in the library have proven their necessity and functioned well. The users have also taken their responsibility and, besides a few exceptions, used the space for the purpose it was meant for: studying. The library thanks you, for successfully developing our studying environments is always pleasant.

The numbers of visitors between October and December 2017 indicate that the attendance concentrates on weekends — Saturdays and Sundays, of which Sundays are still the busiest days. Most visitors appeared on Sunday, 10th December, when there were 90 access badge holders signed in.  During other weekdays, the number has been between 15–55 visitors. Best of all, our library users have remembered to rest during the Christmas holiday season, for the visitor numbers show that less than ten visitors per day visited the library between the holidays.

The Student Union’s Smiles and Complaints campaign gave our newly renovated facilities mainly praise. Especially the comfortable areas received compliments. However, there has been some negative feedback complaining that it is noisier than before and that the computer area does not allow to work in peace anymore. The renewed spaces have been divided into different zones, and you can choose your own spot for work according to your personal needs. The reading room is still a silent space, a majority of the computer area is purposed for reasonably quiet independent work, but in addition to these, the ground floor’s main hall does have spaces for small group work — and conversation is allowed in those areas. During the library’s normal opening hours, peaceful workspace can be found on the second and third floors.

There is a feedback and conversation area regarding the Carelia 24/7 Learning Space on Yammer, and all access badge holders are added to the group. We are more than happy to receive feedback and development ideas in order to continue this well-begun cooperation.

Arja Juntunen, palvelupäällikkö | head of services
Asiakaspalvelut | Customer services
Kuvat | Photos: Harri Kalinen
Käännös | Translation: Urho Heinonen

Jaa tämä / Share this
Share