Alanvaihto – se epätavallisempi reitti kohti tutkintoa

Ajatuksia alanvaihdosta

Ammattikoulusta tai lukiosta valmistuneena voi olla paineita löytää se ”oma ala”. Itse alanvaihtajana koen, että aiheeseen liittyy paljon stigmaa, joka saattaa aiheuttaa alanvaihtajalle hieman harmaita hiuksia. Sen vuoksi koen tärkeäksi nostaa esille aihetta ja kirjoittaa auki omia näkemyksiä siitä. Tässä tekstissä alanvaihtaja määritellään henkilönä, joka on opiskellut yhtä alaa, ja on päättänyt vaihtaa koulutuksesta toiseen.

Elämä harvemmin etenee kovinkaan lineaarisesti juurikin niin, kuin on itse haaveillut tai suunnitellut. Usein matkan varrelle osuu kokeilun ja epäonnistumisen kautta pieniä hidastetöyssyjä, jotka muovaavat matkaa. Nämähän ovat täysin luonnollisia, joten miksi alanvaihtoa pidetään niin erikoisena ja jopa häpeällisenä reittinä verrattuna muihin reitteihin? Kun lähdin pohtimaan tätä syvemmin, huomasin, että syyt ovat lähes pelkästään ulkopuolelta ahmittuja ajatusmalleja.

Oman kokemukseni mukaan työelämään halutaan päästä mahdollisimman nopeasti. Tämä on hyödyllistä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta, sillä töissä oleminen tuottaa molemmille rahaa. Tämän ajatusmallin vastakohdaksi on kuitenkin ollut ilo huomata, että viime vuosina pinnalle ovat nousseet kyseenalaistavat aiheet suorittajayhteiskunnasta sekä siitä, kuinka nuorten pitäisi jo alle 20-vuotiaina tietää, mitä loppuelämällään haluaa tehdä.

Miten päädyin vaihtamaan alaa?

Lähdin itse yhden välivuoden jälkeen opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Tätä ennen olin pitkään pohtinut, että mitä haluan tehdä. En nimittäin ollut yksi heistä, joilla on ollut selkeä visio unelma-ammatistaan lapsesta asti. Eikä se sinänsä haitannut, mutta näin myöhemmin voin todeta, että se varmasti vaikutti siihen, ettei valintani osunutkaan ensimmäisellä yrityksellä nappiin. Nyt onkin hyvä kiinnittää sanavalintaani ”yrityksellä” huomiota, sillä sitähän se oli – yrittämistä.

Yritin löytää itseäni kiinnostavan alan, mutten onnistunut heti. Ja voin kertoa, ettei valintani vaihtaa alaa ollut helppo. Ei siksi, ettenkö itse olisi osannut päättää asiasta. Itse asiassa oli erittäin nopeasti selvää, ettei kyseinen alani kiinnostanut minua. Vaan siksi, että koin kovaa painetta ulkopuolelta suorittaa opintoni loppuun ja valmistua ammattiin. Tämä ei kuitenkaan loppujen lopuksi pitkän pähkäilyn kuulostanut järkevältä, sillä mitä tekisin ammatilla, jonka alan työtä en tulisi ikinä tekemään? Tämän vuoksi rohkaistuin ja kerroin päätöksestäni muille. Sain onneksi ”Oletko nyt aivan varma?” ja ”Ei sinulla enää kauaa olisi jäljellä, tekisit nyt vain loppuun” -kommenttien lisäksi ihanan rohkaisevia kommentteja esimerkiksi vanhemmiltani, jotka auttoivat tekemään lopullisen päätöksen. Kuitenkin olisi huijausta, jos sanoisin ettei päätöksentekoon liittynyt häpeän ja epäonnistumisen tunteita. Pelottavaa oli myös epätietoisuus siitä, tulisinko ikinä pääsemään ei-ensikertalaisena uudestaan koulunpenkille.

Häpeän ja epäonnistumisen tunteet liittyivät lähinnä ajatuksiin siitä, että olen pettänyt itseni ja muut, kun jätin opinnot kesken. En ollut mielestäni ansainnut valtiolta saamaani rahallista tukea, sillä en päässyt siihen tavoitteeseen, johon näiden avulla pyritään pääsemään. Lisäksi koin, että olin vienyt jonkun toisen opiskelupaikan ja siinä mielessä toimintani oli ollut jotenkin epäeettistä. Ahdistuin siis kovasti siitä, että tuotin muille tuskaa päätökselläni. Nykyään kun palaan noihin ajatuksiin, mietin miten hassuja ne ovat. Tein silloin niin, kuin ajattelin parhaaksi olevan, eikä se oikeastaan ollut keneltäkään pois. Sain kuitenkin arvokasta kokemusta ja ihmisiä elämääni, jotka ovat tässä vieläkin. Lisäksi, jos olisin jatkanut opintojani, olisin valmistuneena ollut sairaanhoitaja, joka ei olisi pitänyt työstään ja olisi täten ollut taakka työyhteisölle ja *rumpujen pärinää* yhteiskunnalle. Usein se, että tekee niin kuin itse parhaaksi kokee, on oikeastaan palvelus ihan jokaiselle. Täytyy vain osata katsoa asiaa oikealta kantilta.

Aika opintojen päättämisen jälkeen

Lopetin opinnot tammikuussa 2020, lähdin hermolomalle Sri Lankalle kuukaudeksi reppureissaamaan. Siellä nollasin kaiken ja tyhjensin mielen opintojen keskeyttämiseen liittyvistä ajatuksista. Loma teki hyvää, ja palattuani kotiin päätin keväällä hakea yhteishaussa luokanopettajaksi (jätin tämän melkein tekemättä, sillä ajattelin ettei minulla olisi ensikertalaiskiintiön vuoksi mitään mahdollisuuksia). Onneksi luotin itseeni ja hain, sillä kesällä 2020 sain tietää päässeeni opiskelemaan Itä-Suomen yliopistoon. Aloitettuani opinnot syksyllä huomasin, kuinka erilaiselta opiskelu tuntui. Nautin suuresti heti alkumetreiltä opinnoista ja harjoitteluiden ja sijaisuuksien teon myötä huomasin, että nyt löytyi se oma juttu!

Lopuksi

Kenties viestini tässä tekstissä on siis se, että älä huoli, vaikkei valintasi osuisi kerralla nappiin. Elämässä täytyy kokeilla eri asioita ja välillä ne johtavat onnistumisiin, välillä taas opettavaisiin kokemuksiin (ei puhuta epäonnistumisista, sillä todistetusti ei ole siitä kyse). Tietysti alanvaihto on iso päätös, jonka seuraamukset saattavat olla epävarmoja, mutta häpeän tunnetta siitä ei tarvitse kantaa. Se oma juttu löytyy kyllä, joskus vain vähän mutkien kautta :).

– Anni / luokanopettaja