Siirry sisältöön
uef-logo
  • Etusivu
  • Tietoa blogista / About the blog
  • Humanistinen osasto
  • HUGI - HUMANISTISEN OSASTON BLOGI
  • 2022<
    /li>
  • 10
25.10.2022

Ensimmäistä tutkimusta tekemässä

Mihin tulevana generalistina voisin työllistyä? Kuinka tuhannesta kiinnostuksen kohteesta voi keksiä edes opinnäytetyön aiheen? Olen pohdiskellut näitä kysymyksiä opintojeni alusta asti. Onneksi tietoa vaihtoehdoista on kertynyt opintovuosien aikana yliopistossamme työskenteleviltä ammattilaisilta ja esimerkiksi HUMUS-hankkeen järjestämien työelämätapahtumien kautta. Myös työelämäyhteistyössä tehty kandidaatintutkielmani “Monikulttuurista mielenterveyttä – maahanmuuttajien mielenterveyshoitoon vaikuttavat tekijät Suomessa” on antanut vastauksia pohdintoihini. Kulttuurintutkimuksen opintojani […]

10.10.2022

Kun Twitterissä viserretään eri murteilla

Tänä vuonna Twitterissä vietetään jo kolmatta kertaa murreviikkoa, jolloin tviittaajia pyydetään kirjoittamaan päivityksensä murteella tai puhekielellä. Viikko on käynnistynyt Itä-Suomen yliopiston suomen kielen oppiaineen aloitteesta, ja se ajoittuu Aleksis Kiven päivän tienoille – tänä vuonna viikolle 41 eli 10.–16.10.2022. Murreviikon tili on @murreviikko, ja tviiteissä käytetään aihetunnistetta #murreviikko. Sosiaalisessa mediassa viikko on levinnyt ympäri Suomea, […]

Tietoja blogista

Hugi on humanistisen osaston henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteinen blogi.

Luetuimmat artikkelit

  • 16.8.2023

    Fanny från Joensuu – ääniä kaupungin menneisyydestä

  • 11.10.2023

    Huhuja humanisteista -podcast

  • 10.10.2022

    Kun Twitterissä viserretään eri murteilla

  • 27.9.2023

    Sota ja kirjallisuuden kääntämisen kiemurat

  • 17.5.2022

    Meä, mää vai mie? Kenttäretkellä Savitaipaleella

Arkisto

    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Maaliskuu
    4. Huhtikuu
    5. Toukokuu
    1. Tammikuu
    2. Helmikuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Kesäkuu
    6. Syyskuu
    7. Lokakuu
    8. Marraskuu
    9. Joulukuu
    1. Helmikuu
    2. Maaliskuu
    3. Huhtikuu
    4. Kesäkuu
    5. Elokuu
    6. Syyskuu
    7. Lokakuu
    1. Tammikuu
    2. Maaliskuu
    3. Huhtikuu
    4. Toukokuu
    5. Syyskuu
    6. Lokakuu
    7. Joulukuu
    1. Maaliskuu
    2. Huhtikuu
    3. Toukokuu
    4. Heinäkuu
    5. Syyskuu
    6. Lokakuu
    7. Marraskuu
    8. Joulukuu

Itä-Suomen yliopisto

Joensuu, Kuopio

© University of Eastern Finland

Verkkosivupalaute | Tietosuoja | Saavutettavuus