Month: May 2022

Uudistamisläpimitan ja minimi-iän poistamisella metsälaista saattaa olla vaikutusta siihen, että metsiä on uudistettu yhä nuorempina. Selvitimme, mitä vaikutuksa tällä on puuston määrään, kasvuun ja hakkuumahdollisuuksiin (Tutkimus löytyy tästä linkistä).  Aineistona oli otos Väli-Suomen metsien inventoinnin (VMI11) koealoja. Alueen metsien kasvua simuloitiin 100 vuotta eteenpäin ja metsiä käsiteltiin tasaikäismetsätalouden menetelmin. Laskelmassa oletettiin, että metsiä ei lannoiteta ja että ilmasto tai jalostus ei paranna puiden kasvua.

Uudistamisiän ja -läpimitan vaikutusta puuntuotokseen on havainnollistettu periaatteellisella tasolla kuvassa 1, jossa metsikön tilavuuskehityksen käyrästä (kuva 1, yläosa) on johdettu metsikön vuotuisen (netto)kasvun ja keskikasvun käyrät (kuva 1, alaosa). Vuotuinen kasvu tarkoittaa tilavuuskasvua seuraavan vuoden aikana ja keskikasvu ilmoittaa, paljonko tilavuuskasvu on ollut keskimäärin yhtä vuotta kohti tiettyyn ikään mennessä. Keskimääräinen kasvu saadaan jakamalla metsikön tilavuus metsikön iällä.

Puuntuotos maksimoituu, kun käytetään kiertoaikaa, jossa keskikasvu on suurimmillaan. Kuvan 1 esimerkissä puuntuotoksen maksimoiva kiertoaika on 57 vuotta. Ko. pisteessä vuotuisen kasvun käyrä leikkaa keskikasvun käyrän. Keskikasvun käyrästä käy ilmi, että kiertoajan lyhentäminen optimiarvosta vähentää puuntuotosta selvästi nopeammin kuin kiertoajan pidentäminen. Jos kiertoaikaa lyhennetään 57 vuodesta 37 vuoteen, puuntuotos pienenee arvosta 8,07 m³ha^-1v^-1 arvoon 6,06 m³ha^-1v^-1 eli 20 %. Jos kiertoaikaa jatketaan 20 vuodella, puuntuotos pienenee vain 10,8 %.

Kuva 1 havainnollistaa myös, että puuntuotannollisesti kestävää hakkuumäärää ei voi päätellä kasvusta. Jos metsät esimerkiksi olisivat pääosin 30–50-vuotiaita, niiden vuotuinen kasvu olisi noin 12 m³ha^-1v^-1, mutta suurin kestävä hakuumäärä on vain 8,07 m³ha^-1v^-1.

Jos Väli-Suomen metsiä hakattaisiin hyvän metsänhoidon suositusten mukaan, uudistamisläpimitan pienentäminen lisäisi hakkuita ensimmäisen vuosikymmenen aikana, mutta sen jälkeen hakattaisiin vähemmän kuin jos uudistamisläpimitta pidettäisiin ennallaan (kuva 2). Uudistamisläpimitan pienentäminen vähentäisi voimakkaasti puuston määrää, jos kaikki metsiköt päätehakattaisiin heti, kun uudistamisläpimitta täyttyy (kuva 3, yläosa). Myös puuston kasvu pienenisi, kuten jo kuvan 1 perusteella oli pääteltävissä (kuva 3, alaosa). Uudistamisläpimitan suurentaminen sitä vastoin ei pienentäisi kasvua ja puuntuotosta vaan kasvu jopa paranisi jonkin verran.

 

Tämä laskelma on siinä mielessä epärealistinen, että ensimmäisen 10-vuotuskauden suuri hakkuumäärä ei voine toteutua, koska metsäteollisuuden kapasiteetti ei riitä käyttämään näin suurta puumäärää. Kun laskelmaan lisätään rajoite, että Keski-Suomen metsien vuotuinen ainespuun (tukki ja kuitu) hakkuumäärä voi olla korkeintaan 22,5 milj. m³, osa ensimmäisten kausien päätehakkuista siirtyy myöhemmäksi eli kaikkia metsiköitä ei päätehakata heti, kun uudistamisläpimitta täyttyy.  Hakkuumäärä 22,5 milj. m³ v^-1 on Väli-Suomen ainespuuhakkuiden keskiarvo vuosina 2017-2020. Suomen tasolla tämä hakkuumäärä vastaa 63,7 miljoonan kuutiometrin ainespuuhakkuita (vuosien 2017-2020 keskimääräinen ainespuukertymä) ja 73,1 miljoonan kuutiometrin kokonaiskertymää.

Tässä tapauksessa uudistamisläpimitan pienentäminen alkaisi vähentää hakkuumahdollisuuksia vasta 60 vuoden kuluttua (kuva 4). Uudistamisläpimitan suurentaminen taas johtaisi siihen, että hakkuumahdollisuudet pienenisivät hiukan noin 50 vuoden ajan, mutta sen jälkeen hakkuumahdollisuudet olisivat suuremmat kuin nykyisellä tai nykyistä pienemmällä uudistamisläpimitalla. Teollisuuden puunsaannin kannalta päätelmä on sama kuin edellisessä esimerkissä: uudistamisläpimitan pienentäminen lisäisi hakkuumahdollisuuksia joksikin aikaa, mutta pidemmällä aikavälillä hakkuumahdollisuudet vähenisivät.

Uudistamisläpimitan pienentäminen alkaisi kuitenkin vähentää puuston keskitilavuutta ja tilavuuskasvua heti (kuva 5). Samalla pienenisivät myös metsien hiilivarasto ja hiilinielu. Metsien kasvu ja puuntuotos pienenisivät sitä nopeammin, mitä enemmän uudistamisläpimittaa pienennettäisiin.

Tutkimuksen päätulos on, että uudistamisläpimitan pienentäminen lisää hakkuumahdollisuuksia joksikin aikaa, mutta pidemmällä aikavälillä hakkuumahdollisuudet pienenevät. Uudistamisläpimitan pienentäminen kuitenkin heikentää metsien kasvua heti. Uudistamisläpimitan pienentäminen onkin lyhytnäköinen keino lisätä hakkuita; pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna olisi viisaampaa suurentaa uudistamisläpimittaa kuin pienentää sitä. Tällä saavutettaisiin myös muita etuja: metsien hiilivarastot suurenisivat ja hiilinielu voimistuisi. Metsäpeite olisi jonkin verran nykyistä yhtenäisempi, mikä lisäisi joidenkin metsälajien elinmahdollisuuksia talousmetsissä. Metsät myös soveltuisivat nykyistä paremmin luontomatkailuun.

Kuvan 4 mukaan 22,5 miljoonan kuutiometrin ainespuukertymä ei ole kestävä hakkuumäärä Väli-Suomessa (22,5 miljoonaa kuutiometrä ainespuuta vastaa 73,1 miljoonan kuutiometrin kokonaiskertymää koko maassa). Aiemmissa tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että 73 miljoonaa kuutiometriä on kestävä hakkuumäärä, vaikka kasvua ei parannettasikaan vippaskonstein (lannoitus ja jalostus). Ristiriita johtuu siitä, että tämän kirjoituksen laskelmissa suosittiin avohakkuuta, kun aiemmissa tutkimuksissa valinta harvennuksen ja avohakkuun välillä on perustunut optimointeihin.

Jos siis haluat pienentää Suomen metsien puuntuotosta ja hiilinielua, toimi näin: (1) suosi avohakkuuta, (2) avohakkaa metsä nykyistä pienemmällä puuston keskiläpimitalla.

Tero Heinonen ja Timo Pukkala

Silloin tällöin kirjoitellaan, että Suomen metsissä ei ole enää suuria puita. Näihin kirjoituksiin vastataan, että Suomen metsissä on järeitä puita ”enemmän kuin koskaan”.  Tätä taas on kommentoitu sanomalla, että Suomesta ei voi enää ostaa järeitä hirsiä tai pylväitä, joiden pituus on 24 m ja latvaläpimitta 24 cm. Tämän kokoiset rungot pitää ostaa Saksasta.

Väittämää, että järeää puustoa on enemmän kuin koskaan, perustellaan Luken tilastoilla, jotka osoittavat, että 1950 luvulta lähtien yli 30-senttisten puiden määrä on lisääntynyt selvästi Suomen eteläpuoliskossa ja pysynyt ennallaan maan pohjoispuoliskossa.

Tämäntapaisissa koskaan-väittämissä (puuta enemmän kuin koskaan, järeää puuta enemmän kuin koskaan) ”koskaan” tarkoittaa yleensä sitä ajanjaksoa, jona Suomen metsävaroja on systemaattisesti arvioitu, eli viimeistä sataa vuotta. 1900-luvun alussa Suomen metsävarat olivat aallonpohjassa ja ovat sen jälkeen palautuneet suunnilleen vuoden 1800 tasolle. Jo ennen vuotta 1800 metsiä oli käytetty raskaasti mm. tervanpolttoon, kaskeamiseen, polttopuuksi ja rakennuspuuksi. Nykyinen tai vuoden 1800 puusto on kaukana siitä, kuinka paljon Suomen metsissä voisi olla puuta.

Luken tilastoissa järeä puu tarkoittaa yli 30 cm puita, jotka ainakin Etelä- ja Keski-Suomessa ovat vasta nuoria puun alkuja. Tällaisten puiden lisääntyminen heijastelee paremminkin yleistä puuston määrän lisääntymistä kuin sitä, että vanhojen ja todella suurten puiden määrässä olisi lisäystä. Varttuneiden metsien määrä on vähentynyt viimeisen sadan vuoden aikana, nopeimmin Pohjois-Suomessa.

Jos halutaan selvittää suurten puiden määrää Suomen metsissä, siihen ei tarvita koskaan-vertailuja vaan analyysiä metsien tämänhetkisestä tilanteesta. Aloitin selvitykset omalta 30 hehtaarin Tuupovaaran palstaltani, josta etsin suurimman männyn, kuusen ja koivun. Suurin mänty oli läpimitaltaan 78 cm, suurin kuusi 65 cm ja suurin koivu samoin 65 cm. Kotipihallani Joensuussa kasvaa 64 cm paksu mänty ja kesämökkini pihalla Rääkkylässä 62 cm paksu mänty.

Sen jälkeen menin Joensuun kupeessa sijaitsevaan Repokallion ulkoilumetsään etsimään suuria puita. Suurin mittaamani mänty oli rinnankorkeudelta 71 cm, suurin kuusi 78 cm ja suurin koivu 45 cm. Repokalliosta löytyy useita yli 70 cm puita, useita kymmeniä yli 60 cm puita ja useita satoja yli 50 cm puita.

Toisaalta minulla on mittaustietoja tuhansista Suomen ja Ruotsin valtakunnallisten metsäarviointien koealoista. Olen saanut tietoja käyttööni tutkimuksia varten. Suomen aineistossa suurin puu on läpimitaltaan 68 cm ja Ruotsin aineistossa 73 cm.

Mitä voidaan päätellä siitä, että minulta löytyy kotinurkistani suurempia puita kuin Suomen tai Ruotsin metsäiventointien suurimmat puut?  Kotinurkan puista  päättelen, että kuuset ja männyt voivat kevyesti saavuttaa Etelä- ja Keski-Suomessa 60 cm tai jopa 70 cm läpimitan. Inventointiaineistoista taas päättelen, että todella suurten puiden todennäköisyys tulla otokseen on hyvin pieni, mikä tarkoittaa, että todella suuria puita on todella harvassa.

Olen avioinut suurten puiden määrää myös ottamalla Metsään.fi-tietokannasta satunnaisotoksen Suomen yksityismetsien metsäkuvioita (74 000 kuviota) ja laskenut jokaiselle kuviolle järeän puun määrän. Näissä laskelmissa järeän puun läpimittaraja ei ollut vakio vaan pieneni pohjoista kohti ja kasvupaikan heikentyessä. Tavoitteena oli selvittää sellaisen puuston määrä, joka on kohtalaisen järeää ja lisäksi kohtalaisen vanhaa.

Sovitin saamiini tuloksiin mallit, joista ensimmäinen kertoo järeän puun keskimääräisen tilavuuden erilaisilla kasvupaikoilla ja toinen järeän puun tilavuuden 99 % kvantiilin. 99 % kvantiili tarkoittaa sellaista järeän puun tilavuutta, joka ylittyy yhdessä prosentissa metsäkuvioita. Tuloksista käy ilmi, että keskimäärin järeää puuta ei ole Suomen metsissä juuri lainkaan; järeän puun määrä oli nolla 94 prosentissa suomalaisia metsiköitä. Toisaalta metsissä on harvakseltaan metsiköitä, joissa on runsaasti järeää puustoa.

Miten siis pitäisi vastata kysymykseen, onko Suomen metsissä suuria puita? Vastausvaihtoehto 1: Eipä juuri. Vastausvaihtoehto 2: On siellä täällä.

Timo Pukkala