Väärin tulkittu jalostushyöty

Monet suomalaiset puuntuotantoskenaariot nojaavat vahvasti jalostushyötyyn. Näissä skenaarioissa on tehty usein yksinkertaistavia ja virheellisiä oletuksia. Jos esimerkiksi mitattu jalostushyöty on ollut 20%, on päätelty, että Suomen metsien puuntuotosta voitaisiin lisätä 20%, jos kaikki metsät perustettaisiin istuttamalla jalostettuja taimia. Tämä on väärin päätelty. On myös päätelty, että jalostetuin taimin perustettu viljelytaimikko tuottaa 20% enemmän puuta kuin jatkuva kasvatus, koska jatkuvassa kasvatuksessa ei voi hyödyntää jalostushyötyä. Myös tämä on virheellinen päättelyketju. 

Jälkeläiskokeet osoittavat ainoastaan sen, kuinka paljon enemmän jalostetuin taimin perustettu viljelytaimikko tuottaa maatiaistaimin istutettuun taimikkoon verrattuna, kun kaikki luonnontaimet raivataan pois. Jalostushyödystä ei voi päätellä istutustaimikon ja luontaisesti uudistetun metsän kasvueroa eikä tasaikäismetsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen kasvueroa.

Luonnontaimikoissa tehdään valintaa uudistusalueella, ja kasvamaan jätetään yleensä parhaat taimet. Ne voivat kasvaa vähemmän, yhtä paljon tai enemmän kuin jalostetuin taimin perustettu viljelytaimikko. Alla olevassa kuvassa on oletettu, että maatiaistaimien keskimääräinen pituuskasvu on 50 cm vuodessa ja pituuskasvun keskihajonta on 5 cm. Jalostetuilla taimilla pituuskasvu on 10 % parempi ja kasvun hajonta 10 % pienempi. Esimerkistä käy ilmi, että jalostettujen taimien keskikasvu ei ole yhtään parempi kuin luontaisesti syntyneen taimikon kasvu, kun 10000 taimesta jätetään kasvamaan 2000 parasta. Kasvu ei myöskään ole parempi kuin maatiaistaimikossa, jossa kasvamaan on jätetty istutustaimien (2000 kpl/ha) ja luontaisen täydennyksen (3000 kpl/ha) parhaimmisto.

Luonnontaimien parhaimmisto voi kasvaa yhtä hyvin tai paremmin kuin jalostetuin taimin perustettu viljelymetsä.

Myös jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa tapahtuu voimakasta valintaa. Puita syntyy paljon enemmän kuin se määrä, joka pääsee varttumaan ainespuun mittoihin. Kasvamaan valikoituvat vahvimmat yksilöt. Vahva on tässä yhteydessä venyvä käsite, joka tarkoittaa mm. varjon sietoa, kestävyyttä taudinaiheuttajia ja kuivuusjaksoja vastaan sekä kykyä lähteä hyvään kasvuun, kun kasvutilaa vapautuu.

Filosofisempi kysymys on, voiko ihminen oikeasti parantaa (tai ”jalostaa”) puita, jotka ovat olleet luonnonvalinnan kourissa tuhansia vuosia. Varmaankin turvallisempaa olisi olettaa, että joitakin ominaisuuksia voi kehittää joidenkin toisten kustannuksella. Ne ominaisuudet, jotka ovat selviytymisen kannalta kriittisiä, lienevät vaikeasti jalostettavia. Oksikkuuslaatu tai rungon suoruus eivät varmaankaan ole selviytymisen kannalta kriittisiä, joten niitä voinee kehittää ilman, että jossain muussa menetetään kohtuuttomasti. Tämä parannus onkin nähtävissä, kun vertaa nykyisiä istutusmännikköjä ensimmäisiin, osuuskauppasiemenellä perustettuihin männiköihin.

Kasvun ”jalostaminen” on jo pulmallisempi juttu, sillä hyvää kasvua tarvitaan myös selviytymisessä. Jälkeläiskokeet mittaavat kasvua nuorella iällä, eikä ole tietoa siitä, tasaantuvatko kasvuerot myöhemmin. Kestävyys erilaisia tuhoja ja taudinaiheuttajia vastaan on tulossa koko ajan tärkeämmäksi ominaisuudeksi, samoin laajan geneettisen vaihtelun säilyttäminen. Ne uhkat, joita tulevaisuuden metsiköt kohtaavat, ovat osittain uusia eli ne eivät ole vaikuttaneet puiden selviytymiseen jälkeläiskokeissa.

Suurin osa jälkeläiskokeiden tuloksista koskee mäntyä. Kuusen jalostushyödyistä on tarjolla perin niukasti tieteellisesti pätevää tietoa. Paikallaan olisi analyysi, johon kerättäisiin tiedot kakista jälkeläiskokeista (ilman mitään valikointia), ja aineiston perusteella laskettaisiin keskimääräinen jalostushyöty ja kasvunlisäyksen tilastollinen luotettavuus maan eri osissa. Tätä odotellessa olemme tilanteessa, jossa jalostushyöty on pitkälle uskon varainen asia.

 

Timo Pukkala