Puun pitää kasvaa hitaasti

Parhaat ikkunankehykset saadaan hidaskasvuisesta kuusesta; mitä ohuemmat vuosilustot, sitä paremmat pokat. Arvokkaimmat männyn sahatavaralaadut saadaan ohutlustoisesta puusta.

Näihin saakka hidaskasvuista arvopuuta on ollut saatavissa Suomen metsistä. Useat tekijät ovat kuitenkin vaarantamassa arvopuun saannin ja sen myötä sellaisen teollisuuden ja puusepäntyön, joka nojaa ohutlustoiseen puuhun. Näitä vaaratekijöitä ovat ”hyvä metsänhoito”, jalostettujen taimien istutus sekä ilmastonmuutoksesta ja saasteista johtuva puiden nopeutunut kasvu.

Lohdutukseksi voidaan ajatella, että nopeutunut puun kasvu on eduksi sellaiselle teollisuudelle, jolle hitaaseen kasvuun yhdistyvät laatutekijät eivät ole tärkeitä. Saksasta kuitenkin kuuluu kummia. Tuoreen tutkimuksen mukaan nimittäin nopea kasvu on haitaksi myös puun määrälliselle tuottamiselle (kumma tutkimus). Eikös olekin käsittämättömän ristiriitainen päätelmä? Tutkimuksen on tehnyt professori Hans Pretzsch, joka on maailman arvostetuimpia metsäntutkijoita. Tutkimuksessa on selvitetty harvennusten ja kasvatustiheyden vaikutusta kuusen tilavuuskasvuun.

Tämä kummallinen tutkimus perustuu maailman parhaaseen koeala-aineistoon. Aineisto koostuu 22 kokeesta, joissa on yhteensä 127 koealaa, joita on mitattu saksalaisella pieteetillä yhteensä 1209 kertaa. Ensimmäiset kokeet perustettiin jo 1880-luvulla ja ne on mitattu parikymmentä kertaa.  Pisimmät mittaussarjat kattavat 140 vuoden ajanjakson.

Tulos numero 1: Mitä tiheämmässä puita kasvatetaan eli mitä vähemmän metsää harvennetaan, sitä suurempi on pitkän ajan puuntuotos. Tulos numero 2: Harventaminen aiheuttaa viljavalla kasvupaikalla enemmän tuotostappioita kuin karulla kasvupaikalla (kuva 1). Tulos numero 3: Lyhytaikaiset seuranta-ajat johtavat harhaisiin päätelmiin. Tulos numero 4: Yläharvennus johtaa suurempaan puuntuotokseen kuin alaharvennus (kuva 2). Ja kyse ei ole teoreettisista päätelmistä tai hypoteeseista vaan maailman parhaimpaan aineistoon perustuvista empiirisistä tuloksista.

Kuva 1. Pitkän aikavälin puuntuotoksen riippuvuus metsikön keskimääräisestä kasvatustiheydestä seurantajakson aikana. Kasvatustiheys tarkoittaa metsikön tiheysindeksin (stand density index) arvoa verrattuna saman kokeen harventamattomaan koeruutuun.

Jos vaikkapa harventaa nuorehkon kuusikon ja mittaa sen kasvua 15 vuotta, päätelmä saattaa olla, että harvennus on lisännyt puuntuotosta (tilavuuden lisäys + hakattujen puiden tilavuus). Pidemmän aikavälin tarkastelussa tämä päätelmä kuitenkin osoittautuu Hans Pretzschin mukaan vääräksi. Jos taas vertailee puuntuotosta ala- ja yläharvennuksessa 15 vuoden aikajänteellä, tulos saattaa joskus osoittaa alaharvennuksen paremmuutta. Pidempiaikaisessa seurannassa tämäkin päätelmä kuitenkin kääntyy päinvastaiseksi.

Selityksenä useimpiin tuloksiin on ns. allometrinen siirtymä, mikä tarkoittaa, että metsämaan pinta-alayksikköä kohti laskettu puuston puuntuotannollinen tehokkuus on sitä pienempi, mitä suurempia puut ovat. Harventaminen ja nopea kasvu nopeuttavat tehokkuuden heikkenemistä. Isot puut käyttävät suuremman osan yhteyttämistuotteistaan elintoimintojen ylläpitoon, jolloin kasvuun jää vähemmän resursseja. Puun koko alkaa rajoittaa kasvua sitä aiemmin, mitä nopeammin puut kasvavat.

Kuva 2. Pitkän aikavälin puuntuotoksen riippuvuus metsikön kasvatustiheydestä ylä- ja alaharvennuksessa.

Herää kysymys, onko jalostuksella sama vaikutus kuin harventamisella? Jälkeläiskokeiden kasvumittausten perusteella siemeniä tuottamaan valitaan puita, jotka kasvavat nuorena nopeasti. Seuraako tästä valinnasta, että kasvua hillitsevät tekijät alkavat vaikuttaa aiemmin. Alkavatko hitaammin aloittaneet ohutlustoiset maatiaispuut ottaa kiinni nopeasti aloittaneita jalosteita?

Tämän selvittämiseksi tarvitaan jälkeläiskokeita, joissa puiden kasvua seurataan monien vuosikymmenten ajan. Tämä taas edellyttää suuria koealoja, sillä pienillä koealoilla voi tehdä päätelmiä vain pienten puiden kasvukyvystä. Suurien koealojen ongelma taas on kustannusten lisäksi luonnon ihana vaihtelu (kasvupaikan viljavuuden vaihtelu), mikä johtaa siihen, että tilastollisesti merkitseviä kasvueroja löytyy harvemmin.

Useimmissa varttuneimmissa jälkeläiskokeissa koeruudut ovat äärimmäisen pieniä (tyypillisesti 16 tai 25 puuta, minimissään 6 puuta per koeruutu) ja kiinni toisistaan. Tällöin koejäsenten kasvuerot selittyvät sitä enemmän puiden välisellä kilpailulla, mitä suuremmaksi puut kasvavat (kuva 3). Kilpailun ja geenien vaikutus voitaisiin erottaa toisistaan laskennallisilla kommervenkeilla, mutta tähän saakka julkaistuissa tutkimuksissa niin ei ole taidettu tehdä.

Kuva 3. Pienillä koeruuduilla koejäsenten kasvuerot selittyvät sitä vähemmän geeneillä, mitä isommiksi puut kasvavat.

Metsiä voidaan harventaa tai olla harventamatta, ja harvennuksessa voidaan poistaa isoja tai pieniä puita. Pitkän aikavälin puuntuotos riippuu sekä metsikön kasvatustiheydestä että harvennustavasta jopa niinkin epäloogisesti, että yksittäisen puun hidas kasvu saattaa olla metsikön puuntuotokselle eduksi.

Arvopuun tuottajalle tämä on hyvä uutinen, varsinkin jos hitaaseen kasvuun voidaan yhdistää taloudellinen kannattavuus. Tuoreessa ruotsalaistutkimuksessa (ruotsalainen tutkimus) on osoitettu, että järeyskehityksen hillitseminen yläharvennuksilla parantaa kannattavuutta 20 % tavanomaiseen alaharvennusmetsätalouteen verrattuna. Ja sitten on vielä se J:llä alkava metsänkasvatusmenetelmä, jossa voidaan yhdistää nuorten puiden hidas kasvu, hyvä puuntuotos ja taloudellinen kannattavuus.

 

Timo Pukkala