Hiilikeskustelussa unohtuu aikajänne

Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Maailmanlaajuiseen ilmastokriisiin pitäisi löytyä ratkaisuja myös vuoteen 2035 mennessä. Näyttää kuitenkin siltä, että monet niistä ratkaisuista, joita Suomessa esitetään, vaikuttavat vasta vuoden 2035 jälkeen eli silloin kun ollaan jo myöhässä.

Tuore esimerkki keinosta, joka vaikuttaa liian myöhään, on joutomaiden metsitystuki. Kyseisen tuen on sanottu edistävän hiilineutraaliuden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä (Yle). Valitettavasti vain ne joutomaat, jotka metsitetään nyt, alkavat sitoa mainittavia määriä hiiltä vasta vuoden 2035 jälkeen. Jos metsitettävä joutomaa on pusikoitunut pelto, maan pitäminen pusikkona olisi vuoteen 2035 saakka ilmaston kannalta parempi ratkaisu kuin se, että pusikko raivataan pois ja sen tilalle istutetaan uusia puun taimia.

Toinen esimerkki aikajänteen unohtamisesta on se, että puuenergia oletetaan politiikkapiireissä ilmastoneutraaliksi. Tässä siis oletetaan, että puun poltosta ei muka aiheudu ilmastohaittaa, vaikka kaikki poltettavan puun hiili vapautuukin ilmakehään. Itse asiassa megawattituntia kohti laskettuna bioenergia tuottaa enemmän päästöjä kuin kivihiilen käyttö energiaksi.

Bioenergian laskennallinen hiilineutraalius perustuu oletukseen, että hakattujen puiden tilalle kasvaa aikanaan uusia puita, jotka sitovat poltossa vapautuneen hiilidioksidin takaisin puubiomassaan. Valitettavasti vain nyt päästeltävä hiili sidotaan takaisin vasta 50–100 vuoden kuluttua, eli ilmasto-ongelmien ratkaisun kannalta liian myöhään.

Puuenergian osuus energian kokonaiskulutuksesta on Suomessa noin 28 %. Puuenergian sisällyttäminen hiilineutraaliin energiaan on laskennallinen temppu, joka saa Suomen ilmastotoimet näyttämään paremmilta kuin ne oikeasti ovat. Näin tehdyissä laskelmissa energian käyttö voi näyttäytyä hiilineutraalina siitä huolimatta, että energian käyttö vapauttaa ilmakehään suuria määriä hiilidioksidia.

Kyseessä ei kenties ole tahallinen harhautus vaan tavoite yksinkertaistaa laskelmia. Nykytilanteessa, jossa ilmastotoimilla on kiire, sidonnan ja päästön eriaikaisuuden sivuuttaminen on kuitenkin kyseenalaista. Poliitikkoja voi jymäyttää, ja poliitikot voivat jymäytellä toisiaan ja kansalaisia, mutta ilmasto ei valitettavasti ole jymäytettävissä.

Kolmas esimerkki sidonnan ja päästöjen ajoittumisesta liittyy metsien hakkuuseen. Etenkin avohakkuut johtavat suuriin päästöihin, jotka johtuvat mm. siitä, että suuri osa hakattujen puiden biomassasta käytetään energiaksi. Puusta valmistetut massatuotteet pitävät hiilen poissa ilmakehästä vain lyhyen ajan. Avohakkuu johtaa myös metsämaan hiilivaraston pienenemiseen.

Avohakatulle alueelle istutetaan uusia puita, jotka sitovat aikanaan suunnilleen saman verran hiiltä kuin mikä avohakkuun seurauksena vapautuu. Merkittävää tässäkin on se, että vapautuminen tapahtuu heti tai melkein heti mutta sitominen vasta kaukana tulevaisuudessa. Jokainen avohakattu alue on hiilen lähde koko sen ajan, jona hiilen poisto ilmakehästä olisi kaikkein tärkeintä. Jos taas metsikköä ei hakattaisi, se olisi koko tämän kriittisen ajan hiilinielu.

Alla oleva kuva havainnollistaa hakkuun vaikutusta keskisuomalaisen tuoreen kankaan kuusikon hiilivarastoon vuoteen 2035 saakka, kun hakkuu tehdään vuonna 2022 ja uusi metsä istutetaan vuotta myöhemmin. Avohakkuussa elävän puuston hiili siirtyy kuolleen orgaanisen aineksen ja tuotteiden hiilivarastoihin, joista se alkaa vapautua välittömästi, kun puubiomassaa poltetaan, lyhytaikaisia tuotteita hylätään ja hakkuutähteet sekä muu metsämaan orgaaninen aines lahoavat. Vuonna 2035 hiilivarasto on alle puolet hakkuuta edeltävästä hiilivarastosta, eli yli puolet hiilestä on päästelty ilmakehään.

Harventaminen vaikuttaa samojen mekanismien kautta kuin avohakkuu, mutta vaikutukset ovat pienempiä, ja puusto toipuu sitomaan hiiltä paljon nopeammin kuin avohakkuualalle istutettu kuusen taimikko. Yläharvennus on tässä esimerkissä hiilineutraali vaihtoehto, kun tarkasteltava aikajänne on 15 vuotta.

Avohakkuun ja yläharvennuksen vaikutus metsän synnyttämiin hiilivarastoihin keskisuomalaisessa tuoreen kankaan kuusikossa. Yksikkö on tonnia hiiltä hehtaarilla.

Toisaalta puun käyttö vähentää fossiilipäästöjä, mikä voidaan ottaa huomioon hiilitaselaskelmissa. Samalla pitää ottaa huomioon se, että puun korjuu ja kuljetus sekä tuotteiden valmistus aiheuttavat hiilipäästöjä. On myös muistettava, että avohakkuussa saadaan enemmän puuta kuin harvennuksessa eli tietyn puumäärän saamiseen riittää pienempi hakkuuala, jolloin suurempi pinta-ala voidaan jättää hakkaamatta ja hiiltä nielemään.

Näitä asioita on havainnollistettu alla olevassa kuvassa. Kuva esittää kumulatiivista hiilitasetta hiilidioksidiekvivalentteina ilmaistuna vuoteen 2035 mennessä. Negatiivinen tase tarkoittaa, että metsätalous on nettopäästö. Kuva johtaa samoihin päätelmiin kuin varastojen muutokset, vaikka laskelmassa ovat nyt mukana puun käytön korvausvaikutukset. Hakkaamatta jättäminen pitää kuusikon hiilinieluna, yläharventaminen on hiilineutraalia ja avohakkuu tekee metsiköstä hiilen lähteen.

Metsätalouden kumulatiivinen hiilitase varttuneessa tuoreen kankaan kuusikossa, jos metsikköä ei hakata tai se hakataan vuonna 2022. Positiivinen tase tarkoittaa hiilinielua ja negatiivinen tase sitä, että metsätalous on hiilidioksidin nettopäästäjä. Punainen katkoviiva on sellainen yhdistelmä avohakkuuta ja metsän edelleen kasvatusta (Lepo), joka tuottaa saman hakkuukertymän kuin yläharvennus.

Jos otetaan huomioon, että avohakkuussa saadaan suurempi kertymä, jolloin voidaan jättää enemmän metsää hakkaamatta, avohakkuu on silti huonompi käsittely kuin yläharvennus.

Mikä siis neuvoksi, jos metsätaloudelta halutaan mahdollisimman suuria ilmastohyötyjä vuoteen 2035 mennessä? Ensimmäiseksi neuvoksi on annettava tämä: ”Älä hakkaa”. Jos se ei tunnu mukavalta, siirry neuvoon numero kaksi: ”Älä avohakkaa”.

 

Timo Pukkala