Kun kirjastotäti rakastui kirjankansirunouteen

Kirjoja on helppo rakastaa. Ne ovat parhaassa tapauksessa tuoreita, kauniita ja hyväntuoksuisia – aivan kuin sulho juhannusaaton lavatansseissa. Kirjastotätinä kirjoja saa tarkastella monelta kantilta. Sisältö on tietysti Se Tärkein, mutta joskus (ihan vain vaihtelun vuoksi) on kirjaa mukava hipelöidä pelkkänä esineenä. Vanhalla kirjalla on oma hajunsa tuoksunsa, uusi kirja särähtää avatessa, paljon luettu vaikuttaa hieman kärsineeltä – ja millainen maailma asustaakaan kirjojen kansissa! On värikkäitä, iloisia, tylsiä, itkettäviä ja mitäänsanomattomia yksilöitä – aivan kuin meissä kirjojen lukijoissakin.

Kirjan selkämykset tarjoavat huikean mahdollisuuden runouteen. Pinoa kasa valitsemiasi kirjoja ja Voilá! kirjankansirunosi on valmis. Kirjasto tarjoaa mahtavan runoarsenaalin: hyllyjen välissä ei voi kuin hihitellä, kun ideoita lähes hyppii silmille. Joensuun kampuskirjaston henkilökunta kasasi kevään kynnyksellä omia kirjankansirunojaan. Mitäs tuumaat tästä?

Jos kysymykset ja ikuinen pohdinta ovat ominta aluettasi, on tämä pino sopiva:

Kirjankansirunous voi olla myös riipaisevan kaunista:

Aurinko katsoo taakseen / Yli tuulen ja sään / Yö yöltä vaihtavat varjot suuntaa / Kuu karkaa / Vaikka aamuun on vielä aikaa / Hiljaisuuden tuolla puolen / ei kuu kuule, ei päivä näe.

Vapun ja hiljalleen koittavan kevään kunniaksi on pakko vilauttaa tämä:

Minun lempirunokseni nousi lyhyt ja ytimekäs: Elämä jota elät / Vikatikki.

Millainen olisi sinun kirjankansirunosi?

Teksti ja kuvat: Riitta Holopainen, tietoasiantuntija

Kirjankansirunoja esillä Joensuun kampuskirjastossa toukokuussa.