Suomi100 : Elämää 100-vuotiaassa Suomessa

Suomen 100-vuotisjuhla näkyy kirjastossamme läpi koko vuoden. Joka kuukausi laitamme esille uuden kirjanäyttelyn, joka liittyy jollakin tavalla Suomeen tai suomalaisuuteen.

Maaliskuun kirjanäyttelyn teema on Elämää 100-vuotiaassa Suomessa läpi vuosikymmenten. Tutustu näyttelyn kirjoihin Joensuun ja Kuopion kampuskirjastoissa sekä UEF-Finnan kirjakarusellissa.

Minun perheeni vaiheita 100-vuotiaassa Suomessa…

Mummoni syntyi vuonna 1887 Suojärvellä. Mummo ei käynyt kouluja, hän osasi kirjoittaa vain oman nimensä. Muistan, kun hän istui huivi päässä, pyöreät lasit silmillään keittiön pöydän ääressä ja tavasi hitaasti kuolinilmoituksia lehdestä.

Äiti syntyi 1933 Lappeenrannassa. Äitini kertoi miten sota-aikana koulu alkoi vasta marraskuussa, koska koulurakennus oli sotasairaalana. Keskikoulun jälkeen äiti pääsi yhtiölle töihin. Iso sisarusparvi oli jäänyt orvoiksi ja perheen esikoisena hänen piti ottaa vastuu kuudesta pienemmästä. Äiti on aina lukenut paljon.  Ensimmäisellä palkalla ostettu kirja, Juhani Ahon ”Papin tytär – papin rouva” löytyy edelleen lukuisten kirjojen joukosta kirjahyllystä.

Minä synnyin vuonna 1959.  Metz-telkkarin mustavalkoisesta kuvasta jännäsin Ivanhoen ja Rin Tin Tinin seikkailuja. Kansakoulua piti käydä myös lauantaisin, oppikouluun pyrittiin pääsykokeilla ja vuoden ajan ehdin nauttia peruskoulun ilmaisesta kouluruuasta.  Vaaleanpunaisen paperisen kirjastokortin numeron raapustin monen kirjan lainausliuskaan. Reppuun mahtui Viisikot, Seljan tytöt,Tiinat, Runotyttö ja Anna-kirjat.

Tyttäreni syntyi kansainvälisenä lapsen vuonna 1979. Iltasatuina luin hänelle Mimosaa, Mikko Mallikasta ja Jasonia. Rauhanmarssin jälkeen oli aina kivaa urheilutalon leikkipaikassa. Teini-ikäisenä vihreätukkainen punkkari kuunteli CD-levyiltä Apulantaa ja CMX:ää laavalampun valossa.

Lapsenlapseni syntyi helmikuussa 2011.  Kaksivuotiaana tyttö teki oppimispelejä tabletilla, pienet pulleat sormet yhdistivät näytöltä heiniä hevoselle, jyviä kanalle… Nyt minieskari osaa jo kirjaimet niin, että netistä löytyy pikkukakkosen piirretyt.

Liisa Tervonen

Tietopalveluneuvoja