Ihailua, nostalgiaa ja hoivaa – tutkimus suomalaisten puusuhteista esitetään näyttelynä
Kolin kansallispuiston Luontokeskus Ukossa esitetään maalis-huhtikuun aikana näyttely, joka kertoo puiden merkityksestä suomalaisten elämässä. Itä-Suomen yliopistossa vuosina 2019–23 toteutetun tutkimushankkeen ympärille valmistunut kokonaisuus perustuu kyselytutkimukseen, jonka tulosten perusteella ihmis/puu -suhteiden moninainen kirjo on analysoitu tieteellisesti. Hankkeeseen kutsuttujen taiteilijoiden teokset antavat ihmisille ja puille kasvot, rungon ja äänen. Ovatko ihmis/puu -suhteet yksisuuntaisia vai onko aktiivisia osapuolia […]
Suhde puihin jäsentää ihmisten elämäntarinoita
Itä-Suomen yliopistossa toteutettavassa hankkeessa tutkittiin suomalaisten puihin liittyviä elämäntarinoita. Tutkimuksen mukaan puut antavat ihmisille välineitä jäsentää ja sanoittaa ihmiselämän perustavimpia vaiheita sekä ihmisen omaksumia arvoja ja identiteettiä. Monitieteisessä tutkimushankkeessa selvitettiin, kuinka suomalainen kaunokirjallisuus ja ihmisten kertomukset kuvaavat puuyksilöitä ja puusuhteita nykypäivässä. Puut miellyttävät aisteja, tarjoavat turvaa, ankkuroivat muistoja ja symboloivat inhimillisen kokemusmaailman ylittävää todellisuutta. […]
Anna-Sofian lempipuu kaatui, mutta se on tynkänäkin tärkeä: ”Menneiden muisteleminen tuo liikutuksen kyyneleet”
Puut lähellämme -tutkimushankkeessa kartoitetaan ihmisten suhteita lempipuihinsa. Joillekuille puu on nostalgian lähde, toisille puu antaa hoivattavaa. Anna-Sofia Micklin vei toimittaja Anne Salomäen ja kuvaaja Roni Rekomaan katsomaan kaatunutta lempipuutaan, vanhaa tammea Helsingin Tullisaareen. Lue koko juttu linkkien takaa. Julkaistu mm. Ilta-Sanomissa ja Uutissuomalainen-mediassa. Kuva: Anna-Sofia Micklin ja hänen lempipuunsa, kaatunut tammi Tullisaaressa Helsingissä 29. elokuuta […]
Katajainen kansa
Suomessa ei ole koskaan ollut pulaa puista. Metsä on ollut tärkeä paikka uskonnon harjoittamiseen, sieltä on pyydetty ja kerätty ruokaa ja myöhemmin puusta on tullut tärkeä taloudellinen hyödyke. Miten puut kietoutuvat osaksi arkeamme? Miten puut kietoutuvat osaksi arkeamme tänä päivänä? Antropologi Kaisa Vainio kertoo ihmisten ja yksittäisen puiden välisiin suhteisiin kohdistuvasta tutkimuksestaan ja Suomen Metsämuseo […]
Ympäristökulttuuria Tieteiden päivillä
Tieteen päivät | 11.–15.1.2023 Helsingin yliopiston Porthaniassa ja Tiedekulmassa. Tutustu tapahtumaan osoitteessa www.tieteenpaivat.fi. Tutkijamme Karoliina Lummaa ja Kaisa Vainio olivat päivillä mukana puhumassa luontokulttuurista, ihmisen yhteydestä luontoon ja puiden merkityksestä ihmisille. Enemmän kuin ihminen? Ilmasto- ja ympäristökriisin ytimessä on teollistuneissa yhteiskunnissa syvään juurtunut käsitys ihmisestä muusta luonnosta erillisenä toimijana. Yksilökeskeinen, ihmisen erillisyyttä ja erityisyyttä korostava […]
Suojeltu luonto, pyhitetty luonto
Toimittaja Olavi Seppäsen kanssa puheltiin taannoin luonnon pyhyydestä Ylen ’Luonnonsuojelun juuria ja rönsyjä – podcastiin’. ”Pyhä on tyypillisesti jotakin koskematonta. Mutta onko koskematon luonto pyhää? Entäpä suojeltu luonto? Tässä jaksossa selvitetään, mitä tekemistä henkisillä luontosuhteilla on suomalaisen luonnonsuojelun kanssa. Tarvitseeko luonnonsuojelu henkisyyttä tai ajatuksia luonnon pyhyydestä? Kuulijalle selviää myös, kuinka eräs Suomen luonnon kansallispyhätöistä on […]
Meille tärkeät ja rakkaat puut
Miten tärkeitä yksittäiset puut ovat suomalaisille? ja minkälaiset puut ovat erityisen rakkaita? Minna Pyykkö kävi Joensuussa juttelemassa puista ja puututkimuksesta professori Eeva-Stiina Tuittilan ja tutkija Kaisa Vainion kanssa.
Nähdä puut metsältä
Tutkijatohtori Aino Korrensalo kirjoittaa Puut lähellämme – tutkimuksen taustoista. Lue koko teksti alta. Tämä teksti on alunperin julkaistu kolumnina Kansan Tahto lehdessä 2/2020 ja verkkolehdessä 26.3.2020. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan tekstin verkkolehdessä. Nähdä puut metsältä Nähdä puut metsältä Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola ehdotti yleisönosastokirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 21.2., että unohtaisimme hetkeksi kuutiometrit ja hiilen sitomiset. Hän […]
Puuystäviä Turusta
Yle Turku teki taannoin jutun turkulaisten puuystävistä. Mukana haastattelussa oli myös Puut Lähellämme-hankkeen kirjallisuudentutkija Karoliina Lummaa. Lue Karoliinan ja kahden Turkulaisen kokemukset heille tärkeistä puista. Uutisklippi nähtiin myös Ylen Turun alueuutisissa ja Yle uutisten valtakunnallisessa päälähetyksessä. Lue juttu: 17.1.2020 klo 09.17 Yrjö Hjelt Monella suomalaisella on puuystävä, jonka kanssa voi jakaa huolet ja murheet – […]
Elämämme tärkeät puut nostavat tunteet pintaan
Tämä teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Suomen Metsämuseo Luston Metsäsuhteita -blogissa (20.12.2019): https://metsasuhteita.fi/elamamme-tarkeat-puut-nostavat-tunteet-pintaan/ Millaisia ovat suomalaisten puusuhteet? Sitä tutkitaan nyt kasviekologien, kulttuurintutkijoiden ja taiteilijoiden voimin Itä-Suomen Yliopiston monitieteissä hankkeessa ”Puut lähellämme”. Ihmisen suhde luontoon on osa jokapäiväistä elämäämme. Tunnistamme metsäsuhteemme, kun lähdemme metsään. Puusuhde on jollain tavalla ehkä vielä henkilökohtaisempi, intiimimpi – ja toisaalta myös arkisempi asia. Suhde puuhun voi kehittyä huomaamatta arkisen elämämme sivussa. Puut eivät ole ihmisiä, mutta kiintymys […]