Karjalankielinen Meidy on olemas -äänikirja

Elvytyshankkeen blogissa on julkaistu livvinkarjalaksi luettu Meidy on olemas -äänikirja. Meidy on olemas -kirja on julkaistu blogissa aiemmin myös pdf-tiedostona, joten kirjaa on mahdollista kuunnella ja lukea samaan aikaan. Kirjassa on runsaasti valokuvia, joten ääni- ja pdf-muotoiset kirjat tukevat toisiaan hyvin ja auttavat esimerkiksi kielenopiskelussa.

Meidy on olemas on Anne Kalliolan toteuttama valokuvakirja, joka käsittelee karjalaisia nuoria. Pdf-kirjassa on 120 sivua, ja sen tekstit ovat suomeksi ja livvinkarjalaksi. Äänikirjan on lukenut livvinkarjalaksi Tuomo Kondie.

Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshanke on ollut yksi Meidy on olemas -kirjan yhteistyökumppaneista. Anne Kalliola sanoittaa kirjan syntyprosessia ja muita yhteistyökumppaneitaan seuraavanlaisesti:

“Alunperin hain tähän projektiin apurahoja useasta paikasta. Tarkoituksenani oli valokuvata henkilökuvia karjalaisista nuorista ja saada näin kasvot karjalaisuudelle, joka alkaa viimeinkin näkyä muutenkin kuin sotatraumoina ja menneiden sukupolvien kaihona.

Minua kiinnosti vahva sitoutuminen kulttuurinelvytykseen nuorten parissa. Kun aloin kuvaamaan, huomasin, että nuorilla on myös kiinnostavia tarinoita omasta karjalaisuudestaan, sukunsa taustoista ja tulevaisuudesta ja siitä, millaista on elää karjalaisena. Nauhotin haastattelut kuvausten ohessa ja kirjoitin myöhemmin puhutun tekstin pohjalta tekstit.

Apurahaa sain valokuvaamiseen Jokes – Journalistisen kulttuurin edistämissäätiötä, Patricia Seppälän säätiöltä ja Finnfoto – Suomen Valokuvajärjestöt ry:tä.”

Linkki pdf-kirjaan ja äänikirjaan: linkki.

Meidy on olemas -äänikirjan kansi. Kuva: Anne Kalliola