Joensuun kirjaston olohuone on nyt Olola!

Muistaako kukaan vielä tämän paikan?

Kuva Laura Parikka

Kuva Laura Parikka

Kirjaston vanha lehtisalihan se siinä. Keskiviikkona 6.4. tunnelma oli ihan toinen, kun vietimme uudistetun olohuoneen avajaisia:

Kuva Ilpo Suihko

Kuva Ilpo Suihko

Olohuone on ollut käytössä jo tammikuusta lähtien, mutta nyt oli aika juhlistaa asiaa virallisesti. Näin saatiin maaliin projekti, jonka varsinainen lähtölaukaus oli yhden ihmisen ääneen lausuttu haave syksyllä 2014. Toki lehtisalin viihtyistäminen oli ollut mielessä monilla jo aiemminkin, mutta nyt pantiin toimeksi. Matkan varrella alun vaatimattomat suunnitelmat komistuivat, kun yliopiston tilapalveluissa innostuttiin asiasta myös. Opiskelijat ja asiakkaat otettiin mukaan suunnitteluun ja kaiken kruunasi oikea sisustussuunnittelija, ihana Anu Kankkunen.

Avajaisissa kirjaston varajohtaja Helena Hämynen julkisti tilan uuden nimen, joka sekin löytyi asiakkaiden avustuksella. Parviäly sai kukkia hetken vapaasti ja nimiehdotuksia kerättiin olohuoneen lasi-ikkunaan. Ehdotuksia oli paljon, voittaja on tässä:

ololaavaus2

Kuva Ilpo Suihko

Olola sopii mukavasti kaikkien suuhun, se kuvaa hyvin tilan käyttötarkoitusta yhteisenä mukava olohuoneena ja oleskelutilana. Kirjastossa on jo ennestään tilat Liukula ja Avola, joten nimilinja säilyy. Kiitokset tuntemattomalle ehdottajalle!

Akateeminen rehtori Jaakko Puhakka leikkasi avajaisnauhan aulan puoleiselta ovelta. Tämän oven onkin jatkossa tarkoitus olla auki, pientä säätöä tähän vielä tarvitaan ensin.

ololaavaus3

Kuva Ilpo Suihko

Lopuksi vielä yliopiston kuoron omat Unelmavävyt kajauttivat ilmoille neljä kaunista kappaletta, viimeisenä lauletut käyttäytymisohjeet kirjaston asiakkaille. Harmittaa kaikkien teidän puolesta, jotka ette olleet kuulemassa!

ololaavaus4

Kuva Ilpo Suihko

Olola on yksi pieni, mutta mukavan näkyvä pala UEFin tavoitetta olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuonna 2020. Eivätkä kirjaston tilojen kehittämissuunnitelmat suinkaan tähän lopu, jatkoa seuraa. Miltä kuulostaisi kirjasto 24/7?

Tässä vielä Ololan käyttövinkit, lisää voi keksiä itse:

olohuonefunktiot

Laura Parikka

Tietoasiantuntija

Opetus- ja tietopalvelut