Eräs (lue: verrattain hauska ja vaiherikas) työpäivä UEF-kaskukirjan parissa |Remarkably funny and eventful workday amidst UEF book of anecdotes

(Please, scroll down to read a summary in English.)

Tämänpäiväisessä blogissa vierailee perinteentutkimuksen neljännen vuoden opiskelija ja kirjaston harjoittelija Hanna Puro, joka raottaa lukijoille hieman ovea UEF-kaskukeruuarjen hulvattomaan maailmaan.

Hei!
Olen Itä-Suomen yliopiston perinteentutkimuksen maisteriopiskelija Hanna Puro ja kerron tässä blogissa eräästä työpäivästäni sekä siitä, mitä kaikkea UEF-kaskukirjan teon parissa suorittamaani harjoitteluun kuuluu. Itä-Suomen yliopisto juhlii ensimmäisiä pyöreitä vuosiaan ensi vuonna 2020 ja sen kunniaksi julkaistaan kaskukirja, johon kootaan hauskoja sattumuksia, kertomuksia ja sutkautuksia aina silloisten Joensuun ja Kuopion yliopiston UEFiksi yhdistymisajalta tähän päivään. Yliopistomme kaskukirjan toimituskuntaan kuuluvat kirjaston johtaja Jarmo Saarti, perinteentutkimuksen professori Pertti Anttonen, viestintäpäällikkö Petri Hynynen sekä minä. Minun tehtäviini kuuluu aineistonkeruu ja -käsittely kaskukirjaa varten sekä käsikirjoituksen valmistelu. Palaveeraamme säännöllisesti toimituskunnan kanssa joko Skypessä tai kasvotusten ja keskustelemme sekä teemme päätöksiä projektin ajankohtaisista asioista.

Klo 5:29
Herätyskelloni soi. Normaalisti nukun myöhempään ja herään vähintään tuntia ennen kuin minun pitäisi lähteä, sillä pidän hitaammasta aamurytmistä. Tänään on kuitenkin keskiviikko ja se tarkoittaa sitä, että lähden kotoani Joensuusta Kuopioon kenttätöihin. Päätoiminen työpisteeni on Joensuussa, tarkemmin Carelian tutkijakäytävällä, jossa on lisäkseni kaksi norppatutkijaa, jänistutkija ja kaupunginorkesterin väkeä. Olen pakannut edellisiltana kaiken pakattavissa olevan valmiiksi ja aamupala on niin ikään valmiina jääkaapissa mukaan otettavaksi. Teen aamutoimet, pakkaan loput tavarat ja suuntaan bussiin.

Työhuoneeni Careliassa Joensuussa

Klo 6:19
Nousen bussiin ja jatkan unia. Savonlinjan aamuvuoro on tärkeä yliopistomme kahden kampuksen välillä matkustavalle henkilökunnalle ja opiskelijoille, ja monesti samalla bussilla kanssani tulee muitakin kollegoja. Osa matkustajien ja kuskien kasvoista on tullut myös tutuiksi, sillä kuljen yleensä aina samaan aikaan keskiviikkoisin. Tällä kertaa bussissa ei ole tuttuja. Nukun ja herään uuden, hienon Jännevirran sillan kohdalla syömään aamupalaa.

Klo 8:45
Bussi on aikataulusta edellä ja pääsen jäämään siitä kätevästi suoraan Snellmanian eteen ja suoraan aamukahville. Tavallisesti työpäiväni aluksi valmistaudun sen päivän haastatteluihin tutustumalla lyhyesti haastateltavieni tuotantoon, luottamustoimiin ja koulutus- sekä työhistoriaan, sillä opiskelijana kuitenkin suurin osa henkilökunnastamme on ollut minulle vierasta. Minulla on valmiita kaikille haastateltaville sopivia kysymyksiä ja tämän perehtymisen tuloksena valmistelen jokaiselle haastateltavalle myös varta vasten heitä varten räätälöityjä kysymyksiä. Jos laitos ei ole ollut minulle entuudestaan tuttu, tutustun myös hieman sen historiaan ja toimintaan. Tästä syystä yliopistomme eri laitosten, osastojen, erillislaitosten ja instituuttien toiminta ja paljon henkilökuntaa on tullut minulle hyvin tutuksi keruuprojektin aikana, mikä on todella mahtava juttu.

Olen ollut aina silminnähden tervetullut laitoksille ja päässyt monesti kiertämään heidän tiloissaan ja tutustumaan esimerkiksi useisiin laboratorioihin ja muihin tiloihin, joihin kaikkiin aika harvalla yksittäisellä opiskelijalla on pääsyä. Fiilis on kieltämättä ollut monesti vähän niin kuin Lönnrotilla, kun olen huomannut, että tuloani on odotettu ja koko laitoksen porukka on miettinyt kerrottavia juttuja yhdessä. Jotkut ovat soitelleet jopa entisille kollegoille ja pyytäneet juttuja. On ollut äärimmäisen mahtavaa, että kirjasta on tullut koko yliopiston yhteinen projekti, jonka tekoon opiskelijamme ja henkilökunta haluavat nähdä vaivaa!

Tänään ohjelmassani ei ole kuitenkaan haastatteluihin valmistautumista, sillä aikatauluni matkapäivinä ovat yleensä niin tiukat, että valmistaudun haastatteluihin etukäteen työpisteessäni Joensuussa. Kun saavun Kuopioon, kollegani ovat aamukahvilla, kuten tähän aikaan aamusta aina. Vastaanotto on yhtä lämmin kuin joka viikko, ja ajatus mukavista työkavereista auttaa sängystä ylös aikaisinakin aamuina. Kirjastoon on joka päivä mukavaa tulla töihin niin Joensuussa kuin Kuopiossakin. Kuopiossa minulla on työpiste suoraan kahvihuoneen vieressä, joten olen päässyt tutustumaan sen pään porukkaan myös hyvin. Olen tunnettu täällä(kin) noidannaurusta, jonka luen itse huumorinkeruuseen vihkiytyneelle perinteentutkijalle eduksi. Hörppään kahvin nopeasti, käyn sähköpostin läpi ja aloitan litteroinnin.

Klo 10:00
Ensimmäinen haastattelu on klo 10:00 ja olen varannut sille tilan Melaniasta. Haastattelua edeltää luonnollisesti haastattelukutsu, jotka lähetän pääasiallisesti sähköpostilla. Pyrin aina sopimaan haastattelun kasvotusten, sillä kasvokkaiskontaktissa on yleensä helpompaa luoda hyvä ja luontevampi kerrontatilanne. Kaskujen kerronta on lähtökohtaisesti informanteille haastavaa, minkä ymmärtää hyvin. Ajattele, jos sinulta tultaisiin pyytämään hyvää vitsiä heti nyt. Jos jotain ylipäänsä tulee mieleen, se ei todennäköisesti ole hauskaa tai sellaista, että sitä viitsisi tuntemattomalle kertoa. Haastateltavat ovat kuitenkin olleet joka ikinen aivan mahtavia tyyppejä: he ovat antautuneet muistelemaan, he ovat antaneet mahdollisuuden sille, että jotain tulee mieleen ja usein sitä tuleekin ja paljon. Osa on jopa miettinyt kerrottavia juttuja valmiiksi, mikä on ollut aivan mahtavaa.

Tärkeimmät haastattelutarpeet

Haastattelun aluksi kerron aina ensin hiukan itsestäni ja tarkemmin tulevasta kirjasta, vaikka näistä olenkin jo haastattelukutsussa kertaalleen lyhyesti kertonut. Kysyn haastateltavalta, sopiiko tälle, jos äänitän haastattelun vai kirjaanko hänen kertomansa jutut käsin koneella. Tämän jälkeen kerron aineistonkäytöstä, mahdollisuudesta arkistointiin, mahdollisuudesta julkaista oma nimi kirjan loppuun koottavassa keruuseen osallistuneiden listassa sekä henkilötietojen käsittelystä aineiston yhteydessä. Kysyn myös haastateltavalta hänen aikataulustaan, sillä monet ovat todella kiireisiä, ja heillä on vain tietty aika varattuna haastattelua varten. Osan haastateltavista kanssa en ole keskustellut lainkaan ennen haastatteluun tuloa, vaan olen asioinut heidän sihteeriensä tai assistenttiensa kanssa. Kaskuhaastattelut ovat vieneet minut yliopiston ulkopuolellekin todella hienoihin haastattelupaikkoihin ympäri Suomen, mutta niistä en voi valitettavasti ennen kirjan julkaisua vielä enempää kertoa.

Klo 11:10
Haastattelu sujuu mainiosti, ja sen jälkeen käymme kollegani kanssa syömässä Snellmanian ravintolassa. Vaikka olenkin nyt töissä yliopistolla, pääsen silti nauttimaan opiskelijaeduista, sillä olen kuitenkin myös päätoiminen opiskelija. Opiskelijalounas maksaa 1,95€ kampusravintoloissa ja se sisältää neljä vaihtuvaa, päivän saantisuosituksia vastaavaa ruokavaihtoehtoa, ruokajuomat, salaatin ja leivät. Sanoisin, että aika ilmaista touhua. Yliopistossamme on hienoa myös se, minkä monet muutkin ovat tuoneet esiin, että koko henkilökunta rehtorista niin sanottuihin rivityöntekijöihin istuu samassa pöydässä lounaalla.

Lounaalla valitsin kermaisen kana-kookoskastikkeen.

Klo 11:40
Minulla on harvinaisen väljä aikataulu tänään huomiseen verrattuna, jolloin minulla on kolme klo 8:30-13 välillä alkavaa haastattelua. Niiden välissä ehdin vain ajaa aineiston koneelle, luetteloida sen, ottaa varmuuskopiot ja lounastaa pikaisesti. Tiukkojen aikataulujen takia on äärimmäisen tärkeää, että olen valmistautunut haastatteluihin etukäteen ja levännyt hyvin. Yövyn tälläkin työmatkalla yliopiston vierashuoneessa, joiden olemassaolosta moni opiskelija ei tiedä. Vierashuoneissa majoittuu yhdestä kolmeen henkilöä omissa huoneissaan, ja niissä olen tutustunut tutkijoihin ympäri maailmaa. Esimerkiksi erään AIV-instituutissa rottakokeita tekemässä olleen tutkijan kanssa minulla on sovittuna lounastreffit, kun menen seuraavan kerran Lontooseen. Perjantaille minulla ei ole haastatteluja sovittuna ja pidän silloin etäpäivän haastattelujen läpikuuntelun ja juttujen poimimisen merkeissä.

Koska minulla on iltapäivällä aikaa, käytän sen kuuntelemalla haastattelunauhoja läpi nyt, kun pääpainopiste alkaa olla aineiston käsittelyssä. Olen myös käynyt haastatteluiden välillä jututtamassa kahviloissa ja käytävillä istuskelevia opiskelijoita ja kyselemässä heiltä kaskuja, ja näin on saatu mahtavaa opiskelijanäkökulmaista aineistoa. Olen vieraillut myös ainejärjestöjen tapahtumissa haastattelemassa opiskelijoita, ja näistäkin tapahtumista on kertynyt aivan huippua aineistoa. Käyn äänitettyä haastatteluaineistoa läpi järjestyksessä ja toimitan sellaisille haastateltaville, jotka sitä ovat pyytäneet, heidän ääninauhansa ja transkriptionsa kuunneltaviksi ja luettaviksi. Kirjoitan varsinaiset kaskut tarkasti ylös ja kirjaan muun keskustelun yleisluontoisemmin sekä asiasanoitan aineiston. Jokainen tiedonantotilanne on numeroitu aineistoon ja olen merkinnyt, millaiset luvat sen käsittelyyn ja mahdolliseen jatkokäyttöön on annettu.

Klo 15:00
Iltapäivällä minulla on vielä toinen haastattelu, johon yksi haastateltavista onkin estynyt tulemasta. Pidämme tästä huolimatta mainion haastattelutuokion kahden muun informantin kanssa, joille muistuu haastattelussa kaikenlaista mieleen. Tuntuu todella mukavalta kuulla haastattelun jälkeen informantilta, että hänellä ei ollut mielessä mitään kaskuja ennen tuloani, mutta olen osannut haastatella siten, että niitä putkahtikin mieleen. Tässä kiittelen aina informantin omaa kykyä heittäytyä muistelemaan juttuja ja antautua haastattelutilanteelle, sillä väkisin pakottamalla en saa yhtäkään juttua keneltäkään. Heittäytyminen ei silti aina auta, sillä monet työskentelevät kovan paineen alla ja liikkuvat tapaamisista toiseen, joten haastattelutilanteessa muisteleminen voi olla luonnollisesti hyvin haastavaa. Tällaisessa tilanteissa pyrin aina ilmaisemaan ymmärrystäni sekä tuomaan esille, että vaikka yhtään juttua ei tulisi, haastattelu on tärkeä ja olen kiitollinen, että olen sen saanut tehdä. Olen oppinut myös, että mennessäni tekemään haastatteluja ei kannata koskaan ottaa täsmämäärää lomakkeita, sillä usein on niin, että haastateltavani on pyytänyt myös jonkun kollegansa osallistumaan haastatteluun. Tällaiset yllätykset ovat oikein mukavia, ja usein haastateltaville onkin helpompaa muistella hauskoja juttuja kaksin tai isommallakin porukalla.

Klo 16:40
Haastattelun jälkeen käyn laittamassa ääninauhan koneelle ja teen muut aineistoonottoprosedyyrit. Minulla on iso ja painava matkalaukku, koska menen viikonlopuksi kotikaupunkiini Tampereelle. Kollegani Piia sattui tekemään kokoelmapoistoja viime viikolla ja sieltä löytyi minulle helmiä – muun muassa Kalevala latinaksi, SKS:n Suomen kansan satuja ja tarinoita sekä Suomen kansan kauko-Kalevalaa ja Kalevalan synty. Olen varautunut isolla laukulla, sillä minun pitää kuljettaa nämä kaikki Helsingin ja Tampereen kautta kotiin Joensuuhun. Työskentelen tämän viikon Kuopio-päivät omassa buduaarissa ja kollegani käyvät vinoilemassa hyväntahtoisesti lasin takana tavaramäärälleni. Suunnittelemme, että hankimme kaihtimet ja patjan huoneeseen, jotta voin yöpyä siellä, koska se näyttää jo kuulemma ihan kodilta.

Majoittaudun vierashuoneeseen ja teen tuttavuutta italialaisen ja saksalaisen tutkijan kanssa, jotka ovat hieman pidemmällä visiitillä kuin minä. Hekin nauravat kun näkevät matkalaukkuni ja kerron, että olen vain yhden yön. Toinen heistä on Kuopiossa kaksi vuotta ja sanoo, että luuli minun olevan vähintään kuukauden. Käyn hakemassa marketista päivällistä ja iltapalaa ja syötyäni kämpillä kirjoitan vielä omia henkilökohtaisia juttujani: seminaarityötä sekä lauantaille erääseen tilaisuuteen puhetta. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut hyvin tyypillinen matkatyöpäivä, ja menen väsyneenä nukkumaan jo kymmenen jälkeen.

Työskentely kaskukirjaprojektissa on ollut jo tähän asti varsin antoisaa. Muutamana esimerkkinä siitä kaikesta, mitä olen jo tähän mennessä oppinut, voin sanoa, että olen saanut oppia tuntemaan yliopistoamme ja sen toimintaa sekä historiaa, henkilökuntaa ja kaikkea meillä tehtävää tutkimusta paremmin kuin olisin ikinä voinut opiskelijana tuntea. Olen saanut tutustua aivan mahtaviin kollegoihin niin kirjastossa kuin laitoksillakin. Olen saanut valtavasti itsevarmuutta omasta ammattitaidostani ja oppinut todella paljon muilta toimituskunnan jäseniltä kaikesta aineistonkeruuseen ja kirjan toimittamiseen liittyvästä. Ja sitä on paljon, voin kertoa. Hauskaa on ollut myös se, että olen saanut nauraa työkseni tunti kaupalla. Parasta kuitenkin on, että aineiston perusteella uskallan luvata, että naurua riittää yllin kyllin kaskukirjan lukijoillekin!

Ps. Vastaanotamme kaskuaineistoa haastattelujen lisäksi myös netissä lomakkeella sekä sähköpostitse: uef-kaskut@groups.uef.fi (toimituskunnan osoite). Vastaan mielelläni mahdollisiin kysymyksiin ja annan lisätietoja keruusta sekä kaskukirjasta. Minut tavoittaa sähköpostiosoitteesta hanpu@uef.fi.

Hanna Puro – our trainee and a master’s student in folklore studies – visits our blog today and offers us a glimpse into the hilarious world of UEF’s anecdote collection.

Transcribing

I am Hanna Puro, a master’s student in folklore studies at the University of Eastern Finland and in this blog, I will tell you about one of my workdays and what it means to work as a trainee in our university’s own project of anecdote collection. Our university will have its 10th anniversary next year and to mark the happy occasion, we are compiling UEF-related, humorous short stories into UEF’s own book of anecdotes.

There are four of us in the editorial board of the book: Library Director Jarmo Saarti, Professor of Cultural Studies, specifically Folklore Studies Pertti Anttonen, Head of Communications Petri Hynynen and me. My work assignments consist of collecting and editing the material for the book. We have regular meetings with the whole editorial board, where we discuss currently important topics and make decisions concerning the material and the book.

5:29 AM
My alarm goes off. I love slow mornings, so I usually sleep later and wake up at least an hour before leaving to work. However, today is Wednesday, which means that I will be leaving from Joensuu to Kuopio to do some fieldwork. My usual workstead is in the second floor of Carelia building, in the same corridor with members from the Joensuu City Orchestra and three biologists. I have already packed almost everything the previous night and breakfast is waiting in the fridge too, ready to be taken with me. I prepare myself for the day ahead, pack the rest of my things and head to the bus stop.

6:19 AM
I get on the bus and decide to sleep for a while more. The early bus route of Savonlinja between the two campus cities is essential for our staff and students. Thus, usually there are some of my colleagues on the same bus with me. Often, I see many familiar faces of people who weekly take the same route at the same time. This time there are no acquaintances of mine on the bus. I fall asleep and wake up when we cross over the new, majestic bridge of Jännevirta. I have my breakfast while the bus rolls towards the Kuopio city center.

8:45 AM
The bus is ahead of its schedule, and it leaves me right in front of the Snellmania building. Normally at the beginning of a workday, I prepare for the day’s interviews by familiarising myself with the production, positions of responsibility and the education and work history of my interviewees because as a student I have not been that familiar with most of our staff before. I have some questions suitable for all the interviewees and some personalised questions for each of them, too. If the department or unit is not familiar to me beforehand, I also get acquainted with some facts about it. For this reason, I have learned a ton about our university in its entirety, which is amazing.

I have always been heartily welcomed to the departments. Often, I have gotten a guided tour of the facilities and seen places that I suppose not many students have had access to. Sometimes I have felt a little bit like Elias Lönnrot who was one of the persons who collected Finnish national poems in the 19th century. It is a wonderful feeling when you notice that your visit has been looked forward to and the whole staff of a department has been thinking about anecdotes to tell. Some of the interviewees have even called their former colleagues and asked for funny stories. It is fantastic that our whole university has taken the project as their own and our personnel and students want to give their time to it!

Today I am not preparing for the interviews, since my timetable is usually quite tight during the days in Kuopio. Therefore, I have already gotten ready for them in Joensuu. I enjoy morning coffee with my colleagues. They are as welcoming as they always are, a thought of my nice colleagues makes it easier to get up from the bed, even in the earliest mornings. In Kuopio, I have my workstation right in front of the social facilities, so I have gotten to know my colleagues in Kuopio pretty well. I am known for my witch’s laugh here too, which I consider to be an advantage for a folklorist interested in humour lore.

10:00 AM
The first interview is at 10am and I have reserved a room for it in Melania building. I always prefer to do the interview face to face, since that way it is usually much easier to have comfortable and natural surroundings for telling anecdotes. I am quite aware that it is not easy to tell or think of anecdotes. Each and every one of my interviewees have been awesome: they have really surrendered themselves to reminiscing. Some of them have even thought of anecdotes to tell beforehand, which has been magnificent as well.

In the beginning of the interview I always tell a little bit about myself and more about the forthcoming book. I ask the interviewee, if it suits them that I record the interview or if they prefer that I write the stories down on my laptop. Then I give them information about the use of the material, possibility of archiving the record, processing of the personal data and possibility to get one’s name to the last page of the book on the list of the people who have participated in the collection. The anecdote interviews have taken me to many great places all over Finland but unfortunately, I am not able to tell about them before we release the book.

11:10 AM
The interview goes well. After that I got to lunch to restaurant Snellmania with my colleague. Even if I work for UEF now, I am still a full-time student, too. The student lunch costs 1,95 euros in campus restaurants which I would say is pretty cheap. In my opinion, it is great that at our university all staff members can sit in the same table, even with rectors.

11:40 AM
I have an unusually loose timetable today, especially compared to tomorrow’s when I will have three interviews between 8:30am-1pm. Due to tight timetables, it is extremely important to be prepared for the interviews and to have a good night’s sleep on the previous night. Like usually, I will stay in the guest rooms of the university. Many of the students do not even know they exist, and I must admit that I did not know before either. There are usually one to three people in rooms of their own there and I have made the acquaintance of many researchers from all around the world.

I spent a part of the afternoon listening to the recordings of the interviews because now the focus already starts to be on the editing of the material. Between the interviews I have also gone to the cafeterias, corridors and different student events to chat with students to find out if they have some UEF anecdotes. I go through the recordings in order and provide the recording and transcription for inspection to the interviewees who have requested for it.

3:00 PM
I have another interview in the afternoon with two informants. They remember many anecdotes during the interview. Often after the interview, the interviewees say that they had not remembered any anecdotes before the interview but they way I had interviewed them had made them remember many things. That is certainly great to hear. But of course, it is also important that the interviewees throw themselves into the situation. Anecdotes do not come by force. I know everybody is quite busy, so I am very grateful for all the interviews and anecdotes.

4:40 PM
After the interview, I transfer the recoding to my computer and do all the necessary procedures. This week I have a big and heavy suitcase with me because I am travelling to my hometown Tampere for the weekend. My colleagues make gentle remarks on the amount of luggage I have around my workstation.

Snellmania guest room

I stay at the guest room for the night and meet an Italian and a German researcher there. They too chuckle at my luggage when they hear I am only staying for a night. All in all, it has been a typical workday to and in Kuopio. I feel tired and get to sleep already after 10pm.

It has been very rewarding to be working in this project of anecdote collecting. I have learned a lot about our university, its operations, history, staff and all the research we do here. I have gotten to know great colleagues both in the library and departments. I have gained a lot of confidence on my own skills and I have learned a lot from the other members of the editorial board. I have gotten to laugh for hours while working. So, I can promise you that there are plenty of laughs reserved for the readers of the UEF book of anecdotes too!

P. S. Besides the interviews, we also accept anecdotes via an online form (more information and link to the form) and by email. If you have any questions, I am more than happy to answer them and give more information on the collection of anecdotes and the UEF book of anecdotes. You can email me: hanpu@uef.fi.

Hanna Puro, perinteentutkimuksen maisteriopiskelija, kirjaston harjoittelija | master’s student in folklore studies, library trainee
Käännös|Translation: Suvi Tolvanen
Kuvat | Photos: Hanna Puro